Sivun näyttöjä yhteensä

15. marraskuuta 2015

Perustuslaki homeessa



Suomessa valvotaan ylinopeutta tehokkaammin ja kalliimmin kuin terrorismia.

Varmuuden vuoksi: en ole edelleenkään koskaan saanut huomautuksia, rikesakkoja enkä sakkoja liikennerikkomuksista eli en liioin ylinopeudesta. Kerran tuli pelkkä muistutus, että olin siinä Stockmannin paikoitushallin alamäessä ajanut 32 km/h, vaikka lupa olisi ollut vain 30:een.

Mutta nyt sekä armeija että poliisi väittävät, ettei niillä ole lupaa sellaiseen teleurkintaan, jota terrori-iskujen ehkäiseminen edellyttäisi.

Ehkä armeija ja poliisi valehtelevat. Ehkä ne vain haluavat päästä urkkimaan sinun yksityiselämääsi.

En usko tuohon tulkintaan, vaikka väittäisin, että kokemukseni poliisista, armeijasta ja tuomareista on varsin suuri ja perinpohjainen. Toisin sanoen en pidä virkakuntaa erikoisen ansiokkaana väkenä, vaan tiedän, tunnen ja osaan nimetä sen piiristä ihmisiä, jotka pitäisi oikeastaan siirtää toisenlaisiin tehtäviin.

Tiedossani ei ole keinoa parantaa tilannetta tältä osin. Tiedossani ei ole tarvetta sellaiseen. On toimittava mahdollisuuksien rajoissa, ei mahdottomuuksien. Ei ihminen hyppää kymmentä metriä pituutta, ehkä venäläinen.

ISIS ehkä luulee keksineensä jotain uutta. Euroopassa ehkä ajatellaan, ettei tällaista ole nähty ennen.

Molemmat luulot perustuvat heikkoon historian tuntemukseen. Myös viattomiin sivullisiin kohdistuva terrori, josta käytettiin epämääräistä nimitystä ”anarkismi”, oli suosittua muun muassa 1800-luvun Venäjällä. Siviilejä surmattiin aika yleisesti suurin määrin. Perushistorioista noita tekoja on häivytetty niin että useimmiten mieleen tulevat vain juutalaisiin kohdistuneet pogromit, joita harjoitettiin ainakin tuhat vuotta. Sitä vastoin keskustapuolueen saman nimen omaksunutta nuorisojärjestöä ei tunnu haittaavan, että täällä vesaiset kävivät murhaamassa kokonaisia kyläkuntia pitkien matkojen takana. Vastaavasti rajamaissa riehunut ”vuosisatainen vihamiehemme” ei ollut välttämättä venäläinen, vaan hyvinkin usein karjalainen rosvojoukko.

Vaikka Isonvihan aikaa on johdonmukaisesti paisuteltu jo aikalaiskertomuksissa – kirjoittajilla oli tarve selittää Tukholmassa, miten suurta myötätuntoa heille oli oikeus vaatia – täysi terrori oli kyllä muotia myös 1700-luvulla. Sitä edellisellä vuosisadalla Saksassa tuhottiin kokonaisia maakuntia. Suomessa ylpeillään hakkapeliitoilla, jotka olivat väkivallantekojen erikoismiehiä. Ja Vanha testamentti on varsinainen kansanmurhien antologia.

Samaan lopputulokseen johtaa kaksi aivan erilaista perustelua. On väärin tappaa ihmisiä. Tappamalla ihmisiä ei saavuta kestäviä tavoitteita.

Käytännössä kaikkien kulttuurien kaava on ollut kymmeniä tuhansia vuosia sama, jonkinlainen työnjako. Aikanaan käsitettiin, että vaikka orjuus on monessa suhteessa kätevä keksintö, hävikki on hirveä ja tulokset paljon huonommat kuin niin sanotussa työnteossa, jossa tekijät ovat ainakin periaatteessa jossain määrin vapaita.

Eilen kuultiin monta kertaa, että Schengen-sopimus eli vapaa liikkuvuus on menon kengissä. Jo aloitettuja rajatarkastuksia on kuvattu väliaikaisiksi. Sepä nähdään.

Pakolaiskysymys on nostanut esiin toisen ongelman. Maassa asuville on taattava samat ja yhtäläiset oikeudet kansalaisuuteen katsomatta. Nyt näyttää siltä, että pakolaisten oikeuksia on supistettava, koska täyteen palettiin ei taida olla varaa.

Jo vuosia eräät ovat julistaneet ulkomaalasten ja vähemmistöjen syrjimistä ja on selvää, että tuo ”monikulttuurikriittinen” tunnepohja laajenee nyt.

Asia on otettava tunteilematta. Englannin pääministeri esitti juuri tuon edellä mainitun vaatimuksen ehtona EU:ssa pysymiselle. Siellä ei haluta maksaa maahanmuuttajille heti samaa kuin kansalaisille.

Suomessa kiireellinen kysymys on päästää poliisi ja armeija rikkomaanyksityisyyden suojaa, jotta ne voisi varjella yksityisyytemme suojaa. Viranomaiset tarvitsevat pelottavia valtuuksia tehdäkseen sitä työtä, jota varten ne toimivat. Ennen sanottiin ”kansalaisten turvallisuus ja ruumiillinen koskemattomuus”. Nyt tuo pitää kirjoittaa jollain toisella tavalla. Väliaikana voidaan puhua pelkästä turvallisuudesta. Ja heti on tunnustettava, että tällainen on liukumista ”valvontayhteiskuntaa” eli kansalaisvapauksien kaventamista.

Itse olen vastustanut tuota kehitystä kauan. Olen katumaton. En ollut väärällä asialla. Mutta maailma muuttui. Televiestinnän nykyistä roolia ei kukaan osannut kuvitella vuonna 1999, kun perustuslaki muuttui. Valtakunnanrajojen merkityksen muuttumista ei osattu ottaa huomioon.

Tätä on historia. Vaikka kuinka odottaisi, odottamaton tapahtuu. Ja kun jotain tapahtuu, se melkein aina melkein jää tapahtumatta. Tämä on historianfilosofian alkeita. Tapahtumat eivät ole lainalaisia (determinoituja). Jos nuori Hitler olisi taittanut niskansa Linzin koulun portaissa… Jos se pahuksen pöydänjalka ei olisi vaimentanut räjähdystä Hitlerin bunkkerissa heinäkuussa 1944… Ei kuulemma pitäisi jossitella, mutta nämä ovatkin esimerkkejä odottamattomista käänteistä.

Demokratian yksi tunnusmerkki on se, ettei demokratia koskaan toimi kunnolla, ja sen saa sanoa julkisesti. Ihminen joka ei kestä epävarmuutta on valmista tyrannin ruokaa. Hänestä voi tulla pikkutyranni, joka ratkoo sielullisia ongelmia ampumalla.

Kysymys esimerkiksi lain perustuslainmukaisuudesta ei ole vain oikeudellinen kysymys. Se on myös poliittinen kysymys. Meidän on harkittava, onko tämä kysymys jatkossakin professoreiden vai poliitikkojen kädessä.

En tarkoita, että perustuslain pykälän voisi äänestää tuosta vain kumoon. Tarkoitan että olen ehkä muuttanut mieleni. Perustuslakituomioistuin olisi ehkä sittenkin parempi ratkaisu kuin nykyinen perustuslakivaliokunta. Sinne tarvittaisiin oikeusoppineiden lisäksi poliitikkoja, joilta samalla vietäisiin loppuiäksi lupa harjoittaa minkäänlaista poliittista toimintaa.

27 kommenttia:

  1. "Asia on otettava tunteilematta. Englannin pääministeri esitti juuri tuon edellä mainitun vaatimuksen ehtona EU:ssa pysymiselle. Siellä ei haluta maksaa maahanmuuttajille heti samaa kuin kansalaisille."

    Kappaleen ensimmäinen lause on kuin suoraan erään toisen professorin blogista. Luen kumpaakin professoria säännöllisesti tasapuolisuuden nimissä.

    Joskus laskutikkuaikana opetin matematiikkaa. Desimaalipilkun paikka eli suuruusluokka piti aina osata.

    Olen usein linkittänyt sananvapautta salliville ja kommentit hyväksyville sivustoille Scientific Americanin tuoreehkon väestöennusteen. Syntyvyys saadaan jotenkuten hillityksi mm. Intiassa ja Kiinassa hyvinkin, mutta Afrikan väkiluvun ennustetaan kasvavan seuraavan 85 vuoden kuluessa neljään miljardiin.

    Jos vaikka helpottaisimme Afrikkaa joka vuosi ottamalla vaeltajia vastaan yhden miljoonan joka vuosi, niin siitä huolimatta 85 vuoden päästä Afrikan väkilukua se juurikaan hetkauttaisi.

    Internetissä on sivustoja, joissa maatamme mainostetaan muslimimiehen paratiisina. Lisää pontta näille sivustoille antoi Sipilän höveli kutsu ja talonsa luovutuslupaus. BBC:n toimittaja tivasi Cameronilta aikooko tämä pistää paremmaksi. Tämä levisi netissä. Googlen laskureissa kiinnostus maatamme kohtaan suorastaan räjähti. Pelkästään sivustolla, jossa arabiankielellä neuvotaan 14 kohdalla miten maamme viranomaisille pitää vastata että turvapaikka heltiää, kliksauksia oli viikon aikana kertynyt 10 miljoonaa..

    Lehtitiedon mukaan ainakin yksi Pariisin iskun tekijöistä oli runsas kuukausi sitten turvapaikan hakijana maahan tullut. Meille tuli lähes viikon ajan muutaman komppanian päivävauhdilla ihmisiä, joita ei edes haluttu kirjata keitä olivat. Nykyään sentään kirjataan, mutta tulijoita riittää vaikka Ruotsi sulkisi rajansa.
    Tässä kohdenkin olen taipuvainen olemaan blogistin kanssa samaa mieltä, että armeijassa (ml rajavartiolaitos) on henkilöitä, joiden paikka voisi olla jossain muualla.

    Tuskin ainuttakaan kyetään palauttamaan vaikka perusteita turvapaikkaan ei olisi. Jopa albanialaisten palauttaminen tuottaa vaikeuksia. Albania on sentään kuulunut Natoon jo vuodesta 2008.

    Professori Koskenniemi totesi YLEn ykkösaamussa pari viikkoa sitten: "Kaikilla on oikeus hakea Suomesta turvapaikkaa". Tämä on sanatarkka lainaus.

    Sipilä taas on jo ehtinyt tyrmätä hallituksensa ministerin ajatuksen pienentää vetovoimatekijäksi osoittautunutta sosiaaliturvaa. Iltalehdessä olikin videopätkä, jossa vastaanottokeskuksen nuoret vihaiset miehet tivasivat: "Antakaa meille meidän rahamme". Ihmettelin ensin kuka heiltä on rahat ottanut kunnes tajusin, että he olivat tyytymättömiä ruokaan ja halusivat mennä ostoksille.

    On helppo arvata mikä on ruuan jälkeen nuorten miesten seuraavaksi suurin ongelma.

    VastaaPoista
  2. Tulisiko ajattelemasi perustuslakituomioistuin korvaamaan myös perustuslain jälkivalvonnan eli sen, että normaalit tuomioistuimet nykyään jutuissaan soveltavat (myös) perustuslakia (ja ihmisoikeussopimuksia ja sen sellaisia)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei eikä tuo oikeastaan valvontaa olekaan. Ajattelen aitoa tulkintaongelmaa, jossa kaki samantasoista perustuslain normia on ristiriidassa. Punnintaperusteet (enemmän / vähemmän) ovat asia erikseen, normit (kyllä/ei) erikseen.

      Poista
    2. "Ajattelen aitoa tulkintaongelmaa, jossa kaki samantasoista perustuslain normia on ristiriidassa." Tuollaisia tapauksiahan KKO:n ja KHO:n isot perusoikeusratkaisut nimenomaan ovat. Poliitikkoja en päästäisi niiden juttujen lähellekään.

      Poista
    3. Homeessa koko jäpikäs.

      Poista
    4. Mielenkiintoista olisi nähdä, kuka/ketkä ilmottautuisivat vapaaehtoisina poliittisiksi eunukeiksi.
      Veikkaan ettei tunkua olisi.

      Poista
    5. Pikkulinnut ovat tienneet, että poliittisen kentän yhdeltä laidalta on lähiaikoina tulossa avaus, jolla perustuslain vaikutusmekanismeissa mutkat pannaan kerralla suoriksi.

      Poista
  3. Luin tämän päivän lehdestä että heti kun yksi näistä terroristeistä oli tunnistettu, haettiin välittömästi hänen isänsä ja veljensä kuulusteluihin, ja heidän asuntoihinsa tehtiin kotietsinnät. Tähänkö nyt halutaan Suomessakin mennä? Toivottavasti pidetään pää kylmänä, eikä lähdetä polkemaan ihmisoikeuksia terrorismin varjolla, kuten Ranskassa näemmä tehdään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on näemmä se moderni eurooppalainen käsitys siitä miten asioita pitäisi hoitaa. Sen käsityksen ydin on se, että jos jotakin paha tapahtuu pitää seisahtua, jäykistyä, sulkea silmänsä ja toivoa päänsä sisällä kovasti-kovasti, että paha mikä siellä luomien takana ennen oli menisi pois. Länsi-Eurooppalaiset, mukaan lukien Suomi yrittävät näin "ratkaistaa" myös pakolaiskriisiä.

      Poista
    2. No miten muka olisi pitänyt toimia??? Jättää syyllisen taustat tutkimatta, tyytyä tapahtuneeseen ja haudata kuolleet? Kommenttisi oli kai huumoria?

      Poista
    3. Sinun mielestäsi olisi siis ihan ok jos sinun poikasi, joka on muuttanut pois kotoa jo vuosikausia sitten, tekisi jotain hirveää, niin poliisi tulisi ja penkoisi sinun asuntosi, ja joutuisit kuulusteluihin? Ilman mitään todisteita, että olet syyllistynyt yhtään mihinkään. Niin kauan olet syyllinen, kunnes toisin todistetaan? Eikös se länsimaisessa sivistysvaltiossa pitäisi mennä juuri päinvastoin?

      Siis ihan oikeasti, ei tällaista Suomeen. Jos ihmisoikeuksia aletaan näin voimakkaasti polkemaan, ei voida puhua enää sivistysvaltiosta. Kyseessä on silloin poliisivaltio.

      Poista
    4. Joo, tuli tuosta sukulaisten vainoamisesta ihan Neuvostoliitto mieleen, suuren terrorin aika 1935-38.
      Tosin taitaa olla se ero että Ranskassa vielä oikeuslaitos toimii, ainakin luulisin. Uskon.

      Poista
    5. Joku näistä anonyymeista täällä arvelee, että poliisin pitäisi oikeusvaltiossa odottaa, kunnes terroristi marssii poliisilaitoksen ovesta sisään ja esittää tunnustuksen. Kuulustelu ja asunnon penkominen on mitätön oikeuksien loukkaus jos vertaa tappamiseen. Vanhemmat jotka ovat kasvattaneet murhaajan ovat muuten vastuussa hänen teoista vähintään moraalisesti elämänsä loppuun saakka. Jos kaikki suomalaiset olisivat tälläiset impotentit 'oikeuksien' miehet, ei Suomi olisi koskaan antanut Stalinille turpiin Talvisodassa. Että poliisikuulustelu on ylimääräinen vallankäyttö? Joo niin.

      Poista
    6. Jos poliisilla ei ole hajuakaan, kuka on terroristi, niin ei sitä pitäisi lähteä arpomaankaan ihan summanmutikassa. Sukujen vainoaminen ei totta vie ole enää tätäpäivää, ja samaa mieltä olisit sinäkin jos oma kotisi ratsattaisiin syyttä suotta. Netissä on helppo saarnata, mutta oikeassa elämässä sinäkin tarkistaisit kantaasi. Usko huviksesi.

      Poista
    7. "Vanhemmat jotka ovat kasvattaneet murhaajan ovat muuten vastuussa hänen teoista"

      Ei muuten ole länsimaista oikeuskäsitystä noudatettaessa (ks Runeberg Wibelius).

      Poista
    8. "Ei muuten ole länsimaista oikeuskäsitystä noudatettaessa (ks Runeberg Wibelius)."

      Tämä on huvittavaa. Että 21. vuosisadan terroristejä ja massamurhaajia jahdatessa poliisin pitää lukea mitä vänrikki Stool tekisi tilanteessa kun tilanteessa. Joo, näin ne terroristit kaikki saadaan kiinni ja kansakunta turvaan. Oliko murhaajan vanhempien ovelle koputtaminen vänrikille sitten isokin rikos? Mutta mitäs muumipappa tekisi?

      Poista
    9. Vielä anonyymille: ei ole mahdollista elää 21. vuosisadan multikultuurista elämäntyyliä, jossa kuka vaan mistä vaan milloin vaan minkäläisillä tavoilla ja moraalilla vaan voi astua yli rajan Suomeen ja samaan aikaan seurata poliisitoiminnassa 200 vuotta vanhaa romanttista kirjallisuutta. Tämä olisi typerää. Haluatko olla turvassa tai haluatko pitää Runebergin oikeassa?

      Poista
  4. Kemppiselle kiitokset vuosia jatkuneesta blogin pidosta. Unohtamatta tämän päivän raadollisia tosiasioita oli rohkaisevaa lukea myös vanhempia kirjoituksiasi, esim. Heimo Lammesta ja isästäsi kesältä 2006. Vaihteeksi herää usko siihen, että kumpuaa ihmisestä joskus jotain inhimillistä ja aitoakin. Uskaltaisiko jopa ihan varovasti sanoa, että tervettä järkeä ja lähimmäisen osan ymmärtämistä. Tolkun miehiä selvästi kummatkin.
    Hienoa että vanhemmatkin kirjoituksesi ovat yhä lukijoiden saatavilla ja harmaita marraspäiviä ilahduttamassa.

    VastaaPoista
  5. Ihmiskunnan muisti on sukupolven mittainen.
    Ei ole kun 40 vuotta siitä kun pommit paukkuivat Pohjois-Irlannissa ja Manner-Euroopassa.
    IRA, PLO, RAF, ja mitä niitä nyt olikaan...

    VastaaPoista
  6. Pariisin tapahtumista merkittävä / merkittävin? juttu maailmankin mitassa oli Jaakko Hämeen-Anttilalla, jolle oli omistettu eilisen Aamulehden etusivu. Terroristien todellinen tavoite on provosoida länsimaat pahempiin typeryyksiin. Toivottavasti he eivät onnistu tässä.

    http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1195006236458/artikkeli/+koston+kierre+hameen-anttilan+vaikuttava+kirje+on+puhuttanut+jo+satoja+tuhansia+ihmisia.html

    VastaaPoista
  7. Hienoa, että todellisuuteen heräillään vähitellen. Valitettavan myöhään toki.

    "Olen katumaton. En ollut väärällä asialla. Mutta maailma muuttui." ...."Tätä on historia. Vaikka kuinka odottaisi, odottamaton tapahtuu."

    Eikä tästä muka varoitettu? Oli jo pitkään täysin selvää, että harjoitetulla politiikalla nämä tämän sortin tapahtumat tulevat edelleen yleistymään ja leviämään koko Eurooppaan. Mutta vieläkään asiaa ei haluta avoimesti tunnustaa. Silmät kiinni ja sormet korviin vain. Utopia arkijärjen edelle.

    "Jo vuosia eräät ovat julistaneet ulkomaalasten ja vähemmistöjen syrjimistä ja on selvää, että tuo ”monikulttuurikriittinen” tunnepohja laajenee nyt."

    - Varmaan noinkin. Mutta osa "eräistä", se fiksuin osa, joka esim. europarlamentissa nyt vaikuttaa, ei ole kritisoinut maahanmuuttoa koskaan *yleensä' tai mahantulijoiden toimintaa eritelmättömänä joukkona, vaan on kritisoinut nimenomaan sitä pohjatonta typeryyttä ja sinisilmäisyyttä maahanmuuttopolitiikassa, jonka politiikan hedelmiä tässä nyt pikku hiljaa alamme nauttia. Esim. jo Tanska on hoitanut asiansa pykälää paremmin.

    Minusta väite "kukaan ei voinut tietää" on todella ala-arvoinen. Me itse tilasimme tämän.

    Kovasti samaa mieltä olen blogistin kanssa siitä, että viimeistään nyt viranomaisten tiedonhankintakeinot on pantava ajan tasalle. Kun toisessa vaakakupissa on terrorismin "suojelu" ja toisessa ovat minun sähköpostini, jonka Google, Microsoft, NSA, KGB, CIA, FBI, Facebook, Twitter, Ruotsin FRA, jne, jne. joka tapauksessa lukevat, valinta on todella helppo.

    Jo yhden yhden terroriteon estäminen riittää siihen, että viranomaisvaltuudet annetaan riittävinä.

    VastaaPoista
  8. "...Schengen-sopimus eli vapaa liikkuvuus on menon kengissä"

    Näin on, enkä tiedä kuka sitä edes jäisi kaipaamaan.

    Minulta on mennyt tässä varmaan jotakin kovin olennaista ohi, mutta joku viisaampi voisi selittää, mikä ihmeen jumalainen arvo siihen liittyy, että rajojen yli voi liikkua holtittomasti ja miten vain tunnistautumatta. Miksi ja kenelle tämä on korvaamattoman tärkeää?

    Itselleni ei ole mikään ongelma näyttää matkustusasiakirjat rajalla kun menen esim. britteihin, USA:n, Turkkiin jne. Minusta on reilua ja turvallisuutta lisäävää se, että kukin maa aina tietää, ketä sinne tulee.

    Mukanahan ne kaikki matkustusasiakirjat on Schengen-alueellakin aina oltava:

    Wikipedian mukaan:

    "Vaikka matkustusasiakirjoja ei tarkistetakaan rajoilla, Schengen-alueella matkustavien on pidettävä mukanaan ne matkustusasiakirjat, joita kukin Schengen-maa vaatii, ja tarvittaessa matkustajan on kyettävä todistamaan henkilöllisyytensä ja kansalaisuutensa viranomaisille."

    Mistä siis tämä kauhea poru siitä, että passit taas rajoilla katsotaan?

    VastaaPoista
  9. "Tappamalla ihmisiä ei saavuta kestäviä tavoitteita."

    Tämä on - valitettavasti - vain osatotuus: riittävällä häikäilemättömyyden on mahdollista saavuttaa ns etninen valloitus (esim. Turkin armenialaiset, Amerikan mantereen intiaanit jne). Tuosta syystä ainoa kestävä perustelu on: "On väärin tappaa ihmisiä."

    Ensimmäisen argumentin ongelma on siinä, että siinä ryhdytään tarkastelemaan väliargumentilla: jos saavutan tavoitteeni teolla X...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kestävää kehitystä tavoitteena sotahalukkuuden taittaminen tapahtui (kai) Japanissa kun Hiroshimassa ja Nagasagissa tapettiin ja vammautettiin parilla ydinlaakilla satojatuhansia ihmisiä. Vasta nyttemmin Jaappanissa äänestivät, voisivatko heidän sotilaansa ase kourissa osallistua edes rauhanturvaamistehtäviin maailman murhapisteissä. Taisi mennä nippanappa lävitse se lakialoite.

      Poista
  10. JK: ."..täällä vesaiset kävivät murhaamassa kokonaisia kyläkuntia pitkien matkojen takana"

    Yrjö-Koskinen toteaa jo 150 vuotta sitten, ettei näissä 1500-luvun lopun ns. rappasodissa oikein voi tietää, kumpi aloitti. Joka tapauksessa Vesainen lähti Vienaan vasta sitten, kun vienalaiset olivat käyneet tuhansin miehin hävittämässä mm. Oulujärven seudun asutuksen.

    VastaaPoista
  11. Tuli jotenkin mieleeni salamitaktiikka. Tämähän on siis se operaatio, jolla pikku hiljaa hivuttaen toteutetaan vastapuolelle ikäviä päätöksiä, logiikalla että "no eihän nyt tästä kannata vielä meteliä nostaa."

    Sinällään hauska teoria, että pätee paitsi pakolaisten määrään ("No eihän heitä ole vielä kuin 2 % väestöstä") että terroristeihin ("No eihän he ole tappaneet kuin muutaman hassun ihmisen.").

    Lopputulos on joka tapauksessa se, että kaikilla menee huonommin, paitsi ehkä jollain eliittitason päättäjillä (EU) tai terroristijohtajilla (ISIS).

    VastaaPoista