Tosi teevee

Luettuani hämmästyneenä omaa kirjaani olen löytänyt sieltä ajatuksen, että yleisradiotoiminta on hyvin tärkeä asia, melkein yhtä olennainen kuin P2P-pohjainen tuotanto, joka tulee kovalla kolinalla vertaisryhmäkuluttajien rinnalla.

Tilanne on kuin sata vuotta sitten. Tarvitsemme sittenkin valtiojohtoisen selkärankayhtiön. Imatran Voima Oy:n perustaminen kauhistutti kansaa aikoinaan: ettäkö valtion rahoja energian tuotantoon. Ja sitten gramofoonilevyjen soittamiseen!

Osuustoiminta oli valtavan hieno oivallus - tuotanto- ja kulutusosuuskunnat. Niissä on jotain nyt ajankohtaista. Ei pääomilla ylhäältä alas vaan jäsenyydellä alhaalta ylös, vastavirtaan.

YLE ja Harri Pursiainen joutuvat toimimaan liki mahdottomassa tilanteessa, kapitaalin ehdoilla sosiaaliseen henkeen. En näe muuta mahdollisuutta kuin valtionyhtiön ja ministeriön liittoutumisen porukoiden eli esimerkiksi vertaisryhmien kanssa, ja siihen liittyen korkeakoulujen roolin muutoksen. Yliopistojen kolmas sektori ei saa olla niinkään osallistumista elinkeinoelämään kuin osallistumista kansalaisrakenteisiin - jalkautumista.

Jysähdin pitkiin mietteisiin pohtiessani kanavauudistuksia ja katsoessani syrjäsilmällä jotain uutta televisio-ohjelmaa, jollaisten kaavan tunnen itsekin. Kamera käy Kapelitehtaan hallissa ja ihmiset istuvat vaivutuneen näköisinä telttatuoleissa puhumassa jotain. Tunnin kuluttua tulee amerikkalaisia uusintoja.

Olen ollut itse mukana liikaakin näissä ohjelmissa. Niiden budjetti-idea on tukeutua hyödyllisiin hölmöihin, joihin luen itseni, eli käyttää ilmaisia esiintyjiä. Eivät ne mitään maksa "asaintuntijoille" ja odottavat silti, että "asiantuntija" hankkii aineistoa ja puhuu puhumasta päästyään sanoja, sanoja, sanoja.

En tiedä, mitä tästä tulee. Tai ehkä tiedän.

E-kirja

Kirjani "Digitaaliongelma. Kirjoituks okeudesta ja ympäristöstä" on nyt verkossa.

http://www.doria.fi/lutpub
Hakuruutuun "Kemppinen". Kirjan tulostaminen, kopioiminen, muunteleminen ja vääristeleminen on sallittua, samoin kirjoittajan henkisen tasapainon ja terveen ja täyden ymmärryksen epäileminen.

Julkaisu on akateeminen ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston kustantama, sen innovaatiokeskuksen ja kirjaston avustuksella aikaansaatu.

Kirjan kirjoittamiseen meni useita vuosia. Nyt toivon, että olisin ollut joko huolimattomampi tai huolellisempi.

Vähäisessäkään vastuussa kirjan sisällöstä eivät ole kollegani eivätkä oppilaani (Lappeenrannan teknillinen yliopisto, yritysjuridikkaa - HIIT - Helsinki Institute for Information Technology). Silti kirjassa on paljon asioita, jotka minulle on moneen kertaan kärsivällisesti selitetty. Joskus olen ymmärtänyt, joskus en.

Professori Martti Mäntylältä on voinut ja voi kysyä vaikka mitä tietotekniikkaan liittyvää. Vain harvoin käy niin, että kun kysyy jotain oikein vaikeaa, vastaus on, että se on niin triviaalia - esimerkiksi tilakone.

Tohtorit Olli Pitkänen ja Perttu Virtanen ovat kaikkein useimmin joutuneet keskustelujen uhreiksi. Tohtori Pia Hurmelinna-Laukkaselta ja kollegaltani Kalevi Kyläheikolta opin mykistävän hienon sanan "appropriability" ja paljon muuta.

Herkko, Mikko, Ville, Aura, Risto, Tommo ja muutamat muut todistavat oikeaksi opetuksen, jonka silloinen esimieheni, korkeimman oikeuden presidentti Curt Olsson, opetti minulle muinoin O.Hj. Granfeltin sääntönä: kun tekee ovelia kysymyksiä ylioppilaille, oppii itsekin vähä vähältä vastaukset. Gör man knepiga frågor åt studenten, lär man sig så småningom kursen. Oikeusneuvos Göran Portin -vainaja vihki minut tieteeseen siteeraamalla:"Warum das einfach machen, wenn es so herrlich kompliziert sein kann!" - Miksi tehdä asiasta yksinkertaista, kun sen saa niin hurmaavan monimutkaiseksikin.



Kiitos.

Linkki
Digitaalioikeutta




Kemppinen kirjoittanut kirjan!

Digitaaliongelma
Kirjoitus oikeudesta ja ympäristöstä



"Mikään mitä tiedät tekijänoikeudesta, ei pidä paikkaansa."
– John Perry Barlow, Harvard University

"The traditional tool for dealing with use and misuse of information is intellectual property law, the constellation of statutes and case law that govern copyrights, patents, and trade secrets. Part of the case for granting rights in intellectual property (IP) is the belief that protecting IP promotes the development of new products and services, and that erosion of those rights could threaten the economic performance of the information sector and curtail the major benefits it has brought. But as this report argues, with this new abundance of information and the ease with which it can be accessed, reproduced, and distributed have come problems that must be seen in all of their complexity, including related economic, social, technical, and philosophical concerns, as well as the accompanying legal and policy challenges. Debates over these issues matter because the outcome will have a significant impact on today's information sector companies and will help determine the character of the digital economy of the future. – The Digital Dilemma"


Lukijalle

Kiitän Lappeenrannan teknillistä yliopistoa tämän teoksen sisällyttämisestä Acta Universitatis Lappeenrantaensis –julkaisusarjaan.

Käytän samalla tilaisuutta hyväkseni tähdentääkseni, että kirjani on rakenteeltaan epätavallinen. Tutkimuksen ja siis etenkin immateriaalioikeudellisten ongelmien selvittelyn ja kohdittain aikaisemmasta poikkeavan jäsentämisen lisäksi olen kirjoittanut useita jaksoja ajatellen kirjan käyttämistä yliopiston oppimateriaalina.

Yleensä tutkimukset ja oppikirjat pidetään tiukasti erillään, ja se on perusteltua. Tekijänoikeudesta on olemassa aivan ajan tasalle saatettu oppikirja, ja myös patentti- ja tavaramerkkioikeudesta on tarjolla suomenkielistä aineistoa.

Nuo suomenkieliset teokset on kirjoitettu oikeustieteen opiskelijoille ja lakimiehille. Se on ongelma nyt kun näitä asioita aiheellisesti opetetaan kauppatieteen opiskelijoille ja muille. Juristi joutuu opettelemaan jossain vaiheessa käsiterakennelman ja sen takana olevat toiset käsiterakennelmat, niin sanotut yleiset opit. Muille tavoite on oivaltaa lakien rakennepiirteet ja kehittää normitiedon lisäksi vainu. Opettaja pyrkii välittämään kauppatieteilijöille, humanisteille ja insinööreille tietoja vaaran paikoista – eräänlaisen miinakartan, ja tietoja suurista mahdollisuuksista – eräänlaisen aarrekartan.

Lisäksi on henkilöitä, jotka tarvitsevat tietoja näistä asioista eli siis immateriaalioikeuksista, henkilörekistereistä, sähköisestä kaupankäynnistä. Sellaisia ovat kolme lastani ja vaimoni – yliopisto-opettaja, kustannustoimittaja, filosofian ylioppilas, elokuvaohjaaja.

Kun en usko, että juridiikka olisi enää erillisalue tai että juristi kykenisi edes vastaamaan tärkeisiin kysymyksiin, olen valinnut tietoisesti hyvin kaunokirjallisen eli siis eräässä mielessä epätieteellisen kirjoitustavan. Tarkoituksena on avartaa tekstiä ja kylvää terveellistä epävarmuutta. Perinteinen oikeudellinen tyyli, jolla toki on sijansa, harhauttaa helposti luulemaan lauseita täsmällisiksi ja ohjeita selviksi. Ei lainsäädäntö voi olla selkeämpi kuin se ajatuksellinen ja aineellinen konteksti, jossa se toimii. Maailmaamme ei kukaan ole väittänyt yksinkertaiseksi.

Tarkoitukseni on jatkaa tämä saman asian kirjallista käsittelyä. Painavin syy muodonvalintaan on lainsäädännön ja sopimuskäytännön poikkeuksellisen raju muutos. Viimeksi kuluneet viisi vuotta tekijänoikeuslain muutoksia on ollut koko ajan eduskuntakäsittelyssä, direktiivejä tekeillä ja hyvin merkittäviä muutoksia esimerkiksi patenttijärjestelmään harkinnan kohteena.
Maailma ei pysähdy. Jos pysähdyn, taannun.

29.5.2006
Jukka Kemppinen
professori, Lappeenrannan teknillinen yliopisto (informaatio- ja teknollolgiaoikeus), tohtori, dosentti, Helsingin yliopisto (yleinen oikeustiede), dosentti Turun yliopisto (kulttuurihistoria),


Lukijalle................3
1 Oikeuskulttuuri.............12
2 Tiedon rakenteet............23
2.1.1 Informaation aika...........23
2.1.2 Monimielisyys.............25
2.1.3 Tänään, vuonna 2006..........28
2.2 Immateriaalioikeuksien outous.........31
2.2.1 Vuosisadat kuin minuutteja..........31
2.2.2 Vaikea lapsuus............42
2.2.3 Teollistuminen............47
2.2.4 Onko tekijänoikeus tarpeen?..........51
2.2.5 Tavaramerkki tekijänoikeutena..........54
3 Teoskäsite...............55
3.1 Kysymyksen asettelu............55
3.2 Tekijänoikeuden subjekti ja objekti.........59
3.2.1 Informaation suunta............67
3.3 Erottelua ja analyysiä............69
3.4 Keskeiset termit.............80
3.4.1 Tietokanta ja luettelo............83
3.4.2 Teos ja teoskappale............90
3.4.3 Idea – ilmaisu; sisältö – muoto.........101
3.4.4 Rajoitusperiaate............108
3.4.5 Kirjallinen teos............112
3.4.6 Konsepti eli formaatti..........114
3.4.7 Sankarin tekijänoikeus...........118
3.4.8 Liiketoimintamalli............124
3.4.9 Yksiselitteiseen informaatioon ei tekijänoikeutta......125
3.5 Yhteisteos ja tekijäryhmä..........130
3.5.1 Haamukirjoittaja ja salanimi.........135
3.5.2 Virka ja yhtiö.............136
3.6 Palkanmaksajan oikeus............139
3.6.1 Yliopistot..............141
3.7 Teoksen muunnelma...........145
4 Omistaminen ja levittäminen..........147
4.1 Kompetenssi ja edustus............149
4.1.1 Aineeton aine............151
4.1.2 Rajoitettuja esineoikeuksia..........154
4.2 Kappaleen levittäminen...........159
4.3 Tekijänoikeuden luovuttamisesta.........171
4.3.1 Suojaus ja lead-time...........178
4.3.2 Esimerkki tietokannasta..........180
4.3.3 Tietokannan funktio ja tietokantasuojan laajuus.....186
4.3.4 Laadullisesti tai määrällisesti olennainen osa......190
4.3.5 Organisaatiomallit............191
4.4 Kysymyksiä jalostusasteesta..........193
4.4.1 Strateginen informaatio...........198
4.4.2 Voiko oikeudesta tehdä totta?..........202
4.4.3 Kannattaako oikeudesta tehdä totta?........205
4.4.4 Kannattaa, mutta kenen oikeudesta?........208
5 Digitaaliongelma: tietokoneohjelma.........213
5.1 Tietokoneohjelma ja data...........216
5.1.1 Erilaisista tietokoneohjelmista..........217
5.1.2 Lyhyesti algoritmeista...........219
5.1.3 Digitoinnista............220
5.1.4 Peleistä ja säännöistä..........222
5.2 Tekijänoikeus tietokoneohjelmaan.........225
5.3 Tietokoneohjelman määritelmiä ja kuvauksia......226
5.3.1 Koneista ja automaateista..........236
5.3.2 Lainopillisia kuvauksia koneista........239
5.4 Emergenssi, kontingenssi ja konvergenssi........243
5.4.1 Tietokoneohjelman valmisteluaineisto.......246
6 Kenen tekijänoikeus?............248
6.1 Teos vai teoskappale...........249
6.2 Informaationtuotanto ja informaatioliiketoiminta.......252
6.3 Julkishyödyke............254
6.3.1 Historiallinen argumentti..........256
6.4 Tavara ja palvelu.............259
6.5 Tekijänoikeuden subjekti ja objekti.........260
6.6 Appropriability............264
7 Kriittinen massa.............266
7.1 Transaktiot..............267
7.2 Palvelut...............270
7.3 Verkkokaupasta.............273
7.4 Tekijänoikeuden murhenäytelmä.........275
8 Informaatio.............276
8.1 Teollisuus ja informaatio..........283
8.2 Informaatio informaatiosta..........290
8.3 Verkosto..............293
8.4 Kompetenssi.............295
8.5 Dynaaminen ja staattinen käsitys.........302
9 Patentti ja salaisuus.............314
9.1 Liiketoimintamallit ja softapatentit........321
9.2 Oikeudenkäynti ja todistustaakka..........326
9.3 Sopimukset ja lisenssit............331
9.4 ”Peri-informaatio”.............335
10 Tunnusmerkit - tavaramerkki ja toiminimi.......338
10.1 Franchising.............353
10.2 Mainos vai merkki...........356
10.2.1 Logo..............358
11 Sähkökauppa............364
11.1 Sähköinen kauppa IPR:n kannalta........364
11.1.1 Peruskysymys...........366
11.1.2 Perusvastaus.............367
11.2 Alustava yhteenveto...........369
11.3 Yleisistä opeista.............374
11.4 Edustuksesta ja edellytyksistä.........375
11.5 Erinäisistä sopimuksista...........377
11.6 Esine vai oikeus?............381
11.7 Sähköisen kaupan liiketoimintamalleja.......384
11.8 Yleisistä opeista.............388
12 Vahinko ja vastuu............394
12.1 Digitaalisen palvelun oikeudellinen suoja........394
12.2 Vastuun lajit.............401
12.3 Elinkeinotoiminta............405
12.4 Tavara ja palvelu.............409
13 Pehmeä laki ja digitaalinen talous........412
13.1 Suomalainen Common Law..........415
13.2 Kova laki vai pehmeä laki?..........417
13.2.1 Edunvalvontajärjestöt..........423
13.2.2 Ekskursio muotoiluun...........427
13.2.3 IPR-portfolio............431
13.3 Välittäjä.............433
13.4 Digitaaliset asiakirjat...........439
13.5 Miksi sähköisiin suhteisiin?...........443
13.6 Henkilö vai laite?.............444
14 Aineellinen immateriaalioikeus..........448
14.1 Tahdonvaltainen oikeus...........452
14.2 Välillinen suoja............454
14.3 Rikosoikeudellinen suoja...........456
14.3.1 Sopimaton menettely...........459
14.3.2 Salassapitorikos ja salassapitorikkomus.......463
14.3.3 Henkilön suoja............466
15 De lege ferenda............469
15.1 Kehyslaki..............469
15.2 Jälkimarkkinat............471
15.3 Sivullissuoja..............474
15.4 Tekijänoikeuden reaalisosialismi..........477
15.5 Kannustin eli insentiivi...........481
15.6 Innovaatio.............484
15.7 Omaperäisyys............490

= = =

Kirjan kappaleita voi ostaa esimerkiksi Pertti Kolarilta

Tutkimus- ja innovaatiopalvelut

Lappeenrannan teknillinen yliopisto

PL 20, 53851 LAPPEENRANTA

Fax 05-6212350

Sähköposti: pertti.kolari@lut.fi

Kirja on tänään Lappeenrannan teknillisen yliopiston kirjaston e-kirjoissa

www.lut.fi - palvelut - kirjasto - kirjasto Wilma - haku jne.

Tätä kirjoittaessani tietokannassa on vasta painettu versio, mutta ladattava tulee.

Giddens

Työpaikallani HIITissä parveili poliitikkoja, kun Anthony Ginnes, Erkki Tumioja ja Pekka Himanen puhuivat kukin vuorollaan maailman muuttumisesta.

Tavallisesti tuollaisissa tilanteissa on olo kuin osuuskaupassa. Nyt ei voinut olla kuuntelematta, koska puhujilla oli asiaa. Poliittinen pyörittely oli vähissä.

Yhdysvallat on ongelmissa. Aasia kasvaa. Euroopan on luotettava itseensä, vaikkei siihen olisi totta puhuen perustetta, puhujat sanoivat.

Kun porukalla menee todella hyvin, kuten Suomella, joka on noussut kummallisesti monella mittarilla, se voi merkitä tilaisuutta pudota entistä korkeammalta, sanoi Lordi Giddens, koko maailman sosiologeista tällä hetkellä yksi kuuluisimmista. Hän on julkaissut hiljan jotain Ulrich Beckin kanssa, joka on sosiologeista tällä hetkellä yksi kiinnostavimmista.

Älkää morkatko Himasta. Pekka todella pitää esillä hyvin suurimittakaavaisia asioita, joihin melkein kaikki muut sanovat että joo-joo. Tuomioja puolestaan on saanut sellaisen maineen, että vaikka hän totisesti ei ole mikään hurmuripoika, hän tekee kovasti töitä ja sen lisäksi yrittää ajatella asioita. Siinä on kaksi epätavallista piirrettä.

Mitäpä tästä. No ehkä se että tilaisuus tosin oli suljettu mutta paikalla ei näkynyt lehdistöä eikä tositelevisiota.

Toissa iltana epäilin, että television ohjelmille on tapahtunut jotain kaameaa ja että se voi liittyä tietoliikenteen vallankumoukseen. Reino Paasilinnan ja kumppaneiden 1960-luvun jutut, joista esitettiin näytteenä "Joutukaa sielut" liikenteestä ja tarina suomalaisesta köyhyydestä ennen suurta maastapakoa Ruotsiin olivat sisällöltään ja toteutukseltaan jotain sellaista, että jäinkatsomaan suu auki. Mistä tämä esipoliittisen ja esiradikaalin aikakauden mustavalakoinen terhakkuus, sanomisen ilo ja ankaruus?

Voi olla, että olen sentimentaalinen ja vanha tässäkin asiassa, mutta kun tuntuu - eilisten herrojen pelottavia tulevaisuudenkuvia ajatellen - ettei sen koommin eli 1960-luvun jälkeen ole kunnolla paneuduttu kertomaan kansalle, miltä maaila oikeasti näyttää asioiden takana.

Teoksen muunnelma

Tekijänoikeutta ollan jälleen virittämässä tekijänoikeusjärjestöjen,
etenkin liike-elämän etujen suuntaan puhumalla "oikeudesta teoksen muuttamiseen" eli "oikeudesta teoskappaleiden valmistamiseen muutetussa muodossa" ja mahdollisesti teosten levittämiseen muunnelmina.

Tällainen voimassa olevan lain vastainen kehittely lajentaisi käytännössä tekijänoikeuden haltijoiden suojaa ja kaventaisi yleisön oikeuksia.

Tekijänoikeus on vaikeatajuista. Ei ole mahdotonta, että tällainen lakiin perustumaton päähänpisto saisi kannatustakin. Siksi se on kiireesti torjuttava. Jopa korkeimman oikeuden jäsen sekoitti jutussa KKO 2003:88 eriävässä mielipiteessään peruskäsitteet järkeilemällä, että kappaleen valmistaminen on levittämistä.

Bernin yleissopimuksen 1971 tekstin 12 artiklassa määrätään: "Kirjallisten tai taiteellisten teosten tekijöillä on yksinoikeus sallia teostensa muunteleminen, sovittaminen ja muu muuttaminen. "

Tuossa sopimuksessa ei kuitenkaan mainita oikeutta kappaleiden valmistamiseen teoksesta eikä oikeutta saattaa teosta yleisön saataviin eikä yksinoikeutta teoksen julkaisemiseen. Siksi säännös muuntamisesta ja kääntämisestä (8 artikla) on ollut tarpeen.

Sitä vastoin siinä on yksittäisiä säännöksiä jotka tähdentävät näitä kahta. Suomen laissa nämä kaksi, kappaleiden valmistusoikeus ja yleisön saataville saattaminen levittämällä teoksen kappaleita, näyttämällä teosta, esittämällä teos ja välittämällä se.

Itse asiasta ei ole mitään epäselvyyttä. Vain tekijällä on valta antaa lupa teoksen muuntamiseen, esimerkiksi taulun valokuvaamiseen tai valokuvan jäljentämiseen maalaamalla.

Sudenkuoppa on "oikeus".

Tekijänoikeuslaissa on säännös, jonka mukaan myös teoksen muunnelmaan on tekijänoikeus, jota rajoittaa tekijänoikeus alkuperäiseen teokseen. Suomeksi: esimerkiksi käännökseen käännöksenä on tekijänoikeus, mutta tuon oikeuden käyttäminen edellyttää käännetyn teoksen tekijänoikeuden haltijan suostumusta. Sama koskee tietysti romaanin dramatisoimista tai sävelmän sovittamista.

Kun nyt kirjoitellaan ylimalkaisesti "oikeudesta muunnelmaan", jää epäselväksi, kummasta on kysymys, alkuperäisen tekijän oikeudesta vai muunnelman tekijän oikeudesta.

Tekijänoikejuslaissa on myös pykälä, joka koskee vapaasti aikaisempaa teosta muuttaen luotua teosta. Se on oikeudellisesti itsenäinen ( 4 § 2). Sellainen on muun muassa parodia.

Yhdysvalloissa oikeuskäytäntö suhtautuu näihin muunnelmiin kireämmin kuin Euroopassa. Yhdysvaltain laissa ei ole vapaan muunnelman käsitettä, mutta tekijälle on sitä vastoin taattu yksinoikeus muunnelmaan.

Keskustelussa on viitattu T.M. Kivimäen selitysteokseen vuodelta 1948 eli vanhan ja 1961 kumotun lain ajalta. Sitä vastoin ei ole viitattu voimassa olevan lain valintoja selittävään komiteanmietintöön (SOU 1956:25).

Useissa säädöksissä mainitaan tekijän oikeus määrätä muunnelmista. Siitä on syytäkin muistuttaa. Se on tarpeen, jos ihmiset eivät käsitä että esimerkiksi tietokoneohjelman muunteleminen ei välttämättä ole luvallista. Jos tämä tosiasiallinen määräämisvalta korotetaan tekijän oikeudeksi, silloin syyllistytään oikeudelliseen metafysiikkaan. Keksitään uusia oikeuksia ja väitetään, että ne sisältyvät voimassa olevaan lakiin, vaikka se ei ole totta. Aikoinaan muuan professori keksi "irrottamisoikeudet" selittämään kiinteistöön kohdistuvia toimia. Tätä on käytetty esimerkkinä käsitelainopillisesta metafysiikasta, jossa oikeuden "olemusta" kehitellään ja lopputuloksesta johdetaan sääntöjä.

"Yksinoikeus muunnelmaan" on tällainen metafyysinen päähänpisto.

Amerikkalaista teollisuutta propagoivalta taholta on ehdotettu muunnelmien (derivative works) meidän lakiimme tulkinnalla sijoittamisen lisäksi amerikkalaista "fair use" -käytäntöä. Hiukset nousevat pystyyn vähemmästäkin.

Amerikkalainen ja eurooppalainen lainsäädäntö johtavat useissa tai useimmissa tapauksissa samaan tulokseen, mutta etenkin uhkailua ja väliaikaiskieltoja ajatellen ero on suuri. Yhdysvalloissa tekijällä on tekijänoikeus, jonka alueelle yleisö voi tulla vain, kun tarve ja käyttö on "fair" eli rehellinen, reilu. Tuon reiluuden sisältöä on selvitetty muun muassa ennakkotapauksilla.

Euroopassa lähtökohta on päinvastainen. Tekijällä on vain laissa luetellut oikeudet. Suomen tekijänoikeuslain 2. luvussa luetellaan tekijänoikeuden rajoitukset, joka tarkoittaa tekijänoikeuden rajoja. Toisin sanoen yleisön oikeudet on täsmennetty.

Tekijänoikeuden maksimalistit väittävät myös, että tekijänoikeuslain sananmuoto on tältä kohdin - epäselvä! Lain 2 §, johon 2005 lainmuutoksella otettiin luettelo yleisön saataviin saattamisen tavoista, on laajassa oikeudellisessa kirjallisuudessa ollut esimerkki yksiselitteisestä ja tyhjentävästä sääntelystä.

Varmuuden vuoksi mainitsen vielä, että tässä kirjoituksessa olen sivuuttanut tekijän moraaliset oikeudet selvittäessäni tekijän taloudellisia oikeuksia.

Kemppi

Ystäväni Rami oli lukenut Nykysuomen sanakirjaa mutta unohtanut kääntää lehteä. Kemppi on hyvin pieni kirvan kaltainen eläin, joka viihtyy porkkanoissa. Mutta on se muutakin.

Sukunimiryhmää Kemppinen - Kemppainen - Kemppi on selitetty tällä sanalla. Karjalassa on Kärpäsiä ja vastaavia pienten siivekkäiden nimiä. Hyvin usein sukunimet ovat kuitenkin etunimien johdannaisia. Epäillyistä pieneläimistä Kemppi-nimistö nähytäisi liittyvän ruotsalaiseen etunimeen Kämpe, mutta se esiintyy myös adjektiivinen joissakin kansanrunoissa. Vastaavasti pikkumönkiäinen Siira sattaisi selittyä etunimellä Siegfrid.

Etymologioissa on se hauska piirre, että ne ovat melkein aina vääriä. Tuttavani Kolari mainitsi taannoin, että nimi liittyy sanaan "koli" eli ruotsin "kol" ja viittaa sydenpolttajaan. Se oli arvostettu ammati. Autokolari taitaa olla vasta autoliikenteen aikana sanasta "kollision" väännetty.

Kemppinen istahtaa vähän huonosti eläinnimistöön, joka saattaa koostua köllinimistä, verotuksen tai väenoton tuiskeessa annetuista. Sukunimi esiintyy ainakin Vatjan viidenneksen verokirjasa 1475 ja Rautjärven Ilmeen kylän maakirjatalo Kemppinen esiintyy asiakirjoissa 1500-luvulle tultaessa.

Kämpe saattaisi viitata myös sotilaaseen, jolloin se olisi samanlainen muodoste kuin Huovinen tai Nihtilä.

Erittäin usein sukunimet viittaavat myös asuinpaikkaan ja maastonmuotoon. Pohjanmaalla hyvin tavallinen Kamppinen voisi viitata aukioon.

Mutta suuri osa nimistä on otettu muuten vain, kun sukunimet tulivat tarpeellisiksi talon nimien ohella 1800-luvulla. Käsityöläiset ottivat usein mitäänsanomattoman ruotsinkielisen nimen niin kin Lindberg ja muut yhtä mitäänsanomattoman maisemanimen, kuten Virtanen, Lahtinen, Jokinen, tai vaarattoman puun nimen niin kuin Mäntylä, Koivunen, Leppänen, Paju.

Karjalassa kieltämättä oli paljon eläinten nimiä sukuniminä, sellaisia kuin Susi ja Repo.

Varmasti keksityn vitsin mukaan Yhdysvaltain salainen palvelu näki Teheranin konferenssin jälken paljon vaivaa selvittääkseen, mikä salainen koodi oli kaiverrettu Stalinin savukekoteloon. Suurten ponnistusten jälkeen kävi ilmi, että teksti oli suomea "Jussi Pyylle kiitollisuudella Viipurin Osuuskauppa#.

Ei naisia

Jo kauan sitten joku koiralnleuka sanoi, että etenkin Fordin ja Hawksin lännenkuvat ovat olennaisesti kahden miehen välisiä rakkauskertomuksia.

Sitä "Rio Bravo" todella onkin, ja moni muu.

Jäin miettimään "Hurjaa joukkoa", joka teki minuun aikoinaan tavattoman vaikutuksen. Olen katsonut sen uudelleen useita kertoja, ja tehoaa se vieläkin. Kirjoitin siitä viimeksi ihailevaan sävyyn maaliskuussa.

Nyt mielessäni on "gender studies" eli sukupuolet. Internet Movie Database todistaa, että kahdenkymmenen ensimmäisen näyttelijän joukossa William Holdenista ja Ernest Borgninesta alkaen ei ole yhtää naista. On siellä prostituoituja, kuten ne, joiden kanssa kaksi kuolemaan valmistautuvaa rosvoa kylpee viinitynnyrissä, ja on alkukohtauksessa sivuhenkilöitä. Roolihenkilö "Angel" käy tapaamassa naistaan ja saa siitä hirvittävän rangaistuksen, kun häntä vedetään vuoden 1913 mallisen henkilöauton perässä köyden päässä.

Lännenfilmeissä ja sotaelokuvissa voisi sanoa, että naisten vähyys johtuu aihepiiristä. Totta se kyllä ei ole.

Näyttämö ja elokuva noudattavat outoa aritmetiikkaa. Henkilöitä täytyy olla yksi, kolme tai viisi eli parillinen määrä. Muuten puheet menevät jaaritteluksi. Suunvuoroa odottava henkilö on se, joka vie toimintaa eteenpäin. Kaksi henkilöä sopii vain rakkauskohtauksiin ja farssiin, mutta sanailussakin kysymys on yleensä yhden henkilön vitsailusta, jota toinen täydentää kysymyksin. Jälkimmäinen on "square man" eli tavis, jonka tehtävä ei suuresti eroa vatsastapuhujen nuken toimenkuvasta.

"Hurjaa joukkoa" seksuaalisempi on "Ride the High Country" (Viheltävät luodit, 1961). Joel McCrean kaveri Randolph Scott on nykyisessä elokuvakirjallisuudessa osoittautunut suuntautuneisuudeltaan harvinaisen päättäväiseksi, ja tämän miesten miehen vähemmän tunnetu piirre askarrutti minua kovin, koska muistan niin hyvin kaikki ne vanhat länkkärit, jossa konkkonokkainen miesten mies selvitti tilanteet.

"Hurjan joukon" hienous on idealismin ja kehityksen puute. Päähenkilöillä ei ole kummallakaan puolen mitään aatetta. He ovat yksinkertaisesti roistoja, sekä Joukko että Rautatien miehet, puhumattakaan meksikolaisista. Vastapuolelle pakotettu Thornton, jota näyttelee Robert Ryan, rakastaa vihollisiaan eli entisiä rikoskumppaneitaan, ja aiheuttaa heidän tuhonsa.

Kehitys on yksiselitteisesti paha asia. Toimintaelokuvaksi ja lännenkuvaksi Hurja joukko on täynnä uuden ajan ihmeitä, kuten puoliautomaattipistooleita, kaasuvaloja, dynamiittia ja raittiusseuroja.

Ehkä Peckinpah, jonka oma elämä oli lyhyt ja surullinen, näki naisen sivilisoivana tekijänä eli esteenä ja siis vihollisena. Loppukohtauksessa, konekivääriteurastuksessa, yksi meksikolaisten naisista tarttuu kivääriin eli Peckinpahin ajatusmaailmassa osoittaa oikean luontonsa.

En tiedä. Minulle "Hurja joukko" tuo mieleen Yhdysvaltain hallituksen eli viettien syövyttämän äijäporukan, jossa on silmänlumeeksi muutama nainen.

Ehkä kirjoitan romaanin, novellin tai blogin siitä, miten hulluus pyyhki yli Amerikan. Clinton puuhasi neiti Lewisnkyn kanssa täysin normaaleja asioita ja joutui syrjään. Bushille on ollut koko ajan tyypillistä intuition eli arvaamiskyvyn puute, jonkinlainen henkinen keskenkasvuisuus. Hänen kaverinsa Blair puolestaan näyttää edustavan julkisessa hahmossaan englantilaisen poikakoulun kauheimpia perinteitä - hän on kuin koulun etevin nuorukainen, joka puhuu pyörryksiin kenet tahansa, kunhan saa prefektinä takahuoneessa hakata rottingilla pikkupoikia.

En tiedä. Ystäväni Perttu on sitä mieltä, että asiaa pitäisi kysyä Putinilta ja muilta pitkän linjan miehiltä, joilla heilläkin on lännessä lähes tuntematon miesten intiimi yhteenliittymä. Neuvostoliiton sotilasvakoilu ainakin osoitti maailman parasta kulttuurien ja psykologian tajua soluttaessaan Englannin yliopistomaailman ja istuttaessaan "myyränsä" Kim Philbystä alkaen tuohon outoon miesten maailmaan.

Eikö olekin erikoista? Pienten, kovien joukkojen dynamiikan osasivat parhaiten neuvostoliittolaiset ja melkein yhtä hyvin japanilaiset - Japanistakaan ei kuulu edes kaunokirjallisuudesta juuri ainuttakaan soraääntä 1925 - 1945.

Ortsnamn - Helsinge

Itse Lars Huldén julkaisi joitakin vuosia sitten laajan kirjan Suomen ruotsalaisista paikannimistä. Minulle hyvinkin tuttu Jorvas näyttää siis pohjautuvan miehen nimeen Giorgios, ruotsalaisittain äännettynä, Jorjos.

Pääkaupunkiseudulla on paljon pysyviä muistoja Paadisten luostarista Viron puolelta, joka omisti näitä alueita, kunnes viime vuosina eli vasta 1500-luvulla tänne alkoi tulla rupuliviillekeporukkaa eri puolilta.

Etymologia on varma tappelun aihe. Keskustelijoilla on vankat mielipiteet, sitä vankemmat, mitä vähäisempi asiantuntemus.

Itse olen joskus kokeillut keskustelukumppaneitteni verenpainetta mainitsemalla, että perisuomalainen "Härmä" näyttää selvästi olevan sanana peräisin saksalaisesta Herman -nimestä. Hermanni. Ennen tämän repliikin esittämistä on hyvä varmistua, ettei käden ulottuvilla ole teräaseita eikä hengenvaarallisia astaloita.

Lauttasaari ei liity lauttaan. "Drum" on joko kampurajalka tai pojankoltiainen. Tikkuri on mittayksikkö, kätevä esimerkiksi oravannahkoja kaupiteltaessa. "Vantaa" olisi sama sana kuin Vanaja, kahden joen yhtymäkohta. "Botby" - "Vartiokylä" sisältäisi miehen nimen Bote eikä sillä olisi siis kissanhännän vertaa tekemistä vartioimisen kanssa.

"Bodom" tarkoittaa tönöjä (bod), "Luk" eli Luukki Luukas-nimistä henkilöä ja "Lahnus" todellakin lahnaa. Kirkkonummen "Bobäck" (Luoma) olisi sama tönö eikä siis littyisi asumiseen eikä puroon. "Vols" liittyy ehkä viron kielen käyttä sanaan vohla eli kili eli harvinaisen pikkuin lammas. "Tollsa" (Tolsa) ja "Torsvik" olisivat Toralfin peruja ja oma maakirjakyläni Kvis perustuu nähtävästi henkiönnimissä tavalliseen "Hvit", valkoinen, sanaan. Hwijsby 1540, Huisby 1543.

"Mankaa" olisi Magnus ja "Olari" ja "Otaniemi" Olaf.

Se on kai yleisesti tiedossa, että paikannimiä on käännetty pääkaupunkiseudulla edestakaisin - Haapalahti - Hoplaks - Huopalahti.

Nämä Huldénin tiedot ja monet muut tuntuvat vakuuttavilta. Romanttiset, villit paikannimet ovat melkein aina sijaintiin tai henkilöihin liittyviä. Etäällä Pohjanmaalla esimerkiksi Latva- ja Rinta- alkuiset nimet tarkoittavat tilusten sijaintia päätilaan ja siis jokeen nähden.

Asun talvet maalla ja kesät kaupungissa. Kirkkonummi on maalaiskunta. Kyrkslätt eli kirkon tasainen esiintyy asiakirjoissa 1300-luvulla. Kesäpaikka on nykyistä Savonlinnaa, entistä Sääminkiä. Äännehistoriallisesti se sopisi yhteensanan "häme" kanssa, koska sananalkuinen h-äänne oli ennen suhuäänne - shäme.

Jokaisella kunnon kahelilla on suosikkiteoria. Omani on "lappi". Etenkään uusimman, mullistuneen arkeologian pohjalla en pidä luultavana, että eteläisessä Suomessa olisi vilistänyt mainittavaa määrää saamelaisia, ja mistäpä heidät tiesikään. Lapinpuku on tunnetusti kansanomainen käsitys renessanssin juhla-asusta värikkäine kankaineen ja liehuvine nauhoineen.

Suomen rajamaan murhenäytelmästä olen kirjoittanut aikoinani runokokoelman, jossa ylistin esi-isiäni. Kemppisten oivallinen ammattitaito näyttää olleen, siitä alkaen kun sukunimi esiintyy Vatjan viidenneksen verokirjassa, juosta herroja pakoon Savon ja Karjalan välisissä erämaissa eli Ruotsista Venäjälle ja takaisin. Nimi keskittyy muinaisen Ruokolahden, etenkin aikaisemman Rautjärven alueelle.

Rajamaan kohtalo näyttää kuitenkin olleen omamme jo kolme tuhatta vuotta sitten, kun sotakirvesporukka asusti rannikoilla ja vanhempi sakki väisteli sisämaahan. ensin mainitut, jotka ovat sukua Itämeren etelärannikon väelle, osasivat ainakin periaatteessa viljellä maata ja taas kantajengi luultavasti kalasti ja metsästi, jääjärvien loppuvaiheessa etenkin hyljettä.

Niinpä heitän arvauksen, että lukemattomat "lappi"-paikannimet tarkoittaisivatkin erillään tai etäällä asuvia. Lapinkylä olisi suunnilleen sama asia kuin maaoikeuden "ulkotila" tai "ulkokylätilus". Lappajärvi olisi eränautinta.

Saamelaisten esi-isät selviytyivät jääkaudestakin. Komsan kulttuuri talvehti ainakin viimeisimmät eli Wurm-jääkauden sulan pohjoisen meren ääressä. Golf-virta oli jo keksitty, vaikka se taisi pyöriä vastapäivään interstadiaalin aikana.

Jatkan lähiaikoina jääkausista ja pronssikauden uutisista. Tiedot ilmaston historiasta ovat mullistuneet uusien tietellisten menetelmien ansiosta.

Kun Suomessa Saimaan murtautuminen Vuoksen kautta Laatokkaan oli sellainen paukku, jota olisi ollut kiva katsomassa sopivan korkealta paikalta, Amerikan mantereella keskusjäätikkö ja jääjärven tilttaaminen Atlanttiin nykyisen St. Lawrence -joen kautta puolestaan näyttää sekoittaneen muun muassa ilmaston ja siten eläimistön sangen perinpohjaisesti.

Elo

Eilen ilmoitettu EY-tuomioistuimen päätös henkilötietojen luovuttamisesta amerikkalaisille oli suuri ennakkotapaus. Finnair kiirehti ilmoittamaan, että ei tunnu missään: he luovuttavat, ettei kauppa kärsi.

Amerikkalaisten peruskeino tekijän- ja patenttioikeudessa sekä yksityisyyden suojassa (privacy) on teettää EU:lla kireitä lakeja ja jättää vastaavat taktisesti säätämättä. Näin kävi jo tietokantaoikeudessa.

Tietokannoista - www.elonet.fi on nyt avattu. Se sisältää olennaisen osan suomalaista elokuvaa koskevista tiedoista. Mukana on 149 007 elokuvaa. Ilmi käy, että eräässä näytelmäelokuvassa koiraa ulkoiluttava ohikulkija on Mika Waltari ja että eräässä toisessa elokuvassa Leo Jokela on vastannut seuraavasta: myymälävaras / mies teatterissa / 2. humalainen mies / mies konttorin aulassa / mies uimarannalla / ääniteknikon apulainen / työnhakija), naamiointi.

Jaakko Pakkasvirta esiintyy näyttelijänä muun muassa elokuvissa Sankarialokas ja Pekka ja Pätkä Suezilla.

Tietokanta myöntää todeksi myös sen, että Nyrki Tapiovaaran "Varastetun kuoleman" näyttelijä Ilmari Mänty oli itse asiassa Ralph Enckell, joka jatkoi uraansa suurlähettiläänä.

Ensimmäisen näytelmäelokuvan "Salaviinanpolttajat" ohjaaja kreivi Louis Sparre todellakin eli 1863-1964. Hän oli keskeisesti mukana säilyttämässä Porvoon vanhaa keskustaa tuomiokirkon ympärillä, perusti Porvoon Iris-tehtaan ja tunsi kaikki. Haikon kartanossa, joka oli Edelfeltin koti, hän oli usein nähty vieras.

Siitä eivät käytettävissäni olevat lähteet osaa kertoa, onko kuulemani tieto tosi, nimittäin että kreivi olisi taittanut yli 90-vuotiaana jalkansa ahdistellessaan verevää karjakkoa jonkin talouskeskuksen tietämissä sellaisin seurauksin, että putosi heinäparvelta talliin.

Kunnioittava onnitelu Suomen eduskunnalle, joka täyttää vuosia.

Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ei tosin täyttänyt kaikkia siihen kiinnitettyjä odotuksia. Vanhasta junttalaulusta käy ilmi, että jokin osa kansastamme ymmärsi äänioikeuden luvaksi mellastaa aina kun voimallinen henki puhutteli, pullosta tai muutoin:

"Laulellaanpa me nuoret poijat,
kun on ääntä ja kaulaa ja kaulaa -
valtiopäivill' on päätetty,
että jätkätkin saavat laulaa."

Kysymyksiä vastauksiin

Kehotettiin selittämään.

Miksi ärhentelen Helsingin Sanomille, vaikka tunnen toimituksista paljon väkeä ja päätoimittaja sanoo päivää, kun satumme samaan aikaan Kosmokseen lounaalle (wieninleike - vasikkaa)?

Yksi syy on tietenkin ylimielisyys, mutta siinä ei ole mitään uutta. Kun on kyllin rikas ja vaikutusvaltainen, eihän sitä herra nähköön tarvitse sanoa köyhille kädestä päivää. Yleisön ja asiakkaiden vähätteleminenon sekin tapa, jolla eurooppalaisissa kulttuureissa on perinteisesti päästy pitkälle.

Painavampi syy on - käyttääkseni kierrätysvitsiä - että Hesari on vaivattomampi kuin koira, koska sitä voi kusettaa puhelimitse. Etusivun uutiset, paikallispolitiikka ja talousjutut ovat liian usein virheellisempiä, huonompia tai vanhempia kuin iltapäivälehtien.

Kolmas syy on verkkoversiossa, jota on kehitetty komeasti: sellaisenaan se kilpailee minkä tahansa suurlehden kanssa. Mutta käytettävyys on hukassa. Minulta kysytään kerran viikossa jostain asiasta, kirjoittajasta, elokuvasta tai ties mistä, että onko tämä asiaa vai huuhaata. Olen jo oppinut, että HS-verkkoversiosta on aika turha etsiä.

Eilen viittasin lyhyesti Franklin Foerin jalkapallokirjaan, jonka mukaan Serbian joukkueissa ja kannattajaryhmissä toimivat samat henkilöt kuin kansanmurhissa ja gangsterismin käsissä edelleen kituva Brasilian jalkapallo on sellaisessa tilassa, että virtsa uhkaa syövyttää maan suurimman stadionin kantavat betonirakenteet puhki, vessaan kun ei kukaan pääse kahlaamaan ja että Pohjois-Irlannin taistelut ja väkivallanteot toistuivat vielä mielipuolisempina eräiden jalkapalloseurojen kannattajien eli huligaanien toiminnassa, Glasdgow Rangersin ja Celticin.

Foerista löytyy kuriositeettimaininta Turun kirjamessujen yhteydestä viime syksynä. Tarkempi haeskelu saa minut uskomaan, että kysymyksessä on ansioitunut lehtimies, jonka kirjoitukset voivat hyvinkin olla totta. Luin jopa kokeeksi jutun Susan Sontagista. Aivan selvää asiaa.

Kun tiedämme hyvin, että Google on isästä perkeleestä ja myötäilee nöyrästi amerikkalaisia pitämyksiä, on murheellista, että Suomen suurin uutisvarasto ja tiedon haltija SanomaWSOY ei tarjoa referenssiä suomalaisille tiedonhaluisille. Se olisi niin helppo toteuttaa. YLE:n äänitearkiston tietokanta on, vertailun vuoksi, aivan upea, miltei korvaamaton.

Viimeiseksi - pienemmät ja köyhemmät lehdet toimivat nykyisin usein niin, että kun olisi kirjoitettava lehteen juttu, lehdestä soitetaan esimerkiksi minulle ja kysytään, että miksi meillä Suomessa ei ole internet-lainsäädäntöä. Niin, miksi linnut lentävät. - Tulos on liian usein se, että toimittajan artikkelin joutuu kirjoittamaan itse, ja kun sitä ei luultavasti kustannussyistä saa kirjoittaakseen puhtaalta pöydältä, tulos on heikko.

Hesarissa on monia toimittajia, jotka rohkeasti soittavat ihisille ja kysyvät asioita, joita eivät tiedä. Niinpä tulos on joskus erinomainen. Usein kuitenkin lehti vetää täyden sivun asian vierestä.

Tämän tohdin sanoa, sillä lähipiiristäni löytyy tietotekniikan, tietoliikenteen, monen juridiikan alan ja lisäksi historian oikeaa asiantuntemusta. Siksi osaamme usein arvioida, miten aamun lehti on tällä kertaa selvinnyt haastavasta tehtävästään eli viestinnästä.

Lisäys kello 14:
Päivän lehdessä Tommy Lindgrenin kolumni tekijänoikeuskeskustelusta muusikon kannalta on osuva, oivaltava ja oikeassa paikassa.

Karjala

Lappeenrannan teknillisen yliopiston takana on metsää 200 kilometriä ja järveä kolmesataa. Jossain, metsässä arvaan, kukkuu käki perkeleesti.

Koska pikakiväärisarjaa ei kuulu eikä tarkka-ampujan luoti sirahda, kysymyksessä ei ole taaskaan "kukushka" eli suomalainen sotamies, joka olisi hilannut konetuliaseen petäjään, vaan tavallinen käki.

Katsoin kerran dokumenttiohjelmaa, jossa Neuvostoliiton sankari kiisti jyrkästi siviilien vainoamisen sota-ajan Lapissa, etenkin Muteniassa ja Lokassa. Sitä vastoin oli sankarillisesti hävitetty saksalaisten lomahotelli Kaunispään - Laanilan tietämissä. Ankara partisaanitaistelu oli ollut muutenkin oikeutettua, koska suomalaisten lentokentiltä pommitettiin Muurmanskia, jossa kertojalla oli sukulaisia.

Televisio-ohjelmassa suomalaiset katselivat saappaittensa kärkiä, joissa ei ollut paljon näkemistä.

Saksalaisilla ei ollut minkään valtakunnan hotellia eikä lomia Sodankylän pohjoispuolella, ja heidän pommikoneensa käyttivät Altan lentokenttää. Tuskin Dornierit olisivat Rovaniemelle mahtuneetkaan, eikä Ivalossa ollut kenttää lainkaan.

Olin lukenut junassa Franklin Foyerin kirjaa Jalkapallon maailmanselitys ja ymmärtänyt siitä, että Glasgowissa on hengenvaarallista kannattaa väärällä hetkellä Celticiä tai Rangersia ja että Barcelonan kannattaminen osoittaa hienostunutta makua ja yhleviä tunteita, kun taas Real Madrid on rahan valtaa, Francoa ja vihattavaa kastilian keskushallintolaq.

Mikä kaikki, kukushkoista kastiliaan, osoittaa ettei ihmisiä saa missään tapauksessa ymmärtämään mitään sellaistas mitä he eivät halua ymmärtää eikä uskomaan todeksi esimerkiksi omien silmiensä selvää todistusta.

Siispä jatkan oman kirjan jäljellä olevien kirjoitusvirheitten nyppimistä hieman paremmalla mielellä. Kirja tulee painosta ja verkoon ja verkkoon nimenomaan ilmaisena todennäköisesti tulevana tiistaina. Luovutetun Karjalan väritetyistä kartoista tilasin muutamia koeprinttejä ja aion myydä niitä kiskurihintaan arvostelukyvyttömille kansalaisille ja heidän isoäideilleen.

Janne Virkkuselle

Janne, Herra Toimittaja -
eilinen pääkirjoitussivun juttusi sanomalehdistä ja muista mediasta antaa aiheen vain yhteen repliikkiin.

Älä pönötä.

Sanomalehti on arvokas asia mutta sanomalehdistö on menettänyt arvokkuutensa.

Helsingin Sanomien pääkirjoituksilla ja päätoimittajilla on vielä se papillinen asento, josta kirkko on juuri päässyt irti.

Sanan julistaminen ja taustojen selvittäminen ei enää onnistu.

Onneksi meillä on laatulehdet, kuten HS. Suten susien joukossa ulvominen olisi tietysti suuri virhe. Mutta nyt tilanne on se, että jopa YLE en osoittautunut joustavammaksi suhteissaan muuttuneeseen yleisöön.

Sasnanjulistus oli tarpeen yhteiskunnassa, jossa oli tuottajat ja kuluttajat. Toiset tuottivat tekstiä, kuten Sinä ja minä. Toiset kuluttivat eli lukivat.

Kun en parempaa keksi, olen nyt kuusi vuotta toistellut osuuskunnan tyyppisten rakenteiden paluuta - kulutusosuuskunta, tuotanto-osuskunta, niin kuin meijerit 1800-luvulla. - Se oli samaa aikaa kun Teknillinen korkeakoulu laiminlöi tilaisuutensa sopeuttaa sisäänotot aikaan ja on nyt melkoisissa vaikeuksissa.

HS:n laatuartikkelit, kuten kulttuuri ja talous, ei ole riittävän laadukasta. HS:n keskustelu lehdessä ja blogeissa on yllättäen harrastelijamaista.

Minulla on toivoakseni realistinen käsitys verkkoviestinnän tämän hetken merkityksestä ja esimerkiksi blogien marginaalisuudesta. Mutta muutos on tapahtunut. Esimerkiksi kirjallisuutta ja taidetta ajatellen lukijoille ei oikein riitä, että lehdessä on juttu joskus kuukauden, kahden kuluttua, tai kolmen tai neljän.

Ainoa tuntemani Helsingin Sanomien jäljellä oleva lukija on isäni, mutta hänen on vaikea liikkua niin että lehti on yksi päivän pääasioista. Kaikki muut, myös minä, ovat sekakäyttäjiä. Hän lukee lehden, me muut luemme lehteä.

Mutta lukijat eivät ole enää yleisöä vaan mahdollisia avustajia.

En usko, että menestyvää mediaa voi johtaa lasisesta palatsista käsin. Se tuo mieleen lasivuoren, jolle kiipeävän käy köpelösti.

Panet varmaan merkille, etten edes maininnut 7 päivää -protestiliikettä, joka säikäytti tanskalaisen lehden ja sen mainostajat.

Ettehän tekään soita luuttua makasiinin palaessa? Ettehän?

Sattui sanotuksi

"Tuli vastaan mies, jonka lukeneisuus oli niin vähäinen, että hänen täytyi itse keksiä omat klassikkositaattinsa." - Stansilaw Jerzy Lec, Vastakarvaan. Siistimättömiä mietelmiä. Suom. Tuomas Anhava.

Beware of computer programmers that carry screwdrivers. - Leonard Brandwein.

Computers are useless. They can only give you answers. - Pablo Picasso.

Programming today is a race between software engineers striving to build bigger and better idiot-proof programs, and the Universe trying to produce bigger and better idiots. So far, the Universe is winning. - Rich Cook.

To err is human, but to really foul things up you need a computer. - Paul Ehrlich.

UNIX is basically a simple operating system, but you have to be a genius to understand the simplicity. - Dennis Ritchie.

Groucho Marx (1895-1977)

A child of five would understand this. Send someone to fetch a child of five.

A hospital bed is a parked taxi with the meter running.

A man is as young as the woman he feels.
( - feels - kopeloi)

Age is not a particularly interesting subject. Anyone can get old. All you have to do is live long enough.

All people are born alike - except Republicans and Democrats.

Anyone who says he can see through women is missing a lot.

As soon as I get through with you, you'll have a clear case for divorce and so will my wife.

Dig trenches? With our men being killed off like flies? There isn't time to dig trenches. We'll have to buy them ready made.

Do you think I could buy back my introduction to you?

Either this man is dead or my watch has stopped.

From the moment I picked up your book until I laid it down, I was convulsed with laughter. Some day I intend reading it.

Go, and never darken my towels again.

Hello, I must be going.

Here's to our wives and girlfriends...may they never meet!

How do you feel about women's rights ? I like either side of them.
( - Right / left)

Humor is reason gone mad.

I am a Marxist - of the Groucho tendency.

I didn't like the play, but then I saw it under adverse conditions - the curtain was up.

I must confess, I was born at a very early age.

I never forget a face, but in your case I'll be glad to make an exception.

I sent the club a wire stating, Please accept my resignation. I don't want to belong to any club that will accept me as a member.
( - Groucho ei päässyt jäseneksi klubiin Los Angelesissa, koska hän oli juutalainen. L.A. oli ja luultavasti edelleen on kuuluisa juutalaisvastaisuudestaan.)

I was married by a judge. I should have asked for a jury.

I wish to be cremated. One tenth of my ashes shall be given to my agent, as written in our contract.

I worked myself up from nothing to a state of extreme poverty.

If I held you any closer I would be on the other side of you.

If you've heard this story before, don't stop me, because I'd like to hear it again.

It is better to have loft and lost than to never have loft at all.

It isn't necessary to have relatives in Kansas City in order to be unhappy.

I've been around so long, I knew Doris Day before she was a virgin.

I've had a perfectly wonderful evening. But this wasn't it.

Last night I shot an elephant in my Pajamas and how he got in my pajamas I'll never know.

Marriage is the chief cause of divorce.

Military intelligence is a contradiction in terms.

Mrs. Teasdale: He's had a change of heart. [Groucho]: A lot of good that'll do him. He's still got the same face.

Mustard's no good without roast beef.

Now there's a man with an open mind - you can feel the breeze from here!

Outside of a dog, a book is a man's best friend. Inside of a dog it's too dark to read.

Paying alimony is like feeding hay to a dead horse.

Politics doesn't make strange bedfellows, marriage does.

Politics is the art of looking for trouble, finding it, misdiagnosing it, and then misapplying the wrong remedies.

Quote me as saying I was misquoted.

Remember, men, you are fighting for the lady’s honor, which is probably more than she ever did.

Send two dozen roses to Room 424 and put 'Emily, I love you' on the back of the bill.

She got her good looks from her father. He's a plastic surgeon.

The secret of life is honesty and fair dealing. If you can fake that, you've got it made.

There is no sweeter sound than the crumbling of your fellow man.

There's one way to find out if a man is honest-ask him. If he says 'yes,' you know he is a crook.

Those are my principles, and if you don't like them... well, I have others.

Time flies like an arrow. Fruit flies like a banana.
( - Aika lentää - hedelmäkärpäset...)

Time wounds all heels.
( - Heel - hölmö tai likaisen työn tekijä gangsteriporukassa ; time heals all wounds)

To Margret Dumont: I can see you and I married. I can see you bending over the stove. I can't see the stove!

We took pictures of the native girls, but they weren't developed. . . But we're going back next week.

Well, Art is Art, isn't it? Still, on the other hand, water is water. And east is east and west is west and if you take cranberries and stew them like applesauce they taste much more like prunes than rhubarb does. Now you tell me what you know.

Who are you going to believe, me or your own eyes?

Why, I'd horse-whip you if I had a horse.

Women should be obscene and not heard.


Mae West (1892-1980)

A hard man is good to find.

An ounce of performance is worth pounds of promises.

Between two evils, I always pick the one I never tried before.

He who hesitates is a damned fool.

His mother should have thrown him away and kept the stork.

I believe in censorship. After all, I made a fortune out of it.

I wrote the story myself. It's about a girl who lost her reputation and never missed it.

Is that a gun in you're pocket or are you just glad to see me?

It's hard to be funny when you have to be clean.

It's not the men in my life that counts - it's the life in my men.

I've been in more laps than a napkin.

Marriage is a great institution, but I'm not ready for an institution yet.

To err is human, but it feels divine.

Too much of a good thing is wonderful.

When I'm good, I'm good. When I'm bad, I'm very good.

Whenever I'm caught between two evils, I take the one I've never tried.

W. C. Fields (1880-1946)

A rich man is nothing but a poor man with money.

A thing worth having is a thing worth cheating for.

An ideal start for matrimony would be to have a drunken rabbi perform a Catholic ceremony in an Episcopalian church. Then it could be declared illegal in the courts.

Any man who hates dogs and loves whiskey can't be all bad.

California is the only state in the union where you can fall asleep under a rose bush in full bloom and freeze to death.

Everyone must believe in something. I believe I'll have another drink.

Fish fuck in it. (When asked why he never drank water)

Horse sense is the thing a horse has which keeps it from betting on people.

I admit I scanned it once, searching for some movie plots... but found only a pack of wild lies. (Fields, on reading the bible)

I always keep a supply of stimulant handy in case I see a snake—which I also keep handy.
(Stimul

I am an expert of electricity. My father occupied the chair of applied electricity at the state prison.
( - sähkötuoli, Sing Sing)

I am free of all prejudice. I hate everyone equally.

I don't believe in dining on an empty stomach.

I exercise extreme self-control. I never drink anything stronger than gin before breakfast

I never drank anything stronger than beer, before I was twelve

In marriage a man must give up many of his old and pleasant habits, even if it means giving up the woman he married.

I've never struck a woman in my life, not even my own mother.

Last week, I went to Philadelphia, but it was closed.

Marriage is a two-way proposition, but never let the woman know she is one of the ways.

Marry an outdoors woman. Then if you throw her out into the yard for the night, she can still survive.

My illness is due to my doctor's insistence that I drink milk, a whitish fluid they force down helpless babies.

Never give a sucker an even break.
( - Älä ikinä päästä tyhmää tasaiselle.)

Never trust your wife behind your back, even if she claims she only wants to wash or scratch it.

Once, during Prohibition, I was forced to live for days on nothing but food and water.

Some weasel took the cork out of my lunch.
(Weasel - roisto, sika.)

Start every day with a smile and get it over with.

The only thing a lawyer won't question is the legitimacy of his mother.

'Twas a woman who drove me to drink, and I never had the courtesy to thank her for it.


Katso myös Haapio, Markku - Parkkinen, Jukka: Päässä tuulee ja ajatuksia sataa (1992) - erityisen ansiokas runsaiden Aku Ankka -sitaattien vuoksi (Barks). Seis ja kiinni! - Kapteeni torkkuu.

Oma kontribuutio
Nix Nix 1506

Lähde sarjakuva "Pekka Pikanen". - Kukaan ei tiedä, mitä se tarkoittaa. Aluteos (Smokey Stover) ei ollut paljon ilmaisevampi - "Notary Zojac".

Riemukunniatohtori

Akateemikko Eino Jutikkala vihittiin eilisessä promootiossa riemukunniatohtoriksi.

Hän on syntynyt 24.10.1907 ja väitellyt tohtoriksi 1932 eli hiukan alle 75 vuotta sitten.

HIIT-tutkimuslaitoksen ovessa tuli Kaitsu vastaan. Esittelin ja kerroin, että kaveri väitteli fil. tohtoriksi 25-vuotiaaksi. Kaitsun mentyä Jutikkala sanoi että niin, hän oli väitellessään 24.

Poikani oli hakenut hänet Merikadulta, vaikka hän oli sanonut voivansa hyvin kävellä Ruoholahteen ja että kulujakin aiheutuu.

Hiljan soitin ja kysyin, voisiko akateemikko harkita, että jospa antaisi merkittäviä teoksiaan julkaistavaksi veloituksetta Creative Commons -lisenssillä, niitä kun ei mistään saa, varsinkaan Suomen talonpojan historiaa eikä hänen 1930-luvulla toimittamaansa Suomen kulttuurihistoriaa, jonka rinnalla uudemmat samannimiset kirjat ovat kiusallisia vitsejä.

Hän ymmärsi asian, mietti sekunnin tai mahdollisesti kaksi ja ilmoitti pitävänsä ajatusta hyvänä ja suostuvansa siihen mielihyvin.

Häpesin WSOY:n puolesta, mutta se ei ollut ensimmäinen kerta eikä varmaan ole viimeinen. Erkko ja WSOY eivät ole panneet tikkua ristiin toimittaakseen yleisön saataville verkkoon niitä vähiä kirjoja, joiden sisällöllinen arvo on osoittautunut pysyväksi.

Kirjoitan tämän naiivin ihailevan blogin, koska Jutikkalalta olen oppinut, että päin vastoin kuin usein sanotan kaikki ei ole suhteellista ja että todella on ihmisiä, jotka pyrkivät niin sanottuun objektiivisuuteen eli tiedeyhteisön hyväksyminen tavoin varmistettujen tosiasioiden monipuoliseen ja huolelliseen punnintaan.

Niinpä olen sitä mieltä, että tiede todella on jotain, samoin kuin taide. En tietenkään kuvittele, että näissä asioissa kukaan olisi sillä tavalla oikeassa, ettei siihen olisi mitään lisäämistä, mutta tiedän, että tämä pyrkimys vahvaan ja armottomaan ajatteluun on olemassa.

Myöhemmin samana päivänä hän piti pyytämäni luennon kuulijoille, jotka olivat enimmäksen tekniikan tohtoreita, meidän väkeämme tai sitten Nokian. Kalvot oli tehty - akteemikko oli hyvin tarkka ja hiukan ihmeissään ja hyvin kiinnostunut siitä, miten skannasimme ja tulostimme kalvot. Minä oli kiinnostunut hänen kartogrammeja sisältävästä kirjastaan, mutta se meni mustan salkun uumeniin.

Aiheena olivat pienryhmät ja väestöryhmien verkostoituminen Suomessa ja Euroopassa etenkin taloutta silmälläpitäen. Luennon aikana yksi muistiinpanolappu putosi lattialle ja toinen yritti piirtoheittimelle ylösalaisin. Kumpikan ei aiheuttanut edes hidastusta puheeseen, oivallisesti artikuloituihin, virheettömiin lauseisiin.

Kolmen neljännestunnin kuluttua tyhmemmätkin tohtorit tajusivat, etteivät olleet kuulleet koskaan tämän tasoista luentoa eivätkä varmaan tulisi kuulemaan.

Keskustelun aikana joku kuulijoista kysyi asiaa, josta kaikilla oli mielipide. Akateemikko sanoi:" En vastaa tuohon, koska en ole itse tarkastanut asian faktoja."

Kuuntelimme tietämättä mitä ajatella. Tukeutuminen varmistettuihin tosiasioihin ei ole välttämättä muotia tieteellisessä keskustelussa, jossa tavallisimmin vedotaan tunnettuihin tosiasioihin. Tieteen teoriaa tutkineet tietävät, että siinä on ero - iso ero.

Toisaalta Jutikkala on ollut näkemässä tunnettujen tosiasioiden kaatumista usein. "Jatkosodan aikana istuimme Mika Waltarin kanssa Hotelli Helsingin tiloissa. Stalingradin taistelun aikana päättelin, että Saksa häviää sodan."

Luullakseni Jutikkalan yksi tehtävä oli pitää Waltaria silmällä. "Meitä oli Valtion tiedotuslaitoksen tehtävissä yhdeksön henkilöä, jotka saivat myöhemmin akateemikon arvonimen."

Juotiin kahvia. Kuultiin pari muuta esitystä. Akateemikko kyydittiin takaisin TKK:n Sjökullasta kotiinsa. Kulojettajana toiminut nuorempi poikani mainitsi, että akateemikko oli maininnut ikääntymisen kiusoista. Hiihto oli jäänyt vähälle ja ruohonleikkuu Sääksmäellä oli muuttumassa todelliseksi työksi. Kotona oli vastaanottamassa "sukulaistyttö", täysinpalvelullut yleisen kirjallisuuden professori Maija Lehtonen, jonka kirjoitus "Pelon kirjallisuushistoriasta" on Kanavassa 3/2006. Maija tuli tässä taannoin Helsinkiin opiskelemaan kirjallisuutta ja sai kortteerin Eino-enon luota. Jutikkala julkaisee jatkuvasti Historiallisessa Aikakauskirjassa. Olin itse arvioinut erään teossarjan, jossa hän oli yhtenä toimittajana (Kansallisbiogrfia), joten kun soitin seuraavan kerran, hän sanoi: "Tohtori oli kovin ystävällinen." Hän näyttää käyttävän keskustelussa akateemisia arvoja, ei virkanimikkeitä.

Kerran olin päättämässä Tieto-Finlandiasta. Päädyimme Ylikankaan "Tie Tampereelle" -teokseen. Tiesin, että Ylikangas, jolla on taipumusta innostua, oli jonkin kahakan yhteydessä kirjoittanut Jutikkalasta hyvinkin hävyttömästi ja henkilökohtaisia motiiveja uumoillen, Jutikkala kun oli epäillyt Ylikankaan lähteiden käyttöä. Niinpä soitin Jutikkalalle ja pyysin häntä ojentamaan palkinnon ja pitämään puheen. Hän pyysi miettimisaikaa ja sanoi sitten suostuvansa, koska teos oli hänestä ansiokas.

Taisin sanoa ääneen: "Amicus Plato, sed magis amicus veritas." - Lause on pantu toistenkin suuhun, mutta Aristoteleen väitetään siis sanoneen, että Platon on ystävä mutta totuus on parempi ystävä.

Vielä yksi lisäys tähän panegyriaan eli ylistyskirjoitukseen - tietääkseni akateemikko Jutikkala ei ole koskaan kuulunut porukoihin eikä istuskellut kabineteissa. Tietääkseni hän ei ole jättänyt kantaansa esittämättä silloin kun esimerkiksi konsistorissa on ollut äänestettävä. Tentissä reputtaneet ovat vihjailleet häntä nais- tai vasemmistovihamieliseksi tai ties mitä mutta ne puheet ovat aina haihtuneet savuna tuuleen, koska ilkeämmätkin oppilaat ovat ymmärtäneet, että tämä professori vaatii eleettömästi mutta tinkimättömästi tasoa.

Lukekaapa joskus esimerkiksi se pääsykoekirja poliittisesta historiasta - aineesta josta on julkaistu niin sanoakseni yhtä ja toista. Tai jos haluatte todellista kiihdykettä ajattelulle, lukekaa teos "Kuolemalla on aina syynsä. Maailman väestöhistorian ääriviivoja."

Dan Brownin koodi

Laatulehtien laatuarvostelijat ovat jokseenkin yksimielisesti haukkuneet Don Brownin "da Vinci -koodin". Nyt kirja alkaa olla Suomessakin aivan huikea menestys ja sen oheiskirjat ja oheistuotteet menevät kuin kuumille kiville.

Olen itse laatuarvostelija eli olen kirjoittanut arvostettuihin sanoma- ja aikakauslehtiin suuren määrän arvosteluja ja jakanut omasta mielestäni tasapuolisesti kiitosta ja moitetta.

Olen samaa mieltä kuin laatukollegat. Kirja on mielestäni huono. Toisaalta häpeän joka toinen torstai snobismiani. Yksi tapa rangaista lihaa on kirjoittaa blogia, kun tietää, että kaiken Internetiin liittyvän, varsinkin blogien, pitäisi katsoa olevan vakavalle kirjoittajalle ja ennen kaikkea tutkijalle sopimatonta, arvostelukyvyn vakavaa varurioitumista osoittavaa puuhailua, joka on omiaan herättämään kunnioitetuissa kollegoissa sen käsityksen, että asianomainen olisi toimitettava suoraan, lähtöruudun kautta käymättä, pyöreään koppiin ja sieltä eläkkeelle.

Niinpä luin kirjan, jota siis myytiin 40 miljoonaa kappaletta ilmestymisvuonnaan ja myöhemmin paljon enemmän. Olen lukenut ihastuneena tekijänoikeusjutun Baigent and Leigh v. Random House Group Limited High Court of Justice 7.4.2006 antaman päätöksen. Perusteluista käy muun ohella ilmi, että romaanin henkilö Teabing on anagrammi tekijänoikeusjutun kantajien Baigentin ja Leighin nimistä.

Parhaaseen brittitapaan tuomari on kirjoittanut perustelut reippaasti. Hän toteaa muun muassa: "As is usual with books that attract a lot of publicity they have attracted the wrath of the literary experts of the world." Hän esittää muutaman esimerkin.

Suomessa katsoin Helsingin Sanomien Tommi Aition suomennoksesta tuoreeltaan eli 9.8.2004 kirjoittaman arvion, jossa kirja katsotaan tavanomaiseksi ja oppineisuus Trivial Pursuit -luonteiseksi.

Tästäkin olen samaa mieltä.

Tämä kirjoitus ei kuitenkaan ole arvostelu. En ymmärrä da Vinci -koodin enkä muuten myöskään Harry Potterin valtavaa menestystä. Luulisin näkeväni molemmissa eräitä ansioita, jotka saattavat jäädä kirjallisen perinteen sisältä katsoen huomaamatta.

Maailma on muuttunut. Se on uskoni. Tosiasia se tietenkään ei ole. Nämä arviot osoittautuvat tosiksi tai vääriksi pitkän ajan kuluttua. En tule näkemään sitä aikaa. Paitsi jos muutos on ollut niin tavattoman raju, että se todistaa itsensä ennennäkemättömän lyhyessä ajassa. Se ei ole aivan mahdotonta.

Maailman muuttuessa mielen maisema muuttuu. Tämä on tosiasia. Niin käy joka kerta. Niin on käynyt kymmenen tuhatta vuotta.

Keskeinen osa mielen maisemaa on uskomusten ja arvostusten järjestelmä. Neanderthalin ihminen ja hänen kilpailijansa, meidän esi-isämme, värjäsivät hautoja punamullalla ja panivat hautaan kukkia ja esineitä. Se merkitsee jotain, mentaalista eli mielikuvitukseen perustuvaa ulottuvuutta, jonka ainakin toistaiseksi arvellaan puuttuvan eläimiltä. Puhe on siis tulevaisuuden ennakoimisesta.

Euroopassa nousi 1700-luvulla ääniä, jotka liittyen Jeesukseen ja Moosekseen, Buddhaan ja hyvin moniin muihin julistivat, että ihmisen surmaaminen ei ole oikein. Sen kunniaksi pantiin giljotiini käymään täysillä ja aloitettiin mittakaavallisesti kaiken aikaisemman - Timur-kaania ehkä lukuun ottamatta - ylittävä lahtaus. Varhain 1800-luvulla keksittiin eläinsuojelu, joka oli uusi ja kuohuttava ajatus. Vielä puoli vuosisataa sitten ainakin katolisessa etelässä esiintyi sellaistakin tulkintaa, että koska eläimellä ei ole kuolematonta sielua, sen armahtaminen ruumiilliselta kivulta on joka suhteessa perusteetonta.

Alkaen vuodesta 1989 suuret kertomukset ja Berliinin muuri kaatuivat ja sitten kävi ilmi, että kaksi sivuutetuksi luultua suuntausta, nimittäin uskonnollinen kiihko ja kansalliskiihko, elivät ja voivat hyvin.

Yhdysvaltain presidenttinä on Taliban-henkinen mies. Sanon näin, koska Bushilla näyttäisi olevan mielestään parempi, perustellumpi tai joka tapauksessa velvoittavampi käsitys oikeasta ja väärästä kuin muilla ihmisillä. Tämä on uutta. Poliitikot ja ruhtinaat ja ennen kaikkea rahamiehet ovat perinteisesti olleet tätä mieltä, mutta he ovat arvelleet, että joko on perustettava diktatuuri (Stalin, Hitler, Mao) tai sitten on teeskenneltävä ja sahattava äänestävää yleisöä silmään (Yhdysvallat aikaisemmin - eurooppalainen perinne). Lisäksi on nähty joitakin erikoislaatuisia johtohahmoja, jotka ovat vakavissaan olleet sillä kannalla, että porukalla miettien saattaa hyvinkin saada parempia tuloksia kuin yksin arvaillessa.

Dan Brown ja Harry Potter vetoavat luuloni mukaan uuteen fundamentalismiin. Esitän siis tulkinnan, että "da Vinci koodi" on oikeastaan George W. Bush -henkinen tarina. Se on tarina oikeammin oikeassa olemisesta.

Tavanomaisemmat jännärit - joita suuresti rakastan - pysyttelevät yleensä perinteisen rikoslain ja perustuslakien puitteissa eli mysteeri on esimerkiksi murha tai joukkomurha ja tehtävä on esimerkiksi lainrikkojan paljastaminen. Tällainen kirja tai elokuva on mielestäni suoraan verrattavissa kirkossa käymiseen: saadaan vahvistusta ja virvoitusta ja tullaan kotiin juomaan kahvia ja siirrytään normaaliin päiväjärjestykseen. Myös kauhutarina miellyttää lasta ja aikuista lupauksella paluusta tavanomaiseen todellisuuteen.

Jos näin on, olen oikeastaan aika hyvilläni Dan Brownin menestyksestä. Kirjan tarina käänteineen on keskeisesti minun maailmaani - olen luennoinut 20 vuotta koko lailla samoista asioista ja lukiessani näen suoraan, mitä approbatur-tason lähteitä kirjoittaja tai oikeastaan hänen rouvansa on käyttänyt. Approbatur ei ole pelkkää vähättelyä. Esimerkiksi taidehistoriassa välkähtelee Sir Ernest Gombrich, joka on välttämätöntä lukemista ja todella fiksu. Hänen komea teoksensa The Story of Art ilmestyi 1950.

Mika Waltari suunnitteli pitkään kirjaa Filip Kauniista, Innocentius II:sta ja Temppeliherroista. Waltarin viisautta ja taitoa osoittaa, että hän ei edennyt hankkeessaan, vaan julkaisi sitä vastoin myöhäiset roomalaisromaaninsa, jotka ovat vakiintuneessa mielessä kristillisiä - ja paljon muistikuvianne parempi.

Joel Lehtonen

Joel Lehtonen: "Kuolleet omenapuut" (1918) - Muttisen Aapeli sodassa - Project Gutenberg.

- - - Lukekaa. Ei ole Suomen kirjallisuudessa ainakaan monta parempaa novellia. "Putkinotko" ilmestyi 1919-1920.

Uskomattoman rohkea teksti, ajankohdan ja sen tunnelmat huomioon ottaen. Saattaa olla koko vapaussotakokemus pähkinänkuoressa, luumun kivenä.

MUTTISEN AAPELI SODASSA

eli lapsettoman Mannun kosto.


Savossa Varkauden tehtaalla vuonna 1918. Talvinen yö. Seuraava päivä on
helmikuun 21:s.

Kiväärit räiskävät ja kuularuiskut ratisevat silloin tällöin pimeydessä.
Osasto Suomen vastamuodostettua ja vielä vapaaehtoista armeijaa
piirittää tehdasta, jossa on parituhatta suomalaista sosialistia,
kapinassa omaa hallitustaan vastaan, täällä niinkuin monilla muillakin
seuduilla, -- Venäjällä kuohuvien yleismaailmallisten aatteiden
kiihottamina ja Suomessa vielä juonittelevien venäläisten aseistamina
nujertamaan niitä kansalaisiaan, jotka tahtovat vapauttaa pienen maansa
venäläisistä.

Pohjaton pimeys. Ainoastaan joskus kohoavat taivaalle salaperäisinä
valonheittäjien säteet tuolta sahalta päin, sillä piiritetyillä on
tehtaan telakalta otettuja laivojen valonheittäjiä, -- sen matalan mäen
takaa, jonka toisella puolella ystävämme Muttinen makaa hangessa. Ei
kuitenkaan rintamaketjussa, vaan jätettynä varaväkeen, vartiostoon
rautatielinjan vierelle.

Valonheittäjien häikäisy osuu kauempana notkelmien aukoista rataan,
saattaen kiskot heikosti kiiltämään ja paljastaen paikoin vartijoitakin,
joita seisoo aina lyhyen välimatkan päässä.

He seisovat, vaikka ovat lähempänä vaaraa kuin Muttinen, joka makaa. Ja
pelkää.

Ja hän ajattelee, ajattelee.

Hänen takanaan kunnaalla on talo, sinne on tuotu haavoittuneita, sillä
jo eilen on tällä kertaa taisteltu, ja punaiset, -- ne ovat lyöneet
hyökkääjät takaisin jäälohkareista ja laivanrakennuslevyistä tehtyjen
patteriensa suojasta. Muttinen ajattelee: Mitä, jos he voittavat? Jos
eivät tottele tykkejäkään? Vaan ryntäävät kimppuun, nuo punaiset
paholaiset. Saavat kiinni hänet, raatelevat, puhkaisevat vatsan,
leikkaavat korvat, kaivelevat silmät päästä, niinkuin ne toisaalla
maassa kuuluvat tehneen.

Mutta pakoon ei voi lähteä; täytyy olla tässä, asian puolesta.

Tumman talon kulmalla kasvaa muutamia ikivanhoja kuusia, jotka näyttävät
valon joskus niihin sattuessa Muttisesta aavemaisilta. Sitten ne jälleen
pimenevät.

Yötuuli puhaltaa välistä, ja kuusissa käy silloin huokaus, joka tuntuu
Muttisesta milloin surunvoittoiselta, milloin niin synkältä, kuin se
uhkaisi jollakin hirveällä, -- haastaisi ikäänkuin jostakin kostosta;
ainoastaan joskus soi tuuli hiukan iloisemmasti, riippuen Muttisen
omista mielialoista.

Mistä tuo iloinen vivahdus? Siitäkö toivosta, joka pilkahtaa Muttisessa,
että Suomi saadaan viimeinkin vapaaksi? Monet etelämpänä ja lännessä
käydyt taistelut, joissa maan kansallinen, enimmäkseen talonpojista
koottu armeija on torjunut venäläisten sotaväen ja suomalaisten
punaisten raivoisat ryntäykset, lupaavat onnea.

Mutta kuinka pitkäksi aikaa? kysyy Muttinen itseltään ja katselee
mietteissään korkeuteen, syvään korville vedetyn reuhkalakin alta.

"Pieni Suomi ... ryssiä jää vielä kuusi-, seitsemänkymmentä miljoonaa...
Tulevat uudestaan ... kuitenkin", mutisee Muttinen. "Äh, nuo
sotakiväärit..."

Taas räiskähti laukauksia metsän pimeydestä, piiritysketjusta
varmaankin. Muttinen keskeyttää mutinansa, hän painaa päänsä hankeen, ja
sitten hän kohottaa hiukan lakkiaan, että kuulisi, viuhahtaako
harhalaukaus korvissa.

"Entä sitten, kun ne tulevat, ryssät? Silloin nämä hullut, joita vastaan
nyt otellaan, menevät russakkain puolelle... Sillä vapaus, millä
hinnalla se saadaankin? Verellä... Veljesverellä. Miten, miten
tällaisesta voi koskaan tulla pysyvää rauhaa? Ja kuinka voi ihmisen
kallo ymmärtää tämän veljesten raivon toisiaan vastaan?"

Ei, Aapeli ei ymmärrä...

Lieneekö se muista niin selvää?... Innolla he tappelevat, kahistavat.
Mutta hän ... hm ... pelkuri. No, seisoopa hän edes viimein tässä... Tai
ei, makaa maha lumessa, häntäväessä. Ja varustettuna haulikolla, niin
ruostuneella, ettei hän ensin saanut patruunaa työnnetyksi sen torveen.

Mitä tällaisella, jos ne punaiset, perkeleet ... hänen kimppuunsa?
Vähälukuiset oikeat kiväärit tarvittiin tuolla ketjussa...

Ja mitäpä hän paremmallakaan, -- hän, joka ei ole ampunut eläessään
muuta kuin yhden ainoan palokärjen, pienenä poika-parkana... Ei ole
hennonut, ei, ei ole viitsinyt.

Kiväärit taas räsähtävät.

Jos hän, Aapeli Muttinen, kuolisi täällä! Hän, jonka asiat ovat niin
hyvin, joka on rikas. Tällä tavalla! Hän, jolla olisi niin mukava
olla...

Ja oh, tuskaa!

Muttinen pörhistää korviaan, hän vetää alas paitsi lakkinsa reuhkoja
myöskin kamelinkarvaisen villapaitansa paksun kauluksen, joka kietoo
pussina hänen lyhyttä kaulaansa, sillä nyt hän on kuulevinaan jotakin.
Vingahtiko lähistöllä kuula? Suuren kuusen oksa rasahtaa, jotakin
tipahtaa maahan: varmaankin harhalaukaus. Tai vaaniiko häntä joku?
Muttinen liikahduttaa isoihin huopatöppösiin työnnettyjä jalkojaan kuin
paetakseen; mutta ei, täytyy tässä olla. Murhamiehiä vastaan, sillä
nuokin piiritetyt ovat tappaneet paljon täällä maaseudulla.

Hiljaisesta yöstä kuuluu etempää yksityisiä, epäselviä huudahduksia,
omituisen kolealla äänellä: päällikön komennuksia; ja vielä kauempaa
jokin säe marseljeesia, kehittymättömällä kurkulla laulettuna, sävelessä
haikea, epätoivoinen sointu.

Miksi tämä veljessota?

Edellisenä kesänä siitä oli ollut hajua, joskaan moni ei luullut sen
ennustavan tällaista. Maassa kallis aika... Europan sodan tuomisina
tullut, kirotun. Miksi pitääkin kansojen keskenään tapella, katistaa?
Kansojen? Nekö sitä tahtovat... Kyntömiehet, turpeenpuskijat, tehtaiden
kampien vääntäjät?... Edes pienet porvaritkaan? Ei, vaan suuret porhot
... liikkeet, jotka kilpailevat toistensa kanssa eri maissa. Ja siitä
kokonaisten kansakuntien kilpailu ... pakko tappaa toisiaan ... pässien.
Ja nyt tässä, -- kuinka pitikin tähän joutua? Tätä ajatellessa tulee
höperöksi...

Se kallis aika täällä, näillä Suomen kasvamattomilla kankailla...
Isoilla tiloilla siellä muualla, Lounais-Suomessa, maurusi työväki yhä
lisää palkkaa. Omistajat ... hm, enimmäkseen ruotsalaisia, eri rotua,
joka ei tunne suomalaista sielua, ei sen raivokasta vihaa ja
kostonvimmaa ... eivät tahdo lisätä. Vaikk'ei Muttinen ainakaan ole koko
suuren kansojen sodan telmäessä tavannut täällä yhtään tilallista,
pientäkään, joka ei olisi kehunut, että tämä sota, se on
maanviljelijälle kulta-aikaa Ja sitten tulivat lakot... Niitä nuo
tilalliset sanoivat isänmaalle ylen vaarallisiksi... Oh, eivätkö he
olisi voineet -- uhrautua, maksaen yli varojenkin, jos tätä isänmaatansa
rakastivat? No, ei kai se yksinään niiden porhojen vika. Tehtaillakaan
ei työtä, ei muuta raaka-ainetta kuin työläiset. Niissäkin lakkoja...
Turkkilainen tätä ymmärtäköön, suuri on asia. -- Ja lakoista ensin
asekahakkoihin: työväki tarttuu ryssien tyrkyttämiin kivääreihin, --
toinen puoli kansaa uhkaa Saksasta hankittavilla. Ja yhä leviää
sellainen kytö... Alkaa rosvoilu, jota Muttinen oli ensin ainoastaan
ällistellyt, ja nauranutkin. Siellä Turussahan oli tuo punainen kaarti,
jollaisia perustettiin joka nurkkaan maassa, hitto tiesi mitä varten:
sitä ei Muttinen silloin käsittänyt, -- ryöstellyt hienoja hattuja
tyttöheilakkainsa päähän ja rannerenkaita heidän käsiinsä, kelloja omaan
taskuunsa, ynnä hännystakkeja ja kiiltäviä korsteenihattuja
koristeikseen, ulvoen kuolevansa nälkään. Ja Muttisen ällistys muuttui
kummastukseksi ja kauhuksi, kun nuo näpistelijät häpäisivät
varakkaampien asuntojakin, liaten mattoja, repien tauluja, jopa heitä
itseään murhaten. Tällainenko oli Suomen työmies? Ei aivan; näitä arveli
Muttinen tekevän niiden irtolaisten, joita ryssät olivat sodan ajan
keränneet patteritöihinsä, -- turkkilaisinta osaa kansasta,
kelpaamatonta elämään omilla seuduillaan. Nepä ne aloittivat riehumisen,
johon sitten työväen lehdet yllyttivät toisiakin, väittäen luihusti,
että Venäjää vastaan aseistautuva porvaristo valmisteleiksen tappamaan
nälkäistä työväkeä, -- lahtaamaan kivääreillä niinkuin sikoja. Ja se
työväki oli niin alkeellinen, että uskoi tätä! Siinä määrin mikäli se ei
liene halunnut ainoastaan tekosyytä voidakseen itse aseistautua
vääntämään maata ihanteittensa mukaiseksi. Eikö liene enimmäkseen vain
totellut päälliköitään ... joiksi tulivat piankin villiytyneen rahvaan
linnoista irti päästämät metsärosvot ja vorot, miesmurhaajat. Näiden
johdolla nuuskittiin rikkaiden ruokia, rusinoita ... sekä ennen kaikkea
heidän asekätköjään. Ja tehtiin murhia...

Ja nyt paraikaa kulkee tuo työväkemme irtolaisten ja rosvojen kanssa
kiväärit olalla rintamaan. Tuhansittain on sitä kaatunut parina viikkona
Vilppulassa, Antreassa, Mouhussa... Kaatuen omien kansalaistensa
kuulista, joita vastaan se ryntää kuin päätön. Polttaa valtaamillaan
paikoilla kylät ja karjat, kiduttaa ihmisiä, varakkaita ja köyhiä,
elleivät yhdy heidän kanssaan polttamaan ja tappamaan... Niin,
halkaisevat vatsat, -- Muttisen pallea, jota raskas patruunavyö painaa,
vapisee, kun hän ajattelee noita ilkeitä venäläisten kiväärien
vartaita... Kirveellä hakkaavat poikki sormet, halkosahoilla jyrsivät
käsivarret. Vetelevät lihat reisistä, hautaavat elävältä.

Helpointa olisi olla sen, joka ei tätä ajattele. Mutta lieneeköhän niitä
montakaan.

"Tämäkö, tämäkö on Runebergin kansaa, Topeliuksen kansaa?" mutisee
Muttinen. Hän, joka oli rahvaan lapsi ja ollut tekemisissä sen kanssa,
oli kyllä aina hymähtänyt niille kuvitteluille kansasta... Pitänyt niitä
romanttisina, hyvältä osalta... Ja aavistellut niitä ehkä
vaarallisiksikin. Mutta nyt, kun ne kuvittelut näyttivät koko valheensa
... kun hänenkin olisi tullut olla valmiina odottamaan yhtä ja toista
kansansa suurelta metsäläisainekselta, hän ällistyi, kuinka ihannoitu
hänenkin käsityksensä oli vielä ollut. Kukapa tätä olisi aavistanut?
Muuten kai olisi toisella puolen jo tiedetty varustautua paremmin kuin
haulikoilla, joita nyt maansa ensimmäisillä puolustajilla oli
käytettävinään. Näinkö typerää, kateellista ja salavihkaista oli osa
Runebergin kansaa?

Ja oliko se niin kehnoa, ettei sitä enää kannattanut edes koettaa
ymmärtää? Ei, Muttinen ei voinut olla sitä tekemättä, ei tappaa
sokeasti, ajattelematta mitään.

Hän oli sitä ajatellut, ajatellut. Oli kummastellut ja pelännytkin, kun
tehdas- ja irtolaisväki toista kuukautta sitten oli houkutellut maassa
raivoavan venäläisen sotaväen ryöstöretkille hänen kaupunkiinsa. Silloin
Muttinen piileskeli. Hän vapisi, että pian hänenkin talonsa katosta tuli
tupruaisi. Ja hän mietti, minne kyyristyä, perunakuoppaanko vai hankeen.
Mutta kun kaupungin pieni porvarikaarti sai jyrkällä käytöksellä vaaran
vältetyksi, niin kelpasi Muttisen myhäillä; hän tarjosi Bongmanille,
urhoista uljaimmalle, oikeaa vanhaa malaga-viiniä, pyöritteli silmiään,
joihin tulivat vedet, ja sanoi:

"Sinä olet kunnon mies... Hyvä mies... Olet patriootti."

Sitä hänen ei kuitenkaan olisi pitänyt tehdä. Sillä kun tammikuussa
alkoi tämä varsinainen peijakas, oikea sota, ja nuorta väkeä ryntäsi
kaupungista ja sen ympäristöstä kilvan Karjalan rintamalle, silloin
juoksi Bongman taas Muttisen luokse. Hänellä oli kädessä vanha
berdaanikivääri, rinnassa Suomen vaakuna, hänen tukkansa huiskahteli
innosta, hänellä oli eväsreppu selässä ja pitkät pieksut jalassa. Ja hän
huudahti:

"Tule nyt, mainiota!"

Aapeli istui paraikaa ruokasalissaan, paitahihasillaan, annos
riisipuuroa edessä.

"Häh?" kysyi hän.

"Ryssät työntävät punaisten avulla Karjalaan laumoja. Tie pohjoiseen voi
mennä tukkoon..."

Muttinen alkoi hädissään hokea, kuinka hän sitten pääsisikään täältä
pois... Norjaan, Ruotsiin ... sitä hän oli suunnitellut...

"Mitä?" kysyi toinen. "Minä komennan sinua sotaan."

"Sotaan?"

Muttinen oli pudota leveälle takalistolleen... Ja hän selitti, ettei hän
ollut koskaan ampunut muuta kuin yhden palokärjen...

"Palokärjen... Mainiota, punapäinen oli sekin..."

"Punapäinen, häh? Mutta ... nämä lasisilmät..."

"Ota kahdet..."

Muttinen sanoi, että kyllä hän sitten... Ja on niin vaikeaa, ei jaksa
käsittää.

Bongman ei raivonnut tällä kertaa: hän naurahti, ja lähti.

Mutta Muttinen sulkeutui taloonsa. Ei ennättänyt hommautua edes
intendentuuriin, kuten Tommola, hyvä järjestävä kyky. Ja olisihan
sielläkin saattanut käydä kamalasti, jos nuo hirveät punakaartilaiset
pääsisivät kaupunkiin. Siksi ei Muttinen liikkunut kaduilla missään,
vaan painautui emännöitsijänsä pimeään vaatekonttoriin, pyyteli häntä
sanomaan, jos joku tulisi tiedustamaan häntä, että hän oli nyt
matkoilla. Sinne hän varusti itselleen telttasängyn, sellaisen kuin on
hyvissä sotaleireissä, polsterilla pehmitetyn, jolla hän köllötteli
puolittain valmiiseen asuun pukeutuneena, luumuputinkia ja yhtä ja
toista muuta hyvää muonituksenaan: sitä sopi lusikoida siellä pimeässä,
seinällä riippuvien hameiden alla, silmissä vedet. Ja miettiä, miettiä.
Että hänet, joka ei ollut koskaan ampunut muuta kuin kerran punapäistä
palokärkeä, tahdottiin ... eikö tätä riitaa olisi muuten saatu
sovitetuksi? Jos olisi ollut hallitus älykäs ... kuin Saksassa,
sellainen, joka olisi järjestänyt elintarveasiat niin, etteivät gulassit
olisi saaneet keinotella maasta pois syömistä ja siten yllyttää
nälkäisiä raivoon. Mutta jos gulasseja olisi ahdisteltu, niin olisi
hänkin, Muttinen, jäänyt vähemmälle sokerille! Niin, mutta punaisethan
tahtoivat muutakin hyvää... Tehtaat kruunulle. No, mitäpä siitä? Miksi
on harvain tehtaanpamppujen saatava työntää lakkariinsa koko mahdoton
voitto? Miks'ei osuutta työmiehille, -- niinkuin osuuskaupoissakin, tai
valtiolle? Ovathan nuo rautatietkin kruunun, mistä syystä eivät muutkin
liikkeet tämän yhteiskunnan? No, ne vaativat valtiolle maat, jopa
huvilatkin, venäläisten bolsevikkien tapaan, -- ja Aapelilla on
itsellään maatila ja kaupunkitalo. Ei, hullutusta tämä mahtoi olla! Ja
Muttista harmitti, että ne vietäisiin häneltä, vaikka hän olikin
muutamina hetkinä jo valmis antamaan ne, kunhan henki säilyisi. Sillä
mikä esikoisoikeus hänellä pohjaltaan oli niihin? Kymmenisen vuotta
sitten hän oli tilansa ja tonttinsa ostanut; niiden arvo oli nyt sodan
aikana kohonnut kaksinkymmenin kerroin. Mikä syy juuri hänellä oli saada
tämä ilmainen voitto? Miks'ei yhtä hyvin muillakin vuorostaan? Jos ...
ne punaiset tänne tulisivat ja vaatisivat, -- niin hän olisi hellä. Ja
köpittäisi, kuin ennen Tolstoi, tyhjin taskuin kotoaan pois. Kovaahan se
olisi, mutta olipa hän jo osansa saanut, kun taas noilla tulenpunaisilla
ei ollut muka maata. Monesti hän oli ajatellut surren sitä, että
maapallon kamara tälläkin seudulla joutui yhä enemmän tukkiyhtiöille tai
harvoille porhoille. Missä olivat nyt niiden tilojen entiset isännät?
Juoneet rahansa, holkkineet, rappeutuneet. He itse tai heidän pirpanansa
irtolaisia, juuri noita patterijätkiä, rautatiesällejä tai mustien
ruukkien työmiehiä, jotka nyt hyökkäsivät omaa isänmaatansa vastaan.

Ja hänelläkin, Muttisella, oli tähän kaikkeen syytä: hänellä oli tilalla
vuokralainen, jolle ... jolle hän ei antanut sitä maata. No,
vuokralainen oli kehno, ei sitä maata hoitaisikaan, enempää kuin nuo
entiset tiloiltaan jätkiksi joutuneet; myisi muille. Mutta kaikki ne nyt
maata tahtoivat ... ja eikö heillä ollut oikeus kokeilla? Kukapa sen
tiesi. Sekaisinhan tässä pää ihan meni...

Kuusi Muttisen takana humahtaa.

Hän kohottaa hangessa päätänsä. Mitä, mitä se kohisi?

Jos maattomilla olisi ollut maata ... jos heitä olisi opetettu sitä
säilyttämään ... neuvottu hoitamaan sitä, kun sen sijaan heille
pidettiin runollisia esitelmiä isänmaasta ... niin että he niitä
kuunnellessaan torkkuivat ... olisi nyt maassa ollut enemmän leipää...
Yleiseuropalaiset aatteet, joita nyt virtaili kaikkialla ... kasvaen
kerran varmaan verenpaisumukseksi ... alkaen täällä meillä vimmasta
sotaa vastaan, niin kiivaana epäilyksenä, että se nousi estämään sodalla
kansallisen sotalaitoksen syntymistä, -- niin, jos maassa olisi ollut
enemmän leipää, ei ehkä yleiseuropalaisten aatteiden virta olisi
murtanut itselleen meillä näin leveää uomaa...

Mantu ... huutaa kostoa...

Näin oli Muttinen miettinyt jo siellä piilossa emännöitsijänsä hameiden
alla. Ne mietteet olivat tehneet hänet lohduttomaksi, ja samalla oli
hänen sydämessään ja päässänsä ainainen ahdistus ja pelko. Että
vietäisiinkö hänet vatsalta halkaistavaksi... Jos näet nuo metsien
irtipäästetyt hirviöt voittaisivat. Suru ja kansallinen häpeä ja elämän
tuska kiusasivat häntä niin, että hänen matalaa otsaansa särki ja ettei
luumupuurokaan lopulta maistunut.

Viimein hän uskalsi hipsuttelemaan sukkasillaan huoneissaan. Ja lopulta
vei uutisjano, niin sietämätön uteliaisuus, ettei hän voinut sitä
vastustaa, hänet kaupungillekin. Siellä ... siellä hän näki
kuljetettavan paareja ... monia verisiä paareja kaupunkiin... Häntä
ylenannatti, hänen päätänsä pyörrytti... Ja hävetti ... ettei hän voinut
olla niiden mukana, jotka olivat lähteneet taisteluun... Sillä heitä
tarvittiin: punaiset eivät olleet vieläkään lyödyt, vaan vyöryttivät yhä
lisää venäläistä sotaväkeä ja lättiläisiä ... rättiläisiä ... omaa
maatansa vastaan... Tuhansittain niiden kuolemaksi, jotka olivat
rientäneet suojelemaan tätä Suomea. Kaupungista vapaaehtoisina kaikki
paitsi muonituksesta huolehtimaan jääneet ... hm, heissä oli tosin
myöskin Tommolan tapaisia. Kuusikymmenvuotiaatkin vanhukset, jopa pienet
poikanaskalit tappelemassa. Miten se oli mahdollista ... etteivät he
pelänneet? Ja ympäristön väki, varsinkin pikkutilalliset, lähteneet
tarkoin: eräitten taloista seitsemän, kahdeksan poikaa ja vielä kepin
nojassa köpittävä ukkokin.

Muttisen päätä alkoi yleinen isänmaallisuus huimata. Naisetkin touhussa
... valvoivat silmänsä kipeiksi ommellen kilvalla kaiket yöt
patruunavöitä, olkalappujen kultaisia Suomen jalopeuroja, käsivarsiin
Karjalan punaisia vaakunoita, viimeiseen asti jännitettyjä Savon
jousia... Talolliset tyhjensivät laarinsa muonittaakseen poikiaan...
Eikä Muttinen voinut enää syödä rauhassa luumujaan: hän muisti
kertomukset, kuinka nälissään vähälukuinen armeija oli taistellut
huikeita ylivoimia vastaan, maaten pari vuorokautta yhtä mittaa syömättä
hankihaudoissa, palelluttaen varpaansa ... ja ampuen yhä niin, että
ryssiltä riistettyjen kiväärien puuosat syttyivät palamaan.

Kansalliskiihkolle hymyilevä ja sotavirsiä kammova Muttinen ällistyi,
mikä -- Runebergin laulujen sotainen kansa täällä sittenkin eli. Niin,
sodanhaluinen kansa, mutta... Kuitenkin huimasivat hänen mietiskelyn
vaivaamia aivojaan omituisesti tarinat sellaisista rahvaanpojista, jotka
tahtoivat tapella, tapella, -- nauraen kuolemalle vasten naamaa.
Tappeluviettiä! Villiä sankaritarinaa jostakin sellaisesta
kansansankarista, joka ei koskaan suostunut ampumaan muuta kuin
seisoaltaan ... joka valloitti yksinään ja paljain käsin kuularuiskun ja
käänsi sen satoja ryntääjiä kohti; Bongmanista, jonka päästä vastustajat
olisivat maksaneet kultaa, talonpojista, joiden tunnuslauseena oli:
"Eihän mies kuole ampumalla." Niin, ja sitten he menivät monet
kotipaikkoihinsa ruumisarkuissa. Muttisen silmistä tippuivat noiden
kaatuneiden jonoa katsellessa liikutuksen ja omituisen äitelyyden
sekaiset vedet: ruumiita.

Ne uljaat olivat enimmäkseen pikkutilallisia ... nuo, jotka olivat
kaataneet rintamilla tuhansia irtolaisia, jätkiä, tehdastyöläisiä,
rääsyihin tai venäläisten sinelleihin verhottuja, rangaistusvankien
johtamia... Ampuneet taistelussa tai sitten raivoissaan vangiksi
otettuaan ... peittäneet kentät omien kansalaisten ruumiilla: siellä he
makasivat liittolaistensa, ryssien joukossa, otsat puhki, rinnat
verissä, hampaat irvissä...

Parin viikon ajalla tuli Muttinen sellaiseksi, että ihmiset alkoivat
hokea:

"Hah hah, oletteko nähneet kirjakauppiasta? Naama venähtänyt, keltainen;
suu menee väärään, kun sodasta kerrotaan, silmät ammottavat haaleina, ja
vesi pyörii niissä, huulet alkavat tutista. Ja hän supisee itsekseen
jotakin..."

Viimein hänen täytyi lähteä. Täytyi omasta halustaankin, enemmän vimma
rosvoja vastaan kuin häpeä pakotti hänet tänne, jossa toiset ovat
otelleet jo kuukauden päivinä, punaiset lyöneet hyökkäykset takaisin ...
meikäläisille verisin tappioin. Punaiset, riivatut, riehuttuaan
täälläkin lähistöllä, tappaen herroja, talonpoikia ... pesiytyen
kirkkoon, jossa he teurastivat ryöstämänsä karjan, pistivät lehmien päät
alttarin reunalle ja jakoivat niille ehtoollista; sitten tanssivat
ristikäytävällä ja halasivat parvilla urkujen säestyksellä. Oh,
tällaisia kirkon vastustajia. Ei, tästä tulkoon loppu.

Yleinen virta nielaisi Muttisen mukaansa.

Mutta silti särkee hänen otsaansa ajatus, riipaisee joskus terävästi ja
vihlovasti. Ja yhä häntä peloittaa...

Ja hän tuntee, vaikka hänestä onkin selvää, että Suomi täytyy puhdistaa
moisesta saastasta, puhkaista musta veri ulos sen paisumista, ettei hän
enää tällaisen jälkeen, nyt ... kun hän on nähnyt tappamista, jopa ollut
siinä mukana ... ettei hän enää voi koskaan elää niinkuin ennen. Ei,
vaikk'ei hän juuri itse joutuisikaan surmaamaan. Muttinen tuntee, ettei
hän, joka rakastaa syvästi luontoa, voi enää tulevana keväänä nauttia
koivujen tuoksusta, ei aukeavien vesien entisestä välkynnästä ... tuskin
saattaa enää nähdä mitään kaunista. Kaikkialla pelkää huomaavansa
ainoastaan sotaa, kirottua ... ja murhaa; verta hän ajattelee näkevänsä
tippuvan metsien puista sadepisarain asemesta. Ja sellainenko pitää
hänen elämänsä olla silloin, kun Suomi viimein toivotaan saatavan
vapaaksi ... ja kukoistus puhkeaa kuorestaan? Muttinen rukoilee
palavasti, että hän pelastuisi edes jostakin ... vielä kauheammasta. Hän
rukoilee Jumalaa; hän tietää, että hänen on hassua rukoilla, jopa
väärinkin silloin, kun tahtoo jo tappaa. Vaikkapa vain roistojakin...
Oh, itse Iivarikaan ei tällaista jaksa ymmärtää.

Kuuset humahtavat taas. Sitä entistä ... uhkausta... Jota hän on
kuunnellut sielussaan viikkoja. Mannun kostoa. Ne puhuvat:

"Metsän he ovat hävittäneet, ettei se ole voinut suojata metsäläisiä..."

Se on Mannun laulua. Se jatkuu:

"Pellot he ovat kylväneet männyiksi tai heinään, niin etteivät pentuni
ole saaneet niistä ruokaa; niiden on täytynyt siirtyä tehtaisiin,
kaupunkiin. Mutta nyt kostaa Mantu. Nyt tulevat poikani takaisin
suurista kaupungeista ja tehtaista, he ovat vielä metsän lapsia,
hurjempia kuin verenhajuun päässeet pedot. He tappavat kaikki, jotka
näyttävät heistä vastustajilta ... metsieni hävittäjiltä, Mannun
ryöstäjiltä... Puhki vatsat, silmät pois päästä... Mantu, maa-äiti..."

Yht'äkkiä viiltää Muttisen päästä niin, että hän välttämättä tahtoisi
jotakin. On ikäänkuin häntä janottaisi. Mutta se jano on sielussa. Nyt
hän tietää, mikä tässä tuntuisi hyvältä: hän tahtoisi kuulla musiikkia
... iloista ... "Sotilaspoikaa" kymmenien torvien soitolla ... että se
tukkisi korvat ja juovuttaisi ajatukset ... jollakin innostuksen
nousulla.

Aamu on alkanut sarastaa, karuvaloisena ja ikäänkuin tylynä. Saattaa jo
erottaa hämärässä talot ja töllit, ja sitten nähdä kuulanreiät niiden
seinissä. Uuden päivän urakka kiihtyy. Tykit yhtyvät kiväärien leikkiin.
Jossakin jylähtää, ja korkealta Muttisen pään yli viuhuu jotakin ...
srapnelleja; ne räjähtävät tuolla sahalla ... tuntuu kuin joka
laukauksella luhistuisi raunioiksi suuri kivirakennus, haudaten alleen
miehiä ja naisia, kivääri kädessä raivoisasti ottelevia. Sauhupatsas
nousee metsän takaa, ja liekkien kielet vilahtelevat, saha on syttynyt
tuleen. Sitten huudetaan jotakin yhteisrynnäköstä ... kaikki on
Muttisesta kuin sekavaa unta, samalla sekä pahaa että ihanaa. Hänen
päätänsä särkee... Omat miehet taistelevat Suomen vapauden puolesta...
Hurjan komeaa tuo punaisten vastarintakin... Tällaista seikkailua ...
vie ajan hirvittävällä nopeudella. Sen se tekee; sillä kun yht'äkkiä
tulee lähetti, joka komentaa varaväen kauempaa radan vieriltä esille,
huomaa Muttinen, että tätä päivää on ollut kauan. Varaväkeä tarvitaan.
Muttisen on marssittava, hän ei tiedä minne. Mutta käsky on tullut hänen
piiritysosastonsa päälliköltä, hurjistuneelta, ei, urhoolliselta
soturilta, joka on ollut Saksassa, jääkäriltä, joka tekee mitä
velvollisuus vaatii. Velvollisuus! Aapeli marssii muiden rivissä,
hartiat ja niska koukussa, puuskuttaen hiessään ja kömpien huopakengin
hangessa.

Saha on valloitettu, se palaa. Siellä on kiinnisaatuja vankeja ... niitä
vartioimaan heitä viedään. Muut hyökkäävät toisille tehdasrakennuksille
päin, jonne punaisten lauma on perääntynyt.

Vangit pannaan heti tuomiolle, kenttäoikeudessa... Ovat käyttäneet
väärin valkeaa lippua. Sodassa -- muka käyttäneet väärin. Kuolemaan!
kajahtaa Muttisen korvissa. Mitä hän joutuu tekemään? Hän marssii,
tuntee järkensä yhä paksunevan. He menevät nyt rantaa pitkin, jonka
kahden puolen on lumessa punaisia, niljaisia tahroja. Joku kiljuu, että
menköön koko tehdas, vaikka se maksaa niin ja niin monta miljoonaa,
kunhan nuo roistot kukistetaan. Tehtaanomistajiako? Muttinen tuntee
vihaavansa häntä ... sekin ... tehtaineen ... ärsyttänyt rahvaan
kateutta. Mutta tämä ajatus keskeytyy siihen, sillä nyt heidän on
otettava vankijono. Vietävä sitä suitsuavan ja raunioiksi luhistuvan
sahan ohitse... Lumi on ympäriltä paahteesta sulanut. Eukko, joka kulkee
kahnustaa Muttisen vieressä, voihkaisee tuskallisella äänellä, että
rahalla näkyy pääsevän vaikka taivaaseen, koska herrat voittavat. Mutta
nuori, raskas nainen uhkaa: "Ei päivä niin alas laske, ettei se..." Ja
Muttisen mielessä välkähtää kuva kuudestakymmenestä miljoonasta
ryssästä, ja muidenkin maiden sosialisteista. Talonpoikaissotilaat ovat
vimmoissaan, he iskevät vankeja kivääriensä perillä ... kostoa janoavat
... murhista, silpomisista ... janoavat verta: hirveää metsäläiskansaa,
-- ei sittenkään oikeaa Runebergin... Vangit viedään jonnekin, asetetaan
riviin seinän viereen. Muttinen näkee edessään olentoja, joita hän
kauhistuu ... vaikka sääliikin. Sellainen valikoima henkisesti ja
ruumiillisesti raihnaan näköisiä. Tuolla ukko, lyhyt ja vääristynyt;
silmänsä näyttävät kipeiltä, ne ovat syvissä kuopissa. Siihen tuotuna
hän lyyhähtää kuin kauheinta aavistaen heti polvilleen ja rukoilee
heikolla, surkealla äänellä:

"Armahtakaa, Ristuksen tähden..."

Sitten mies, jonka leukaluut ovat kehittyneet kummallisen suuriksi kuin
mammuttitautisella. Ja tuossa poika, jolla on pieni pää, mutta siinä
mahdottomat, mustanpunaiset huulet ja älyttömät, suuret silmät. Ja
tuossa kääpiö, lyhyt, hartioilla tavaton pää; aivan kuin Velasquezin tai
Zuloagan tauluissa... Odotapa näiltä järkeä, tunteita. Voiko, voiko
tällaisia edes koettaa ymmärtää? Nyt hän ne näki, vanha idealistiherra.
Tähän asti olivat entiset romantiikan kuvailut rahvaasta häntä
pettäneet, -- moiseen asti. Tuokin tuossa! Roikale, jota hän tuntee heti
vihaavansa. Tuota jättiläistä, jonka hipiä on punainen ja terve, naaman
leukapuoli lihavahko, eikä otsaa laisinkaan: niin alhaalta se lähtee
luisumaan niskaa kohti; päälakea ei nystyrää. Hänet tuotiin juuri
Muttisen eteen, mies peittää silmänsä kämmenellään, sillä lakki oli
pudonnut tai paiskattu hänen päästään; luulee, että hänet ammuttaisiin
heti. Sitten hän vilkaisee kätensä takaa, ja kun näkee, etteivät
vartijat nosta pyssyjään, välkähtävät hänen sinertävät silmänsä kuin
ilveksen, ja aistillinen suu vetäytyy hymyyn. Hän alkaa ... alkaa
murista:

"Kerran sitä on kuoltava kuitenkin."

Muuan talonpoikaissoturi, laiha ukko, jonka kasvot ovat sielullisesta
kärsimyksestä keltaiset, jopa melkein vihertävät, nauraa tuolla
syrjemmällä, vedet silmissä, ilosta, kun kuulee toisten kertovan, että
eräät pojat ovat ampuneet muutamia vankeja ... erehdyksessä. Hän on
uskonnollinen mies. Häneltä ovat punaiset murhanneet ainoan pojan. Nyt
hän näkee tämän pitkän vangin ilkkuvan kuolemalle. Hän juoksee luokse ja
uhkaa miehen ampua. Muttistakin kuohuttaa silloin yhä kummallisempi viha
tuota vihaamaansa kohtaan. Hän tahtoisi kiväärin ... sillä jos tuo
punainen hänen edessään saa vähänkin lempeyttä, hän karkaa kimppuun,
tappaa ihmisiä kuin ilves lampaita...

"Metsään!" kajahtaa syrjemmältä huuto, kenttäoikeudesta, jota
parhaillaan käydään. On tuomittu joku kuolemaan. Tuo vanki tuossa, joka
puhuu venäjää, eikä ymmärrä suomea eikä ruotsia. Kolme, neljä
talonpoikaa, kaikki kiihtyneitä ja kasvoiltaan verenpunaisia, taluttaa
hänet jonnekin lähelle, katsoen ympärilleen nauruntapainen irvistys
huulillaan. Sieltä, jonne mies vietiin, räiskähtää yhteislaukaus.
Muttisen sydäntä riipaisee, häntä oksennuttaa, pelkuria, ja otsaa särkee
kauheasti; ja samalla tekee hänen mielensä myöskin ampua. Tuossa väittää
vanki, ettei hän ole ryssä, vaikka hänellä on selvä musikan naama:
ulospuskevat poskipäät, tukka kuin ryssänkulin niiniä, ja sieraimet auki
ilmaa kohti. Hän puhuu aito-nilsiäläistä suomea. Jonnekin hänet viedään.
Kuuluu julistus, että joka kymmenes kapinoitsija ammutaan, paitsi
lisäksi erikoisen syyllisiä; ampujat kulkevat jo suitsevat pyssyt
kädessä kuljettaen vankeja rivissä. Pahimpia heistä on se ilveskin, jota
Muttinen vihaa. Hän sanoo olleensa punakaartissa alusta alkaen,
tappaakseen, ilkkuu hän röyhkeästi, porvareita, tilallisia, jotka eivät
tahdo luovuttaa köyhille leipää. Oli tainnut polttaa ja ryöstää jo
sievoisen joukon taloja, jatkaa hän, punaiset huulet ylimielisessä
hymyssä. Joku ammuttavista huutaa: "Eläköön vallankumous!" eikä tahdo
kuollessaan silmilleen peitettä ... kuolee kuin mies. Silloin se pitkä
roikale aikoo myöskin huutaa jotakin... Muttinen ei erota mitä: hänen
rintansa huohottaa, silmänsä ovat tylsät, mutta hän, hän tahtoo pistää
tuota ilvestä vatsaan, ampua...

Eräät tutut näkivät, että hänellä oli jotakin, mutta oli kiire, eivätkä
he saaneet häntä estetyksi menemästä teloitukseen; ja hän raivosi, löi
nyrkeillään ympärilleen, ja sanoi ampuvansa.

Lauhkea Muttinen ampui haulikollaan ihmisen, jota hän vihasi kuin
villipetoa.

Sitten hän ei kuullut kiväärien räiskettä, ei nähnyt välkkyviä, ilkeitä
pistimiä taistelussa, jota kesti vielä edelleen toista vuorokautta. Hän
mutisi näkevänsä aivoja, jotka pärskyivät veren seassa hänen edessään,
ja kuulevansa kuusten kohinaa, -- tahtovansa kauas, Sumatraan, jossa
kasvaa punaisia palmuja.

Tutkittavaksi säästettyjen vankien mukana vietiin Muttisen Aapeli
junalla Kuopioon: Niuvanniemeen, virkistymään joksikin aikaa. No,
harvassa on niin pelkureita.