Sivun näyttöjä yhteensä

18. marraskuuta 2017

Tietämisiä



John Simon postitti kirjoittamansa kirjan ”Mahdoton sota”, joka on romaaniksi rakennettu kertomus juutalaissuvun vaiheista Suomessa. Kirja ei ole ainoastaan hyvä. Se tuntuu olevan suurenmoinen.

Kiestingin motti vainoaa minua. Tiesin Simonin puheista, että uuden kirjan aihe oli maailmanhistoriallinen ihme, Suomen armeijan juutalaisia rintamamiehiä Saksan (Wehrmacht ja SS) rinnalla sodassa. Telttasynagoga etulinjassa.

Ja kirja alkaa lääkäri Skurnikilla, jolle saksalaiset olisivat myöntäneet rautaristin silmittömästä rohkeudesta lääkärinä etulinjassa. Ensimmäinen valokuva näyttää haavoittuneiden evakuoimista Kiestingin motista. Skurnik järjesti sen ja pelasti satojen ihmisten hengen. Osa heistä oli saksalaisia sotilaita. Yksi Kapustnajaojalta pois kuljetettu muuten oli Kalle Päätalo. Kuvaus tapahtumasta pitäisi irrottaa Iijoki-sarjasta ja painaa kultakirjaimilla. Haavoittuminen kuljetuksineen jää melkein aina kertomatta. Tässä ei.

Päätalo ystävystyi Pekka Harlinin kanssa ja kävi kylässä. Merkittää ihailija lienee ollut vaimonsa Kirsti, omaa sukua Vilkuna.

Kaavailemaani sotakirjaan ”Suomen sotien hirvittävimmät möhläykset” tulisi laaja jakso Kiestingistä. Sieltä olisi uudehkoakin tietoa. Lankomiehet kävivät katsomassa isävainajansa taistelupaikkaa. Kokeneiden metsämiesten arvio oli, että paikka on maailman kauhein, etenkin hyttysten ja kaamean maaston takia.

Osasin varautua. Johnin edellistä kirja (”Koneen ruhtinas”) myytiin sata tuhatta. Keskeinen ansio oli kirjoittajan, koska kohdittain sensaatiomaisen aineiston esittäminen ja suhteuttamien on todella vaikeaa. Kirjoittaja ikään kuin opettaa lukijan uimaan. Tulos on uusi tapa nähdä ympärilleen ja käsittää, että kaikissa keleissä on kaikenlaisia kulkijoita.

Päätalo-elämäkerta on kohta luettu. Mietin miten esitän huomautukseni, jollaista jotkut vielä pitävät virheellisesti loukkauksena. Autismi. Ja siihen tietenkin päälle kauhistuttavan lapsuuden jäljet. Mutta järjen rajat ylittävä pikkutarkkuus ja vähän väliä esiin purskahtava sosiaalinen osaamattomuus vievät ajatukset tiettyyn suuntaan. Palaan tähän.  Ja huomautan, että henkilö voi olla älykkyydeltään pitkälti yli keskitason, muistiltaan erinomainen, ilmiöimäinen painamaan mieleensä sanoja ja sanontoja, usein huimakin puhuja, omista aiheistaan ja ohi kuulijoiden aidon kiinnostuksen, mutta vaikeuksissa vuorovaikutteisessa keskustelussa, nopeaoppinen monissa asioissa mutta taas joissakin toisissa asioissa mahdottoman huono.

Ja siitä päästään kirjoituksen pääasiaan, kuulakärkikyniin. Ballograf Epocaa saa mm. verkkokaupoista, joita löytää yksinkertaisesti hakukoneella. Jopa se kaikissa pankeissa esillä ollut värkki, joka oli palloketjulla kiinni alustassaan, on myynnissä.

Onko Ballografin muste edelleen arkistointikelpoista? On. Katso muutenkin mielenkiintoinen kansallisarkiston luettelo osoitteessa


Verkkokaupan kautta saa kalliin kynän. Oma ihanteeni on Fisher Space Pen.  Vanhin omistamani on hankittu vuonna 1972. Voin yhtyä mainossuitsutukseen. Erikoisen kätevä on taskun pohjalle poikittain mahtuvat ”Bullet”.

29 kommenttia:

  1. Pannaan mieleen Ballograf ja Rader. Niidenkö brändi ei ole lusaantunut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilepa Uniball Micro Deluxe-kyniä. Tavattoman kaunis jälki kevyellä kosketuksella. Toimii sekä tekstauksessa että kaunolla. Erityisesti pitkäaikaiseen tarpeeseen. Toisaalta muistiinpanoissa suosin ohutteräistä mustaa kuulakynää, merkki anonyymi.

      Poista
    2. Onko helppo löytää uusi, jos vanha katoaa?

      Poista
    3. Ongelmatonta. Ostokanavia useita verkossa ja toimistotarvikeliikkeissä. Omani ovat kestäneet jo vuosia musteen kuivumatta. Väreistä: musta ja sininen sopivat täydellisesti viranomaistyöhön. Muuten: kun Hindenburg valittiin 1925 presidentiksi, hän tutki ensi kerran Weimarin perustuslain huolellisesti alleviivaten useita avainkohtia punaisella. Ei suinkaan mielivaltaisesti: punainen oli sotilasmaailmassa vihollisen signaaliväri.

      Poista
  2. Niin, siitä on jo vuosia kun luin kirjan jossa Kalle kirjoitti haavoittumisestaan. Jos oikein muistan niin luoti repi ihan selärangan kummaltakin sivuilta lihaksia. Kalle ja lääkäri päättelivät että Kalle oli juuri ponnistamassa käsillään, jolloin lihakset olivat korkeammalla ja Kalle myös muisti mainita raskasruppisuutensa sekä vahvat selkälihakset. Onhan tuossa milleistä kiinni joutuuko pyörätuoliin vai toipuuko Messukylään halkohommiin. _Murphy-

    VastaaPoista
  3. Pekka Harlin pitänee olla Pekka Herlin.

    VastaaPoista
  4. Kiestingissä tehtiin useita virheitä kuten tässä taannoin mainitsin. Mm. hyökkäyskiilan tavaton kapeus johti heikkoihin sivustoihin ja, ainakin minun valistumattomin silmin, outoihin rintamavalintoihin. Tilanne rintamalla muuttui ajoittain sekamelskaksi ja taistelut olivat raivokkaita. Pataljoonat joutuivat hirveissä oloissa pitkään taistelemaan ilman lepoa ja muonitusta. Hyvä kun tätä on ryhdytty tutkimaan tarkemmin vaikkeivät Kiestingin taistelut koko sotien mittakaavassa suuria olleet. 1944 taistelut olivat massiivisempia ja samoin tehdyt mokat, joista päällimmäisin oli tuudittautuminen omaan erinomaisuuteen. Luultiin tilanteen vakautuneen keväällä 1944, lopullisesti, vaikka rintaman takana jo telaketjut ratisivat uhkaavasti.

    Aasinsilta muuttui, ehkä tarkoituksella tai ekonomisista syistä, lähinnä loikaksi joen yli. Kirjoittajalle kuitenkin kynä on edelleen tärkeä väline. Itse olen perinteisen kovan lyijykynän miehiä mutta viime vuosina taipunut erilaisten, aika sujuvien mutta lyhytikäisten, geelikynien käyttäjäksi. Kynä ja paperi ovat tärkeitä ajattelun välineitä. Tietokone ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tietokone on myös toimiva ajattelun apu, niin tekstiä kuin kuvia tehdessä. Ajattelutapa on silloin vain aika lailla toinen. Kynällä tarkastellaan asiaa aina yhdestä näkökulmasta kerrallaan, koneella työstetään kokonaisuutta eri puolilta.

      Varsinainen ideahan syntyy päässä, niin kynät kuin koneetkin ovat vain apuna sen hahmottamisessa ja työstämisessä eteenpäin.

      Olen sitä sukupolvea, että voisin periaatteessa hyvin tehdä työtäni vielä satoja vuosia vanhoilla menetelmillä, Nuorempana suunnittelin skissaten ensin 6B-kynillä, sitten kovempiin lyijykyniin ja tussipiirtimiin siirtyen.

      Laatumerkki piirtimissä oli Rotring, paksuudet 0,13mm:stä 0,7:aan. Ohuimpia piti käsitellä todella huolellisesti, tukkiutuvia, ja terä myös taittui herkästi. Värikynät Derwent Artisteja, niitä käytetään joskus vieläkin. Lyijykynät Faber-Castelleja, 2mm irtolyijykyniä yleisimmin, niihin pehmeimmät terä skissailuun ja kovempia detaljipiirtämiseen. Myös ohuempilyijyisiä kyniä käytettiin, 0,3mm hienointa viivaa.

      90-luvun lama muutti työtavat. Kynät jäi laatikoihin, ja tietokoneet tilalle. Skissipaperin kulutus nykyään varmaan kymmenesosa aikaisemmasta, eikä kuultopaperia käytetä enää lainkaan. Käytössä enää valikoima huopakyniä ja marker-kyniä, ja joitain mustekyniä siihen, kun jotain täytyy allekirjoittaa käsin.

      Niin, ammatti on arkkitehti, niin kuin edeltävästä varmaan jo tunnistaakin.

      Poista
    2. No niin, tyrmäsin liian lujasti tietsikan vaikka itse käytän sitä joka päivä, myös ajattelun jatkeena. Silti pysyn väitteessäni että todella luovat ajatukset syntyvät tekijän päässä ja kone voi avustaa näkemään tuloksia. Olemme hiivatin kaukana älykkäistä koneista edelleen. Sensijaan, kynän ja paperin ja aivojen yhteistyö on luonteeltaan aivan erilaista. Siinä on yhdistettynä motoriikkaa, eri aivokerrosten aktivointia, ajatusten ilmentymiä paperilla, vaikka epämääräisinä möykkyinä jotka kohta saavat hahmon. Minulle se on korvaamaton yhdistelmä johon samaan olen koneen koettanut avulla saavuttaa mutta en ole päässyt. Henrik Stenlund

      Poista
    3. Tietokone on hyvä buusteri faktantarkistukseen. Jos vaikka haluaa lennosta saada sitaatin oikein. Aivot - silmä - käsi - kynä - paperi -ketju tuntuu paremmalta alkuperäisessä ajatusprosessissa, jossa ideat ja rakenteet hahmottuvat. Tietokoneella editointi on nopeampaa. Tietokoneella on houkutus surffailuun; jälki näyttää hyvältä, vaikka ajatus olisikin karkea ja keskeneräinen.

      Poista
    4. Sukupolvikysymys se on, mikä ajattelun apuväline parhaiten toimii. Archimedes ajatteli piirrellen kuvioitaan hiekkaan, niin kuin arvattavasti tuhannet sukupolvet ennen häntä, suunnitellessaan ensin mammutinmetsästystä ja asumusten malleja, ja myöhemmin temppelien pohjakaavoja.

      Jos nykypäivän aikuiset vielä ajattelevat kynän kanssa, nyt leikki-ikäiset saattavat jo mallintaa ajatuksensa suoraan virtuaalitodellisuuteen. Puheena, todellisuuteen linkittyvänä mallina, koneen käntämänä tekstinä tai ties miten. Koko ajatusprosessi on silloin jo erilainen.

      Minä en enää osaisi kirjoittaa mekaanisella koneella, enkä kunnolla ajatella käsin kirjoittaessanikaan. Ajatusprosessini ei mene sillä tavoin lineaarisesti, että voisin kirjoittaa valmiita lauseita. Eräs kapakkatuttavani, vanhemman polven edustaja, paljon julkaissut kirjailija, taas kertoi kirjoittavansa nimenomaan kynällä ensimmäiset luonnokset. Hänellä ajatus kulkee kynän mukaan samaa tahtia. Ymmärrän periaatteen, vaikka se itselleni onkin vieras.

      Mustekynillä hifistely on nykyisten sukupolvien hautaan mennessä katoavaa taidetta. Tuskin niitä kymmenen vuoden kuluttua monikaan tarvitsee edes allekirjoituksiin.

      Poista
  5. Päätalohan on itsekin pohtinut ihmetellen omaa luonnettaan, osaamatta tietenkään sitä sen tarkemmin määritellä mitenkään - niin, paitsi hulluudeksi, mielisairaudeksi, jota on suvussa.

    Kalle on aikamoinen paradoksi. Olen itsekin joskus vitsaillut, että miten niin uskomattoman vaatimaton ja itseään korostamaton mies kirjoittaakin itsestään, ihan nimellä mainiten, 20 jumalattoman paksua kirjaa. Vähemmän vaatimaton kirjoittaisi kai sata.

    Mielenkiinnolla odotan Professorin kommentteja Kallio-Kallesta. Omasta puolestani lupaan olla suuttumatta, vaikka tavallista parempana Päätalo-asiantuntijana itseäni pidänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päätalo oli enemmänkin kansatieteilijä kuin kirjailija, Paulaharjun tavoin. Tämä on kehu. Kirjailijat (Linna, Kivi, Garcia Marquez esimerkkeinä), he kuvaavat aikakausia ja ilmiöitä, upeata kieltä ja dialogia käyttämällä.

      Kansatieteilijä kuvailee yksityiskohtaisesti käsittelemänsä seudun talojen kalusteita, tarkkoja sananparsia, työkalujen valmistamista, omaperäisiä tapoja, asuinympäristönsä harvinaisia sanoja. Näinhän Päätalo, Paulaharju ja Volter Kilpi tekevät.

      Se, mitä Kalle ei oppinut, oli elävä, mukaansa tempaava kieli, lauserytmi.
      Veijo Merellä, Joni Skiftesvikillä, Pentti Haanpäällä ja Väinö Linnalla se on verissä.
      Siksi he ovat kirjailijoita, eivät kansatieteilijöitä. Harmillisesti Heikki Turunen on siirtynyt Päätalon tavoin kansanperinteen kuvaukseen.
      Kun määrä ei ratkaise, vaan laatu.

      Poista
    2. Tässä kommentissa kolisee onttous. Ulkoaoppimiskyvyillään ja lukemistensa määrillä joka leuhkii, sellaiselle lukijalle luetun sisäistämisellä ei ole mitään merkitystä. Päätalon ja hänen tuotantonsa arvioinnit voisivat jättää tekemättä nekin. Vitsien rakenteluunkaan en suosittelisi.

      Poista
    3. Mitä raamatullista Päätalossa on, ettei hänen tuotantoansa saa arvioida, noin laajoin hahmoin. Kallehan lähti aamulla yläkertaan kirjoittamaan, kuin savottaan. Tekstiä syntyi.

      Mutta kirjailija tietää, että hänen teostaan ja tuotantoaan arvioidaan. Onneksi emme elä poliittisessa tai uskonnollisessa totalitarismissa, jossa epäsopivien arvioiden esittäjät teloitetaan... Tai epäsopivien kirjailijoiden, teosten, kuten Salman Rushdie, josta luvattiin aikanaan tosi suuri tapporaha.

      Poista
    4. Enkä suuttunut, ainakaan vielä. Itse ajattelin, että Kakkos-Anon kommentti oli suunnattu minulle (ei osunut) - nyt vasta tuli mieleeni, että oliko se sittenkin Ykkös-Anolle?

      Poista
  6. Myös tämä mielenkiintoinen:

    Simo Muir: Ei enää kirjeitä Puolasta; erään juutalaissuvun kohtalonvuodet, Tammi 2016

    Täydentänee Simonia?

    VastaaPoista
  7. Olen lukentu Kepleriä mkäsiteleviä elämkertoja. Samoja piirteitä tässäkin nerossa. - Arthur Koestle3r esitti kirjassan Vendenjakajalla, että Kepler olisi ollut skitsofreenikko, mikä ei tietenkään merkitse , että hän olisi oltu mielenvikainen. Häne uskomtaatoman laaja tuotantonsa osoitta sen.

    Mutta teksti siäälisi rinnakkain mitä tarkinta matemaattista analyysiä ja sitten huimaavia uusplatonisia tai hermeettisiä filosfosiiaideoita.Ne taisivat olla hänen lohtusna perin ankarassa ajassa. Hän kuoli siinä kymmenen vuotta 30-vuotisne sodan alkaksisen jölkeen, ja ja sitä enen Böömin sisällisota , tauadit sekä lapsen ja puoliosn kuolema olivat tuoneet murhetta.

    MafH

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harrastihan tieteellisen ajattelun perikuva Newtonkin fysiikan lakien luomisen ohella ahkerasti ja innokkaasti myös alkemiaa, monien muiden tiedemiesten tavoin.

      Tässä(kin) asiassa herkästi tuomitsemme menneisyyden touhut typeräksi taikauskoksi, vaikka sinänsä esim. alkemian ajatus, että aineiden alkuperä on sama ja niitä voi tietyin reaktioin muuttaa toiseksi on aivan oikea. Senaikaisella tietämyksellä se ei vain onnistunut.

      Voihan olla, että tuhannen vuoden kuluttua ihmiset naureskelevat tämän ajan tieteelliselle tiedolle, kuten nyt vaikkapa kvanttiteorian hullunkurisille uskomuksille, puhumattakaan joistakin pimeistä aineista ja energioista - nehän kuulostavat ihan keskiaikaisilta pimeyden voimilta.




      Poista
  8. Siellä Kiestingissä myös isäni oli mukana eikä ylistänyt sotaherrojen viisautta, selvisi sentään poiskin.
    Minä sain rippilahjaksi hienon täytemustekynän nimeä en muista mutta upeaa jälkeä sillä syntyi.

    VastaaPoista
  9. Joissain kielissä puhutaan 'kuulakärkikynästä', toisissa 'kuulakynästä'. Suomenkieleenkin yritettiin joskus tuoda jälkimmäistä muotoa, mutta suomalaisellehan eivät lyhyet ja napakat muodot hevin käy.

    VastaaPoista
  10. Teemu Keskisarja tutkimaan Kiestingin tapahtumia. Wolf Halstin kirjassa tulee hyvin esille se epätoivo, joissa joukot taistelivat. Synninpäästön hän kuitenkin muistaa antaa Siilasvuolle, idolilleen, joka nykytiedon valossa ansaitsisi kyllä kriittisen tutkimuksen. Halsti itse joutui Kiestingin jälkeen selkävaivojen takia hoitoon, joita kylläkin arveli suoraan psykosomaattisiksi. Pari komentajaa taisi suoraan tai epäsuoraan myös tappaa itsensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päätalo tuntui hyväksyneen talvisodan aikana Siilasvuosta käytetyn "Veri-Jalmari" -lempinimen.
      Lempi mikä lempi - Kallehan maata pähötti tippurin takia kahdesti sotasairaalassa...
      Halsti oli kirjoittajana, saati objektiivisenä historiantútkijana, höyhensajan miehiä. Kannatan Keskisarjan nousemista kehään. Kysymys on hyvinkin maamme raskaan sarjan miehistä ja tapahtumista.

      Poista
  11. Ihailtavalla tavalla herra blogisti syöttää meille kiekkoja jotka voimme iloisina lätkäistä maaliin, luullen itse jotain tehneemme.

    VastaaPoista
  12. Paavo Koli sai Kiestingissä Mannerheim-ristin (niitä jaettiin varsin säästeliäästi 1941). Ilman omia tappioita hänen johdollaan pioneerijoukkue (?) tuhosi 10-tuntisessa puolustustaistelussa 200 vihollista. Miten se oikein tapahtui? Sodanaikainen selostus on hyvin ylimalkainen, ilmeisesti salaamissyistä. Mutta ei tarkempaa kuvausta ole myöhemminkään ilmennyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos pataljoonan ja komppanian tarkkuudella tietää niin voi etsiä vastausta kirjasta "Suomen Sota 1941-1945". Siellä on joistakin taisteluista varsin tarkka kuvaus, jotkut on jätetty vähälle. Löytyy useita taisteluita joissa suomalaiset menettivät hyvin vähän miehiä mutta vihollinen useita satoja. Monen taistelun jälkeen laskettiin kentälle jääneet ja useasti luku oli luokkaa 500 - 700 vihollista jos oli vähänkin isompi tappelus. Tätä on vaikea ymmärtää. Syynä voi olla venäläisten tilanteen täydellinen toivottomuus, edessä vihollinen, takana vihollinen. Mitä tahansa tekeekin, saa kuulan kallonsa. Voin ainakin kuvitella että venäläiset olivat kärsimyksiinsä täysin kyllästyneitä eivätkä enää välittäneet vaan halusivat lopun omaan sotaansa näin. Kammottavaa sotaa.

      Poista
    2. Erehdyin ajankohdassa: ritarinimitys tuli vasta elokuussa 1942 ja numerokin oli jo 81.

      Poista