Isaac Bashevis Singer

Kun olemme kirjoittaneet ja keskustelleet tässä kirjallisuudesta, teokset ja tekijät tahtovat mennä sekaisin.

Jotkut kirjaiijat vetoavat. Erno Paasilinnan oli sellainen. Kun kirjailija vetoaa, on vaikea sanoa hänestä mitään kielteistä. Kun kirjailija on vastanmielinen hyypiö, on vaikea sanoa hänen teoksistaan mitään myönteistä.

Singer on ollut suuri ihanteeni vuosikymmeniä. Aloin suomentaa hänen teoksiaan Tammelle heti Nobelin jälkeen. "Shosha" ilmestyi suomeksi 1979.

Näin Singerin haastatteluja ja luin niitä.

Manhattanin menninkäinen oli yhtä ihastuttava kuin kirjansa.

Florence Noiville ja Catherine Temerson ovat vastikään julkaisseet Singerin elämäkerran. Arvostelut (The New York Times) sanovat, että elämäkerta on pehmentelevä ja jatkaa myyttiä, josta on tullut tuskallinen.

Haeskelin juutalaisten kirjallisuusmiesten tekstejä (www.MyJewishLearning.com) ja sain selvän siitä, että Singerin teosten jiddishin kieliset versiot herättivät yhä suurempaa kiusantumista jiddishiä lukevan yleisön keskuudessa. Samoin väitetään, ettei sitä Puolan Galician juutalaisyhteisöä ole koskaan ollut olemassa, jota Singer kuvaa. Sitäkin väitetään, että Singerin keskeinen teema, seksi, oli lapsenomaisesti mutta aika ronskista esitetty ja kuvaa enemmän kirjoitajaa kuin kohteita.

Kirjailija itse kuvataan kaikkien aikojen lumoojana myös julkisissa esiintymisissään, ja hänen elämänvaiheistaan on nostettu esiin ikäviä seikkoja, kuten vaimon ja pienen lapsen hylkäminen Puolaan, kun hän itse lähti etsimään onneaan Amerikasta 1935. Läheiset säilyivät kuitenkin hengissä.

Myös kerrotaan, että Singerin suhde naisiinsa, joita oli paljon, oli jokseenkin johdonmukaista riistoa. Lukuisat naiset käänsivät ja toimittivat tekstiä ja muita palveluja. Singer oli kova naisten perään, mutta vielä kovempi rahan perään. Ja rahaa tuli, etenkin Nobelin jälkeen.

Tuskin kukaan voi olla ruhjotun kansan symboli, näköispatsas. Tietysti menestys herättää kateuta ja ilkeitä huomautuksia esimerkiksi siitä, miten sopivaan aikaan kuuluisampi vanhempi veli kuoli ja miten tarkoin Singer vaikeni siitä, että hänellä oli sisarkin ja tämä sisar julkaisi juutalaisaiheisia romaaneja.

Vakava huomautus, joka sattuu ainakin minuun pahasti, on Singerin onnistunut kahden roolin vetäminen. Jiddishiä lukeville ja holokaustin kokeneille hän oli outo mies, joka ei uskonut humanismiin eli ihmiste parannuttavuuteen eli ei odottanut keneltäkään ihmiseltä mitään hyvää, rahaa vain. Englantia lukeville hän personoi amerikkalaisten rakkaimpia tuntoja, kuten oma-aloiteisuuta, ja pahat ihmiset olivat omasta syystään pahoja.

Onnettomuudet vaanivat keittiön komerossa, eivät Auschwitzin asemasillalla.

Olemme siis tekemisissä kirjaiijan kanssa, joka sepitti itselleen menneisyyden ja maailman.

Amerikan juutalaisille arvostelijoille voisi sanoa, että tässä ei todellakaan ole mitään uutta. Juuri noin kirjailijat tekevät. Se on oikeastaan heidän ammattinsa - valehteleminen.

Mutta pakko kai on tunnustaa, että kun suomentamisen takia perehdyin Singerin tuotantoon erittäin yksityiskohtaisesti, minuun tämä roolipeli meni täydestä, ja minulle Singer henkilönä on ollut maailman ihanin isoisä, viisas ja valpas.

Mutta nyt sanotaan, että nämä tarinat ovat lukijoita kosiskelevia, oikeastaan siis kaupallisia tuotteita, että käsitys ihmisestä Singer on hyvin yksipuolinen ja osittain virheellinen ja että keskustelu Singeristä ja hänen tuotannostaan ei ole edes alkanut.

Kantaa olisi otettava siihen suureen pahuuteen, joka raivosi Euroopassa, kun kirjoittaja istui Manhattanin pikku kahviloissa valmistelemassa ainutlaatuisen menestyvää kirjallista uraa ja viitoittaassa tietä toisille juutaliskirjailijoille, kute Philip Rothille. Saul Bellow oli kääntänyt englanniksi ensimmäisen Partisan Review'n julkaiseman novellin, ja koska se menestyi, Bellowia ei sitten tarvittu.

Tämä nyt on tällainen tarina ja kesken se on joka tapauksessa. Lukemieni arvostelujan perusteella uskon, että uusi elämäkerta ei paljon valaise holokaustin kirjailijaa, joka sivuutti holokaustin ja hylkäsi ihmisen.