BWV 5, Wo soll ich fliehen hin

Kantaatteja kuulee harvoin esityksinä luonnossa. Joskus kuitenkin. Ja on myös kotimaisia levytyksiä - Elja Puukko on levyttänyt, ja levy on hyvä.

Kysymys on jumalanpalvelusmusiikista. Kesto on konserttia ajatellen hankala - alle puoli tuntia. Useimmiten tarvitaan soittajia ja obligato eli säestys. Varsinainen ongelma on vaikeus. Monet Bachin kantaateista ovat sekä laulajille, kuorolle että soittajille raivokkaan vaikeita, ja jos tuloksen olisi oltava hyvä tai peräti nautittava, voi huoletta sanoa, että sitten tarvitaan maailmanluokan ammattilaisia.

Suurlaulajista Hans Hotter muinoin ja sitten sotien jälkeen Dietrich Fischer-Dieskau urakoivat näitä teoksia, viimeksi mainittu useimmiten Karl Richterin levytyksissä (Archiv Produktion), jotka eivät näytä olevan juuri tällä hetkellä saatavissa.

Paljon muuttui noin vuonna 1969, kun Harnoncourt ja Leonhardt ryhtyivät levyttämään "autenttista" kantaattisarjaa ja pääsivät siinä loppuun - kaikki kaksisataa, versioineen, ja maallisia kantaatteja päälle.

Teldec -levysarja herätti ristiriitaisia tunteita. Minulla oli niitä kaksi-kolmekymmentä. Rakastuin levykoteloissa oleviin partituureihin ja teksteihin sekä huolellisiin kommentteihin.

Minulla oli se onni, että pojat mieltyivät mustiin levyihin. Coltrane ja Miles Davis katosivat nuoremman pojan kainalossa ja Bach vanhemman pojan. Ainutlaatuista aineistoa on ripattu ja digitoitu - muun muassa se versio "Christ lag in Todesbanden" -kantaatista, jossa baritoni Fischer-Dieskau vetäisee alaspäin alennetun duodesiimin h - Eis ("ins Grab" - hautaan): pois tästä maailmasta eli kahdentoista sävelen Jumalan luoman järjestelmän ulkopuolelle, ja se soi!

Kontra-F on jo bassojen näytösjymäys, vaikka kieltämättä jopa mieskuorolauluissa (Sibelius) mennään joskus harvoin D:hen. Mutta se johtui Tawaststjernan mukaan siitä, että Klemetin kuorossa oli kaksi kellaribassoa, joita säveltäjää kehotettiin muistamaan...

"Wo soll ich fliehen hin" on tämän sunnuntain esimerkkikantataatti, koska se on lohdullisempi kuin kaksitoista psykoterapeuttia. Ei tulta eikä edes tulikiveä - virtaava, vilvoittava lähde ja ilo.

Ehdimme vielä kuuluisimpii kantaatteihin (Jumala ompi linnamme - Kristus, valo valkeuden - Ich habe genug - Wachet auf, rufft uns die Stimme jne.) Aion esittää sivistysvaliokunnan hengessä kantaattien Top 10 -listan ja parikin omaa versiota "kaanonista".

John Eliot Garinerin ja Monteverdi-kuoron ja orkesterin levytys vuodelta 2000 on osa Bach-pyhiinvaellusta. Koko sarja on niin hyvä, että kun panee levyn soimaan, korvat lentävät oksalle kuuntelemaan.

Erityisen järkyttävän hyvä on sopraano Joanne Lunn. Hän on jo levyttänyt Gardinerin lisäksi Norringtonin ja Herreweghen johtamissa esityksissä ja vieraillut barokkimusiikin lisäksi jopa Verdin oopperassa (Falstaff). Ehkä siksi vanha ongelma - kirkas, usein metallinen pää-ääni tai resonoiva rintaääni - on kadonnut. Lunn osaa molemmat ja parista tiukasta sisääntulosta kuulee, että puhtaus on järkyttävä. Tämä Gardinerin levysarja on viritetty matalalle. A on 415, kun meille tuttu on 440, josta etenkin amerikkalaiset sinforniaorkesterit ovat kiristäneet säveltasoa vieläkin korkeammaksi lisätäkseen keinotekoista kiillettä viuluihin.

Lisäksi koraalit ratkaisevat vanhan ongelman. Bachin ajan musiikki oli enimmäkseen polyfonista, ja sitä nykyi-ihmisen on opeteltava kuuntelemaan. Mikään ääni ei ole säestys, ei varsinkaan basso. Äänet ovat itsenäisiä ja vain jotenkin ihmeellisesti soivat yhteen. Koraali on harmoninen. Siinä on melodia, melkein aina ylin ääni, ja tavallisesti kolme säestävää ääntä.

Gardinerin porukassa soinnun tasapaino säilyy koko ajan.

Neuvoisin niitä lukijoita, joilla on tietty käsitys virrenveisuusta, kuuntelemaan näitä. Jo vuosikymmeniä sitten Gardinerin Johannes-passion lapsikuoron loppukoraali "Ach Herre lass dein' Engelein im letzten Tag mir nahe sein" - Oi herra tuo enkelisi tykö viimeisenä päivänäni - oli runsaan minuutin musiikki, jota voisi suositella kaikille itsemurhaa miettiville. Se kertoo tuossa lyhyessä ajassa, että on ilo elää.

Tämä kovasti kiittämäni levysarja, jonka kansikuvissa (blogin kuva) korostetaan spiritualiteettia eli hengellisyyttä opillisuuden kustannuksella ottamalla kuvan aiheeksi muslimityttö, juutalainen rasbbiini, buddhalainen poika ja vastaavaa, on syntynyt Bach-pyhiinvaelluksella Saksan kirkoissa. Se jatkuu edelleen.

www.monteverdi.co.uk/recordings/new_releases.cfm

Kirkoissa kuljetaan hakemassa muun muassa sopivaa akustiikkaa, ja tällä äänityksellä se on totisesti löytynyt!

Mistä levyt? Fugassa näkyi olevan koko satsi, ja levyn ostaminen on suositettavaa, koska esine on niin kaunis ja tekstit ovat mukana saksaksi ja englanniksi. Gardinerin levykotelossa julkaistu "päiväkirja" pyhiinvaellusmatkasta on holtitonta tekstiä - siinä ei kyllä frakki kahise. Nyt puheena olevaa kantaattia kuvaillessaan Sir John sanoo, että hänelle tulee mieleen luomuviljely, jossa pieni määrä puhdistavaa nestettä voi hedelmöittää hehtaarin. "Tätä hengellistä alkemiaa kuvaa tenorin ja oboen keskustelu..."

Toinen suosittamani paikka ostaa levyt on emusic.

www.emusic.com

Heillä on koko Naxos, jossa tunnetusti on erittäin tavattoman hyviä levyjen huokeaan hintaan ja sitten tietysti musiikillisia pellehyppyjä, mikä tekee ostamisesta mielenkiintoista. Siellä on BISin ja Ondinen tuotanto ja vaikka mitä. Hinnat ovat huokeita.

Itse siirrän kylmän rauhallisesti emusicin mp3-failit iTunesiin, josta ne tietenkin voi polttaa audio-CD-muodossa levylle, jos haluaa muistaa köyhiä ystäviä.

Kantaateissa teksti on tärkeä. On tiedettävä, mistä noin periaatteessa on kysymys.

Usein värssymuotoinen teksti on tavattoman heikkotasoista. Bach oli tässäkin ammattimies eli muusikko. Hän ei pahemmin perustanut, vaikka esimerkiksi Johannes-passion tekstin oli kirjoittanut paikallinen postinkentaja, ja sen huomaa. Luultavasti osan kantaattien aariateksteistä oli laatinut kotiapulainen aamupuuroa hämmentäessään tai sitten paikallinen lihakauppias, koska silloin tällöin veri roiskuu ja luut rutisevat. Barokki oli kuolemanhaaveilun aikakautta - Todesschwärmerei.

Lutherus-vainaa kyllä varoitti hurma- ja räyhähengistä. Se ei mennyt kaikin ajoin jakeluun. Varoittajassa oli itsessään hitunen samaa vikaa.