Sivun näyttöjä yhteensä

5. elokuuta 2023

Myytti


 



Paha etten ihan mene yllyttämään, hankkikaa ja lukekaa kuvan kirja, professori Jukka Korpelan tutkimus venäjästä ja sen myyteistä. Ehkä olen tilanteessa, josta saisin rahani, jos saisin rahaa. Tarkoitan: välittämässä tällä blogilla painavilta tuntuvia käsityksiä.

Ongelma on kirjan laajuus ja korkea taso ja siitä johtuva oppineisuus. Yli 400 sivua, joista varmaan jokaisella viisi jo kadonneilla, osittin slaavilaisia kielilä kirjoitettua henkilön tai paikan nimeä, ja suurta yksithiskohtien runsautta.

Kirjan sähköistävä viesi on tämä, suora lainaus:

”Pyhä Venäjä onkin kirkon opetuksen mukaan kaikkien oikeauskoisten isänmaa koko maailmassa. Siksi voidaan ajatella, että Venäjä ei ole eurooppalainen kansallisvaltio territoriaalisine rajoineen. Se on pikemminkin aate, joka pyrkii pelastamaan koko maailman: se uskoo voivansa taistella kaikkia vääräoppisia vastaan oman eli aidon totuuden puolesta. Siksi se myös uskoo, että sen aitoa ja oikeaa totuutta on vainottu ja uhattu läpi historian.”

Kirjaan perehtyessä ymmärtää, ettei “oikeauskoisuus” tarkoita ainakaan samaa kuin ortodoksinen kirkkokunta, eikä edes “kristinusko”. Sanoisin että kysymyksessä o sovinnaistaa tai taikausko. Tietyn malliset kirkot, eräät ikonit, monet seremoniat ja valitut sanat ovat tuota “oikeauskoisuutta”.

Aito “otuus” voi olla uhattu myös omien keskuudessa. Tuo “oma” ei ole Venäjä, vaan Venäjänmaa, oikeammin “Pyhä Venäjänmaa”. Sen synnystä ja sijoittumisesta kartalle on erilaisia mielipiteitä. Kirjamme kirjoittaja Korpela sanoo että selity Kiovan seudulle 900-luvulla syntyneestä Venäjänmaasta on virheellinen ja sen tukeiksi esitetyt vanhat asiakirjat ovat väärennettyjä. Korpelan mukaan “aitoja” asiakirjoja ja jopa keskiaikaiaisia kronikoita on vanhastaan valmistettu kulloisenkin tarpeen mukaan.

Kirja ei ole siis poleeminen hyökkäys, vaan yhteenveto laajasta, Venäjälläkin harjoitetusta tutkimuksesta, joka on jäänyt vieraaksi jopa niille, jotka hyvin vilpittömästi tutkivat esimerkiksi Neuvostoliiton ja Nyky-Venäjän poliittista historiaa.

Kärjistäisin asian näin. Meillä eli Länsi-Euroopassa ja sen alusmaissa (kuten Yhdysvalloissa) vaikuttaa rationalistinen perinne. Kiistaisiakin asioita ratkaistaan “järjellä” eli esimerkiksi mitaten ja mikroskoopilla, punniten ja painottaen. Meidän “uskonkappaleemme” esiintyy tiheästi esimerkiksi teoreettisessa fhysiikass ja kvanttikemiassa: tämä on tieteen tämänhetkinen kanta, koska matemaattiset laskelmat johtavat tähän ja samaan tulokseen on tultu empiirisesti eli lukemattomin kokein Esimerkki: kvanttimekaniikka. Tuntuu hiukan terveen järjen vastaiselta, mutta toimii ja on tätä nykyä täysin välttämätön, koska yhdessä suhteellisuusteorian kanssa se johtaa esimerkiksi BPS-paikantamiseen, jota ilman ei olisi esimerkiksi matkapuhelimia eikä internetiä. Ja kaikki tietävät, että vallitsevassa muotoilussa (konkordanssi) on jotain vikaa ja etteivät nämä kaksi jättiläisteoriaa istu toisiinsa.

Venäjällä ei ole, ei ole ollut eikä sinne tule rationaalisuutta, tässä mielessä. Toki siellä käytetään menestyksekkäästi esimerkiksi edellä mainittuja teorioita, mutta tämän ei anneta häiritä ihmisiä, joita ohjaa isien usko ja salaperäinen vakaumus.

Seuraus tästä on jatkuvuus. Iivana Julmasta alkanut välillä valtiota muistuttanut järjestelmä jatkui sellaisenaan Aleksanteri- ja Nikolain-tsaarien ajan, Lenin ja Stalin eivät muuttaneet mitään oleellista eikä heidän uskonnonvastaisuuttaan tai maerialidsmiaan pidä ottaa vakavasti. Ja Gorbachovin ja Jeltsinin pikku kuvioiden jälkeen Vladimir Putin on pohjaltaan erittäin monien venäläisten mielestä ainoalla oikealla asialla. Sitten Ukrainan palauttaminen on pyhistä pyhin velvollisuus. Ne puheet, että myös Kiova oli kauankin viikinkien, Bysantin eli Itä-Rooman, islamia tunnustavien ratsastajakansojen ja osittain luonnohenkiin uskoneiden itäisten kaanien vallassa, on täysin sivuseikka.

Ennen kuin kukaan ehtii sanoa, että juuri noin, minä sanon, että me suomalaiset olemme aika monessa suhteessa samaa porukkaa. Putin Sonkajärven osuuskaupan portailla ei erottuisi olemukseltaan muista äijistä millään tavalla.




86 kommenttia:

  1. Tuo olisi tarpeen, tosiaan. Tietää rivakkaa pyöräilyä että kirjastokortin myöhästymismaksut tulevat maksetuiksi mutta eipä tuo muutamaa päivää pidempään viene kun ne killingit olen tölkkejä ja pulloja keräten ansainnut.
    Varauksen teen toki ensin. Liikkuminen jeesaa funtsimisessa. Äklön hajuiset esanssijuomatölkit ilmestyvät kohta, alkaa sesonki kun koulut avaavat ovensa ja kutsuvat panttivankinsa takaisin.
    En laske sen varaan että löydän rahaa, vaikka niinkin on usein käynyt. Uskon mieluummin työvoittoon, mielenrauhaan ja vanhaan teräsrunkoiseen Cressuuni.

    Millähän siellä Venäjällä pyöräillään? Minkä merkkisiä siellä on, onko lujatekoisia? Yleensä siellä on tuo kampe sellaista krouvimpaa. Aseet ainakin ovat aivan kelvollisia hintaan nähden, Baikal, Toz ja muut mettäpyssymerkit. Niitähän on täällä joka pirtinkin asekaapissa ainakin yksi, ellei jopa vielä muutama museokapine jossain missäs se nyt olikaan vai oliko ollenkaan -paikassa tallessa.
    Hapettuvat hiljaa yössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitähän tässä oikein haluat sanoa? Miten kirjoituksesi liittyy blogin juttuun?

      Poista
    2. Tulkitsen I. Hallantien kommentoivan blogin kehotusta "hankkikaa ja lukekaa". Jotkut ostavat kirjan netistä, toiset kivijalkakaupasta, kolmannet keräävät pulloja, että saavat kirjaston sakot maksettua ja lainaoikeuden palautettua. Se, ettei tässä blogissa ehkä ole kovin paljon viimeisen kategorian tapauksia, kertonee jostain, mutta mistä? Sivistys on sitäkin, että näkee myös ne, joiden kaltainen ei itse ole.

      "- - me suomalaiset olemme aika monessa suhteessa samaa porukkaa." Olemmeko? Edes me täällä blogissa?

      Poista
    3. Täysi tunnustus "Erikoislukijalle" kommentistaan. Kunpa hänen laillaan ajattelevia (ja myös toimivia?) olisi enemmän tässä blogissa ja elämässä yleensä.

      Poista
    4. Jos olette lukeneet VEKn pyöräretkestä niin saattaa olla että ymmärrätte että mikään helposti saatu tai vaivatta hankittu ei vaikuta eikä ole yhtä arvokkaan tuntuinen kuin sellainen jonka eteen on konkreettisesti joutunut näkemään vaivaa. Lisäksi tapa jolla teen oikkuostoksia on usealla tavalla hyödyksi, kunto pysyy ja paranee, löytyy 'tapahtumia' kaupungilta ja tulee käydyksi satunnaisissa paikoissa joita ei muuten näkisi.

      Koiviston Venäjän idea tosiaan sanoo sen, Venäjän idea on Venäjän sisäinen asia. Suomen on selviytyminen.

      Kaksi kautta on myös hyödyllistä luettavaa. Niitä muita en ole lukenut, paitsi sitä koostetta joka oli omaisten ja työtovereiden lahja hänelle ja sisälsi mainioita henkilökuvan välähdyksiä. Näitä on vähemmän, tätä lajia meillä. Tarkoitan tietysti kirjan tyyppiä.

      Poista
  2. Blogisti ei turhaan ilmaise mieltymystään tähän teokseen. Itse ostin sen ensimmäisenä e-kirjana ja se on ollut lukukokemus, kuten yleensäkin hyvät kirjat. Minä suosittelen kaikelle kansalla luettavaksi ja jopa ihmeteltäväksi.

    VastaaPoista
  3. Blogikommentissani 21.3. kirjoitin ohimennen näin: "Tsaareista, keisareista, Kiovasta, Moskovasta, Pietarista, viikingeistä, tataareista, paaveista, metropoliitoista, Bysantista, Puolasta, islamista ja niin edelleen hyvää historiallista analyysia Jukka Korpela uudessa kirjassa Muinais-Venäjän myytti. Kiovan Rus, Ukraina ja vanhan Venäjän historia." Kemppinen tuntuu olevan samoilla linjoilla.

    VastaaPoista
  4. Olen eri mieltä Putinista Sonkajärven Osuuskaupalla. Olen siellä ollut ja ukot kyllä erottuvat Venäjän miehistä sielläkin. Savolainen vaimoni oli ihmeissään kun tuli ensimmäisen kerran tuli kotiseudulleni Etelä-Pohjanmaan järvikylille. - Täällähän asuu ihan eri kansa! Pitkänaamaisia punanahkaisia ihmisiä, paljon pitempiäkin!

    VastaaPoista
  5. ""aate, joka pyrkii pelastamaan koko maailman: se uskoo voivansa taistella kaikkia vääräoppisia vastaan oman eli aidon totuuden puolesta. Siksi se myös uskoo, että sen aitoa ja oikeaa totuutta on vainottu ja uhattu läpi historian ""

    Ei siksi.

    Tiedollisten "totuuksien" palauttaminen tajunnallisiin alkutekijöihin -- siis ihmismielen pohjalla vallitseviin omnipresenssin ja omnipotenssin tuntoihin -- jotka ovat siis maailman kaikkien uskontojen pohjimmaista rakennusainetta -- ei vielä välttämättä tuo mukanaan samaistumista uhrirooliin ja siihen kuuluvaa kokemusta siitä että ulkomaailmasta kohdistuu itseä kohtaan jokin uhka.

    Tarvitaan primaarinarsismin vamma jotta uhrirooli vahvistuisi. Sellaista vammautumista maailmassa on ollut aina tarjolla, ja nimenomaan niille, jotka joutuvat kasvamaan kuninkaanlinnoissa tai muissa vallan palatseissa. Kun uhrirooliin samaistutaan -- ja koska kaikki uhrit ovat alitajunnassa viattomia -- narsisti omaksuu kuin luonnostaan niin moraalisen kuin tiedollisenkin oikeassa olemisen antaman valtuutuksen. Siksi hirmuhallitsijat ovat sokeita aiheuttamalleen pahalle -- heillä on tavallaan sisäinen omankädenoikeus torjua maailman heille aiheuttama uhka tai kostaa sen aiheuttama kuvittellinen kärsimys.

    Kaikki terroriteot tehdään ikuiselle kaikkialliselle valtuutukselle omistautuneina, ja niissä siis tekijän psyyken pohjalla muhivat tuhoamistarpeet ja itsetuho sulavat yhteen. Vuosituhannella tai -sadalla, valtakunnan värillä tai nimellä, sen enempää kuin kunkin ajan ideologisilla tai aatteellisilla kuvauksilla ja selityksillä ei ole mitään tekemistä yleisinhimillisten psyykenrakenteiden kanssa.

    VastaaPoista
  6. Varsin uskottava selitysmalli tuo Venäjän pyhä velvollisuus pelastaa koko muu maailma. Ainakin yksi sellainen.

    Vähän häpeä tunnistaa, mutta vasta nyt otin lukulistalle Mauno Koiviston kirjan Venäjän idea. Pitää katsoa, mitä hän oli mieltä asiasta.

    Totta on myös, että ulkoiselta olemukseltaan Putin on niin suomalainen - ehkä juuri itäsuomalainen tai kainuulainen ukko, kuin olla ja voi.

    Mutta ero taitaa olla siinä, että suomalaisen pään sisältä ei oikein hakemallakaan löydy suruudenhullua, joka ei ymmärtäisi, missä tämän maan rajat ovat ja mikä on sen rooli ja paikka maailmassa. Koivisto taisi sanoa, että Suomen idea on "pysyä hengissä ja Suomena" suuren maailman pyörteissä (venäjäksi "vyzit" tai jotain sinnepäin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Mutta ero taitaa olla..." Kyllä suomestakin löytyy päitä joissa rajoista ymmärtämätöntä suuruudenhulluutta löytyy. On vallitsevan ympäristön tehtävä pitää höyrypäät aisoissa ja yleensä ne pysyvät kurissa, vaikka sitten eduskunnan puhemiehen jakkaralla. Hyvin hoidettu monipuoluejärjestelmä joka vaalii laidasta laitaan demokratian toimivuudesta on yksi keino tässä taiteilussa.

      Poista
    2. "Kyllä suomestakin löytyy päitä joissa rajoista ymmärtämätöntä suuruudenhulluutta löytyy."

      Aiempi kommentti, johon viittaat, oli siis minun. Nimimerkki unhotui pois.

      Tarkemmin ajatellen olet kyllä oikeassa. Kyllä sitä suuruudenhullutta ja kaiken suhteellisuudentajun puutetta meiltäkin nykyään löytyy.

      Uskomme mm. että lähettämällä velaksi otettua käteistä rahaa mm. Italiaan ja Ranskaan, voimme korjata noiden maiden holtittomuudet. Ja edelleen kuvittelemme, että ajamalla teollisuus ulos Suomesta sastuttavampiin maihin, voimme pelastaa koko maailman. Jne.

      Mutta ero Putinin suuruudenhulluttueen lienee siinä, että me tarjoudumme kaikkien kynnysmatoksi siinä missä Putin pyrkiin kaikkien tsaariksi. ;)

      Poista
    3. Olipa suuruuden hullu kommentti.

      Poista
  7. Koiviston mukaan Venäjän ”idea” on laajentua. Sitähän se ainakin pyrkii pontevasti tekemään. Ja laajentuako pitää, jotta ”oikea usko” saavuttaa koko maanpiirin?

    Mutta sitä minä vain ihmettelen, että miten tämä Venäjänmaan pyhä salainen tarkoitus siirtyy sukupolvelta toiselle, meidän muiden tietämättä?

    Äidin maidossako, isien kertomuksissako, koulun opetuksessako, median piiloviesteinäkö, hiljaisena tietonako, salaisina myytteinäkö?

    Venäjänmaan Jumala on toki joustava, kun käytti työkalunaan jopa gruusialaista pappisseminaarilaista, myöhempää jumalankieltäjää. Ja ilmankos niin monella taistolaisellakin oli uskonnollinen tausta ja Pyhä Tehtävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ”… Koiviston mukaan Venäjän ”idea” on laajentua…”.

      Korpelan mukaan Venäjälle tärkeää on pyhä historiallinen Venäjänmaa. Mielenkiintoista on, mitä Korpela sanoo Suomesta: Suomi ei ole tähän vanhaan alueeseen kuulunut, eikä Venäjällä oli siksi intressiä Suomea kohtaan tästä ”ikiaikaisesta” periaatteesta lähtien.

      Poista
    2. Kulttuurit periytyvät hyivn voimakkaasti ja sitkeästi. Huonot kulttuurit ehkä vielä sitkeämmin kuin hyvät. (Kyllä niissä toisaan laatueroja on.)

      Poista
    3. Varsinkin persukulttuuri tuntuu olevan voimakkaasti periytyvää.

      Poista
    4. Persuja on ollut olemassa reilut parikymmentä vuotta. Alkupersu oli Timo Soini, jolle persuus periytyi Veikko Vennamolta (Soini tosin kieltää isyytensä nykypersuihin).

      Mutta mistä Vennamo peri persuutensa? Punikeiltako, noilta maaseudun riistetyiltä? Tosin he olivat sosialisteja…

      Poista
    5. Vennamo oli peräisin Maalaisliitosta eli nykyisestä Keskustapuolueesta.

      Poista
    6. Eikös alkupersu nyt kuitenkin ollut SMP:n kansanedustaja ja lyhytaikainen ministeri Raimo Vistbacka, joka oli paitsi perussuomalaisten ensimmäinen puheenjohtaja, myös keksi puolueelle tämän pistämättömän nimen?

      Kunnia se on kyseenalainenkin kunnia ja annetaan toki kunnia sille, kelle se kuuluu.

      Poista
  8. Et ihan mene yllyttämään, että pitäisi tehdä rikosilmoituksia?

    VastaaPoista
  9. ”… Ongelma on kirjan laajuus ja korkea taso ja siitä johtuva oppineisuus…

    Kirjan laajuus ja yksityiskohtaisuus on tosiaankin ongelma asiaan perehtymättömille. Monta iltaa sai opusta tavata, ennen kuin siihen pääsi sisään.

    ”… Venäjällä ei ole, ei ole ollut eikä sinne tule rationaalisuutta…”.
    ”… joita ohjaa isien usko ja salaperäinen vakaumus…”.

    Niin, Korpela taisi painottaa, että venäläisiä sykähdyttää enemmänkin mystinen mietiskely. Konkreettisesti tämä ilmeni siinä, kuinka myöhään ensimmäiset yliopistot perustettiin Venäjälle. Tämähän on arvomaailman, elämäntavan ero.

    "...syntyneestä Venäjänmaasta on virheellinen..."

    Erityisesti Korpela korosti, että käsite oma maa, isänmaa, olisi ollut aivan järjetön tuohon varhaiseen aikaan. Tuolloisissa olosuhteissa sellaista ei olisi edes voinut syntyä. Elettiin perheen ja suvun piirissä, laajempaa yhteisöllisyyttä ei voinut kehittyä niissä oloissa, liikkumisen ja vuorovaikutuksen puuttumisen puitteissa.

    Kiitos Kemppiselle kirjoituksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki heimokulttuurit ovat hyvin ongelmallisia sivistyneessä yhteiskunnassa kuten esim. Pohjoismaissa. Tai laajemminkin länismaissa.

      Poista
    2. Persutkin ovat eräänlainen heimokulttuuri.

      Poista
    3. "Yliopisto" on eräs aika tarkkaan määritelty korkeimman opetuksen muoto. Kyllä Venäjällä oli oppineita jo ennen Pietarin ja Moskovan yliopistojen perustamista. Kysymys on enemmänkin siitä, että yliopisto on osa läntistä kulttuuria. Ei sellaisia perusteta kuin maihin, joissa halutaan muodostua osaksi tätä kulttuuripiiriä ja nauttia sen hedelmiä. Niin kauan kuin Venäjä uskoi selviävänsä sotilaallisesti ja taloudellisesti omillaan, ei ollut tarvetta perustaa uudentyyppistä virkamiesten koulutuslaitosta. Tsaari Pietari näki asian toisin ja perusti yliopistoja osana länsimaistamiskampanjaansa.

      Ei "yliopistollisuus" ole sinänsä mikään rokotus mystiikkaa vastaan. Tuomas Akvinolainen, Bonaventura, Luther, Hegel ja Schopenhauer olivat kaikki yliopistomiehiä ja heidän ajattelunsa sisälsi hyvin mystisiä piirteitä.

      Poista
    4. ”… Kyllä Venäjällä oli oppineita … yliopisto on osa läntistä kulttuuria…”.

      Aivan. Korpela korostaa, että läntinen kulttuuri merkitsi valistuksen aikakautta, rationaalisuutta ja ”tiedettä”. Venäjän uskonnollis-mystinen ajattelu ja kulttuuri ei kaivannut näitä asioita ennen Pietari Suurta, joka vei Venäjää läntiseen ajatteluun.

      ”… Ei "yliopistollisuus" ole sinänsä mikään rokotus mystiikkaa vastaan…”. Ei varmaankaan, vaikka siihen suuntaan kuljetaankin. Liikutaan hieman aralla maaperällä, kun todetaan, että vielä nytkin Suomessa vallitsee mystiikan ja yliluonnollisuuden korostus, meidän luterilainen kirkkomme.

      Poista
    5. "Yliopisto" sellaisena kuin Pietari Suuri toi sen Venäjälle 1700-luvun alussa ei ollut varsinainen tiedelaitos. Kyse oli laitoksesta, jossa koulutettiin ennen kaikkea pappeja ja virkamiehistöä. Tutkimusta ei tehty oikeastaan missään Euroopan yliopistossa. Tarkoitus oli kouluttaa virkamiehiä, jotka hallitsivat lain ja yleissivistyksen: miekkailun, käyttörunouden laadinnan, ratsastuksen, puhetaidon ja sopivasti filosofiaa. Tutkielmia laadittiin kyllä opintojen osana, mutta näiden ensisijainen tarkoitus oli oman oppineisuuden osoitus ja olemassa olevan tiedon järjestäminen, ei uuden kehittäminen. Uusi tiede tehtiin tiedeakatemioiden ja -seurojen piirissä.

      Ei tällaisen koulutuksen saanut virkamies ollut mitenkään itsestäänselvästi tehokkaampi kuin venäläinen munkki. Sen sijaan hän oli varmasti uskollisempi Pietari Suuren ideologialle ja kykenevämpi ottamaan vastaan länsimaisia ajatuksia ja vaikutteita.

      Poista
    6. EA: ”… Yliopisto sellaisena kuin Pietari Suuri toi sen Venäjälle 1700-luvun alussa ei ollut varsinainen tiedelaitos. Kyse oli laitoksesta, jossa koulutettiin ennen kaikkea pappeja ja virkamiehistöä…”.

      Olikohan se noin?

      The academy [1724] was a culmination of Emperor Peter the Great's inspiration from his tours to Western Europe and its higher education centers along with the beginning of his correspondence with Gottfried Leibniz, a philosopher, mathematician, and diplomat. Peter's Western European travels introduced him to the new inventions and ideas of the Enlightenment period.

      Peter's widow and Empress Catherine I followed through with the establishment and formation of the academy, opening it in December 1725. Mathematics, physical sciences, and humanities were the three departments which made up the academy upon its opening.

      Poista
    7. Suosikkini Leonhard Euler vaikutti siellä useita vuosia. Koko ajan hän teki tutkimustyötä ja julkaisi runsaasti.

      Poista
    8. Olin muuten väärässä. Leibnizin aatteiden pohjalta perustettu Pietarin tiedeakatemia oli aikakauteensa nähden poikkeuksellisen edistyksellinen laitos, selvästi 1600-luvun eurooppalaisen yliopiston perustyyppiä tutkimuspainotteisempi. Käytännössä kyse oli kuitenkin lähinnä hyvätasoisesta oppikoulusta, johon oli palkattu ulkomaisia kärkioppineita opettajiksi, sillä varsinainen yliopistokoulutus hävisi akatemiasta 1760-luvulle tultaessa kokonaan. (Akatemian nuorimmat oppilaat olivat 7-vuotiaita.)

      Venäjän 1700-luvun suuri nimi, Lomonosov, sai alkuoppinsa Moskovan kirkollisessa slaavilais-kreikkalais-latinalaisessa koulussa, ja lähti Marburgiin vain muutaman kuukauden Pietarin akatemiassa opiskeltuaan. Eli kuten Venäjällä usein, ajatus oli kaunis, toteutus meni vähän sinne päin.

      Poista
  10. Ja perussuomalaiset luottavat Sonkajärven osuuskaupan portailla seisovan Putinin sanaan. Totisesti totisesti hän on oikeassa, ajatteli noin 300 000 persua v. 2017
    https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/201701192200056496

    Viis siitä että jo tuolloin 83-95% muissa puolueissa ajatteli oikein: "VALEPUKKI"!

    Ja totisesti olemme nähneet kuin epäluotettavan kieroja nämä Putinin oppilaat, persut, osaavat olla.
    M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi M ei saa mitään tukea kirjoitukselleen laittamastaan linkistä. Onko ongelmia lukemisen ymmärtämisessä?

      Poista
    2. Jutussa esitetyn näkemyksen mukaan "perussuomalaiset luottavat Trumpiin ja Putiniin, koska nämä edustavat kansallismielistä ajattelua". Köyhästi ajattelevan kansanosan vaarallisia aivoituksiahan nuo olivat, ja valitettavasti taitavat olla edelleen.

      Poista
    3. Äärikansallismielisyyden nousu siellä ja täällä johtaa väistämättä laajaan keskinäiseen sapelinkalisteluun. Nähtiinhän tämä kolmekymmentäluvullakin.

      Poista
  11. Timothy Snyderin "Tie epävapauteen" kertoo ymmärtääkseni samaa. Kotoiset Venäjä - arvoitukset tuntuivat jotenkin YYA-jatkumolta.

    VastaaPoista
  12. Bokmalen kyllä on kirjatoukka. Toki malen tarkoittaa myös jauhettua.

    VastaaPoista
  13. Ennen Suomessa kerrottiin, että Putinilla olisivat tverinkarjalaiset sukujuuret sekä isän että äidin puolelta ja että vielä hänen mummonsa olisi pagissut karjalaa. Joku virolaistutkija kirjoitti kirjankin Putinin vepsäläisistä, eli olisiko aunuslaisista, sukujuurista. Nyt Putinin karjalaisjuurista vaietaan syistä, joita voi vain arvailla. Rouvani on uukuniemeläistä sukujuurta ja tuossa seinällä on hänen mummonsa siskon kuva, jonka yhdennäköisyys Putiniin on ilmeinen. Uukuniemeltä muutti 1600-luvulla paljon väkeä Tverin Karjalaan.Eräs rouvan sukulainen teetti geenitestin ja ilmeni onneksi, ettei Putin ole ainakaan lähisukua, mutta Peskovit ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tverinkarjalaisten sukujuuret, vaan ortodoksisten inkerikkojen (joita ei pidä sekoittaa inkeriläisiin, jotka ovat suomalaisia).

      Poista
  14. "Venäjä ei ole eurooppalainen kansallisvaltio territoriaalisine rajoineen. Se on pikemminkin aate, joka pyrkii pelastamaan koko maailman: se uskoo voivansa taistella kaikkia vääräoppisia vastaan oman eli aidon totuuden puolesta. Siksi se myös uskoo, että sen aitoa ja oikeaa totuutta on vainottu ja uhattu läpi historian.” Onpa Kemppinen osannut valita hyvän sitaatin. Se on kuin kaiken teoria Venäjästä. Kun rationaalinen kysyjä lännessä hyväksyy tämän, ei tarvitse ihmetellä, miksi Putin toimii kuin toimii.
    Meidän ajallamme on tietenkin julkisesti vaaralllista "ymmärtää" Venäjää, koska siitä saa putinistin maineen.
    Sitten toinen sitaatti: "Ennen kuin kukaan ehtii sanoa, että juuri noin, minä sanon, että me suomalaiset olemme aika monessa suhteessa samaa porukkaa". En tiedä, mitä Kemppinen on tässä ajatellut, mutta kyllähän me miespuoliset suomalaiset suuresti muistutamme geneettisesti pohjoisvenäläisiä miehiä, ainakin minä. Leena Liukkonen taisi jossain kirjassaan sanoakin, että kovin olemme samanlaisia juroja asialinjan miehiä kuin Jäämeren rannan pomorit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. “… me suomalaiset olemme aika monessa suhteessa samaa porukkaa…”.

      Viimeaikaiset geneettiset ja arkeologiset tutkimukset viittaavat vahvasti siihen, me nykysuomalaiset olemme tulleet tänne varsin myöhään, vasta nuoremmalla pronssikaudella, ja nimenomaat kaukaa idästä. Siis olihan täällä jo ennestään väestöä, mutta geeniperimän mukaan se korvautui näillä uusilla tulokkailla. Ja nimenomaan geenien isälinja kertoo näin.

      Valloituksen onnistumista on selitetty erityisesti uudella ”työvälineellä” eli hevosella, jonka tulokkaat toivat tullessaan.

      Pitäisiköhän tästä tiedosto olla ylpeä vai murheissaan?

      Poista
    2. Putin siis hyökkää Ukrainaan ja tappaa ukrainalaisia siksi, että Suomessa kuvitellaan hänen niin haluavan tehdäkin?

      Kun venäläisten julmuuksien puolustelu alkaa olla tätä tasoa, niin vähissä ovat eväät.

      Poista
    3. Nykysuomalaisen perimään vaikuttavat isältä tulleet geenit yhtä paljon kuin äidiltäkin tulleet, sukupuolesta riippumatta.. Isälinja ja äitilinja eivät siis millään tavoin korreloi nykysuomalaisen sukupuolen kanssa.

      Äitilinja muuten on Suomessa vahvasti läntinen. Mutta ei senkään vaikutus yksilötasolla riipu siitä, onko kyseessä mies vai nainen.

      Sinänsä niin isä- kuin äitilinja (isänisänisänisänisänisän... ja äidinäidinäidinäidinäidinäidin...) edustavat vain pientä osaa esivanhemmistamme ja geeneistämme. Niitä vain on niin helppo tutkia. Esimerkki: jos henkilön sekä isä- että äitilinjat edustavat afrikkalaisena pidettyä alkuperää, henkilö on silti todennäköisesti täysin eurooppalaisen näköinen, jos kaikki muut esivanhemmat eli valtaosa henkilön geeneistä ovat eurooppalaista alkuperää.

      Poista
    4. Entäpä ukrainaiaisten julmuudet?

      Poista
    5. “… Isälinja ja äitilinja eivät siis millään tavoin korreloi nykysuomalaisen sukupuolen kanssa…”.

      Tuosta linkistä voit vilkaista, mitä isä- ja äitilinjalla tarkoitetaan, ja millaiset ne meillä suomalaisilla ovat:
      https://www.duodecimlehti.fi/duo95417

      Isä- ja äitilinja määritetään eri kohteista. Tuo seuraavassa mainittu MtDNA äitilinja tarkoittaa mitokondrioista määritettyä, ja tuo Y-kromosomihan on selvä juttu.

      Lyhyt lainaus: ”… MtDNA-tutkimukset ovat osoittaneet suomalaisten olevan äitilinjoiltaan läntistä, eurooppalaista alkuperää, mutta Y-kromosomaalisissa isälinjoissa nähdään sekä läntistä että itäistä vaikutusta….”.

      Isälinjan poikkeavuutta on selitetty miesten suuremmalla liikkuvuudella. Miehet ne lähtevät idästä maailmaa valloittamaan uudella keksinnöllään, hevosella.

      Poista
    6. Tämä on totta. Isälinja hallitsee ainoastaan Y-kromosomia, jossa on naurettavan vähän geenimateriaalia. Äitilinja näkyy mitokondrion DNA:ssa, joka sekään ei ulkoiseen fenotyyppiin hirveästi vaikuta, sikäli kuin tiedän. Mitokondriohan hoitaa pääasiassa soluhengitystä.

      Sen sijaan tuo isä- ja äitilinjojen epäsynkronisuus antaa kyllä aiheen olettaa, että suomalaisugrilaisten tulo Suomeen ei ollut ihan rauhanomainen prosessi. Se, että meillä on germaaninen lainasana "äiti", kertoo, että muuten suomalaisugrilaista kieltä puhuneissa perheissä oli jostain syystä tarve käyttää lainasanaa omalle äidille. Suomalaisugrilaista vartaloa "emä" käytettiin eläimistä. Yleensä "äiti" on kielen pysyvintä ainesta.

      Voisi vahvasti epäillä, että merkittävä osa suomalaisugrilaisista miehistä otti itselleen germaanista kieltä puhuneen vaimon. Ja nämä germaanit olivat tätä ennen olleet Länsi-Suomessa maataviljelevä valtaväestö. Se, että heidän isälinjansa jäivät vähemmistöön, kieli vaihtui, äitilinjat säilyivät ja "äiti" lainautui suomenkieleen, luo kuvan kulttuurivaihdoksesta, jota silloinen miesväestö ei ole varmaan ihan hyvällä vastaanottanut.

      Poista
    7. Mitähän ne ukrainalaisten julmuudet voisivat olla?

      He puolustavat maataan ja keinot ovat vähissä kun vihollinen ei suostu poistumaan vaan lähettää koko ajan valtavasti lisää joukkoja eikä myöskään antaudu. Ukrainan kaupunkeja pommitetaan ohjuksilla melkein joka päivä vaatien uhrinsa. Putin heittää joka päivä lisää miehiä varmaan kuolemaan ja mobilisointia tapahtuu koko ajan salaa.

      Ukrainalaisille jää vain vaihtoehdoksi neutraloida mahdollisimman paljon venäläisiä ja ottaa vankeja jos antautuvat.

      Mitä mielestäsi pitäisi tehdä? Antautua Putinille? Silloin Putinia palkittaisiin ruhtinaallisesti siitä että hän hyökkää naapurivaltioon ja ryhtyy tappamaan kymmeniä tuhansia sen kansalaisia. antautumisen jälkeen Putin lähettäisi alun perin tarkoittamansa tappojoukot liikkeelle ja satoja tuhansia ellei miljoonia ukrainalaisia tapettaisiin nopeasti.

      Poista
    8. Teoriasi olettaa että väestön tiheys olisi silloin, ehkä 2500 vuotta sitten ollut suuri Suomenniemellä. Käsittääkseni tiheys oli täällä hyvin alhainen ja väestö oli pääosin rannikkoseudulla, eri syistä. Kauempana olevia korpia pidettiin saalistusalueina. Itseni on vaikea kuvitella suurempia yhteenottoja tapahtuneen kun tilaa oli yltäkyllin. Olisin enemmän hyväntahtoisen rinnakkaiselon kannalla jolloin sulautuminen oli kaikkien etu. Miekkaan tai keihääseen tarttuminen ei varmasti siihen aikaan ollut kovin hyvä ajatus jos halusi asioitaan edistää, ei ole nykyäänkään. Siinä oli vaarana itse joutua kohteeksi tai myöhemmän kostoiskun uhriksi.

      Keski-Euroopassa sensijaan oli runsaasti verisiä yhteenottoja heimojen ja kansojen välillä pronssikaudella. Tästä on arkeologiassa runsaasti tietoa.

      Poista
    9. Totta kai äitilinja määritetään mitokondriosta - jollainen on sekä naisella että miehellä - ja isälinja miehen y-kromosomista. Kummankin perintöaines on tosiaan pientä yksilön koko perimään nähden, mutta riittävää kapeita äiti- ja isälinjoja koskevien johtopäätösten tekemiseen. Niistä on kyllä voitu tehdä lähinnä arkeologisten ja kielihistoriallisten rinnastusten perusteella arveluja siitäkin, millaista perimää äiti- ja isälinjojen ulkopuolinen esivanhempien ylivoimainen enemmistö edustaa, mutta arveluja ne ovat. Koko perimän analyysi on sitten ihan toinen juttu.

      Poista
    10. "Neutralisoida", siinäpä vasta eufenismi puhtaalle tappamiselle ja tuhoamiselle.

      Poista
    11. Muistaakseni nykyoletus on että itämerensuomea alettiin puhua täällä ajanlaskun alun tienoilla/jälkeen, ehkä vähän aiemmin kuin Unkarin alueella alettiin puhua ugrilaista kieltä, eivätkä nämä itä/länsi geenisekoitukset ole ajallisesti synkronissa kielen kanssa.

      Poista
    12. ”… Totta kai äitilinja määritetään mitokondriosta - jollainen on sekä naisella että miehellä…

      Älä nyt suutu, mutta tuosta saattaa saada väärän kuvan. Vaikka ne ovatkin sekä miehellä että naisella, niin hedelmöityksessä lapsi saa mitokondriot aina äidiltään. Tämän vuoksi ne ovat loistava työkalu äitilinjan sukuhistorian selvittämiseen.

      Poista
    13. EA:n teoria on mielenkiintoinen ja lienee lähellä oikeaa, sillä heimoveljemme virolaiset säilyttivät emansa. Meilläkin isa sen sijaan pysyi isänä. Eli äiti-sana on omaksuttu vasta Suomen alueella täällä silloin asuneilta esigermaaneilta.

      Nykykäsityksen (mm. Lang) mukaan suomalaisten Suomeen siirtyminen alkoi vasta ajanlaskunalun jälkeen. Saamelaiset olivat tulleet vähän aiemmin Laatokan kiertäen.

      (Siinä mielessä saamelaisten status Fennoskandian alkuperäiskansana hieman horjuu.)

      Poista
    14. Kansainvälisten sopimusten nojalla maalla on oikeus puolustaa aluettaan hyökkääjää vastaan. Sodankäyntiä koskevat useat kansainväliset sopimukset jotka monet valtiot ovat allekirjoittaneet. Ne sallivat vihollissotilaiden surmaamisen jos eivät antaudu. Puolustajalla ovat keinot vähissä muutoinkin ylivoimaista hyökkääjää vastaan jonka joukot puolestaan tappavat kaikki vastaan tulevat ihmiset, siviilit ja sotilaat. Juuri näin ovat venäläiset tehneet Ukrainassa noin 17 kuukauden aikana ja aiemmin 2014. Siviilien tappaminen tarkoituksella on sotarikos.

      Suomella tilanne oli hirvittävä marraskuussa 1939 kun kymmenet venäläiset divisioonat hyökkäsivät raskaasti aseistettuina Karjalan Kannakselle sekä useista kohdista pitkin rajaa Ylä-Lappia myöten. Suomaliset sotilaat joutuivat nitistämään venäläisiä 105 päivän ajan puukoin ja kehnoin käsiasein kun ei juuri mitään tykistöä ollut eikä sotilaille riittänyt edes perusvarusteita, pakkasen ollessa ajoittain jopa -40 C. Kannaksella oli pahimmillaan yli 30 venäläistä divisioonaa ja pitkin rajaa oli merkittävästi lisää. Hyökkäykseen oli Venäjä varannut kaikkiaan noin 150 divisoonaa eli koko Venäjän asevoimat olivat reservissä tarvittaessa. Kannaksella olikin melkoinen tungos heidän joukoissaan ja suomalaisilla riitti maalitauluja. Lyhyessä ajassa Venäjä menetti pelkästään Kannaksella yli 200 000 miesta ja satoja panssarivaunuja ja kymmeniä lentokoneita. Tästä selviäminen oli suomalaisille suuri ihme.

      Poista
    15. "Älä nyt suutu...". En tietenkään, kun en ole mitään sellaista sanonut. Miehistä siis saa sekä isä- että äitilinjan, naisista vain äitilinjan, mutta kummankin informaatio-arvo on nyky-yksilön kokonaisperimän kannalta vähäinen.

      Poista
    16. Ad Henrik,
      Suomen väestötiheys oli ajanlaskun alun aikoihin, jolloin suomen kieli tänne saapui, äärimmäisen alhainen. Oma arvioni on, että täällä oli ehkä viidestä kymmeneen tuhatta maanviljelijää ja viitisen tuhatta metsästäjä-keräilijää. Metsästäjä-keräilijöitten väestötiheys olisi tällöin samaa luokkaa kuin suurpetojen, joihin metsästäjä-keräilijä Suomen oloissa rinnastuu.

      Maanviljelijöiden väestömäärää rajoitti ennen kaikkea hirveän alkeellinen teknologia. Metalleja oli käytössä vähän, joten suurin osa maanmuokkauksesta tehtiin koukkuauralla. Sillä voi muokata lähinnä hiekkaista lehtoharjua tai lettosuota. Pelloksi saattoi raivata vain kaikkein parhaita paikkoja, sellaisia luontotyyppejä, joita nykypäivänä ei oikein edes löydä. Ne savipohjaiset aukeat, jotka nyt luovat Satakunnan ja Varsinais-Suomen maiseman, olivat mahdottomia viljellä. Lisäksi uuden pellon muokkaus on hirveän työlästä. Tämä rajoitti sekä esigermaaneja että suomalaisugrilaisia ja tarkoitti, että maassa oli yllättävän ahdasta, vaikka maata oli periaatteessa rajattomasti. Suomi ei ollut sellainen maa kuin myöhemmin, jossa maatilan voi tehokkain työasein raivata melkein paikkaan kuin paikkaan.

      Toisaalta matala väestötiheys tarkoitti sitä, että "väestönvaihto" oli yllättävän helppoa. Juho Vesaisen sissiretket Itä-Karjalaan ja karjalaisten retket Pohjois-Pohjanmaalle antavat kuvan tuollaisten retkien hävittävyydestä. Kolmen-neljänkymmenen eränkävijän joukko voi samota läpi tiettömän taipaleen metsänriistalla eläen ja hävittää asutuksen usean pitäjän alueelta. Tämä tarkoittaa, ettei suomalaisugrilaisten tulokkaiden olisi tarvinnut mitään hirveän laajaa sotaa käydä muuttaakseen maan genetiikan. Siihen olisi riittänyt tusina, pari onnistunutta sissiretkeä muutaman sukupolven aikana. Eli sellainen "normaali" rauhattomuus, minkä kaltaista Snorri Sturlausson kuvaa naapurimaistamme tuhat vuotta myöhemmin ja josta Kalevala antaa viiitteen:
      Vesille venosen mieli tervaisiltaki teloilta,
      mieli neien miehelähän korkeastaki ko'ista.
      Sitä itken, pursi raukka, vene vaivainen, valitan:
      itken viejäistä vesille, laskijaista lainehille.

      Sanottihin tehtäessä, laulettihin laitettaissa
      saatavan sotivenettä, vainopurtta puuhattavan,
      tuovan täyteni eloa, alustani aartehia:
      ei ole sotahan saatu, eloteillen ensinkänä!

      Muut purret, pahatki purret, ne aina sotia käyvät,
      tappeloita tallustavat: kolme kertoa kesässä
      tuovat täytensä rahoja, alustansa aartehia.
      Minä, veistämä venonen, satalauta laaittama,
      tässä lahon lastuillani, venyn veistännäisilläni.

      Poista
    17. Totta pakiset, EA.

      Raskaan maanmuokkauksen sijaan tehtiinkin siten että sopiva kuiva metsäala poltettiin kaadettuna ja sinne kylvettiin ruista tai muuta viljaa. Suuren tuhkamäärän ravitsema maa oli erittäin hedelmällinen muutaman vuoden ajan eikä tarvinnut kuokkia. Tätä on tehty vielä 1800-luvulla ja tiettävästi myöhemminkin.

      Poista
    18. ”… "Älä nyt suutu...". En tietenkään, kun en ole mitään sellaista sanonut. Miehistä siis saa sekä isä- että äitilinjan, naisista vain äitilinjan.” ...

      Melkein napakymppi! Kun tarkennetaan, että miehistä saa VAIN isälinjan, ollaan tarkasti oikeassa.

      Tämä johtuu siittiöistä, noista isältä perityistä vekkuleista veijareista, jotka elävät ja sähläävät vain hetken. Äitilinja määritetään mitokondrioiden DNA:sta, ja mitokondriothan olivat niitä energiatehtaita. Koska siittiö yhtyy munasoluun vain lyhyen uintinsa jälkeen, ei siittiön ”pää” sisällä laisinkaan mitokondrioita; niitä eli energiaa ei tarvita.

      Häntä (häntä ja keskikappale) sen sijaan joutuvat ankarasti huiskimaan uintireissullaan; siellä on mitokondrioita. Mutta hedelmöityksessäpä häntä irtoaa, eikä pääse näin munasoluun. Eivät siis myöskään hännässä sijainnet mitokondriot.

      Siksi munasolusta kehittyvä ihminen – mies tai nainen – saa mitokondrion DNA:n vain äidiltä (munasolulta).

      Poista
    19. Kyse ei ole niinkään oikeudesta kuin tuosta mustavalkoisesta uhoamisesta, jossa ukrainakaiset ovat pelkkiä enkeleitä ja venäläiset pelkkiä perkeleitä, vaikka jokainen Tuntemattomansa lukenut tietää, että sota on paljasta pahan tekoa molemmin puolin.

      Poista
    20. "...miehistä saa VAIN isälinjan, ollaan tarkasti oikeassa." No miksi ihmeessä miehenkin mitokondriosta ei voisi testata hänen äitilinjaansa? Eri asia on, ettei hän periytä sitä enää eteenpäin, syistä jotka kerroit.

      Poista
    21. Muistelen luekeeni, että harvinaisessa tapauksessa lapsi on saanut mitokondrion myös isältä.

      Ja muistaakseni meioosissa x- ja y-kromosomin välillä voi tapahtua minimaalista perintöaineksen vaihdantaa.

      Molemmat muisteloni koskeavat human:ia, ihmistä.

      Poista
    22. Sitten kun se siittiön häntä jiäpi pahimmoilleen uimahallin oven välliin saranapuolelle, voepi poekalapsesta kehkeytyä kehitysvammainen luokituksella Fragile X. (Huumorjmielellä vakavissani tämän lohkaisin kun meijän 7. veljeksen pesueesta 4llä tuo hauraus esiintyy. Eläneet kuiten jo 60-73 vuotijaiksi hyö.)

      VEK

      Poista
    23. "Kyse ei.."
      Siis kuinka ukrainanalsiten pitäisi menetellä kysyn taas?

      Eivät he pyri pahaa tekemään, eivät he vihaa venäläisiä. He vihaavat Putinia joka tämän kaamean sotkun on saanut aikaan. Venäläiset kiduttavat, silpovat ja tappavat sotavankeja. Ukrainalaiset vievät sotavankinsa siistiin vankilaitokseen jossa heillä on kolme ateriaa päivässä ja saavat olla yhteydessä omistensa kanssa ja heillä ovat olot paremmat kuin koskaan Venäjällä eläessään. Monet ovat muuttuneet haluttomiksi palaamaan omaan maahansa ja haluavat joko muualle Eurooppaan tai jäädä Ukrainaan.


      Poista
    24. “… No miksi ihmeessä miehenkin mitokondriosta ei voisi testata hänen äitilinjaansa?...”.

      Ha, olet ihan oikeassa. Minä ajattelin kahta asiaa huolimattomasti ja sekoilin. Pahoittelen. Nyt menen murjottamaan.

      Poista
    25. Jahas, taas ovat ukrainalaiset pelkkiä enkeleitä, majoittavat vankinsa 5 tähden hotelleihin jne.

      Poista
    26. Venäjän soilaille on tarjottu mahdollisuutta antautumiseen useita kertoja jo heidän lähtiessään sotaan. He ovat voineet ilmoittautua netissä ukrainalaisten järjestämään palveluun josta he saavat ohjeet kuinka toimia taistelukentällä. Tuhannet venäläiset ovat jo tehneet siten ja he ovat pelastuneet.

      Taistelutilanteissa ukrainalaiset antavat pesäkkeitä tuhotessaan antautumiskäskyn ja jos sitä ei noudateta, pesäke tuhotaan kranaatilla tai tykistö hoitaa sen. Fiksummat venäläiset antautuvat viimeistään silloin.

      Venäläisten joukossa on valitettavan paljon sellaisia jotka uskovat denatsifiointiin tai ovat menissa ryöstöretkelle tai toteuttamaan jotain väkivaltaista haavettaan. Lisäksi kaikille sotilaille on luvattu palkkaa sotatoimista. Suurin osa nähtävästi ei saa mitään lupauksista huolimatta tai vain pienen osan luvatusta summasta. Kovin monelle poterot ovat heidän hautansa.

      Poista
    27. Edellytettäisiinkö meiltäkin enkeliyttä vanhan vainolaisen tänne taas hyökätessä?

      Poista
    28. Jahas "Jahas",
      Ukrainalaiset ylpeästi noudattavat kaikkia sodankäynnin kansainvälisiä lakeja ja pidättäytyvät kaikin keinoin sotarikoksia tekemästä. Sodassa sellaiseen on suuri vaara kun iso joukko vihaisia miehiä riehuu aseiden kanssa ja vastustajat saattavat ajoittain joutua voimattomaan tilaan. Kun venäläinen jää vangiksi, hänen haavansa sidotaan ja sotilaat antavat hänelle ruokaa koska tietävät että venäläiset eivät ole ruokailleet kenties moneen päivään, joskus jopa luopuvat omista ruoka-annoksistaan. Ukrainalaiset eivät ole samanlaisia ihmisiä kuin venäläiset.

      Ukrainalaiset eivät pommita siviilejä eivätkä hyökkää joukkoineen Venäjälle. Riittää että he tuhoavat lähiseudun ohjusasemat ja lentokentät joilta pommikoneet ovat nousseet.

      Moskovan äskettäinen iso räjähdys saattoi olla ukrainalaisten aikaansaama mutta myös venäläiset vastarintajoukot voivat olla asialla. Joka tapauksessa Moskovan Paukun kohteena oli todellisuudessa suuri asevarasto joka hämmästyttävällä venäläisellä tavalla oli sijoitettu asuinalueelle Moskovassa. Kun räjähti, varaston tykinammukset lentelivät laajasti aiheuttaen melkoisia vaaroja.

      Poista
    29. Venäläisiä siis tapetaan ja tuhotaan, vaikka ukrainalaiset eivät muka vihaa venäläisiä.

      Poista
    30. Juuri niin, heidät on määrä tappaa koska astuivat Ukrainan maaperälle ase kädessä tarkoituksena tappaa. He ovat silloin itse riistaa ja maalitauluna jotta Ukrainan kansa olisi turvattuna kiduttajilta, raiskaajilta ja murhaajilta.

      Perimmäinen syyllinen koko soppaan on Venäjän kansa itse koska on antanut Pöljälle täydet valtuudet tehd mitä vain ja kannattavat häntä edelleen. Vieläkään eivät venäläiset ole menneet kaduille osoittamaan mieltä miljoonittain jotta sota loppuisi. Edelleen he lähettävät miehensä ja poikansa taistelemaan hullua sotaa joka tuo vain kuoleman vieraaksi jokaiseen venäläiseen kotiin.

      Poista
    31. Putinin hyökätessä tänne eliminoisimme itsepuolustukseksi niin paljon hyökkääjiä kuin mahdollista, ihan riippumatta mahdollisista antipatioistamme.

      Poista
    32. Nyt näyttää siltä että ukrainalaiset pyritään demonisoimaan tämän arvattavan tahon suunnalta.


      Mainitaan nyt sitten tasapainon vuoksi että ylivoimaisesti suurin osa Venäjän pommituksista on kohdistunut nimenomaan siviileihin, ei sotilaisiin.

      Ukrainassa on tuhottu satoja sairaaloita ja päiväkoteja ja tuhansia kerrostaloja on pommitettu maan tasalle. Siviilejä on kuollut näissä toimissa kymmeniä tuhansia. Kokonaisia kaupunkeja on tuhottu maan tasalle. Ukraina ei tällaisia tee.

      Pelkästään lapsia on kuollut useita satoja. Lisäksi Venäjä on viimeisten tietojen mukaan kaapannut valloitetuilta alueilta yli 700 000 lasta. Venäläisiä ei kenenkään tarvitse demonisoida, Venäjä tekee sen ihan itse.

      Poista
    33. Tämä sinun yksisilmäinen ja läpinäkyvä propagandasi jelppaa pidemmän päälle vain Putinia.

      Poista
    34. Olen ainoastaan tuonut esille medioissa ja tutkimuslaitosten raporteissa esitetyt faktat. Mitään en ole keksinyt omasta päästä kun ei ole aineiston runsaudessa nytkään tarvinnut niin tehdä. Monet näistä asioista on tuotu esille myös Moskovan tv:ssä.

      Poista
    35. Venäläiset itse kerskailevat hirmuteoillaan ja uhkailevat päivittäin tekevänsä lisää entistä suurempia kauheuksia. Ukrainalaiset ovat myös koko sodan ajan salakuunnelleet venäläisten keskusteluja tekemistään sotarikoksista Ukrainan alueen mobiiliverkoissa. Puheet ovat olleet kauhistuttavia kertomuksineen joukkomurhista, raiskauksista ja kidutuksista jotka vastaavat myös sotavankien ja uhrien kertomuksia. Tästä tulee vuosisadan suurin jälkiselvittely sotarikosoikeudenkäynneissä. Siellä Venäjällä kannattaisi jo varautua asiaan jottei tule yllätyksenä.

      Poista
  15. Ad Omnia:; vimeisen kerran tavatessamme J. Donner oli aidosti loukkaantunut, ettei J. Wrede ollut hyväksynyt hänen suunnitelmaansa väitöskirjaksi Diktoniuksesta ja G. Björlingistä, jonka hän myös tunsi. Sanoin vilpittömästi, että paha virhe yliopistolta. Olihan Doner jo osoittanut, miten jumalattoman hyvän dokumentin hän osasi rakentaa Ingmar Bergmanista (siis se myöhäinen filmihaastattelu).

    VastaaPoista
  16. Maailmanhistorian vähäisenä oikkuna voinee pitää ,ettei Mongolien valta ulottunut pohjanlahdelle ,jolloin suomalaiset olisivat kokeneet Inkerin ja itäkarjalan kohtalon, yhteys Ruotsiin katkennut. Aiheeseen liittyen suosittelen parhaillaan uudestaan lukemaani Timo Vihavaisen "Vanhan venäjän paluu" kirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lukea Jack Weatherfordin Tšingis-kaani ja modernin maailman synty, jonka on suomentanut ja täydentänyt Lauri Harvilahti (Rosebud 2022). Ainakin oma maailmankuvani laajeni kummasti.

      Poista
  17. Maailmantilanne on aika erikoisessa vaiheessa, jos Putin on vielä vallassa ja jos samanaikaisesti USA:ssa presidentinvaaleissa loppukierroksella ovat Trump ja Biden, joista valita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On meille katastrofi, jos Trump valitaan. Tekisi omahyväisiä diilejään meidänkin päämme yli. Toivottavasti sentään persut ja aatetoverinsa muualla Euroopassa tulevat järkiinsä eivätkä enää hihku Trumpin tukena.

      Poista
    2. Mitä lännemmäs Euroopassa mennään, sitä putinistisempaa oikea äärilaita on. Unionin tasolla persutkin ovat osa sitä porukkaa, haluavat tai ei.

      Poista
  18. Maailman vanhin yliopisto lienee Al-Azharin yliopisto Kairossa. Se perustettiin vuonna 972, Bolognan yliopisto (toiseksi vanhin) vuonna 1088. Tänä vuonna tuli ensi-iltaan hieno elokuva, tuossa vanhimmassa yliopistossa tapahtuva Tarik Salehin ohjaama Salaliitto Kairossa, Suomi osatuotantomaana, innoittajana (Bolognan yliopiston professorin) Umberto Econ Ruusun nimi.

    Arabimaailman ja Bysantin merkitys oli korvaamaton antiikin Kreikan (Akatemian ja Lyseon syntysijan) perinnön säilymisessä samaan aikaan kun Länsi-Euroopassa oli tuhatvuotinen kulttuurin kuiva kausi. Mahgrebissa säilyi myös juutalainen kulttuuri Reconquistan jälkeen.

    Muistamme myös, että Herodotoksen mukaan antiikin Kreikan kulttuuri oli äärettömän paljon velkaa muinaiselle Egyptille.

    Venäjästä kaikki mitä sanotaan on totta, myös sen vastakohta. Yli sata kieltä, 11 aikavyöhykettä. Mistä puhumme, kun puhumme Venäjästä? Venäjän Karjalassa ja Pietarissa porukka on samaa kuin meillä, eikä ihme, kun olemme naineet ristiin rastiin kautta vuosisatojen. Moni siellä ajattelee Venäjästä samoin kuin me, vain jyrkemmin. Mutta opritshnina on tukahduttanut opposition juuriaan myöten. Ohrana on kehittänyt toimintaansa Iivana Julman ajoista alkaen. Gulag ei ole tabuaihe, mutta tabu on julkistaa pyöveleiden nimiä. Pyövelit kulkevat suvuissa.

    Putin kunnioittaa Mannerheimia. Hänellä oli kaksi veljeä, jotka kuolivat ennen hänen syntymäänsä, toinen heistä Leningradin piirityksessä. Suuri osa Putinin suvusta tapettiin operaatio Barbarossassa, mutta hänen äitinsä selvisi elossa Leningradin piirityksestä. Sotapäällikkö, joka pystyi auktoriteetillaan estämään Leningradin tuhoamisen, oli Mannerheim.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Antti Alaselle todella hienosta ja tietämystä lisänneestä kommentista !

      Poista
  19. Timothy Snyderin Tie epävapauteen (Siltala 2023) on ehdottomasti luettava. Putin-operointi lännessä on ollut laajempaa ja vaarallisempaa kuin olisimme kuvitelleetkaan. Brexit-Faragesta ja Cummingsista meikäläisiin ääriliikkeisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Putin tietää että ensin Ukraina pitää vapauttaa natsien vallasta ja vasta sitten on suomalaisten persujen vuoro.

      Poista
    2. Ei sen läntisiä natseja ole tarvis vapauttaa, kun Venäjän pussiin pelaavat muutenkin.

      Poista