Toistaiseksi maininnatta on arvoituksellinen kysymys
maiharista eli maihinnousutakista, joka jotenkin kuului tuohon sanaan
asukokonaisuuteen aivan samalla tavalla kuin risuparta ja Lenin-henkinen
lippalakki,
Jos muistan oikein ushanka
ei ollut erikoisemmin muotia mutta ei liioin luokasorron symboli. Maailman
silmissä se, mikä meille on edelleen ”armeijan karvalakki” on ”venäläinen
karvalakki”. Talvisodassa karvis oli jo virallinen ja käytännössä kaikkien
käyttämä; venäläisillä oli piippalakki, budennovka, joka kummallisen näköinen.
En ole huomannut edes hupsuimpien tuttavieni, niidenkään jotka ovat
kuljeskelleet neuvostolaisen tai DDR-lähtöisen kokardin kanssa, turvautuneen
piippalakkiin. Mahtoiko se herättää sekavia tunteita, kun esimerkiksi yllä
kuvassa oleva hahmo on ainakin minulle ja luultavasti monelle ”Stalin Joulupukin
pikku apulaisena”?
Karvalakkien ongelma on tietysti tuttu kaikille miehille. Ne
eivät lämmitä, varsinkaan korvia. Reuhkan korvusten laskeminen alas edellytti
omana armeija-aikanani esimiehen antamaa käskyä. Vaikka olisivat korvat
pudonnet päästä, omasta aloitteestaan sitä ei saanut tehdä.
Epäilen tämän hetken elokuvan tekijöiden silmää, Edvin
Laineen aikana kaikki tiesivät, että repsottava korvus merkitsi esimiehen
arvovallan kiistämistä tai kyseenalaistamisesta. Ajatelkaa Tuntematonta
sotilasta.
Sääli myöntää ettei tuo karvalakki taida olla suomalainen
keksintö. Sitä käytetään Kiinassa asti. Suomen kansalaissodan valokuvista käy
ilmi kirjavuus, jonka muuten suomi-elokuva toisti. Erilaiset käkriäiset pitivät
karvamösää myös kesällä. Mitäpä sitä yhden hellekauden takia muotia vaihtamaan.
Niin, ja koivistolaiset olivat erikseen; niitä suosivat ainakin hevosmiehet, ja
taas syy jää epäselväksi.
Viittaan vain siihen, että nahkainen turkislakki ei
välttämättä syntynyt kotikeinoin. Nahkan ompeleminen on vaivalloista. Vanhat
sanomalehdet ja luettelot ovat väärällään erilaisia lakkitehtaita.
En kuollaksenikaan ymmärrä, miten usea sukupolvi, etenkin
omani, suosi sotilastyyppisiä asusteita. Kokoomukselaisilla ja monilla muilla oli
tressi, trench-coat, tai muuten vain ulsteri, Wikipedian mukaan tuossa
kaupungissa sijainneen tehtaan mukaan ja Sherlock Holmesin kuvituksen suosioon
nostama.
Mutta maihari. Me kaikki, jotka arvostelimme ahkerasti
Yhdysvaltoja ja Yhdysvaltojen armeijaa, pidimme kunnia-asianamme käyttää Amerikan
armeijan ylijäämävaraston tyyppistä maihinnousutakkia. Asiasta todistavat
lukemattomat valokuvat. Ehkä ikonisin oli Hector esiintymisasussaan.
Maaseutukaupungeissa ja maalla valtaa piti osuuskaupasta
ostettu farkkurotsi, joka tuntuu menettäneen suosiotaan samaan aikaan kuin
farkuista on tullut kaiken kansan, kaiken ikäisten housut.
Ehkä vaate oli alun perin hyvin valistettu. Ainakin sen
vetoketju toimi ja nepparit napsahtelivat. Vyötäisten kurenauhan päissä oli
hauskat metallipallot.
Talven iskettyä oli luvallista vaihtaa asusteeksi
duffelitakki, joka on nytkin muotia. Sekin on sotavaate, etenkin Britannian laivaston.
Painavaankin villaan liittyy se monien tuntema yllättävä ominaisuus, että villa
lämmittää märkänäkin. Tämä lienee syy sotilasmanttelin monikäyttöisyyteen.
Pitkä palttoo oli kallis koska siihen meni paljon kangasta.
Jätkämiehen lyyssi oli käytössä kauan sotien jälkeen. Se oli siis
pusakkamallinen ja tyypillisesti ruudullinen. Niitä muuten myydään edelleen.
Nähdäkseni henkisen työn tekijän silmin ei pidä vettä eikä kylmää.
Hiljan tässä mainittiin öljysora, macadam. Toinen skotti
MacAdamin ohella on saanut nimensä ikuiseksi, MacIntosh. Sadetakki on
englanniksi edelleen ”mac”.
Sekin kumitakki liittyy mielikuvissa upseereihin ja
poliiseihin. Luulen että minulla on joskus ollut sellainen. Kaksi asiaa
muistan: hajun ja kammottavan hiostavuuden.
Sekä musta kumitakki että nilkkaan ulottuva nahkatakki
tuovat mieleen salaisen poliisin ja kidutuksen.
Joku tiennee – Suomen armeijassa ainakin ilmavoimissa sai
käyttää lyhyttä tai pitkää nahkatakkia. Hyötyjä oli Friitalan nahkatehdas.
Takki oli ostettava itse. Ei se varmaan halpa ollut. Sitä en tiedä, mikä
saksalainen nahkatehdas oli Himmlerin tuttavaperheen omistama. Myös
panssari-ihmisillä eli meillä Laguksella ja Saksassa Guderianilla lienee ollut
sukulaisuus- tai lankoussuhteita nahka-alalle. Panssarijoukoissa myös kypärä
oli nahkaa ja takki tietysti.
Päällystakkialan huippua edusti tietenkin Mannerheim, jo
sata vuota sitten. Lammasturkki ja pehmeä turkispäähine, jollaista ruvettiin
pian nimittämään mannerheimariksi. Sen suikkamainen versio, joka oli
tyypillisesti valmistettu aidosta muovista, tunnettiin venäläisittäin
pushkin-hattuna. Niitä oli pitkät rivit osakunnan naulakoissa.
Lammasturkit olivat usein ruotsalaista ”myötätuntoa”. Niitä
näkee jo talvisodan Kuhmon suunnan valokuvissa.
Paremmissa asianajotoimistoissa oli käytettävissä tärkeä vaatekappale,
jonka ajatus oli tietenkin lainattu kihlakunnantuomareilla. Boreniuksella oli.
En tiedä missä vaiheessa ne hävitettiin. Käräjäturkki.
Asianajotoimistossa säilytettiin siis tässä tapauksessa
vielä 1960-luvulla susiturkkeja, jotka oli tarkoitettu reellä tehtäville
käräjämatkoille johonkin jumalan selän taakse niin kuin Kirkkonummelle tai
Porvooseen. Turkit saattoivat olla tarpeen ja laki tuli huudetuksi, kun reen
varustukseen kuuluivat lammasvällyt; sellaisiakin olen käsissäni käännellyt
kykenemättä olemaan ajattelematta, mitä mikroskooppi kertoisi nahkapeitteen
pieneläin- ja mikrobikannasta.
Minäkin ihmettelen myös tämän nyt tällä hetkellä vaikuttavan nuoremman sukupolven jarkuvaa kiinnostusta military-pukeutumiseen. Sitä tapahtuu ns. leijonkaulariipusmiesten että puna&viher-osaston puolella. Äärioikealla haetaan sitä vanhaa ja tuttua uhan ruskeaa mielikuvaa, mutta entä nämän kaiken kauniin, hyvän, suvaitsevan ja solidaarisen puolustajiksi itsensä kokevat? Miksi maihinnousuvaate, miksi sissiparta, miksi maastohousut, maihinnousukengät, miksi henkkamauritzilta ostettu säälimättömän argentiinalaisen tappajan kasvokuvainen t-paita?
VastaaPoistaYhden korrelaation olen havainnut. Jos mies on käynyt armeijan oikeasti on harvemmin tuollaiseen pukeutumiseen tarvetta. Tämä kuva jossa äärioikeistolainen, vasemmistoanarkisti tai sivari kulkee ja vaikuttaa "miekkarissa" armeijan wanna-be -vetimissä on sen sijaan aika kertova kuva paradoksaalisesta yhteiskuntailmastostamme. On tilattu jotakin mitä ei ole saatu. Sekä yksityisesti että yhteiskunnallisesti.
Seuraava ei ole sitten mitään ikävää puhetta mistään ryhmästä, vaan ilmaan heitetty kysymys havainnoinnin pohjlta. Jos meidän aktiivinuorisomme joka laidalla vetää ylleen militaryä niin miksi irakilainen maahamme paennut nuoriso vetää ylleen nikeä, adidasta ja pumaa?
Voiko siitä vetää mitään johtopäätöstä? Tuskinpa. Mutta yritän.
Sekö että meidän poikia ei enää "länsi" kiinnosta, nuoriso on mielikuvitteellisessa (somellisessa) rebelliinisessä tilassa, mutta uusia tulijoita nimenomaan kiinnostaa kaikkine tilpehööreineen....Kyllä nuoret vaatteineen aina jotakin aatteilevat.
Itse toivoisin teiltä nuoret kaikista ilmansuunnista, sunnista ja siioista rentoa farkkutyyppistä pukeutumista. Se viestii halua tehdä fyysistä työtä ja sitä maamme kaipaa innovaatioista huolimatta tai juuri niiden puutteen vuoksi. Hyvän käytetyn pikkutakin tai nahkatakin voisi laittaa sitten ylle perjantai-iltojen seikkailuihin. Niin minäkin, setä, tein kun olin nuori!
jk
Waterloossa tuotekehiteltiin kumisaapas josta nimitys wellies, Wellingtonin mukaan. Se toinen oli eräs Blücher ja kumisaappaan synonyymi sekin. Kenraaleilla oli hämmästyttävästi maanviljelijöiden järkeä.
VastaaPoistaLaivastojen yleisesti käyttämä kavaiji tai pea-jacket tai miksi villakangasloimea nyt kutsuttaneenkaan on yllättäen eräs samankaltaisimmista takkivaatteista. Riittävän korkealle nostettavassa kauluksessa sen pätevyys. Lisänä on meillä karvalakinomainen päänhiostusratkaisu ja kaulahuiviin integroitu kommandopipo, joillain vauraampien maiden porukoilla pelkkä villapipo. Heti säälittää.
Eikö baskeri kuuluisi myös muistaa eräänä aatevaatteena?
Onko se juuri tosi, mitä Lasse Lehtinen kirjoittaa iltapäivälehdykässä, että jokaista tilaa kohti. me
VastaaPoistaveronmaksajat maksamme tukea 50 000 euroa per vuosi, yhteensä siis 3 mrd?
Tuostahan voisi siirtää vaikka maahanmuuttajien hyvinvointiin yhden mrd:n.
Oli outoa, että pushkin-hatusta ei löytynyt muutama vuosi sitten tietoja netistä. Itsellänikin oli sellainen 14-vuotiaana. Muistan vieläkin, kun "Koklo" hihkaisi lyseon pihalla: "Jätkät kattokaa, NN on ostanut sianv...un". Kiltimpi nimi päähineelle oli "Kyllikki".
VastaaPoistaBudennovkaa Päätalon koillismaalaiset nimittivät "tissilakiksi".
Piippalakista vähän.
VastaaPoistaSen tilalla oli "oikeinajattelevilla" sukupuolineutraali kudottu piippalakki, joka lähinnä peräytyy Andien alkuperäiskansoille.
Sen yhdennäköisyys piippalakkiin on ilmeinen ja sen ohella olen kyllä Stadin liikenteessä nähnyt punatähtisiä piippalakkejakin jonkun kerran.
Tavanomaisempi toki on ollut MAO-lippis, punatähdellä.
Jännä sana tuo "maihari".
VastaaPoistaOtsikon perusteella vielä kuvittelin että keskustelunaiheena olisivat kengät.
" Reuhkan korvusten laskeminen alas edellytti omana armeija-aikanani esimiehen antamaa käskyä. Vaikka olisivat korvat pudonnet päästä, omasta aloitteestaan sitä ei saanut tehdä."
VastaaPoistaTätä en alokkaana tiennyt. Laskin korvukset alas ja kun joukkueenjohtaja käski nostaa ylös vastasin röyhkeästi että ne ovat minun korvani, jotka palelevat. Jupisi jotakin, mutta käski sitten koko joukkueen laskea korvukset alas. Olin joskus koulupoikana vahingossa palelluttanut korvani ja ajattelin että toiste en niiden kesimisestä kärsi.
US Army Surplussin tavarat olivat halpoja ja hyviä. Maihari oli paras takki jota olen ikinä käyttänyt: siinä on vuori, sinne mahtuu viisi villapaitaa sisälle ja lämpimät hiihtohousut vaikka. Huppu suojaa korvia korvatulehduksilta, se menee tiiviisti kiinni ja pitää tuulen pois päästä. Lisäksi samasta kaupasta sai tolkuttoman halpoja makuupusseja, joissa oli untuvatäyte. Ei sellaisia Suomesta saanut 1960-luvulla. Minä kyllä toin ne mukanani Ameriikasta, mutta Tukholmassakin niitä jo oli.
VastaaPoistaEnsimmäisen "teltan" näin Arto Kytöhongan päällä joskus 1963 tai niillä main Porissa, hän ei ollut vielä ehkä runoilija, mutta vanhemmilla oli kirjakauppa torin varrella. Ei hänkään ideologiaa siihen laskenut mukaan, kaupungissa tuuli aina niin kuin merenrantakaupungeissa on tapana.
Pidän kummallisena muotia, kun pitää olla kireät vaatteet ja jos mahdollista polvista tai vyötäröltä auki. Täällä on edelleen syksyt ja talvet eikä kesälläkään ole välttämättä kovin lämmin.
Maiharit eli maihinnousutakit olivat kestäviä ja käytännöllisiä vaatteita. Olen katsellut Varustelekan maiharitarjontaa ja nykyiset mallit eivät ole samaa korkeaa tasoa kuin kylmän sodan aikaan. 1970-luvun nuoren henkilön tyypillinen vaatetus oli amerikkalaiset farmarihousut, paita ja takkina vihreä maihari. Lakkia tai hattua ei käytetty juuri koskaan. Kenkinä monet sen ajan nuoret käyttivät puukenkiä. Itsekin pidin Ruotsissa normaaliin työasuun kuuluneita ja kesätyöntekijänä ilmaiseksi saatuja puukenkiä kesät talvet. Alunperin maihareita ei myyty suomalaisissa kaupoissa kuin satunnaisesti. Usein ne hankittiin Tukholman tai Lontoon tuliaisina, oikeat kaupat tiedettiin tarkasti, tai tilattiin musiikkilehden sivuilta löytyneistä postimyyntiliikkeistä.
VastaaPoista"Ruskeasta vakosametista kulttuuriradikaalien virkapukua on ollut puhetta ja siihen liittyneestä Marimekon Jokapoika-paidasta. Tuomiojaa ja Taipaletta on vaikea kuvitella ilman tuota asua. Itsekään en ollut sitä vailla."
VastaaPoistaToveri proifessori on näköjään suomettumisen, Suomen sovjetisoimisen, Suomen KGB-soimisen kävelevä Ensyklopedia. Olisi mukava lukea sen artikkeleita.
"Jätkämiehen lyyssi" lienee sama kuin Päätalon "hurrauspusero", nimi tuli kai vetoketjusta.
VastaaPoistaMP-harrastajana lisään hyvään kokoelmaan Barbour, 60-luvulla ainut edustusasu silloisille enduro- ja trial ajajille. `Paaporit´ saivat kilpaijilaikseen Belstaffit, ensimmäiset joita oli saatavana muunvärisinä kuin black ja olive green. Asukokonaisuus poistui moottoripyöräilijöiden käytöstä aikoja sitten mutta nyt on näytillä entisentyyliset takit kalliissa muotiliikkeissä.
VastaaPoistaItselle on jäänyt armeijan karvalakista oikeastaan vain hyviä muistoja. Harmaan karvalakin korvalliset voi kääntää kahdella tapaa: Puoliksi taakse tai kokonaan leuan alle. Edellisen tavan saattoi tosiaan käskeä ihan normaalikelilläkin. Jälkimmäistä "Hessu Hopo" -mallia käytettiin muutaman kerran, kun lämpötila laski kolmeenkymmeneen pakkasasteeseen ja oli kova tuuli.
VastaaPoistaKun olin kesäerää, olin talvella jo kokelas. Rukissa oli käytetty vihreää lakkia, jossa on erilliset korvaläpät. Siinä eivät korvat palelleet. Kotivaruskunnassa sai taas harmaan lakin. Kokelaana ei tarvinnut palella, sillä ainakin itse käskin lakin korvalliset säännönmukaisesti alas koko osastolta, jos omia korviani palelsi. Kapiaiset eivät tällaisiin pikkuseikkoihin puuttuneet.
Niinpä. Toistenkaan korvia ei ilmeisesti palellut, ellei sinun?
PoistaVisti
Koivistolaisen suosion ymmärtää kun hankkii sellaisen ja kokeilee. Yksinkerroin ja väärinpäin se sekä lämmittää että suojaa tuulelta mutta myös sallii eteenpäin näkemisen.
VastaaPoistaYläsavolaisesta koulustani lähdettiin aikoinaan perinteen mukaisesti viettämään penkinpainajaisia jonnekin maalaistaloon reellä pitkät susiturkit päällä! Mistä niitä turkkeja lie niin paljon löytynytkin. Lammasvällyjen mikrobikannasta tuskin tarvitsi huolestua pakkaskeleillä. Olihan se ihan vuosisadan alun meininkiä. EG
VastaaPoistaMinä kaipaan vieläkin laivaston lammasnahkaista karvalakkia, se oli ikäänkuin virtaviivaisempi näitä nykyisiä ja lämmin. Ja kavaiji oli ylimainio. Vielä kun noihin aikoihin oltiin vielä siellä kuudenkympin tienoilla niin flikat tuppasivat katselemaan pitkään talvisaikaan, oltiin niin stileä että!
VastaaPoistaMaihari=M-51 fishtail -parka.Myytiin suuria määriä 60-luvulla U.S. Armyn Korean sodan
VastaaPoistasurplus-varastoista.Esim.Tukholmasta näitä sai parilla kympillä v.-65 paikkeilla.
Tuli muotiin alunperin MOD-kulttuurin (esim.Turun "UPOlaiset) myötä.Käytettiin viileällä ilmalla Vespalla ajettaessa ns.puistovaatteitten päällä.
Nykyäänkin saatavissa aitoja muistuttavia jäljitelmiä.Aidot ja väärennökset hinnoissaan e-Bayssa ja vastaavissa.
Saatan pukeutua mustaan, jotta väri ei kaappaudu vain joidenkin ryhmien, kuten pappien ja fasistien, käyttöön. Ehkä samaa logiikkaa myös maiharin käytössä.
VastaaPoista"miten usea sukupolvi, etenkin omani, suosi sotilastyyppisiä asusteita."
VastaaPoistaOliko syy yksinkertaisesti se, että sotien jälkeisessä pulassa piti aluksi pärjätä vanhoilla sotilasvaatteilla, jotka sitten aikaan voittaen muokkaantuivat siviilimuodiksi (esim. juuri trech coat).
Markku Pääskynen kuvaa uudessa (hyvässä) kirjassaan Sielut synkeää, uhkaavaa metsää seuraavilla värisävyillä: mussolininmustaa, hitlerinruskeaa, polpotinpunaista. EG
VastaaPoista