Todellisuudessa eilen puheena olleen Assoulinen kirjan ohella on parikymmentä kaunokirjallista ja muistelmateosta, joiden näkeminen pakollisena lukemisena myös Suomen lukioissa ja ammattikorkeakouluissa tuntuisi minusta hyvältä.
Viime vuosilta on vakiintuneiden (Primo Levi, Arthur Koestler, Viktor Frankl, V. Klemperer, Solzhenitsyn, Grossman – ne pari kirjaa Maon hallinnosta Kiinassa) ja enimmäkseen vaiettujen silminnäkijöiden kertomusten rinnalle tullut pakottavan tärkeitä kirjoja.
Varsin vähälle huomiolle jäi Ranskassa kovan keskustelun nostattanut ”Hyväntahtoiset” (WSOY 2008). Kirjailija, Jonathan Littell on aidosti kaksikielinen amerikkalais-ranskalainen, ja tämän hän kirjoitti ranskaksi ja sai Goncourt-palkinnon.
Lähes tuhatsivuisen kirjan lukujen nimiä ovat Allemande I et II, Courante, Sarabande, Courante…
En tosin suosita kirjaa luettavaksi. Julmuuksien lisäksi sen skatologia ja pornografisuus tuo mieleen Pasolinin ”Salo” –elokuvan, joka on ainakin minulle liian vastenmielinen. Lukija arvannee, että kysymys on tältäkin osin äärimmäisyyksistä.
Kertoja on pitsitehtailija, aikaisempi SS-mies, koulutukseltaan lakitieteen tohtori. Ukraina,Stalingrd, Berliini, Hitlerin bunkkeri ja tekeytyminen vihatun ranskalaisen äidin välittämän kaksikielisyyden ansiosta saksalaisten vangiksi sekä ”palautus” Ranskaan, paha kyllä ei hotelli Lutetian kautta, kuten juutalaiset. Hänellä on sanottavaa.
”Sodan jälkeen tehty täysi mielivaltainen jako ’sotilaallisiin operaatioihin’, jotka ovat samanlaisia kuin missä tahansa muussa konfliktissa, ja ’hirmutekoihin’, joihin sadistinen ja mielipuolinen vähemmistö syyllistyi, on, kuten toivon voivani osoittaa, voittajien omaksi lohdukseen sepittämä fantasia – ja täsmennän, että länsimaisten voittajien, sillä neuvostoliittolaiset ovat retoriikastaan huolimatta aina ymmärtäneet, mistä todella oli kyse…”
= = =
”Minä olen syyllinen, te ette ole, ja hyvä niin. Teidän pitäisi silti kyetä sanomaa itsellenne, että tekin olisitte tehneet saman minkä minä. Ehkette aivan yhtä innokkaasti, toisaalta kenties vähemmän epätoivoisesti, mutta joka tapauksessa tavalla tai toisella. Katson modernin historian osoittaneen, että tietyissä olosuhteissa kaikki tai lähes kaikki tekevät mitä käsketään; ja suokaa anteeksi, muttei ole kovinkaan todennäköistä että te tekisitte poikkeuksen sen enempää kuin minäkään. Jos olette sattuneet syntymään sellaiseen maahan ja sellaiseen aikaan, jossa sen lisäksi, ettei kukaan tule tappamaan vaimojanne ja lapsianne, kukaan ei myöskään käske teitä tappamaan toisten vaimoja ja lapsia, kiittäkää ja Luojaanne ja menkää rauhassa. Mutta pitäkää tämä aina mielessänne: olette ehkä onnekkaampia kuin minä, mutta ette parempia. Jos teillä löytyy röyhkeyttä kuvitella toisin, olette vaarallisilla vesillä. Ihminen asettaa mielellään valtion – oli se sitten totalitaarinen tai ei – vastakohdaksi tavallisen ihmisen – oli tämä sitten lude tai ruoko. Mutta silloin unohdetaan, että valtio muodostuu ihmisistä, jotka kaikki ovat enemmän tai vähemmän tavallisia, jokaisella on oma elämänsä ja kaikki ovat enemmän tai vähemmän tavallisia, jokaisella on oma elämänsä ja menneisyytensä, sattumien sarja, jonka seurauksena löytää itsensä jonakin päivänä kiväärin oikeasta päästä tai paperiarkin oikealta puolelta, kun toiset huomaavat olevansa väärässä päässä ja väärällä puolella.
Valtiokoneisto on tehty samasta hauraasta hiekasta kuin se, jota se jauhaa, jyvä kerrallaan. Se n olemassa, koska kaikki ovat yhtä mieltä sen olemassaolosta, mukaan luettuna – usein viime hetkiin saakka – sen uhrit.”
= = =
”Todellinen vaara piilee – varsinkin epävakaina aikoina – tavallisissa ihmisissä, joista valtio koostuu. Todellinen uhka ihmisille olen minä, ja te. Jos ette usko, teidän on turha jatkaa lukemista. jos ette ymmärrä ja vain suututte, siitä ei ole hyötyä sen enempää teille kuin minullekaan.”
Romaanista löytyy verkosta epätavallisen syvällinen essee, The New York Review of Books 26.3.2009. – Todettuaan itsestään selvän yhteyden Aishkyloksen Oresteiaan ja Ranskassa Bataillen ”pornografiaan” (Silmän tarina) ja Sartreen (Kärpäset) kirjoittaja kuitenkin sivuuttaa silmille tunkevan kytkennän Hannah Arendtiin, pahuuden tympeyteen ja Eichmanniin Jerusalemissa.
Samoin jää huomiotta perusromaani hitleriläisyydestä, Grassin ”Peltirumpu”, joka sisältää, tosin paljon kesymmässä muodossa, hyvin paljon samoja elementtejä.
Mutta: erittäin vaikeaa ja kaameudessaan äärimmäisen kokreakirjallista romaania on myyty Ranskassa ja Saksassa kummassakin lähes miljoona. Ei ole mahdotonta, että hirvittävän vaikea muoto – arkipäiväisen, kauhistuttavan ja myyttis-allegorisen laminoiminen yhteen todistaa muutakin kuin romaanin elinvoimaisuutta.
En ymmärrä miksi mielessä käy välille Joyce, eilisen ”Lutetian” asukkaita hänkin.
"Teidän pitäisi silti kyetä sanomaa itsellenne, että tekin olisitte tehneet saman minkä minä."
VastaaPoistaNo, enkös minä juuri eilen näin sanonut.
Tosin en sitä ihan itse keksinyt, sillä kaikki suuret opettajat ja runoilijat sanovat saman, eri sanoin.
Niin kauan kuin jatkamme muiden demonisointia historia toistaa itseään. Hyvät tappavat pahoja.
Aamen.
Kemppinen ehdottaa liian raskasta kirjallisuutta kevyiden ajatusten omaavien lukiolaisten luettavaksi.
VastaaPoistaKommunismin musta kirja olisi oma ehdotukseni. Siitä löytyy faktaa.
Mutta missä viipyy vastaava Natsismin musta kirja? Sellaisen kirjan faktaosuuksiin ei kelpuutettaisi tiettyjen romaanien ja muistelmateoksien epämääräisiä faktoja ja valheita.
Ei totuutta löydy kaunokirjallisuudesta, eikä muistelmateoksista.
"En ymmärrä miksi mielessä käy välillä Joyce, eilisen ”Lutetian” asukkaita hänkin."
VastaaPoistaMinä en puolestani ymmärrä, mitä kaikkea olen lukenut. "Hyväntahtoiset"-blogiotsikko vyörytti eteen kirjoja, jotka kaikki, Joycea lukuunottamatta (mikä piina hänkin!) ovat jääneet lukematta. Kuitenkin olen käytännöllisesti katsoen elänyt paljolti elämääni siirtymällä kirjasta toiseen. Elänyt kirjojen kautta. Ilmankos aina nukuttaa ja näkee päiväunia.
Tuli tunne, että on lukenut vain "siistejä" kirjoja, jotka ovat kätkeneet elämän raadollisuuden tai esittäneet sitä niin "sivistyneellä" tavalla, että se on tuntunut lähinnä "kaunokirjallisuudelta".
Pitäisikö nollata kaikki lukemansa ja tutustua elämän siihen puoleen, johon on jäänyt tutustumatta. Vai olisiko syytä jatkaa samalla tavalla. Mielenrauhan takia.
Mutta kun vilkaisen tuota kirjaluetteloa tässä blogissa, huomaan sittenkin siinä muutaman tutun nimen: Viktor Frankl, Primo Levi, Solzhenitsyn. Ja olen toki lukenut Maon Punaisen kirjan. Pasolinilta Teoreeman ja Grassin Peltirummun. En siis edes tunnistanut aluksi noita "opettajiani" alkuluettelosta. Tyypillistä. Heistä Frankl on ollut tarkkaakin tarkemmassa syyningissä.
Huono, ajattelematon lukija.
Mutta ehkä siksi kolahtaa noista lainauksista, jotka tämän lähes epätodellisen olotilan saavat aikaan, eniten tämä:
”Todellinen vaara piilee – varsinkin epävakaina aikoina – tavallisissa ihmisissä, joista valtio koostuu. Todellinen uhka ihmisille olen minä, ja te. Jos ette usko, teidän on turha jatkaa lukemista. jos ette ymmärrä ja vain suututte, siitä ei ole hyötyä sen enempää teille kuin minullekaan.”
(pitäisikö pysytellä näkymättömissä, sillä itsensä kohtaaminen tyhmänä, huonona, ymmärtämättömänä ja välinpitämättömänä tällaisissa ympyröissä tuntuu tosi rankalta.
Pitäsi pitää mölyt mahassaan, muita häiritsemättä. Mutta kiitos kuitenkin blogistille eräänlaisesta herättämisestä; tällaisia "herätyksiä todellisuuteen" olen saanut kyllä ennenkin)
“Mikä onni hallitseville, että ihmiset eivät ajattele”.
VastaaPoistaGlobaalit työvoimareservit ovat matkalla kohti 'tuhoamisleirejä'. Tiedon 'vallankumouksesta' huolimatta (tai juuri sen takia) tuo väylä 'valikoituu' enenevässä määrin. Huoltopisteet 'sivuraiteelta' on poistettu tarpeettomina.
Nollasummapeli pitää huolen siitä että pääväylällä vauhtia riittää ja kiihdytyskaistoja 'hyödynnetään' sivuille vilkuilematta – armotta.
Hyvä Kemppinen,
VastaaPoistanyt vasta ymmärrän, miksi jotkut laittavat blogiinsa esteen, jonka ylitse kommenttien on hypättävä, saadakseen tulla ja olla. Tähän asti olen sitä kovasti ihmetellyt.
Mutta ymmärrän, että jotkut blogeista on kirjoitettu aivan muuhun tarkoitukseen kuin tunteiden vuodatuspaikaksi. Kirjoitin aamulla tänne jotain ylise vuotavaa (mitä, en edes tarkkaan muista, innostun aina liikaa) häikäistyneenä blogisi asiantuntemuksesta ja pätevyydestä. Ja ymmärrän, että odotat asiallisia kommentteja asiallisiin teksteihisi. Minun tekstini ei ollut semmoinen. Epäilinkin lähettää sitä.
Mutta onneksi voit poistaa sen ihan hyvällä omallatunnolla, sillä epäilen itsekin itseäni ja kirjoitusteni laatua. Toivon (ja uskon) että poistat myös tämän, jonka voit tulkita anteeksipyynnöksi. :)
Ei millään pahalla, vaan hyvällä! (ihan totta). Ja jos et pidä siitä, että sanon, että ihailen tapaasi kirjoittaa, niin jätä se huomioimatta.
Imre Kertész puhuu näista asioista "maailmankokemuksena", "eurooppalaisena traumana". Juutalaisten joukkomurha jätti eurooppalaiseen sieluun haavan, joka ei ole parantunut vieläkään, jos paranee koskaan. Juutalaiset ja saksankieliset väestöryhmät eri puolilla 1900-luvun alun Eurooppaa olivat vastapainoa tuon ajan kansallisille virtauksille; olivat sitä Eurooppaa mitä se oli ollut vuosisadat: kielien ja kulttuurien rinnakkaiseloa; olkoonkin, että juutalaisvihamielisyyttä ja -vainoja esiintyi pitkin vuosisatoja. Toinen maailmansota johti paitsi juutalaisten joukkomurhaan, mutta myös saksankielisten väestön karkoittamiseen ja katoamiseen entisen Itävalta-Unkarin alueilta. Tilalle on noussut yksisilmäistä kansallista ajattelua, jota löytyy maasta kuin maasta tässä meidän yhdistyneessä Euroopassa
VastaaPoistaTartuin Litteliin innostuneesti, olinhan juuri lukenut Kerteszit (Kohtalottomuus ja Kaleeripäiväkirja). Olin oksentaa, lopetin ennen puolta väliä. Valikoiva ja laskelmoitu tunteettomuus (kirjoittajan tietoinen valinta?) oli niin ohjaavaa, että en halunnut mennä siihen koulukuntaan mukaan.
VastaaPoistaKertesz-rakkauteni kirkastui entisestään.
”Sodan jälkeen tehty täysi mielivaltainen jako ’sotilaallisiin operaatioihin’, jotka ovat samanlaisia kuin missä tahansa muussa konfliktissa, ja ’hirmutekoihin’, joihin sadistinen ja mielipuolinen vähemmistö syyllistyi, on, kuten toivon voivani osoittaa, voittajien omaksi lohdukseen sepittämä fantasia – ja täsmennän, että länsimaisten voittajien, sillä neuvostoliittolaiset ovat retoriikastaan huolimatta aina ymmärtäneet, mistä todella oli kyse…”
VastaaPoistaHm, eikös erona kuitenkin ole se, että Saksan siviilien pommitukset loppuivat, kun sota loppui - siis ne olisi lopetettu jo aiemmin, jos Saksa olisi antautunut aiemmin.
Hitlerin ja Stalinin tekosia taas eivät uhrit voineet lopettaa niin millään, koska ne eivät liittyneet sotaan.
Huomauttipa myös Jonathan Glover teoksessaan Ihmisyys, että lentäjien työ oli vaarallista, siinä oli omaa henkeä kaupalla, kun taas aseettomien siviilien tappaminen oli täysin vaaratonta ja siinä säästyi joutumasta rintamalle. Sehän se varsinainen pointti oli, ei siihen työhön pakotettu.
Mainittuja julmuuksien kirjureita, julmureita, en tunne - en sano vielä, koska kavahdan kauheuksia ja inhoan julmuutta, vaan sanon: enkä tutustu.
VastaaPoistaYstäväni perustelee kauhuelokuvanautintojaan sillä, että vaikutuksen tekevässä teoksessa on oltava laatua. Ehkä, mutta saahan mauttomista kalamätkylöistä ja rasvaperunasta syötävää suolalla ja ketsupilla, ja mitättömästä pihvistä tekee kermasipuli elämyksen. Milloin on kamaluudessa on kyse irtomausteesta, milloin olemuksen olennaisesti muuntavasta elementistä, kuin alkoholi viinissä tai home juustossa?
Minä suosittelen Laurelin & Hardyn elokuvia (mieluiten lyhäreitä) ja Satien "Muistinsa menettäneen muistelmia". Hankkikaa myös basso ja polkupyörä. Ajakaa ja soittakaa. Haaveilkaa vanhuudesta, jolloin kävelisitte maantiellä patruunamaisesti vaaleassa kesäpuvussanne ja hutkisitte satunnaisia ohikulkijoita rottinkikepillänne.
VastaaPoistaHyvä Pirkko A, "Valikoiva ja laskelmoitu tunteettomuus" on joissakin oloissa ainoa mahdollinen selviytymismenetelmä. Imre Kertész välittää sen lukijalle hyytävällä tavalla.
VastaaPoistaad Rienzi:
VastaaPoistaMarttyyrit on komea elokuva.
Hei hyvä Jukka,
VastaaPoistaKiitos erittäin kiintoisasta
teeman käsittelystä!
Arendtista kirjoitetaan jatkuvasti
paljon. Hän on valitettavan ajankohtainen pahan banaliteetin
analyysissaan. Hän hylkäsi lopulta
Kantilta omaksumansa radikaalin pahan käsitteen ja alkoi puhua siitä, että paha on jotain äärimmäistä (extreme), joka voi kasvaa ja tuhota koko maailman, koska se leviää kuin sieni maan pinnalla.
Ystävällisesti Matti
Olen samaa mieltä siinä, että lukeneisto ja oppineet ovat olleet vaarallinen ja sotaisa ryhmä viimeisen sadan vuoden aikana. En ole kuitenkaan vakuuttunut blogissa esitetystä lukeneiston kokoonpanosta.
VastaaPoistaNatsismin ideologiseen ytimeen kuului eugeniikka eli rotuhygienia. Rotuhygienia on ideana Hitleriä vanhempi. Rotuhygieniaa kehittivät perinnöllisyystieteestä kiinnostuneet lääkärit ja antropologit. Lääkärien osuutta natsi-Saksan ytimessä ei voi vähätellä. Karl Brandt oli epäilemättä Hitleriäkin ankarampi rotuhygieenikko ja "elämään kelpaamattomien" vainooja eutanasiaohjelman johtajana. Asiaan voi perehtyä esim. Nuernbergin ns. lääkärioikeudenkäyntien avulla.
Rotuhygienia ei ole tuntematon asia länsimaissakaan kutsuttiinpa sitä sitten eriasteisesti pakkosterilisaatioksi, rotuerotteluksi, kansanterveystyöksi tai perinnöllisyysneuvonnaksi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Puhdasoppisuuteen, fundamentalismiin tai totalitarismiin näyttää oleellisena osana kuuluvan jonkinlainen puhdistautumisrituaali. On päästävä eroon ala-arvoisesta, vanhasta tai harhaoppisesta. Kaikki eivät voi täyttää kriteerejä. Sen pahempi heille, kertoo viimeisten sadan vuoden historia.
Kekkonen esitti aikoinaan Suomelle kansainvälisessä politiikassa tuomarin roolin sijaan lääkärin roolia. Riskinsä lääkärin roolissakin, sanoisin.
T.
Anonyymi T on oikeassa. Ei sodanaikaisia tekoja ja tapahtumia ymmärrä kunnolla, ellei tiedä millaiset aatteet ja asenteet silloin olivat vallalla.
VastaaPoistaRotubiologia oli yleisesti hyväksyttyä. Puhdasrotuiset naapurimme ruotsalaiset kunnostautuivat siinä komeasti. He olivat alalla maailman johtavia tieteentekijöitä. Jostakin syystä hei eivät vain mielellään muistele tätä asiaa.
Suomalaiset jaettiin kahtia: oli ruotsinkieliset puhtaat germaanit ja alempaa itäbalttilaista rotua olevat suomenkieliset.
Huvittavaahan tässä on se, että he olivat oikeassa! Suomalaisethan todellakin jakautuvat nykytietämyksenkin mukaan kahteen toisistaan selvästi erottuviin "rotuihin" - itäiseen ja läntiseen.
Nykyään ei vain sanota, kumpi näistä "roduista" on parempi. Mitä sitä suotta sanomaan, sillä tiedetäänhän se sanomattakin.
Toukka, en tiedä, mistä Littellin on pitänyt selviytyä kirjoittaessaan Hyväntahtoiset. Sen sijaan Kerteszin on pitänyt selviytyä omasta elämästään - siis omassa elämässään - kirjoitettuaan/kirjoittaessaan Kohtalottomuuden.
VastaaPoistaKun vihalla kirjoitetaan vihasta, se koskettaa yhtä paljon kuin hyvällä kirjoittaa hyvästä.
paha Pirkko A
"Kaikki ihmisolennot syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan.
VastaaPoistaHeille on annettu järki ja omatunto..."
Idealismia? Luultavasti.
Runoutta? Varmasti.
Realismia? Tuskinpa vain.
Ja kuitenkin...
Tapsa P:lle
VastaaPoistaRuotsissa rotubiologia nostettiin arvoon ja siitä tehtiin akateeminen oppiaine, jota pyrittiin levittämään jopa kansakouluihin asti.
Ruotsalainen roturetoriikka oli tärkeä syy, miksi Suomen ja Ruotsin urheilusuhteet (Suomi-Ruotsi -maaottelu) katkesivat hetkeksi 30-luvulla. Suomalaiset kuvattiin mongoleina Ruotsin lehdistössä. Mongolit olivat rotuoppineiden mielestä alempiarvoisuuden synonyymi.
Pakkosterilisaatioista piti tulla kansankodin puhdistautumisrituaali. Ikävä vain, että pakkosterilisaatioprojektin suhteeton kohdistaminen saamelaisiin ja suomalaisiin ei kestä päivänvaloa tänäkään päivänä.
Tässä lienee yksi historiallinen syy ruotsalaisten alentuvalle suhtautumiselle suomalaisiin? Asia on sairas tabu eikä voi siten edes parantua. Olen etsinyt merkkejä menneisyyden käsittelystä siinä suuremmin onnistumatta.
T.
Hyväntahtoiset olisi nyt (tammikuussa 2012) saatavissa Suomalaisesta kirjakaupasta mukavaan 5 euron hintaan kovakantisena.
VastaaPoista