Amazonin paketti.Hauska pihistellä hiukan ja odottaa sopivaa hetkeä avaamiseen, vaikka tietää, mitä on tilannut.
Vuosi sitten vai onko siitä kaksi vuotta poimin Pariisissa kainalooni Alain Mincin kivan kirjan taloudellisista ajattelijoista eli onnen kauppiaista ja Alain Peyrefitten tutkielman luottamuksesta, confiance.
Peyrefitte oli moneen kertaan ministerinä.
Tämän päivän paketissa oli lisää Latouria, muuan Norbert Eliasin klassikko, joka oi jäänyt väliin, vaikka Elias ja hänen sivilisaation historiansa teki mahtavan vaikutuksen kauan sitten 80-luvulla, ja vielä yksi Bourdieu.
Huvituin kun Jeja-Pekka Roos teki yhden kannanmuutoksistaan ja ryhtyi kovin kannattamaan Bourdieuta. "Distinctions" on mainio teos. Onko se varsinaisesti tiedettä, siitä en ole varma. Tämä nyt kokoelmiin liitettävä niden käsittelee talouden sosiaalisia rakenteita.
Mutta ennen kaikkea tässä on nyt Bertrand de Jouvenelin "Du Pouvoir", joka sekin on englannin kielialueella kuuluisa tai kuuluisampi kuin Ranskassa.
De Jouvenel oli Raymond Aronin ikätoveri ja kaveri ja kirjoitti sodan jälkeen tutkielmansa vallasta.
Saa kysyä, miksi näitä kirjoja, jotka eivät ole edes kovin uusia.
Ranskalaiset postmodernistit eivät iske. Foucaultilla oli pari hienoa teosta ja sen jälkeen enemmän tai vähemmän ihmeellisiä juttuja. Olen kieltämättä lukenut Derridaa ja Guattaria, mutta tulematta hullua hurskaammaksi.
Sitä vastoin ranskalainen filosofia/sosiologia, joka ei välttämättä asetu minkään oppiaineen alueelle, on parhaimmillaan kiihdyttävän rienaavaa. Amerikkalaiset rakastavat sitä, vaikka eivät taida ymmärtää paljon. Niin kuin Baudrillard, jonka tuotannon kaari on jatkuvasti laskenut.
Hauska mies hänkin on, mutta ajatus 9/11 -iskusta symbolien taisteluna, jossa Amerikka sai mitä ansaitsikin, on - miten sen sanoisin, hiukan ekstreemi.
Näistä tyypeistä, joista tietenkin aion kirjoittaa sitä mukaa kuin luen, de Jouvenel herättää kunnioitusta.
Hän kysyi ensimmäisenä, miksi puhdasta ilmaa - ja vettä - ei merkitä kansantalouslaskelmiin. Tämä taisi tapahtua 1940-luvulla, ja hän jatkoi jankuttamista.
Latour taas tutki kansantieteilijän tavoin muun muassa tieteellisia laboratorioita, ja tuli siihen tulokseen, että taikauskon vuoksi nämä niin sanotut tiedemiehet valitsevat sellaisia tutkimustuloksia, jotka tuntuvat heistä sopivilta ja poliittisesti korrekteilta.
Sama porukka oli sitä mieltä, että yhteisöjen tutkimukseen olisi otettava mukaan myös esineet ja artefaktit.
Tässäkin yksi itu Castellsin nimiin vietyyn ajatteluun. Se on esitetty ennen kuin digitaalisia vimpaimia oli olemassa.
Kuva on Bourdieun nelikenttä. Olen joskus raapustellut sellaisia arvailujen pohjalla. Akselit ovat kulttuurinen pääoma ja taloudellinen pääoma ja koordinaatistoon merkitään milloin mitkin, kuten tässä urheilulajeja ja juomia, jossain muualla taas lehtiä ja kirjoja, joita kukin porukka lukee.
Dynaaminen nelikenttä näyttäisi olevan paljon antavampi kuin luokka- ja kerrostumakuvaukset.
Suuri intellektuaalinen pääoma mutta hintsusti rahaa (opiskelija) - lukee parnassoa ja vetää lonkeroa. Pieni intellektuaalinen pääoma mutta rutosi rahaa (Mikael Lilius) - lukee Forbesia ja särpii Eviania tai muuta pullossa maahan tuotua raanavettä.
Tämä elämä kielentakana, on joskus kovin...yksinäistä.
VastaaPoistaTällaiset kirjoitukset, tuovat minulle mieleen matkan karjavaunulla itään.
Sitä näkee maailmaa, kun jaksaa tirhustaa lautain raosta. Tihrustaa ja ajattelee, kun näkee aseman vilahtavan ohi, "hienoa, tuollaisen minäkin olen luonnostellut" ja kun juna koliseen yli joen uoman, näkee mutkan ja koivikon, ajattelee "tuollaiseen paikkaan sitä haluaisi laittaa tuolinsa ja siiman veteen" ja kun kaupungin talot kaikuvat junan huminaa "Tästä minä pidän, tuo mieleeni sen pienen kirkon, kauan sitten, jossa soitti se tanskalainen..."
Sitä tietää, että jotkut istuvat jossakin, teetä edessään, lehti kyynärvarren vieressä, salonkivaunussa, ikkunapaikalla ja edeskäypä kantaa ranskanpullaa. Kun tämä maisema kyllästyttää, vaihdetaan pöytää, puolta tai ikkunaa, tai käydään junan perään, peräsillalle, poltellaan sikari ja katsotaan takana olevan karjavaunun seinää, mietitään, mitä siellä mahtaa olla.
Kaikilla matkustajilla on sama pääteasema.
Ei se lohduta, sillä tärkeää ei ole kohde, vaan matkaeväs.
Postmodernistisilla kirjoittajilla ei ole oikein mitään järkevää sanottavaa, mutta katsopa joskus huviksesi tuota: John D. Caputo, The Prayers and Tears of Jacques Derrida: Religion Without Religion (The Indiana Series in the Philosophy of Religion)
VastaaPoista"Pieni intellektuaalinen pääoma mutta rutosi rahaa (Mikael Lilius) - lukee Forbesia ja särpii Eviania tai muuta pullossa maahan tuotua raanavettä."
VastaaPoistaJa tietenkin uuden käsitteen määritelmä, joita löytyy aina helvetisti, koska ollaan Kemppisen blogissa:
"Forbes=Forbes on sekä tunnettu amerikkalainen yhtiö että talouselämän julkaisu, jonka B.C. Forbes perusti vuonna 1917. Nykyään sekä lehden että yhtiön johdossa on Malcolm Stevenson Forbes Jr. ja hänen veljensä.
Lehti tunnetaan jokavuotisista varakkuuslistoista, joissa kerrotaan mm. Yhdysvaltojen rikkaimmat ihmiset, maailman rikkaimmat ihmiset sekä yhtiöt varakkuuden mukaan jaoteltuina. Forbesin listoja pidetään yleisesti alan parhaina.
Lehden päätoimitus sijaitsee New Yorkissa viidennellä avenuella. Nykyinen päätoimittaja on William Baldwin ja julkaisijana toimii Richard Karlgaard."
Siis onko M.Lilius oppimaton, sivistymätön ja hieman tyhmä ??
Ei uskoisi, sillä Fortum ei ole kyläkoulu ja lisäksi kyseisen yrityksen pörssikurssi on noussut myös hyvän johtamisen ansiosta. Ainakin A. Lindqvist väitti näin muistaakseni Hesarissa ??
Vai...?
Ad Catulux:
VastaaPoistaEpäien että A. Lidqvist särpii Eviania ellei vallan Vitteliä.