Waldschloss

Kuvassa on Adolf Hitler.

Kovin mietin ja vispaan hiirtä tilauspainikkeen päällä, kiirehtiäkö hankkimaan Norman Mailerin uusi kirja "The Castle in the Forest" Amazonista vai ei.

Kirja ilmestyy Yhdysvalloissa huomenna.

Luin kolme esseetä ja muutaman sivun näytteen. En epäile. Romaani eli kuvitelma näyttää olevan näiden vuosien tärkeimpiä. Ja Mailer kaikista ihmisistä on ennenkin osunut oikeaan.

Toisaalta en pidä Mailerista enkä hänen romaaneistaan, ja luulen etten pitäisi niistäkään, jotka olen jaksanut lukea.

"Alastomat ja kuolleet" oli tietysti hurja, mutta siitä on puoli vuosisataa. Se oli sotakirja.

Toisaalta tiedän olevani nirso. En pitänyt Italo Calvinostakaan, kun hän oli suosittu ja paljon käännetty. Mieli muuttui, kun hän kuoli, ja hänen kirjeensä tulevalle vuosituhannelle tekivät kovan vaikutuksen.

Suosittuja kirjoja ei ehkä kannattaisi lukea, eikä hyviä varsinkaan.

Joku ystävä sanoi taiteesta jotain. Panisin sen J.-P. Sarasteen sanomaksi. Nimittäin että todella viuluistiksi opettamisen arvoisia lapsia eivät välttämättä ole ne, jotka soittavt mielellään, vaan ne, joilta ei saa kolmivuotiaana viulua pois edes kaksin käsin repimällä.

Kirjailijoista on sellainen sanonta, että hyvistä kirjoittajista ei tule koskaan hyviä kirjailijoita ja hyvistä ainekirjoittajista ei varsinkaan.

Se on paha merkki, että kirjoittaa mielellään. Se on Kainin merkki, että ei kertakaikkiaan voi olla kirjoittamatta, vaikka kaikki muut huutavat, että lopeta jo hyvä mies, ei sinusta ole.

Hitlerin lapsuus suoraan sikalasta, insestistä ja inhottavuudesta itsensä Dieter-nimisen paholaisen kertomana ei varsinaisesti houkuttele.

Hitler ei houkuttele. Ei vaikka hänellä olisi ollut vain yksi kives.

Näinä päivinä on tehty kymmenen kärjessä listaa aikamme hirviöistä, ja Adolf tahtoo jäädä kolanneksi, kun Mao Zedong vetää kaulaa ja siinä on välissä myös Stalin.

Olen kaihdellut näitä asioita viime vuosikymmenet enkä aio koskaan mennä Auschwitziin enkä niihin muihin paikkoihin. Voisi ottaa liikaa luonnolle. Vanhoista elokuvista Resnais'n "Yö ja usva" oli lähes sietämättömän hyvä. Siitä näkee painajaisia neljäkymentä vuotta, koska se on niin eleetön.

"Linna metsässä" on juutalaista huumoria Mailerin mukaan. Jokin keskitysleiri ei ollut metsässä eikä se ollut linnaa nähnytkään. Siitä nimi. Kukaties Mailer vihjaa, että ironia on ihmisen arvokkuuden viimeinen mitta.

Hitler oli totinen poika ja samoin hänen kaverinsa Himmler, romaanin "Heini".

En tiedä. Vuosia sitten aloin uskoa, että lapsiin kohdistua seksuaaline väkivalta on totta eikä luulottelua. Arvelin että se olisi jonkilainen taantua varhaisten vuosien ihon sileyteen ja mielen rypyttömyyteen.

Nyt näyttää, että asia on hyvin yleinen ja hyvin salattu.

Jos näin on, se on kulttuurimme kulmakiviä, vaikka sitä ei ole todellakaan miellyttävää sanoa ääneen. Se on alistamisen ja häpäisemisen pahimpia muotoja.

Meillä on hyvä taito olla ajattelematta asioita. Itse sivuan ja sivelen niitä. Nyt olen saamassa valmiiksi väritetyksi Juustilan eli Ihantalan karttalehden ties kuinka monentena versiona. Minua miellyttävät metsän puut ja siirtolohkareet. Mielen puoliälissä on tieto, mitä täsmälleen noissa paikoissa tapahtui ja miten tihkuvat vera sellaiset paikannimet kuin Portinhoikka, Kärstilävuori ja Pyöräkangas.

Siitä olen lukenut niin paljon, että alan osata pientenkin yksikköjen asemat ja liikkeet ulkoa. Siitä on helppo lukea, koska Ihantalasa ei ole yhtään hyvää kirjaa, paitsi siellä olleen Lasse Heikkilän balladi. Paikassa oli jotain sellaista joka ei kirjoittamisen halut.

Pelkään myös sitä, että Mailer on kuvannut historiasta kertomalla jotain hyvin syvää ajastamme ja Amerikastamme.

Ehkä siitä pitäisi sittenkin ottaa selvä. Kun kirja ilmestyy suomeksi, se on jo menneisyyttä.

Kuten Hitler.