Sivun näyttöjä yhteensä

20. marraskuuta 2017

Muistan huomisen



En erityisemmin pidä Vladimir Nabokovin kirjoista. Varmaan siksi, etten ole  varma, onko hän tarpeeksi hullu.

Vaikka hänen tuotantonsa tuntisi, epäily jää. Hänen teoksensa löytyvät olennaisin osin suomeksi. ”Speak, memory” on meillä ”Nabokov Nabokovista”. Monessa mielessä vaikean kirjailijan Suomen suosion takana on Juhani Jaskari, ensimmäisiä päätoimisia kääntäjiämme (sivuuttaen nyt ilmiön J.A. Hollo).

Nabokovilla on kaksi epäilyjä herättävää taustatekijää. Aivan selvästi hän oli älyllisesti harvinaisen lahjakas. Harvinaisen älykkäitä ihmisiä kannattaa varoa, koska useimmiten he ovat harvinaisen älykkäästi väärässä. Nabokov tosin jätti jälkeensä yksiselitteisiä todisteita, laatimiaan ja julkaistuja shakkitehtäviä. Olen ymmärtänyt että sellainen on todella vaikeaa, kun taas itse pelissä harjaantumisella ja tolkuttomalla muistilla on merkitystä. Hän muuten oli myös kansainvälisen tason perhostutkija eli lepideptorologi.

Toinen epäilyttävä seikka on hänen sukutaustansa. Isän suku oli luettu satoja vuosia Venäjän aatelin merkittävimpiin; äidin puolella oli vain kultakaivoksia ja miljonäärejä tavallisin aatelistaustoin. Puhumatta Saksasta Pariisin salongeissakin Nabokov ihmetteli tuttaviensa oppimattomuutta ja tietämättömyyttä. Äidinkieliä hänellä oli kolme, venäjä, ranska ja englanti.

Kun siis avaan tänään aamulla The Guardianin verkkosivun, sieltä kulttuuriosastossa tirkistelee tämän jutun kuvan (lähde Wikipedia) esittämä Nabokov. Nyrkkeilyhansikkaat kädessä. Hän opetti vielä USA:n professoriaikoinaan eri palkkiota vastaan myös sekä nyrkkeilyä että tennistä. Hänen kirjallisuuden opetuksestaan Cornellissa nauttinut juristiprofessori kertoi, että sitä tennistä käytiin katsomassa kaukaa. Nabokovilla tuntui olevan vähintään kolme paria käsiä kuin salaperäisellä jumal’olennolla, jollaisena hän tietenkin piti itseään, ja silmiään räpyttelemättä ja monta askelta kentällä ottamatta hän päihitti myös ammattilaisia.

The Guardian kertoo nyt julkaistusta Nabokovin unipäiväkirjasta, jossa on merkittäviä tieteellisiä oivalluksia. Unemme ennustavat tulevia tapahtumia. Aion siksi kiertää kaukaa nyrkkeilykintaat ja tennismailat, mikä ei ole edes vaikeaa.

En tullut eilen kirjoittaneeksi blogia. Aina kun panin silmäni kiinni kirjoittaakseni, nukahdin ja aloin nähdä unta Nabokovista. Tämä totesi muun muassa, ettei minkään muun maan kirjallisuudessa olla yhtä kiinnostuneita ihmisten nenistä kuin Venäjän. Tuon luettuaan ei enää koskaan katso sitä Gogolin perusmuotokuvaa entisen silmin. Nabokov ei kai tiennyt, että venäläiset tunsivat suomalaiset nenästä –vanha rehellinen pottunokka oli muka tsuhnan merkki, vaikka minun mielestäni Tolstoilla oli juuri sellainen.

Nähdäkseni Nabokov on yhtä oikeassa kuin inhoamansa S. Freud, joka piti unia toiveiden toteutumina. Tai oikeammassa. Freudin ”toive” tarkoittaa myös pelkoja ja edellyttää siis hänen selostamiensa torjunnan mekanismien käsittämistä ja hyväksymistä, mikä on paljon vaadittu.


Jos saattaa tuon Nabokovin muistelman käsiinne, älkää empikö. On vaikea edes keksiä vertauskohtaa kirkkaan kuulaalle proosalle. On hyvin vaikea löytää vastaavaa, muistelmaa jossa muistelija ei tunkeudu lukijan ja valonlähteen väliin, ylistystä muistamiselle, joka vasta tekee koetusta todellisen. Kuten kirjan alkuperäinen nimi osoittaa, ihminen ei osaa puhua, mutta muisti osaa. Se se osaakin!

20 kommenttia:

  1. Aina kun nenät mainitaan, on nostettava Sterne ja Tristram Shandy esille, ja sen yhtenä johtoaiheena oleva olematon kirja De Nasis.

    AW

    VastaaPoista
  2. Nabokovin Gogol-kirja on syvällinen mutta menee poleemisuudessaan ylettömyyksiin.

    VastaaPoista
  3. Nabokovilla sattui "sauma" oman menestyksen suhteen kun "Lolita" ilmestyi. Aika oli vielä sovinistisille mielikuville avoin. Tänään mies lynkattaisiin somessa. Ehkä.

    Kaippa se useimmille jo nykyään lie selvää, etteivät unet ole koskaan ennustaneet tulevista yhtään mitään. Niiden tarkoitus on yksinkertaisesti (tai ei niin kovinkaan yksinkertaisesti) selvittää ihmisen pää valveillaolon tapahtumista, mahdollisista kriiseistä; mielensolmuista.

    Eräästä painajaistutkimuksesta kertoi media marraskuun alussa: https://www.hs.fi/tiede/art-2000005433092.html

    Kun 1. vaimoni sairastui peruuttamattoman vaikeasti 1980-90 lukujen taitteessa, aloin nähdä raskaita painajaisia joidenka toistuvuuden "ansiosta" jo nukkumaan alkaminen oli yhtä painajaista. Yksi kaameimmista painajaisista, joka toistui toistumistaan pahimman ylitse kömpiessäni (lapsetkin huomioiden kömpiessäMME) unohtui, kun seesteisempi aika koitti, mutta tuli yllättäen takaisin, kun nykyinen vaimoni sairastui tässä äskettäin toisenlaiseen sairauteen, mutta periaatteessa yhtä vakavaan.

    Nyt suhtaudun uniennäkemisiin ja painajaisiin aiemmin kokemani vuoksi toisin, ja iänkin pehmittämänä, ja koska jotain unien sävyssäkin on muuttunut, mutta yhtä kaamea se näkymätön uhka, joka niissä "leijuu", edelleen on.

    VastaaPoista
  4. Muistaakseni Open Culture-sivustolla on myös Nabokovin luentoja (samoin kuin monien muiden englantia puhuvien kirjailijoiden). Olen myös kuullut että Nabokovin luennot ovat olleet hirveän pitkäpiimäisiä, koska hän ei oikeastaan osannut puhua niitä, vaan lukea.

    Jaskari on käsittääkseni sukua Nurmon Jaskareille, jotka taas ovat sukua kaikille entisen Luoman-kylän ihmisille, jotka 1600-luvun nälkävuosina menivät vähiin ja sen takia melkein kaikki ovat sukua toisilleen. Ei Juhani Jaskarin kielellinen taito Luoman kylästä johdu, tuskin se on geeneissä, mutta tuo kirja, Speak, Memory, jonka joku suomennos on ollut myös nimellä Puhu muisti, siis Jaskarin suomennostyötä sekin, on samanveroinen kuin muukin hänen suomennostyönsä.

    Olen aloittamassa samaten Jaskarin Nabokov-suomennosta nimeltä Lahja. Nyt kyllä tuntuu siltä että Nabokov on ollut jäykkä. Ehkä hänellä on ollut mielessään joku selvempi muotti. Teos tuntuu piruettimaiselta. Ehkä se rauhoittuu myöhemmin.

    VastaaPoista
  5. Unista ja niiden enteistä on kerrottu moniaita juttuja. Tässä yksi.
    Naapurin isäntä päivänä muutamana pari syksyä sitten kertoi, kuineka oli pilanpäiten käynyt ennustajalla. Ennustaja oli nähnyt, että jompi kumpi, sinä tai naapurisi, minä siis, vaihtaa syksyn kuluessa hiippakuntaa. No, me että mahtuuhan maailmaan. Asia unohtui, kunnes kerran, seuraavana syksynä, naapuri kertoi, että teidän talon edellinen isäntä oli heittänyt veivinsä ja potkaissut tyhjää...
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  6. Aika pottumainen nokkahan tuolla Nabokovillakin!

    VastaaPoista
  7. Nabokovin nyrkkeilyasento on kuin sirkuspellen. Ehkä tarkoituskin oli esittää osaamatonta harrastelijaa eka kerta hanskat käsissä.

    VastaaPoista
  8. Olen lukenut muutaman Nabokovin romaanin ja pitänyt kahdesta, ja sitten sen Gogolin elämäkerran, joka ei oikeastaan ole elämäkerta vaan kertoo yhtä paljon Nabokovista itsestään ja lukemisesta ja lukijasta. Vaativaa tekstiä ja arroganttiakin kuten yliälykkäillä usein. Loistavaa kieltä kaikki. EG

    VastaaPoista
  9. Lolita-romaani oli kiistanalainen jo valmistuessaan, ja kun amerikkalaiset kustantajat eivät ensin suostuneet julkaisemaan sitä, romaani painettiin Pariisissa. Filmatisoinnit olivat yhtä kiistanalaisia. Aikuisen miehen suhdetta alaikäiseen tyttöön pidettiin arveluttavana aiheena alun perinkin. Nyttemmin ymmärretään huomattavasti paremmin miten pedofilia voi tuhota lapsen elämän. Tapausta ei tee helpommaksi, pikemminkin vaikeammaksi, se, että romaanin Lolita selviytyy kaikesta parhaiten.

    VastaaPoista
  10. Gogol-kirjassaan Nabokov väittää jotain sen suuntaista, että Gogolin mestaruus, kuten kaikkien nerokkaiden kirjailijoiden, perustuu kieleen, ei ideoihin. Samaa voisi sanoa Nabokovista itsestään. Lolitankin asetelma on vastenmielinen ja 12-vuotias tyttö on lisäksi tehty "viekoittelevaksi" (karamellien toivossa!) ja keski-ikäinen mies niin "horrible", että kirjailijan täytyi kestääkseen paneutua välillä kilttiin professori Pnin-parkaan. Loistava kokonaisuus silti. Ja Pninistä ei voi olla pitämättä. Muistelmat varmaan kannattaisi lukea, teksti vain näyttäisi olevan aika pientä ja tiheää. EG

    VastaaPoista
  11. Vaikka en erityisemmin pidä Vladimir Nabokovin kirjoista, minulla on hyllyissäni yksi, Luzinin puolustus (Zaštšita Lužina). Terävää tekstiä, ironisia huomioita, tarina shakinpelaajasta joka yrittää keksiä puolustussiirtoja uhkaavaa vastustajaa vastaan, joksi paljastuu Elämä. Se osoittautuu mahdottomaksi, kyllä, vaikka Luzinille "kaikki muu paitsi shakki oli vain kiehtovaa unta". Tarina on tietysti traaginen, koska ei ole viihde- tai dekkarikirjallisuutta. (äläpäs saivartele, Mikko!) - Juhani Jaskari tämänkin on suomentanut, se on hieno juttu, koska Nabokovin proosa on ilmaisurikasta, tavattoman herkkää. Näin saavat suomenkielisetkin umMIKOT siitä selvän.

    Ps. Shakkia tuntevalle ihmisellekään ei kirja tuota pettymystä, aihe on, minkä näkee kaikesta, asiantuntevasti käsitelty. Samaa ei voi sanoa toisesta - vielä merkittävämmästä shakkiaihetta (luovasti) käsittelevästä mestariteoksesta: Stefan Zweig "Shakkitarina". Siinä jo koko idea on mahdoton; pienen opaskirjan lukemalla plus alkamalla pelata shakkia itseään vastaan, ei... tota noin... ei ylivoimaiseksi shakkimestariksi kehitytä! Ei takuulla! - Vaikka tiedän minä toki että kummassakin kirjassa shakki on symboliikkaa ihan muulle, sanotaan vaikka Kaikelle... mitä nyt ystävälliselle lukijalle mieleen juolahtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on ihana peli. Carlsen, kuten tiedätte, on maailmanmestari. Maailman ehkä toiseksiparas Kasparovin jälkeen. Kasparov ei enää pelaa. Mutta Morozevich pelaa yhä.

      https://www.youtube.com/watch?v=-wRdgOllrzM&t=71s

      Poista
  12. Pieni tarkennus tähän blogistin lauseeseen ”Speak, memory” on meillä ”Nabokov Nabokovista”. Vuonna 1968 ilmestynyt ensimmäinen painos todella on suomennettu noin, mutta vuoden -89 painoksen nimi onkin sitten jo suora käännös: Puhu, muisti. Mielestäni nimi on hyvä.
    T. Kirjastotäti

    VastaaPoista
  13. Tietokonehan voittaa nykyisin shakissa maailmanmestarinkin. Ellen väärin muista, niin jotain tällaista kehitettiin niin, että se pelasi itseään vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistat väärin. Se pelaa, siis on ohjelmoitu oppimaan, samoja pelejä moneen kertaan, ensin potenssiin kaksi, sitten neljä, sitten 16. Ei oikeastaan asia näinkään ole (= itse keksin tuon!). Sille vaan syötetään eri peliasemia, satoja tuhansia, ja sitten se kelaa niitä edestakaisin. Kunnes käy erehtymättömäksi - niiden, ja vastaavien asemien suhteen. Huippushakkinero pystyy laskemaan - jossain kimurantissa keskipeliasemassa - jopa kuusi siirtoparia eteenpäin; se on käsittämätöntä, koska siinä, kun ottaa huomioon kaikki variaatiot, siirtomahdollisuuksia on miljoonittain. Se on mahdollista vain siksi, että mestaripelaaja keskittyy VAIN järkeviin vaihtoehtoihin. No, on niitäkin tuhansittain... on pakko luottaa intuitioon. Siitä syystä tulee, vielä kun toimii kovan painen alla, ja kello tikittää, virhesiirtoja... Tietokone ei tunnelmoi, ei tunne melankoliaa tai intoile, ei hyräile menneitä menestysschlaagereita, on neutraali politiikankin suhteen; se vaan "miettii" miljoonia eri vaihtoehtoja sekunnissa, miettii mitä on oppinut, ja kymmenessä sekunnissa sillä on hanstaagissaan kymmeniä miljoonia eri siirtovaihtoehtoja - antaa kellon vaan tikittää! Minuutissa se on keksinyt jo miljardi eri vaihtoehtoa nujertaa tuo pöydän toisella puolella istuva ihminen. (Minuutti on lyhyt aika shakkipelissä. En nyt puhu pikapeleistä.) Loppupelissä, kun nappuloita on enää vähän, mutta ruutuja edelleen samat 64, tietokone tietää muutamassa hetkessä KAIKKI mahdolliset (ja myös mahdottomat, eli sääntöjenvastaiset) vaihtoehdot. - Ei ihminen sitä enää voi voittaa. Mahdotonta.

      Mutta meille amatööreille shakin pelaaminen on kivaa seurustelua. Väliäkös sillä kumpi häviää, pääasiahan on se, että se en ole minä.

      Poista
    2. Muistelisin lukeneeni jostain, että kyllä nuo tietokoneet alkavat olla jo sillä tasolla, että ne voittavat kenet tahansa ihmisen, maailman parhaankin, sellaisella pelitavalla, jota lienee pakko kutsua luovuudeksi. Käyttävät strategioita, joita niille ei ole koskaan opetettu, ja tekevät siirtoja, joita ei ihmiselle tulisi mieleenkään. Tapauksessa josta oli kyse, pelinä oli go, lautapeli, jossa mahdollisten siirtojen määrä on vielä monituhatkertainen shakkiin verrattuna, mutta yhtäkaikki aika yksinkertaisilla säännöillä etenevä lautapeli. Siinä tietokone on jo voittanut ihmisen.

      Alkaisikohan tietokone joskus saavuttaa jotain samanlaista, kuin ihminen. Vaikka kuvataiteilijat. Rembrandt, Leonardo, Michelangelo, Gallen-Kallela, Schjerfbeck, Picasso. Kehittyminen taiteessa kun heillä ei ollut suinkaan teknisen taitavuuden lisääntymistä, vaan elämänkulun, epäonnistumisien, ihmissuhteiden alkamisen ja päättymisen, konkurssien, vanhenemisen ja voimien vähenemisen ja kaiken muun mitä ihmiselämään kuuluu, vaikutusta töihin.

      Katselin mökillä halkoja hakatessani isäni aikanaan veistämää kirvesvartta. Muistin vielä, kun hän sen veisti tuvassa penkin päässä, pääosin kirveellä, vähän puukolla loppuja silotellen. Tavallisen näköisestä koivuhalosta, jossa toisessa päässä oli vähän mutkaa niin, että siihen sai syiden mukaan hieman varren taipumaan. Kestänyt jo kolmekymmentä vuotta.

      Laitoin vanhan kirveen talteen, kun ei itse enää sellaista vartta osaa veistää mitä isäni seitsenkymppisenä. Ja lapseni osaisivat vielä vähemmän. Vaatisi muutaman kymmenen vuotta päivittäistä kirveen käyttöä. Toinen kadonnut taito on viikatteen liippaus. Kyllä minä sen suunnilleen teräväksi saan niin, että heinä katkeaa, mutta taitoni on kaukana siitä näppäryydestä, jolla tottunut teroittaja vuorotellen molemmin puolin terää sivaltelee liipalla. Tasaisella nopealla rytmillä, vasemman käden sormet tanssien terän hamaran päällä, samalla kun oikean käden sormet käyvät sentin päässä terävästä puolesta.

      Mikä siinä on, että vanhetessaan alkaa verrata itseään isäänsä. Teen töitä ammatissa, jota hän ei olisi ikinä osannut eikä pystynyt oppimaan, mutta arvomaailma jotenkin vain periytyy.

      Oppiiko tietokone ihmisen arvomaailman. Viikatteen kone varmaan saisi terävämmäksi kuin ihminen, jos sitä varten kone tehtäisiin. Mutta siihen lie pitkä matka, että kone saisi niitettyä kivisen ahon raunioiden liepeet pieksämättä terää kiviin. Eikä tarvitsekaan. Merkityksetöntähän sellainen toiminta mitenkään taloudellisesti onkin. Taidetta taiteen vuoksi, lähinnä.

      Poista
    3. - Meillekin ostettiin sellainen taidekirves, se on kyllä hyvä. Siittä voi tiäkkö ni ajaa vaikka jonteerellä ylitte eikä se varsi kärsi!

      - Että mitä niin? No ekkai sää ny jostain vanahasta puuvarresta iänkaikemmeinaa jankuttaa..

      Noh, niin-no. Se oli viistoista vuotta vanha, itekki olin vajaa parikymppinen, varsinaista taiteilua vailla.

      - Ei tullu mukaan se Teidän Uusi Kirveenne?

      Poista
    4. Muuten kannatan käsipeliä, en kirvesurheilua tai kuntoshakkia. Jonka lisään ed. lausumaani; täten.

      Pääsinpäs käyttämään puolipistettä.

      Poista
  14. Nabokovista vielä! Keräsin minäkin aikoinaan perhosia, myös Microlepidopteroita, vaikka stipendin sain Lounais-Hämeen Luonnonsuojeluyhdistykseltä kun aloin tutkii Heteropteroita. (250;- markkaa. Pullo olutta maksoi silloin Kantakrouvissa 72;- penniä.) Nyrkkeilyssä taas kaksoisvelipuoleni molemmat olivat suomenmestareita omissa (52 kg eli kärpässarja ja 56 kg eli kääpiösarja) sarjoissaan. (Toinen sai aina muina vuosina turpiinsa, joskus tosin vain hajaääni 2-1 Jorma Limmoselta. Joka oli kyllä aivan maailman eliittiä.) Minulle he sanoivat, velipuoleni, kun oli 14 -v, että älä lopeta nyrkkeilyä ikinä, olet lahjakkaampi kuin me yhteensä. Joo. Joopa joo. Niin... tuo Nobokovin poseeraus tuossa nyrkkeilykuvassa on... ei se mielestäni ole vittuilua mutta on niin päin pois p-ersettä oikeasta perusasennosta, että sen täytyy olla... viesti jostain. (Jota en minä ymmärrä.) tule tule tyttöni, tule tanssihin mun... tms. Kummallista.

    VastaaPoista
  15. Summa summarum:

    miksi minä en ole yhtä tunnettu kirjailija kuin Vladimir Nobonakov, vaikka

    1) olen kerännyt myös insectejä
    2) pelannut shakkia
    3) nyrkkeillyt
    4) tehnyt kaikenlaista muutakin
    5) Herra Paratkoon!...

    Ps. Jos joku teistä väittää, että se johtuu siitä, että en ole julkaissut mitään... sanoisin, että älkää ny puuttuko sivuseikkoihin. Suuremmista linjoistahan tässä nyt on kyse. (alkaa hyräilee mollivoittoisesti kuin kissa, 1—½—1—1—½—1—1)

    VastaaPoista