Sivun näyttöjä yhteensä

25. marraskuuta 2017

Viinan villitsemät kenraalit



Lasse Laaksonen, historiantutkija, on suorastaan keskittynyt menneisyyden sotilasjohtajien henkilösuhteisiin. Sodankin aikana on joskus käyty kovempaa keskinäistä kamppailua kuin rajantakaista vihollista vastaan. ”Maahanhyökkääjillä” on ollut milloin oma, milloin vieras kokardi.

Jopa aliupseerikoulun saunassa tunnetaan tarina, jonka mukaan Mannerheim uhkasi antaa ampua Talvelan ja Blickin, elleivät nämä lopeta keskinäisiä kahnauksiaan. Talvela vaati tuntuvaa rangaistusta jääkäritoverilleen, joka niskoittelemalla selvää käskyä vastaan perääntyi Laatokan rannassa ja pelasti siten omasta ja monien muiden mielestä armeijakuntansa tuholta.

Tahtokenraali Talvelan kanta oli sen suuntainen, että tuo oli pientä siihen verrattuna, että entinen ystävä oli rohjennut asettua häntä vastaan.

Tapaukseen ei liittynyt viina. Näiden ritarikenraalien tai oikeastaan heidän tielleen sattuneiden ongelma oli luonne.

Lukijalle voi sen sijaan olla vieraampi tieto, että Tyrjän sankari, se sama mies, joka menetti Viipurin kesäkuussa 1944, oli siirretty muihin tehtäviin rintamakomentajan asemasta riehuttuaan taas kerran tolkuttomasti humalapäissään. Hänen alijohtajillaan oli kiivaissa taistelutilanteissa ongelmallisia vikoja; yksi oli umpikuuro ja toisella oli niin pahat puheviat, ettei hänen ilmoituksistaan saanut selvää. Niin että kuka siellä Viipurissa oli? Ryssäpä ryssä.

Laaksonen aloittaa tarinointinsa kansalaissodan uumenista ja käsittelee seikkaperäisesti mm. Mäntsälän kapinan merkkihahmojen humalatilaa. Kerran kun mainitsin tästä, kommentoitiin sellaiseenkin sävyyn, että sattuuhan sitä. Wallenius ja Kosola ja lopulta Walleniusta vangitsemaan tullut kenraali Lauri Malmberg olivat joka tapauksessa monena päivänä niin juovuksissa, että paikalla käynyt kenraali Ignatius raportoi tuoreeltaan hankkeen menevän myttyyn.

Runsaasti tilaa saa kenraali K.M. Wallenius, ja jälleen kerran esillä on kysymys, johtuiko pikainen erottaminen Viipurinlahden taistelujen yhteydessä 1940 vain viinaksista. Itse Wallenius oli sitä mieltä, että sotapäällikön kuuluukin olla vähän pöhnässä, kun taas tosikot arvelivat että isänmaa oli vaarassa ja vihollinen Viipurinlahden jäällä. Wallenius kuului sitten siihen joukkoon, joka ei saanut minkäänlaisia tehtäviä sotavoiman suunnalta sen koommin.

Koska juovuksissa kekkuloiminen virkatehtävissä oli periaatteessa rangaistava teko, siitä on asiakirja-aineistoa itse asiassa runsaasti. Arvailujen varaa taas jää, mikä oli esikunnan rooli, kun jatkosodan Lapissa Willamo riitautui kaikkien vastaantulevien, myös johdettaviensa kanssa, ja Siilasvuo poseerasi lehdistölle niin ettei tahtonut muualle ehtiä.

Laaksonen viittailee urhoollisesti siihen, että pahimman sotkun aiheutti usein Mannerheim omaperäisillä otteillaan ja etenkin suosikkijärjestelmällään. Asia voi olla noin ja voi olla toisinkin. Maininnatta jää se kysymys, kuka muu kuin Mannerheim olisi pystynyt pitämään alaisensa kenraalit edes jonkinlaisessa kurissa. Jo mainittujen ongelmien lisäksi esimerkiksi kesän 1944 miehistä Lagusta ja Pajaria on kuvailtu sairaalloisiksi itsetehostajiksi, joilla oman maineen tavoittelu ohitti toistuvasti muut arvot.

Vaikea sanoa muuta kuin että tällaisen kirjan leimaaminen pelkäksi juoruiluksi on asiallisesti virheellistä. Johtamisesta ja maamme historiasta kiinnostunut saa siitä mielestäni runsaastikin ajattelemisen aihetta.


14 kommenttia:

  1. Eipä taida olla Suomen nykyisillä kenraaleilla olla sotilaallista kunnianhimoa; puolustusministerillä sitä on.

    VastaaPoista
  2. Ajattelemisen aihetta on totisesti siinä, että miten Suomi onnistui saavuttamaan torjuntavoiton, vai miten sitä pitäisi kutsua, jos meno oli tuollaista.

    Niin, se viina. Paljon se tuo ihmisille iloa, mutta paljon myös surua ja tuskaa. Mikä lie kokonaissaldo?

    VastaaPoista
  3. Suomalaisillahan tuo viina tuppaa menemään niin helposti päähän. Siitä on saatu viime aikoina taas kerran näytteitä Eduskunnassamme.

    VastaaPoista
  4. Luin kirjan tuoreeltaan, kyllä on Laaksonen tehnyt ison urakan arkistoja selatessaan ja kirjoitustyössä kanssa!
    Ihmisiä ne oli upseeritkin sodassa, ja Luojalta pitää pyytää että nykyaikana ja tulevaisuudessa ihmissuhteissaan ja elämäntavoiltaan olisivat tasapainoisempia.
    Aikansa kasvatteja, eivät kovin ammattietiikaltaan korkealla tasolla.
    Sodassa pärjättiin kohtalaisesti, heidän ansiostaan tai heistä huolimatta, en osaa sanoa.

    VastaaPoista
  5. Epäilen vahvasti että viina liittyy myös Lapin sotaan 1944 jossa siis ajettiin saksalaiset pois Suomesta. Lukemani mukaan siinä oli niin monia mokia ja täysiä tötteröintejä jollaisia ei NL:n rintamilla tapahtunut lainkaan.

    Kaikki oikeastaan alkoi Tornion maihinnousussa uhmakkaalla järjenvastaisella hyökkäyksellä nallipyssyillä moninkertaista ylivoimaa vastaan, käytännössä ilman tykistöä, ilman huoltoa jne. Lisäksi tiedettiin tarkkaan että saksalaisilla olivat ajoneuvot tehokkaasti käytössä joukkojen kuljetuksissa. Siitä seurasi että suomalaisten hyökätessä lähetettiin heti kauempaa muutama pataljoona selvittämään tilanne eli antamaan suomalaisille turpaan. Päätarkoitus oli virallisesti ja valvontakomission vaatimuksesta internoida saksalaiset joukot. Jokainen tiesi etteivät saksalaiset siihen suostu vaan taistelevat. Toisaalta, saksalaiset olivat lähdössä ja etenivät niin nopeasti kuin mitenkään oli mahdollista. Heitähän oli siinä vaiheessa yli 200 000 miestä eli enemmän kuin Suomen armeijan taistelijat, siis kova ylivoima ja huippuluokan aseistus, jota ei suomalaisilla ollut. Heidän materiaalivarastonsa olivat suunnattomat ja he yrittivät niitä siirtää enimmäkseen mukanaan ja sekin hidasti useiden satojen kilometrien matkan lisäksi. Saksalaiset olivat tehokkaasti miinoittaneet kaikki tiet ja rakentaneet hidasteita hyviin paikkoihin viivytysjoukoille ja lisäksi tiet kulkivat monin paikoin ainoassa kohden mihin tien ylipäänsä voi rakentaa eli soiden välimaastoihin. Summa summarum, suomalaisten heiveröiset joukot yrittivät siis saarrostaa näitä yksiköitä internoidakseen heidät ja tarvittaessa tuhotakseen jos eivät suostu. Tuloksena oli valtavat tappiot suomalaisille ja saksalaisille, jopa satoja miehiä päivittäin. Lisäksi saksalaiset joutuivat siirtämään pohjoisesta takaisin etelämmäksi joukko-osastoja jotka olivat jo siirtymässä Norjaan. Tornion maihinnousu suututti saksalaiset ja lupasivat kostaa polttamalla Lapin ja se oli täysin ymmärrettävää koska menettivät yli tuhat miestä. Suomen miehet juoksivat pitkin soita ilman muonitusta taistellen yhtämittaisesti vuorokausikaupalla ilman lepoa ja useasti paukut loppuivat kun huoltoa ei juuri ollut. Saksalaisilla oli tarjolla jopa 150 mm tykistö monin paikoin ja liikkuivat motorisoituna todella nopeasti.

    Ymmärrän hyvin ettei tätä episodia pv:n piirissä pidetä sankaritarinoiden pohjana vaan koetetaan vaieta pois. Olen kyllä joskus jotain lueskellut näitä lisättynä jollain urhojen hohdolla mutta sitä se ei tosiasiassa ollut. Kyse näyttäisi olleen vain muutaman tunnetun kenraali- ja everstitason toheltajan urakehityksen varmentamisesta kun rauhan aika alkoi häämöttää. Hinta oli kova. Korjatkaa jos olen käsittänyt väärin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös se ole jo tutkittu fakta, eikä siis mikään arvelu, että suomalaisilla ja saksalaisilla oli jonkinlainen sopimus vetäytymisestä? Saksalaiset lähtevät niin nopeasti kuin kykenevät ja suomalaiset seuraavat päivän pari perässä?

      Näinhän se alkusota ainakin meni. Isänikin, jänkäjääkari ja Ihantalan sankareita, osallistui siihen ja mainitsi sotapäiväkirjassaan vain muutamasta uhkaavasta lentokoneesta.

      Venäläiset tietysti arvasivat asian, ylen kieroja kun ovat itsekin, ja painostivat ja uhkailivat suomalaisia hyökkäämään oikeasti. Kuinka suuri osuus tällä painostuksella oli, sitä en tiedä, enkä sitäkään oliko Tornion maihinnousu pelkästään Siilasvuon omaa profiilin nostoa, kuten on monella taholla syytetty, vai käskikö sodanjohto sen tekemään.

      Joka tapauksessa Lapin sodan alku oli lähes veretön ja Oulu säästyi tuhoamiselta, toisin kuin Rovaniemi myöhemmin. Oulussahan oli paljon saksalaisia, olen kuullut sukulaisiltani.

      Poista
  6. Mimulla on ollut sellainen käsitys, ja näin lauantai-iltana kapakasta tullessani erityisesti on, että perinteisen sotataidon mukaan sen vihulaista päin hyökkäävän porukan voi olla ihan hyväkin olla sopivasti nousuhumalassa, mutta kenraalikuntaan asti ei tämän alkoholin tai muiden päihteiden elähdyttävän voiman kannata antaa yltää.

    Olen ajatellut, että jossain luutnantin tasolla on se porukka, josta ylöspäin kannattaisi porukan olla jollain tasolla tolkuissaan.

    Toisaalta, mitäpä minä reserviläisiän ylittänyt siviili näistä sotataidollisista asioista enää osaisin sanoa.

    Erinäisiä ajat sitten käytyjä sotia sen sijaan on oikein viihdyttävää käydä uudestaan viihtyisän korttelikapakan nurkkapöydässä....

    VastaaPoista

  7. Seitsemäksi alkoholistiksi laulettiin Gorban syjäyttämistä koittanutta jengiä. Sitä jonka nokan alta Jeltsin nousi tankin päälle ja valtaan. Gorba pääsi Krimiltä kotiin, mutta Neuvostoliittonsa hajosi öljyvaltioiksi, kaasuvaltioiksi, puumaakunniksi, kalisuolamaakunniksi ja sai johtajiksi rumia miehiä.

    Heidän katutyöläisiään asteli Venäläisen autonomiamme laululavalla viime perjantaina. Pilvien värit oli uuden virolaisen tilityksen nimi. Laulava Vallankumous se oli jonkin aikaa ja joillekin. Nykyistä kutsuvieras tai vip katsomoa luonnehdittiin rahaklikiksi ja rahvasta osattomaksi kun viljelijöille takaisin peruutetut maatilat oltiinkin vain swapattu ja "ostettiin" pois klikkiin kiirehtineille ruotsalaisten pankkien toimesta ja 2008 jälkeen perijäksi saamiset swapattiin IMF:lle. Nyt sitten vailla omaisuutta maksetaan ulkomaista velkaa lauloivat julkeat, Suomessa kyläilevät !

    Bruttokansantuotetta per capita tai mitä hirviösanaa tiedemiehet käyttänevätkään, nostaa sekin kun kynnelle kykenevät ovat lähteneet siirtolaisiksi. Äiti pikkupoikineen tuli isovanhempiaan moikkaamaan ja poika livautti Ruotsin lippuvala- tms laulun, jollaista siis Ruotsin kouluissa yhä laulatetaan? Äiti muuten oli prätkän takajakkaralla liehuttanut Eestin lippua, kuvista haihtunut iskä ulvotti peliään, punkkareita olivat ja riskin ottajia. Että taisi olla enemmän aidosti Sex Pistolsien laukausemaa se katuliike ja uusi itsenäistyminen.

    Vasta myöhemmin klikkieliitti keksi nämä intellellektuellit. Noinhan se aina. Onneksi luin pariin kertaan Simon Schaman Citizens kirjan ja uskallan päätäni aukoa. Vaikkapa niin ettei ilman eri aikojen punkkareita oltaisi seuraavia aikoja saatukaan. Vanha meni giljotiinin tietä, tai hangonpiikin. Ja tuli takaisin.

    Kännissä nojailevat nykyisetkin pomomme usean sortin baaritiskeihin. Parhaita ovat Frankfurtin vesitykkimiehet, he kaatavat Suomesta hintatasoa varmistaneet rakennuskiellot. Mutta kun kännissä euromahtajina ja tieteellisen valtioelämän hohdon suojissa, niin heidän miljardipurskutuksena se vasta kumman rakennusboomin nostikin. Hinnat nousevat eivätkä alene tarjonnan lisääntyessä, kuten se Smithin luonnonlaki tiesi. Mitä tuli väliin? Simppelisti -ja siltikin käsittämättömästi? - Smith puhui Kultakantarahasta ja nyt eletään uskottelun ja luottavaisuuden aikautta, vajaakatteelisisen liikepankin ja sille kerrostettujen monilaji-maksuvälineiden aikaa. Ja vastuuvajaisten sisärengas businesporukoiden aikaa. Ltd nurinkurin tulkittujen lakisuojien takana, hedge funds.

    Kaikesta kovasta öjystä ja höyhenistä alkaen kättäpäälle vedonlyönneistä on siistiä tilastosarjaa. Rikastuminen on ensisijaisesti niillä numerosarjoilla taiturointia, lainarahan asettamista rulettipöytään ja varpaan sen jalan alle kallistukseksi. On tämä aikamme rikas kommentaatoreistakin kuten perjantaina ooperassa. Oudosti nekin alkavat olla tuonnin varassa ja uusinnoissa. Mutta tuontihyväähän koko elämäntapammekin on.

    Vanhojen kirjastojen täydeltä pään iloja sopii nauttia ilmaiseksi. Ja pääsee vielä mielensä ähkyjä somesti päästelemään. Kiitos Amazon Google Wikileaks ja nuorisokulttuuri joka kielen opetat ja kahleet irrotat.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  8. Laatikaisen 3 päivän "toimintahäiriö" kesällä 1941

    Vuoroin vieraissa sanoo vanha sananlaskukin.
    Oesch oli tuuraamassa muita ja häntäkin tuurattiin ainakin kerran kesällä 1941.

    Taavetti Laatikainen veti 3 päivän kännit 1941 elokuun lopulla ja oli kirjaimellisesti sivussa Viipurin valtauksesta.

    Tämä oli alkusoittoa hänen tyrimisten sarjaan, joka huipentui kesän 1944 katastrofiin Kannaksella. Laatikainenhan oli ihan liian varma, ettei mitään suurhyökkäystä ole tulossa ja oli siten pahin tulppa todellisille tiedustelutietojen kululle Päämajan suuntaan.
    Kun Talvisodan lopulla siirrettiin Sallan ja Lapin taisteluiden sankari, K. M. Wallenius Viipurinlahdelle, hän alkoi juopottelemaan heti sinne saavuttuaan. Silloin tilalle määrättiin Oesch ja Wallenius ei saanut enää minkäänlaista tilaisuutta päästä sotimaan. Jatkosotaan se kuulemma tarjoutui mukaan sotamieheksi, mutta lasten kirjailijaksi oli jäätävä...

    Jos Nihtilä olisi ilmoittanut Laatikaisen juopottelusta ylempiin portaisiin, olisi Laatikaisen ura loppunut lyhyeen ja silloin kenties kesän 1944 tapahtumat suomalaisten kannalta olisi olleet hieman toisenlaiset.

    Taavetti Laatikainen, legenda jo eläessään

    Martti Sinerma WSOY 1978 ISBN 951-0-08748-3

    s. 100-111 Laatikainen määrättiin IV AK:n komentajan, Oesch:n, sijaiseksi.

    s. 108 IV AK:n päiväkäsky kertoo, että Laatikainen oli Oesch:n sijaisena 26.-28.8.1941 eli siis 3 vuorokautta.

    s. 108 Niiden kolmen vuorokauden aikana Kenraalimajuri Laatikainen olisi voinut elää ja kokea sotilasuransa korkeimman huipun, mutta niin ei tapahtunut, vaikka asiakirjat kertoivatkin hänen komentaneen IV-AK:aa juuri tuolloin.

    Laatikaisen 2toimintahäiriö" kesti putkeen 25.8-28.8 ja Valo Nihtilä johti esikuntapäällikkönä IV AK:n sotatoimia.

    Erikoinen yhteensattuma muuten on se, että kun Laatikainen tuli Oeschin tilalle -41 ja ryyppäsi oikein perusteellisesti, niin -44 kesällä taas Oesch kutsuttiin hätiin kun Laatikainen oli muuten "nesteessä".

    Oesch sai käskyn Airolta malliin "Kannaksella on asiat hullusti. Laatikainen on vaikeuksissa. Menet Kannakselle ja otat kaikki joukot siellä komentoosi".

    Laatikaista, ei haluttu suoraan syrjäyttää vaan perustettiin Kannaksen joukkojen komentajan esikunta, jonka johtoon tuli Oesch. Näin Oeschista tuli vuorostaan Laatikaisen esimies.
    Silloin Laatikainen ei tainnut enää sortua juopotteluhommiin, ei ainakaan moneksi päiväksi... Vain yöllä ei isoja herroja sotatoimilla saanut häiritä, ei vaikka läpimurto olisi tekeillä Valkeasaaressa...

    Kesällä 1941 Viipurin valtaukseen lähdettäessä Oesch oli niin ylirasitunut, ettei kyennyt enää nukkumaan...

    Sinerman kirjassa sanotaan, että operaatiota oli valmisteltu niin kiihkeästi, että hyökkäyksen alettua piti Oesch pistää "lepäämään" ja kun ei oltu varmoja sairauden laadusta, niin tuo Taavetti pistettiin sijaiseksi. No Taavetti sortui siis ryyppäämään, ja Valo Nihtilä
    toteutti valmista suunnitelmaa(nsa).

    VastaaPoista
  9. Mitä aineita tuo Sjöstedt vetää? Loikkii ihan omissa sfääreissään aiheesta toiseen niin, että ajatuksenpoikasia harhailee pitkin tekstiä, hukkuneina kesken lauseiden... Sanat ovat kyllä suomea, mutta lauseet käsittämättömiä.

    Vai olisiko aika käydä lääkärin juttusilla, ettei tuossa vain ole kyse jostain neurologisesta sairaudesta, jolle voisi jotain tehdäkin.

    Vuosien takaisissa kommenttiteksteissään Sjöstedt kirjoitti vielä ihan ymmärrettäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. iippolan nuorempi vaarimaanantaina, 27 marraskuuta, 2017

      anonyymit ainekirjoittajat...

      Poista
  10. Mannerheimin henkilöstöjohtaminen ei aina ollut huolella harkittua. Martti Turtola esitti hyvän argumentin: Wallenius olisi ollut saksan taitajana ja Lapin olojen tuntijana verraton yhteysupseeri saksalaisten esikunnassa. Ehkäpä korkeitten upseeriemme persous viinalle sopii mainiosti venäläiseen viitekehykseen, jossa alkoholi oli erottamaton osa sodankäyntiä. En ole lukenut, jotta saksalaisissa, amerikkalaisissa tai brittikenraaleissa olisi ollut ansioituneita viinamäen miehiä (Churchill on sitten oma lukunsa). Tupakka kyllä röyhysi, vaikkapa Eisenhowerilla jopa neljä askia päivässä.

    VastaaPoista
  11. Kun Talvisodan lopulla siirrettiin Sallan ja Lapin taisteluiden sankari, K. M. Wallenius Viipurinlahdelle, hän alkoi juopottelemaan heti sinne saavuttuaan. Silloin tilalle määrättiin Oesch ja Wallenius ei saanut enää minkäänlaista tilaisuutta päästä sotimaan. Jatkosotaan se kuulemma tarjoutui mukaan sotamieheksi, mutta lasten kirjailijaksi oli jäätävä...

    Luin jostain kuinka KMW:n piti mennä lentokoneella Mikkeliin sielä Lapista, mutta lentokoneen toimintahäiriö muutti kulkuneuvon autoksi, joka puolestaan matkan kestonkin takia aiheutti KMW:lle toimintahäiriön.

    VastaaPoista