Sivun näyttöjä yhteensä

27. elokuuta 2009

Valokuva on mielikuva



Ihmisen muisti on toisella tavalla vajaa kuin koneen muisti.

Esimerkki ihmisen muistin ”blue screenista”, jumittumisesta esimerkiksi liikakuormituksen edessä, on tuttua kaikille niille, jotka yrittivät puhua erilaisilta leireiltä ja Saksan pommitetuista kaupungeista tulleille 1945.

Ne jotka eivät olleet pyyhkiytyneet, olivat omaksuneet kokemuksilleen eri puolilta luetun ja kuullun muodon, jonka tunnistaa pintapuolisuudesta ja ulkokohtaisuudesta.

Itse asiassa monissa sotamuistoissa on sama ongelma. Vaikka muistot olisivat omia, perinne on latistanut ne.

Eräs suomalainen ystäväni muisti pommisuojaan lähdön. Apulainen tai äiti heitti hellan pesään kauhalla vettä. Pelkoa hän ei muistanut.

Tuo mielen taipumus pudota moneen kertaan ajetuille urille – tai raiteisiin – voi olla suojamekanismi. Sen perustyyppi on Kansa Taisteli – Miehet Kertovat, jonka tarinoiden perustyyppi on Poikien Seikkailukirjasto. Kaavamaisuuden voi todeta esimerkiksi siitä, että ihmisten nimet ja paikannimet voi huoleti vaihtaa. Tarina pysyy yhtä avuttomana.

Tämä ei muuten estänyt minua hankkimista halpaan aikaan antikvariaatista mainitsemani lehden kaikkia vuosikertoja, jotka ovat olleet kauan monen suosikkilukemista maalla Possulassa. Ja lisäksi siellä on helmiä seassa.

Otsikkoni kuitenkin viittaa siihen, että näistä samoista syistä valokuva peittää usein muistikuvan. Tämän huomaa selvimmin lapsuudenmuistoista.

Pidin pitkään erästä enoani komeana, turvallisena ja tuttuna, kunnes minulle mentiin kertomaan, että valokuvassa, johon tunteeni perustivat, olikin enojen serkku Voitto, joka oli sattumoisin käymässä Satakunnasta, kun kuvaa otettiin.

Ei sillä hyvä, että äidit saattavat vanhemmiten sekoittaa tapauksia ja väittää, että se oli Matti, joka putosi puusta, vaikka sieltä tulikin pää edellä Maija. Nimittäin ihmiset voivat omia myös itse toisten muistoja, itse sitä tietämättä, varsinkin jos muisto kytkeytyy valokuvaan.

Liian harva meistä on yhtä fiksu kuin Oskar Matzrath, joka tapasi mennä kaverinsa kanssa kerran viikossa passikuvaan ja sitten leikellä ja liimailla kuvia intonsa iloksi. Ja samaisen Oskarin aarre, peltirummun ohella, oli valokuva-albumi, joka seurasi häntä sodissa, pakomatkoilla ja mielisairaalassa. Valokuvat kertoivat hänelle melkein kaiken ihmisistä ja näiden suhteista.

Sääli että tuollainen näppäilyperinne eli taipumus näpsiä huonoja kuvia eri tilanteissa oli vahva oikeastaan vain Saksassa. Kuinka ollakaan, samassa maassa oli tarjolla aivan liian hyviä kameroita aivan liian halvalla, ja Agfa Isopan-filmiä, laadultaan ylittämätöntä.

En tiedä, katsovatko ihmiset nykyisin lainkaan kuvia, joita he ottavat kiihkeästi. Joskus tuntuu että eivät.

Suuri verkkoalbumi Flickr, johon siis voi lähettää omia kuviaan kaiken kansan ihailtavaksi, julkaisi hiljan tilastotietoja. Tiedot olivat hälyttäviä.

Valtava enemmistö Flickrin kuvista on huonoja ja huonolla kännykkäkameralla otettuja. iPhonen yleisesti surkeaksi todettu kamera ylittää myytyjen kappaleiden määränkin huomioon ottaen esimerkiksi Nokian eri kännyköillä otetut kuvat, ja Nokiahan yrittää menestyä silläkin, että puhelinkamerat ovat monissa malleissa oikein hyviä, jopa todella hyviä.

Ehkä puhelin on nykypolven ”Brownie”, suomeksi Laatikkokamera, joita harva teistä lukijoista taitaa muistaa. Kodakin alkuperäinen ajatus oli tehdä kamerasta myös siten halpa, että se vietiin valokuvausliikkeeseen rullan täytyttyä, ja uusi filmi asetettiin liikkeessä paikalleen.

Vain hurjapäiset harrastelijat harrastivat kojeita, joihin filmi oli ladattava itse ja sitten kierrettävä, kunnes musta käsi tuli näkyviin punaisen guttaperkka-aukon silmään.

Usean sukupolven kotialbumit ovat täynnä päällekkäin valottuneita kuvia. Onhan se mahdoton vaatimus, että filmin muistaa kiertää näppäämisen jälkeen seuraavan ruudun kohdalle.

Kinofilmi oli sitten lopun alkua, vaikka kasetti on kiistattomasti näppärä. Hyvin harva osasi kokeilla filmiä kiristämällä, oliko se todella tarttunut ottapuolalle. Aika usea kuvasi siis tyhjää, koska filmi ei liikkunut.

Meillä on paljon kuvia, ja olen itse yksi niistä ihmisistä, joka on heittänyt roskiin kymmenen tuhatta diaa. Kävi ilmi, että ”taiteellisilla” valokuvilla ei tee mitään. 60-luvun Yashikaflexin (Rolleiflexin jäljennös) kuvat ovat kestäneet.

Todellisia ovat vain valheelliset, muistikuvia väärentävät otokset ihmisistä, etenkin lapsista.

28 kommenttia:

  1. Elävä kuva

    Vangittu sekunnin murto-osa
    maailmasta.

    Muistoko?

    Ei. Tuo kuva alkaa elämään,
    ja kirjoittaa itse menneisyytensä ja haavensa.

    Valokuva ei ole koskaan kuollut,
    vaan sen tarina elää
    omaa elämäänsä.

    VastaaPoista
  2. KUVIEN YHTEENSOPIVUUS

    Olen hyvin yhta mielta blogistin kanssa. Mutta voidaanko tulosta parantaa tarkastelemalla useampia kuvia samasta jutusta?

    On kuulemma ihmisia, joilla on mielikuva, etta natsien tuhoamisleireja ei ollut. Tuntuisi etta on isompi joukko ihmisia, joilla on mielikuva "kylla oli. Mina olin siella".

    Olen tottunut vertaamaan vanhoja mielikuvia toisiinsa ja muihin faktoihin, jotka kaikki voivat olla vaaristyneita. Sain muutama paiva sitten suht' paksun opinnaytteen motista 1940 ["Lemetti Itainen"]. Tama tyo paransi mielikuvaani, jonka olen rakentanut paikalla olleitten mielikuvista.

    Nuo lasten yms kuvat ovat kai paasaantoisesti kaunistelevia.
    Mitahan mielta Jukk K. on aivan asken ilmestyneen Gustav Haggblom & co ["Sodan kuvat tai jotain sinne pain"] kirjan kuvista? Kuvat eivat ainakaan jarjestaan ole kaunistelevia.

    VastaaPoista
  3. http://www.battlespaceonline.org/index.shtml

    VastaaPoista
  4. http://www.youtube.com/watch?v=Bv11KilBpHQ

    VastaaPoista
  5. GUSTAV HAGGLUND !

    Nainhan se nimi piti olla!

    VastaaPoista
  6. Sanoisin, että harrastajatason nokialaisella 5 mpix-kännykällä (200 euroa) ottamani blogikuvat eivät hirmuisesti kalpene Kemppisen laadukkaitten, ammattitason kameralla (500 -1000 euroa) otettujen kuvien rinnalla.

    VastaaPoista
  7. Joskus on toisinpäin, mielikuvat ja muistokuvat lentää roskiin, mutta taide säilyy. Ars longa, vita brevis.

    VastaaPoista
  8. Jääkö digiaikakaudesta jälkipolville yhtäkään kuvaa? Vai ehkä sentään ne, jotka on tulostettu.

    Jääkö mitään muutakaan jäljelle siitä, joka nyt on sähköisesti arkistoitu? Päivä päivältä epäilen tätä yhä raskaammin.

    Minulla on uudehko mac, joka ei suostu avaamaan viisi vuotta sitten tehtyjä tiedostoja. Entäpä joskus tulevaisuudessa sen ajan koneet sata vuotta vanhoja?

    Ehkäpä arkeologia muuttuukin sellaiseksi, että itc-huippukoulutetut indianajonesit etsivät kadonnutta tietoa digimaailman uumenista?

    PS. Kadonneen Karjalan pojat tekivät kivan tempun Putinille. Luulenpa, että yleinen etu ajaa kohta valtauslain yli että heilahtaa?

    VastaaPoista
  9. Anonyymi,
    katsoin kuvat linkistä
    http://www.battlespaceonline.org/index.shtml

    Pysähdyin jokaisen kuvan kohdalle hetkeksi (antaakseni sille tilaisuuden vaikuttaa).

    Mitä tapahtui? Miten se vaikutti?

    -Ei tapahtunut mitään mainittavaa. Yksikään kuva ei vaikuttanut millään tavalla. Ei järkyttävästi, ei ilahduttavasti, minä vain katsoin. Vähän sama tunne kun katsoo tuntemattomia ihmisiä vieraasta albumista. Ehkä kuitenkin lievää mielenkiintoa? Ehkä vähän ajatusta sodan kauhuista? Ei. Rehellisesti sanottuna minä vain katsoin.

    Enemmänkin tunsin ihmetystä omasta välinpitämättömyydestä ja täydellisestä tunteettomuudesta kuin kuvien vaikutuksesta.

    Heräsi kysymyksiä:
    - olenko niin julma, etteivät toisten kärsimykset tunnu miltään?
    - olenko nähnyt liikaa samantapaisia kuvia?
    - vastasivatko kuvat valmiita mielikuvia, mitä sodassa tapahtuu ja mitä siivilitkin joutuvat kokemaan?

    Luulen - pieni toive - että kuvien herättämät mielikuvat ylittivät kipukynnyksen.
    Jos ihmiseltä katkeaa käsi, se ei tunnu aluksi miltään, kipu tulee vasta myöhemmin. Pahimmillaan se on varjosärkynä, jos koko käsi on jouduttu poistamaan.

    Ehkä tässä on sama juttu. Toivottavasti, sillä muutenhan sota- tai muilla kärsimyskuvilla ei ole mitään merkitystä. Ja kuitenkin ne luovat mielikuvaa jostain pahasta. Vai olisiko parempi, että jokainen joutuisi kokemaan itse kaikki kauhut? Silloin ei ainakaan kaipaisi niistä kuvia.

    Kemppainen,
    kyllä minä luin tuon blogitekstisi, sulattelen sitä. Olen huomannut, että kannattaa lukea aina myös toisten kommentit. Ne laajentavat aihetta. Ja niistä saa uusia näkökulmia. Joskus ne ovat sitä paitsi niin hauskoja, että tulee hyvä mieli koko päiväksi. :)

    (edelliset kommenttini olivat tarkoitettu poistettaviksi, mutta puhut sananvapaudesta. Ehkä ne kuuluivat sen piiriin, ja siksi et poistanut. Oikeastaan olen siitä iloinen, sillä uskallan nyt aina silloin tällöin sanoa jotain jos "sanotuttaa". :)

    nimimerkki kokematon blogisti, villoissa elänyt.

    VastaaPoista
  10. Roland Barthes sanoo, että kuva on itsensä denotaatio. Dead end siis.

    VastaaPoista
  11. Tätä ei Wittgenstein tajunnut eikä von Wrightkään ja siksi ei Niiniluoto eikä heidän poppoo. Minä en saanut kirjoittta sillä minua piti herjata mielikuvien takia.

    Dead end: pitäisikö varata hautapaikka? En ole koskaan tajunnut etttä tietämällä on vaarallinen mutta se on heidän aivokopissaan, joiden elämä ei olekaan tiedossa vaan mielikuvissa. Paksuna istun nykyään ja näen miten sadismi kasvaa eikä vähene siitä mitä edustan. Mitä voisin tehdä? palvella lapsiani, ettei heille kasva sama kriittisyys? en aio.

    Aion tukea eli sitä mitä en itse saanut mutta en palvella alamaisena ja nyt jo kuulen miten aggressssssssiiiiivinen olenkaan.

    Hur skall de ha det? Hur skall de ha det, kysyn vaan.

    VastaaPoista
  12. Eilen radiossa oltiin Inarinjärvellä ja joku valokuvaaja sanoi, että "valo piirtää kuvan". Jäi mieleen. Runollista ja epäilemättä myös osuvaa. Sitten on tämä Sebald, jonka upeissa kirjoissa on upeita kuvia. Olin todella vaikuttunut Vieraalla maalla -romaanin kuvista, vai onko se novellikokoelma. Sekin siinä on hyvää, ettei oikein tiedä mitä se on. Lähdenkin tästä kirjakauppaan kyselemään, josko Sebaldin kolmas suomennos on jo ilmestynyt.

    VastaaPoista
  13. Hassua, miten vähän ihmiset äänittävät tuttujensa
    keskusteluja. Enemmän jutustelu kertoo ihmisestä ja ajasta
    kuin kuva. Voi sen kuvankin ottaa.

    Onhan meillä halvat hienot videokamerat.

    Aika vähille niidenkin käyttö jää
    ja videointi on aika häiritsevää
    kokemattomalle.

    Joo tuota kun aattellen olisi mukava kuunnella isoisän isän juttutuokio nauhalta, eri juttu kuin nähdä valikoitu kuva. Puheessa kun on mikroeleetkin ihan toisella tavalla mukana.

    VastaaPoista
  14. Kasvavien lasten perheessä valokuvat ovat tärkeitä. Kuusivuotiaasta alkaen lapset tuntuvat kyllästymättä jaksavan selata kuvia itsestään vielä pienempinä ja sukulaisten nuoruuden kuvia. Helppo tapa tähän on asentaa kotitietokoneisiin näytönsäästäjiä, joissa pyörii kuva-albumeja esimerkiksi verkosta, tärkeää on muistaa vaihdella aineistoa riittävän usein. Digikehykset voisivat ajaa samaa asiaa, mutta muistikorttien kanssa pelaaminen on rasittavaa, kunpa wlan-verkottuvat halpenisivat.

    Taidekuvat ovat hyvä esimerkki pari viikkoa sitten mainitsemastani syrjäkarein nauttimisesta. Tiettyjä luontokuvia lukuunottamatta en jaksa katsella kuvia keskittyneesti kuin hetken, paljon suuremman ilon niistä saa mausteena: kortteina, kansikuvina tai täällä blogin kuvituksena.

    VastaaPoista
  15. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  16. AD AnonyymiA: - en osaa oikein sanoa, mitä mieltä olen sodan julmista kuvista. Sen arvelen tietäväni, että jopa TK-miesten kuvamateriaalia on lukkokjen takana kymmeniä tuhansia negatiiveja.

    Yksi pääsääntö on ollut omien kaatuneiden kuvien jättäminen julkaisematta.

    VastaaPoista
  17. Ad Anonyymi (YouTube) - minua häiritsevät YouTuben kommentit ampumisen oikeutuksesta. Ongelma näyttäisi olevan valokuvan oikeutus.

    Tämä kuva oli hyvin tärkeä.

    Minua inhottaa ajatus Hitleristä katsomassa filmejä salaliittolaisten hirttaämisestä pianolankaan. Stalin ja Mao olivat hekin teloitusten kurkistelijoita. SS-miehistä sanotaan, että he kantoivat lompakossaan "kovia kuvia".

    Tuollainen kertoo mielestäni ihmisestä kovin paljon.

    VastaaPoista
  18. Ad Heikki Rönkkö: - halusin verrata 1,5 mpix ja 5 mpix -kännykkäkameroita.

    VastaaPoista
  19. Ad Avatar: älä katso elokuvaa "Yö ja usva". Itse pystyn katsomaan pahoja kuvia juurikaan häiriintymättä, koska minunkin päässäni on paloluukku, joka toimii nopeasti ja tietämättäni.

    Korkeatasoinen dokumentti (Yö ja usva) kiertää suojaukseni.

    E. Laineen "Tuntemattoman" Hietasen kuolema on minulle niin raskas kohtaus, että jätän sen mielelläni katsomatta.

    Asia on mutkikas. Ainakin jotkut nuoret leikkivät sotaa siksi etteivät he ole nähneet koskaan edes kuvaa sodan todellisuudesta.

    VastaaPoista
  20. Ad Anonyymi (äänittämisestä) - kokemukseni mukaan äänittäminen ei toimi, kuten ei kotivideokaan.

    Molemmat jollain salaperäisellä tavalla tuhoavat sen uskottavuuden, joka oli määrä tallettaa.

    Olisikohan tämä sukua radio-ohjelmistä tuntemalleni ilmiölle, että yllättäen läheskään kaikki ihmiset eivät osaa puhua radiossa niin että sitä kestäisi kuunnella?

    VastaaPoista
  21. Olen kokeillut monen eri puhelimen kameraa, enkä vielä ole tavannut yhtäkään, joka pärjäisi edes pokkarille saati sitten järkkärille.

    Kirkkaassa auringonvalossa kuvan pilaa vain yliterävöitys ja alhainen dynamiikka, mutta vähänkin heikommassa valossa kuviin tulee kohtuuton määrä kohinaa.

    Fysiikan lakeja ei ole helppo kiertää. Jos objektiivin ja kennon koko ovat murto-osa tavallisesta kamerasta, se näkyy väistämättä lopputuloksessa.

    Eri asia sitten on, että ihmiset tottuvat huonoihin kuviin ja pitävät niitä normaaleina. Huonous ei enää haittaa. Esimerkiksi lehdissä saattaa nähdä aivan ala-arvoisia henkilökuvia, jotka toimittaja on itse ottanut pokkarillaan (salama päin näköä). Eivät lukija valita niistäkään. Ovat kai niin tottuneita katsomaan samanalaisia omissa albumeissaan :-)

    VastaaPoista
  22. Äänittäminen tulisi tehdä salaa, mutta äänitteen säilyttämiseen pitää kysyä lupa. Lapsena minun juttujni talletettiin sitten, enkä koskaan ole kuulostanut nauhalla yhtä luontevalta. Sääli, että C-kasetir ovat rikkoontuneet ajat sitten.

    Inhoan mikrofoniin puhumista, jos en näe kuulijoita. Tänään puhuin pitkään mikkiin satapäiselle kriittiselle yleisölle ilman ongelmia, mutta auskultanttina hermostutti kuuluttaa edes istuntotaukoa, vaikka tiesi ettei siellä varmaan ole kuin istuntopäivystäjä ja haastemies unisina kuulemassa. Puhelinta kartan aina kun voin.

    VastaaPoista
  23. http://www.youtube.com/watch?v=rlEDqDwU98k

    http://www.egglestontrust.com/

    VastaaPoista
  24. http://www.greendaily.com/photos/killing-baby-seals-in-canada-caution-gruesome-images/1372948/

    VastaaPoista
  25. Äänittäminen pitäisikin tehdä salaa. Nykyisillä kännyköillä tämäkin onnistuu aika helpolla. Sitten täytyy vaan pitää huoli siitä, että käyttää tuloksia hyvän tavan mukaisesti. Tämä vaatii ainakin editointia ja herkkien kohteiden tapauksessa ehkä äänitteiden käyttämistä vasta vuosien kuluttua äänityksestä.

    VastaaPoista
  26. JK: "Minua inhottaa ajatus Hitleristä katsomassa filmejä salaliittolaisten hirttämisestä pianolankaan."

    Tänään tulee elokuva Hitlerin viimeisistä päivistä bunkkerissaan armollisine hautaansaattajineen. (Yle Teema: 21:55 Kino Helmi: Perikato)

    Tätä elokuvaa seuratessa voi itse kuvitella olevansa "tirkistelemässä" yhden maailmanhullun loppua ja olla edes hetken hyvillään siitä, että jospa heil-psykopaattikin jotain ehti tuta sisimmässään "saavutuksistaan" ennen syanidin nielaisemista.

    Kävin katsomassa tämän silloin, kun se tuli ek-teattereihin ja ainakin minuun se teki vaikutuksen.

    VastaaPoista
  27. Ad Petteri Järvinen et alii: - samaa mieltä.

    Valitettava mainos: mm. Panasonic DMC-LX3, jolla suurin osa blogini kuvista on otettu, on aivan loistava kompakti ja hinta oli viimeksi katsoessani 200 jotain. Canonin ja Olympuksen pokkareita olen katsellut. Kunhan osaa varoa pitkää teleä (joka ei todellisuudessa oikein toimi), hyviä on vaikka kuinka.

    Vaikeat olosuhteet perustelevat sitten järkkärin, josta itse maksoin 590. Tai todellisuudessa minulla oli erittäin hyvä salama, joka sopi tuohon kameraan.

    Vaikeita olosuhteita ovat vastavalo, väkijoukko, tilanteet, hämärä...

    Vihje tyhmältä harrastelijalta: valmisohjelmia ei kannata naureskella. Omassa pokkarissani on mm. kolemn eri tavoin valotetun kuvan ohjelma ("eBay"), ja kasvojen tunnistus, joka on huonossa valossa tarkentamisessa verraton.

    VastaaPoista
  28. Georg Henrik von Wright mainitsi kirjassaan Ihmiskunta kultturien murroksessa muiden maailmoja syleilevien teesiensä seassa, että kaikkein turhin asia on tavallisten ihmisten videokamera.

    Juniorijääkiekkoilijoiden pelejä kuvatessani tunnen sen vuoksi jatkuvasti pientä syyllisyyttä.

    VastaaPoista