Opetusministeriö näkyy järjestäneet tekijänoikeuden teemoista tsembalot, joissa ministeri, muuan Tanja, oli puhunut leukavia, ja Himasen Pekka, ystäväni ja työtoverini, joka on ryhtynyt muistuttamaan vuonna 1978 Piatnik & Söhnelle myydyistä Turun linna -pelikorteista tuttua herttajätkää, kertoi jälleen kerran, että edessä on valoisa tulevaisuus, tai sitten ei.
Joku täysijärkisen kirjoissa oleva henkilö, joka saattaa hyvinkin olla Parnasson päätoimittaja, kuuluu ihmetelleen, miksi kummassa tekijänoikeusasiat pitäisi siirtää kauppa- ja teollisuusministeriölle.
Että opetusministeriö lakkaisi vetelemästä limboja ja jotta tekijänoikeusasioissa tehtäisiin jotain.
En ole varma, kuuluuko se tähän asiaan, ja mikä ettei kuuluisikin, mutta Tshehovin lauseista muuan muistiin päällimmäiseksi tallentunut, on kansanystäville eli narodnikeille osoitettu:"Tehkää jotain. Tehkää kerrankin jotain. Tehkää kerrankin jotain hyödyllistä. Muuttakaa pois maasta."
Viimeistään 1880-luvulla kaikille oli selvää, että tekijöitä on tuettava niin että he saavat kohtuullisen ja joissakin tapauksissa kohtuuttoman hyvä palkkion. Itse asiassa tämä ajatus esiintyy suurkuningas Sargonin savitauluissa. Hän oli Akkadin miehiä. Hän opasti poikaansa tähdentämällä, mistä kulta tulee: se tulee niiltä, jotka viljelevät maata ja heiluvat lapion varressa. Sieltä kulta kulkeutuu muun muassa suurkuninkaiden ja heidän hyvällä öljyllä kiiltäviksi rasvattujen pappiensa eli ministereiden talteen.
Perustuotanto on pidettävä hyvällä mielellä, koska hallintokoneisto pappeineen, ministereineen ja kuninkaineen on biologisesti asian ilmaisten loiskasvustoa elintarvikkeiden tuottajien turkissa.
Ja taitava loinen pitää huolen siitä, ettei isäntäeläin näänny eikä menehdy. Win-win, kuten Himanen sanoisi.
Siis tekijöitä on palkittava ja heille on kerrottava, että ei ole mitään hätää.
Sitten taas tekijänoikeuden kassavirrasta noin 97 prosenttia kulkee muita reittejä kuin tekijöiden taskujen kautta. Kirjailija, tuo uhanalainen laji, saa parhaassa tapauksessa 16 2/3 prosenttia kirjan nidotun kappaleen nettohinnasta, josta on vähennetty arvonlisävero. Prosentti on yksi kuudesosa, mutta veron jälkeen se on vähän yli kymmenen prosenttia. Kun painoksesta myydään alle puolet, ollaan viidessä prosentissa. Kun henkilökohtainen ansiotulo on verotettu, ollaan alle kolmessa prosentissa.
Näin.
Aineettomien oikeuksien talous on tynnä paradokseja. Radio ja televisio alkaa maksaa kuluttajalle mutta lehdet muuttuvat ilmaisiksi. Media ei myy sisältöä, vaan asiakkaita.
Kaikki muut ovat käsittäneet tämän paitsi TeliaSonera.
Kansantalous on muuttunut kymmenessä vuodessa silmittömästi. OECD-maissa palvelujen osuus sekä työllistäjänä että lisäarvon tuottajana on yli 70 prosenttia kokonaisuudesta.
Tekijänoikeuslaki ja patenttilaki on kirjoitettu ja ajateltu tavarantuotantoon.
Tekijänoikeuslaissa tekijälle annetaan kaksi yksinoikeutta, tavarantuotannon oikeus ja palveluntuotannon oikeus. Edellinen on nimeltään "oikeus valmistaa kappaleita teoksesta" ja jälkimmäinen" oikeus saattaa teoskappaleita yleisön saataviin" eli levittäimnen. Levittäminen on käytännössä kuorma-autoilua tai yhä useammin signaalin lähettämistä, kuten radiossa, televisiossa ja Internetissä.
Patenttilain neljä ryhmää ovat tuote, laite, menetelmä tai käyttö. Kaikkiin liittyy yleinen edellytys, jonka mukaan keksintöä on, ollakseen patentoitavissa, voitava käyttää teollisesti eli siis elinkeinotoiminnassa.
Tietokoneohjelmien eli softapatenttien vaikeus ei ole pelkästään softan monimutkaisuus. Softa on pikemmin palvelu kuin tavara. Ja palvelun voi patentoida vain kiertoteitse.
Tekijänoikeudessa palvelun tuottamista sanotaan luomiseksi. Jostain syyystä sellaisille sanoille kuin "sisällöntuotanto" naureskellaan. Luullakseni naurajat ovat tyhmiä. Mediatalot tuottavat paljon muutakin kuin suojattuja teoksia. Se jokin - nykyisin siis teksti, kuvat, ääni, musiikki - on yhteisnimitykseltään "sisältö" (content). Voisi sitä sanoa signaaliksikin tai jopa informaatioksi.
Runoilija ei valmista eikä tuota käsikirjoitusta vaan luo teoksen, esimerkiksi kuolemattoman runon. Elokuvaohjaaja ja leikkaaja eivät valmista elokuvaa vaan luovat elokuvateoksen, josta sitten monistetaan teollisesti kappaleita.
Rokkitähti, joka soittaa lavalla kitaraa vallan perkeleesti, ei osallistu tuotannolliseen toimintaan, vaan palveluntarjontaan.
Tämä erottelu tavaroihin ja palveluihin ei ole joutava, vaikka onkin juristin esittämä.
Tavaroihin liittyvät säännöt ovat vakiintuneita ja aika selviä. Oikeustieteessä tavaroita sanotaan esineiksi ja niihin luetaan kiinteistötkin. Virhetilanteet, viivästykset ja oikeudelliset virheet, kuten kahdelle myyminen, ovat peruskurssiasioita.
Palvelua ei oikeastaan voi peruuttaa. Kun tukka on parturinliikkeen lattialle, paha sitä on ruveta liimaamaan. Kun potilasta on hoidettu, hoitotoimenpiteitä ei saa tekemättömiksi.
Häiriötilanteissa voi käyttää vahingonkorvausta, hinnanalennusta tai mahdollisuutta teettää palvelu toisella ja hakea ensimmäiseltä sopimuskumppanilta korvausta. Mutta jos talossa on käynyt huoltomies, joka ei saanut jääkaappia tai öljynpoltinta kuntoon, haluaisinpa nähdä tällaisen palvelualan yrittäjän tai firman, joka suostuisi maksamaan korvausta tai palauttamaan veloittamaansa hintaa, kun toinen yrittäjä onnistuukin tehtävässään.
Erittäin suuri teoreettinen ongelma, jota en ole toistaiseksi onnistunut ratkaisemaan, on hallinnan puuttuminen. Merkittävä osa elinkeinotoimintaa perustuu sääntöihin, jotka on kytketty hallintaan ja hallinnan siirtämiseen - missä vaiheessa vastuu tavarasta siirtyy myyjältä kuljettajalle ja tältä vastaanottajalle, kysytään kun havaitaan, että tavara tuli perille särkyneenä.
Jos polkupyörä on myyty maanantaina Kallella ja tiistaina Villelle, ja molemmat ovat maksaneet hinnan, mutta Kalle lupasi tulla hakemaan fillarin tuonnempana, kun taas Ville tuli kellariin ja vei fillarin - niin tiistain mies Ville saa vastoin pääsääntöä pitää polkupyörän. (Jos hänellä oli perusteltu vilpitön mieli.)
Laki suojaa hallintaa.
Tekijänoikeudessa ja patenttioikeudessa ei ole hallintaa, ja kun puhutaan "aineettomista oikeuksista", tarkoitetaan tätä. Palvelua voisi sanoa saman logiikan mukaan tavarattomaksi tavaraksi. Menen Heikintorille, menen parturiin, käyn kaupassa. Olen hankkinut palvelun ja tavaroita. Jos istuisin vielä Bingossa, mikä ei kyllä kuulu suunnitelmiin, olisin ottanut osaa maksulliseen palvelutoimintaan, ja jos pelaisin hetken hedelmäpeliä, mikä sekin on vieras ajatus, olisin ostanut RAY:n tarjoaman palvelun.
* * *
Näin pitkien puheiden jälkeen tulee blogin pääasia, joka on niin tärkeä, että siitä pitäisi kirjoittaa viisi Helsingin Sanomien pääkirjoitusta ja kiekaista televisiouutisissa päälle.
Yhteinen etu on vakaa verokanta. Valtio - unohdetaan kunnat ja seurakunnat - kerää veroja ja pitää niillä yllä muun muassa palvelutoimintaa (turvallisuus, opetus, hoito, hoiva jne.)
Verotuloista noin puolet on tuloveroa ja toinen puoli arvonlisäveroa.
Tekijänoikeuden puolella kenelläkään ei ole Suomessa pälkähtänyt päähän, että aieettomien oikeuksien luovuttaminen on valtiolle hyvin tärkeä asia ja että ALV on paljon mielenkiintoisempi asia kui tulovero.
Suoraan sanoen yksi syy on se, että yritysten on helppo "järjestellä" liiketuloaan ja aineettomien oikeuksien arvostaminen on vaikeaa tai melkei mahdotonta, vaikka siitä on virallisetkin määräykset (CIV - Calculated Intangible Values).
Opetusministeriön ja järjestöjen huoli luovien taiteilijoiden tuloista eli korvauksista on aikamoista hehtaariammuntaa. Luultavimmin asiantuntijat osaavat järjestää ainakin menestyvien yhtyeiden asiat niin että viime viikolle surtu jaksottamisongelma on täysin näennäinen. Se siis, että Lordi tienää hirveästi pari vuotta mutta viimeksi kuluneet kymmenen vuotta ovat olleet persnettoa.
Tämä on elinkeinotoiminnassa jokapäiväinen ilmiö ja liittyy innovaatioiden kypsymiseen kassavirraksi.
Asiassa ei ole muuta ongelmaa kuin viranomaismenettely.
Tekijänoikeudellinen ajattelu on taloudelliseen todellisuuteen suhteutettuna hevoskyytivaiheessa eli edustaa tuollaista 1800-luvun puolivälin kehitysvaihetta.
* * *
Valtioneuvoston tietoon olen saattanut muutamia kertoja suullisesti ja kirjallisesti huoleni siitä, että valtion määrättävissä oleva erittäin huomattava "säsiltö" makaa käyttämättömänä ja organisoimattomana.
Yleisradio, yliopistojen kirjastot, maakunta-arkistot, Kansallisarkisto.
Ranskalaiset ovat jo hereillä. Siellä keskustellaan esimerkiksi erittäin arvokkaan tuotemerkin "Louvre" lisensoinnista ja muusta kaupallisesta hyväksikäytöstä.
Meillä visioidaan tekniikasta ja säädetään merkitykseltään hyvin kyseenlaiasia lakeja, esimerkiksi yliopistokeksinnöistä, mutta jätetään täysin kesannolle jopa se kysymys, miten vaikkapa aluekirjastoista voisi organisoida ihmisille hyödyllisiä ja mieluisia ja kunnille ja valtiolla tuloa tuottavia yksikköjä.
Se on nimittäin mahdolista.
Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
Kiinnostavia ajatuskulkuja - lukija jää odottamaan jatkoa ja vastausta kysymykseen: miten? Mitä ihan konkreettisesti pitäisi siis muuttaa, vääntäisitkö vielä rautalangasta?
VastaaPoistaOnneksi kukaan ei aikanaan pidättänyt tekijän- tai keksijän oikeuksia tuleen, pyörään, keihääseen, kalaverkkoon ja veneeseen.
VastaaPoistaPalvelun ja tavaran rajapinnassa on tavaraan talletettava palvelu, joka voidaan monistaa (tallennusvälineille)
Ad Tuija:
VastaaPoistaRautalanka ja pihdit ovat käsillä.
Ad Jouni Snellman:
VastaaPoistaSiihen suuntaan mutta ei noin äärimmäisesti - esimerkkini parturinliike on varmasti verotuksellisesti selvä, mutta pieni softatalo ei. Miten tietotaito arvostetaan taseessa?
Muutenkaan en vihjannut oikestaan veronkiertoon vaan esimerkiksi jaksottamisen luonnollisuuteen. Opetusministeri kun käyti Lordia esimerkkinä. Vero-oikeudellisesti tämä ongelma ratkaistiin jo 1940-luvulla.
Tavanomainen alv (TVA) - yhtiövero-argumentti on transaktioiden selkeys verottamisen pohjana. Kieltättä sinäki järjstelemässä on suuria ongelmia, kuten ennakkopalautus, ja tunnetusti amerikkalaisten Sales Tax on vaike myös netissä.
Tekee mieli lausua kuin Babar Korneliukselle: Sinulla on viisaita ajatuksia. Teen sinusta pääministerin.
VastaaPoistaKulttuuri kai tarkoittaa maanviljelyä. Raaka-aineitten tuottaja saa leivän hinnasta oman tekijänoikeuspalkkionsa, joka taitaa olla samoissa prosenteissa kirjailijan kanssa. Leipomon ja kirjapainon jälkeenkään hinta ei vielä ole suuri. Jakelu on kallista, vaikka ainakin tekstiä voidaan todistettavasti jakaa suoraan hevosen suusta tai Kemppisen näppäimistöltä. Valitettavasti tässä tapauksessa tekijänoikeuspalkkio ei ole vain vähäinen, vaan se puuttuu kokonaan.
VastaaPoistaMikäli tulta, pyörää, keihästä, kalaverkkoa ja venettä ei kukaan ole älynnyt vielä patentoida (siis ei edes B. Gates???), meikäläisellä taitaa kohta olla asiaa patenttiviranomaisille. Radio Jerevanin "suuhun" on pantu lause "Newton ehkä keksi painovoiman, mutta NL otti sen käyttöön."
Minä yksinkertaistaisin koko henkilöverojärjestelmää sen verran, että kaikki tulot menisi sen mukaan, mitä verokirjaan on ylös pantu, mutta ylin veroprosentti olisi 33,32%.
VastaaPoistaMuutoin olisi sitten yksi hailee, tuleeko raha osinkona, palkkana, palkkiona, valtausmaksuna, Oderin tullina, perintönä tai myyntivoittona .
Ihmiset maksavat veroja kääntäen verrannollisesti älykkyysosamäärään nähden korjattuna vastuullisuus kertoimella.
VastaaPoistaMyös poliitikot tekevät näin ja hyötyvät järjestelmästä paljon ja siksi sitä ei koskaan muuteta. Netissä ja lehdissä meuhkaaminen on turhaa kuin jo päätetyn perintöveron poiston vastustaminen.
Kerro ihmeessä miten pikkukirjastot saa tuottamaan?
Ken historiastaan kinnostuu, lukee Matti Klingen massiivista uutuusteosta Iisalamen ruhtinaskunta.
VastaaPoistaKirja palkitsee vaivannäön, joskin vaatii lukijan mieleltä oravan ketteryyttä seurata kiipeilyä säätyläistön sukupuiden oksilla meheviä käpyjä etsimässä, ja hyppelyä välillä toisen puun oksistossa, palatakseen pian puremaan kesken jäänyttä käpyä.
En osaa verrata Tuomiojan palkittuun kirjaan, jota en ole lukenut, mutta Klinge on kirjoittanut todellisen tietoäffän pannessaan samoihin kansiin miltei koko Suomen 1800-luvun kulttuurihistorian.
Iisalmi joutuu ympäri maata ja välillä pitkin Eurooppaakin viilettävän matkan varrella sivupysäkin rooliin.
Porin seudullakin kuivatetaan soita Lattomerellä ja setvitään säätyläissukujen vaiheita modernin prosessissa, silloin kun "Kyseessä oli ambivalenttinen utopia - uuteen, usein kaukaiseen paikkaan kohdistuvat kaksijakoiset tunteet, ”Arkadian” ja ”Barbarian” mielikuvien dynaaminen yhtäaikaisuuus"
Poikkeuksellisen mielenkiintoista tekstiä! Ihan vilpittömästi.
Ad Heikki Rönkkö:
VastaaPoistaOlen samaa mieltä. Kirja on tuossa. Emmin, hankkiako. Lyhyt selailu osoitti, että tämähän on aarre.
Olen hiukan ennakkoluuloinen. En ihmeemmin perusta Klingen päiväkirjoista enkä eräistä muista teoksista, joissa senttauksen jäljet ovat tuumaa pitkät.
Tämä on erilainen.
Palaan siihen.
Ad Petja Jäppinen et alii:
VastaaPoistaOlen miettinyt vedonlyöntipohjaista tuloveroa, joka muistuttaisi menneisyyden kunnallisverotuksen arvioveroa - paljonko pannaan herralle veroa tälle vuodelle? - Kun parametrit olisivat kumminkin tiedossa, järjestelmä olisi halpa ja luultavasti yhtä oikeudenmukainen kuin nykyinen.
Mongolien aikaan Kiinassa noin puolet valtion tuloista tuli ihan oikeasti vedonlyönnin ja lottotyyppisten pelien tuotosta.
VastaaPoistaOlen miettinyt mallia, joka mahdollistaisi eräitten valtion nyt ylläpitämien järjestelmien ylläpitoa juuri pelien kautta.
Mitä tuo "senttaus" tarkoittaa?
VastaaPoistaAd Anonymous 22.1. 11.08
VastaaPoista"Senttaus" löytyy sanakirjoista ja on lievästi halventava nimitys nopealle ja huolimattomalle rahasta kirjoittamiselle.
Taustalla on "sentti" - muinoin sanomalehdet maksoivat tekstin pituuden mukaan eli senttimetripalkan (vrt. palstamillimetri).
Itseäänkin voi sanoa senttariksi osoittaakseen soveliasta vaatimattomuutta. "Senttasin pari juttua Parnassoon" on teeskenneltyä vaatimattomuutta. Kirja- tai televisioarvostelujen senttaaminen paikallis- tai ilmaisjakelulehtiin taas on ihan täsmällistä kieltä.
Anonymous jatkaa:
VastaaPoistaAsianajoliiton edesmenneissä palkkio-ohjeissa taisi olla palkkiosuositukset sivu per kirjelmä.
Eräät juristit olivat mitä ilmeisemmin mestarisenttaajia ;)