Sivun näyttöjä yhteensä

17. marraskuuta 2015

Kadun kadulla


Kirjakaupoissa ei ollut mitään. Kirjakauppoja ei melkein ollut.

Häikiön ”Tiedon metropoli” näyttää sisältävän juuri sitä aineistoa (kirjojen myynti, määrähintajärjestelmä), jota nyt tarvitsisin. Ajattelin että sitäpä virhettä en tee, että rupeaisin soittamaan pitkin Helsingin kaupungin laitoksia ja ronkkumaan arvostelijan kappaletta. Minähän otan ja menen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kauppaan, jossa on se miellyttävä myyjäkin, ja ostaa pätkäytän jäsenalennuksella.

Harmikseni kauppatorilla ei ollut lainkaan kalakojua. Olisin ostanut parit nahkiaiset ja nauttinut ne kävellessäni lounaaksi. Kauppahalliin ei iljennyt mennä, kun en tiedä, myydäänkö siellä maalaisille. Mariankadulla muistelin raatimies Leinosta, joka oli kiinteistötuomarina piru itse. Kerran hän vaati kiinnityksen uudistajalta tämän edustaman liikeyrityksen osakasluetteloa tarkastaakseen, että yhtiökokouksessa esiintyneet oli asianmukaisesti merkitty kirjoihin ja kansiin. Hakija, pankin vahtimestari, kysyi että mihin saa kipata. Kysymyksessä oleva yhtiö oli nyttemmin jo edesmennyt Kansallis-Osake-Pankki.

SKS:n ovella oli lappu, jossa kerrottiin, ettei kirjamyymälää enää ole eikä tule. Kehotettiin kääntymään Tiedekirjakaupan puoleen, joka on muuttanut entisistä tiloistaan johonkin Snellmaninkadulle. Se oli se metsäfirmojen talo. Matkalla laskeuduin polvilleni ja huojuin intialaisittain hymisten kunnioituksesta Matti Klingen entisen kotitalon edessä, se kun on sosiaalisesti edustava, Rodolfon talo Kirkkokadulla, vastapäätä koulua, jonka luokkahuoneissa pidin yhteen aikaan Kesäyliopiston luentoni.

Tuttava, joka on yleensä soittaessaan hönössä, soitti sen verran pitkästä aikaa että vastasin, ja kysyi yllättäen, että onko paha paikka. Sanoin että kyllä on. Seison Säätytalon portailla laulamassa ”Kuullos pyhä vala, kallis Suomenmaa – sinuun koskea ei väkivalta saa…” Soittaja yski puhelimessa ja sanoi että pitääkin lopettaa. Mielenosoitushankkeeni liittyi isäni kertomaan, jonka mukaan Ylioppilaskunta oli saattelemassa Rytiä ja niitä muita sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin Säätytalolle ja YL lauloi tuota laulua, kunnes poliisi alkoi hakata toisen tenorin laulajia patukalla päähän. Jussi Lappi-Seppälä veti porukkaa ja laulua johti Pyssy Turunen. Borenius sanoi, että hänen esi-isänsä patsas oli hiljan otettu esiin suojuksista, jotka eivät kuitenkaan olleet estäneet edelleen näkyviä pomminsirpaleita koloamasta patsaan jalustaa.

Nyt poliiseja ei näkynyt ja se pitkä pamppu, entiseltä nimitykseltään Nokian nuoriso-ohjaaja, on kadonnut katukuvasta.

Ystäväni Olavi kertoi kerran olleensa katsomassa elokuvaa Rock around the Clock Edisonissa Diana-puiston tuntumassa 1955 ja lukeneensa seuraavan päivän Uudesta Suomesta, että lättähatut metelöivät Erottajalla ja edistävät länsimaiden perikatoa sielullisella turmeltuneisuudellaan, mikä osoittautuikin oikeaksi ennustukseksi, koska hänestäkin tuli ensin apulaisprofessori ja sitten korkeimman oikeuden presidentti. Sitä en muistanut kysyä, oliko hänen arvoisa rouvansa ollut suhinasussu eli villamyssymissi.

Mutta ei ollut kesä. Ei ollut talvikaan, siis eilen. Toisen television olen nyt ostanut, 43 tuumaa. Äijä tuo huomenna. Kumma kyllä olen tullut vuosi vuodelta haluttomammaksi möyrimään lattianrajassa pistelemässä piuhoja kiinni.

Ei sitä kirjaa ollut sielläkään eikä erikoisemmin muitakaan kirjoja. Menin entiseen Hiltusen antikvariaattiin. Sieltä olisi saanut Helsingin historian koko vanhan sarjan neljällä kympillä mutta uutta sarjaa, joka olisi liittynyt aiheeseeni – grynderirakentaminen ei ollut.

Helsingin kaupungin myymälästä Sofiankadulla minut heitettiin ulos, kun kysyin Helsinki-kirjallisuudesta. Olisi pitänyt ostaa jotain hupaisaa rihkamaa.

Kävelin Akateemiseen, jossa tuttavani, vanhan liiton miehiä, arvioi että kirja-alan tulevaisuuteen suhtaudutaan liian ilottomasti. Sellainen tarttuu. Häikiön kirjaa haettiin tietokoneella mutta ei löydetty.

Kävelin Forumiin ostamaan sisäantennin, jotka olivat olleet lopussa Suomenojan Gigantista. Menin syömään terveysravintoa (punaista lihaa härskiintyneessä rasvassa) ja näin tosi lihavan naisen. Perehtyessäni iltapäivälehden antimiin tämä nainen, nuoriin vielä, veti naamaansa kaksi täysikokoista, tarmokkaasti friteerattua leikettä kaikin lisukkein.

Mietin pitäisikö ampua itsensä vai pestä päällyshousunsa. Stokkan parkkihallissa oli päivän kohokohta. Ystävällinen asentaja ronkki automaattia ja sanoi että kyllä, automaatti hyväksyy 25 euroon asti maksut kysymättä pin-koodia ja aivan, puomi aukeaa sekin korttia syöttämättä, koska kamera lukee autoni rekisterinumeron ja saattaa hyvinkin tunnistaa sen äskettäin halliin ajaneeksi.

Kotona tilasin sen kirjan verkosta ja samalla Kuorolaulun historian, ja sitten olikin päiväunien aika. Näin sellaista unta, että olisin muistanut laittaa Urpulla ja Hekalle lällättelyviestin ja kertonut, että Ian Kershaw’n 1900 luvun historia ”To Hell and Back” oli kuitenkin kunniapaikalla Akateemisessa ja tuttavani sanoi, että tuota kumminkin menee, mihin minä, että tietäväisenkin väen perehtyneisyys esimerkiksi Euroopan toisen maailmansodan jälkeisiin tapahtumiin on surkuteltavan huono, ja kotona uuden NYRB:in takasivulla mainostettiin samaa kirjaa The Timesin ylistävän arvion kera.

Olen jo suomentanut siitä kirjasta kymmeniä sivuja kokeillakseni, osaanko vielä. Taidan osata. Jospa suomentaisi koko kirjan ja rupeaisi myymään suomenkielistä samisdat-versiota porttikäytävissä tekijänoikeutta loukaten? Niihin pujahteli ennen ulsterin kaulukset ylhäällä kaiken karvaisia dosentteja kysymään onks tietoo. Yhdelle myytiin vaakkupullollinen vettä ja annettiin kuin käyntikorttina Vesijohtoliike Huberin puhelinnumero käteen. Käytin tätä esimerkkiä toisilla luennoillani havainnollistamaan vaikeaa kysymystä, mikä on rikoslain tarkoittama petos. Tämä ei siis ole.

Mutta lestinheitto eli viinanmyynti on sekin saadun tiedon mukaan siirtymässä verkkoon. Ostoksien ja ostajan kotiinkantoa ei kuitenkaan ole tarjolla.

Nuori Vilkuna näkee julkaisseen tutkimuksen juopottelun historiasta. Taidan ryhtyä miettimään, miten sen saisi käsiinsä. Meidän kirjastossa sitä ei ole ja pääkaupunkiseudun Helmet ilmoittaa ”ei saatavilla”.

 

18 kommenttia:

  1. Kirjahyllyt hei on viety pois Ämmänsuolle.! Niitä ei enää tarvitse pitää kotona, sanoo muuttofifma Niemi.

    VastaaPoista
  2. Suhinasussu onkin ennen kuulemattomani arvonimi. Lättähattujen lähiviitekehykseen kuuluvien pärinäpoikien - jotka lättähatuista erotti mm. päähineenä käyttämänsa Ohei-kypärä - naisseuralaiset olivat surinasussuja. Kyllähän Jawa, Triumph tai RE pärisivät ja surisivat, no tuuli tietysti suhisi. Vanhemmat motoristit eivät panneet pottaa päähän, lentäjämallinen nahkapäähine - myös kansakoululaisten suosikki - oli riittävä. Lämminkin se oli, jos talvipakkasella laitettiin plastiikkatötterö reunustamaan paljaaksi jäävää kasvojen osaa.

    Jos Häikiön kirjaa ei löydy tajunnanvirtamatkoilla, esittelyn siitä voi kuunnella Areenasta.

    VastaaPoista
  3. Vaimo huutaa keittiöstä että mikä sua niin naurattaa.

    Vastaan että luen Jukan vaellustarinaa Helsingissä kirjan etsinnästä ja löytämästään lihavasta naisesta.

    Lisäksi huomautan että osti sitten perusnuukana vain 43 tuumaisen ja tulee sitä katumaan vaikka lukee Tekniikan maailmoja.

    Terv. Kustaa Aadolfin pojan poika

    VastaaPoista
  4. Päivä pelastettu. AW

    VastaaPoista
  5. Näyttää mielenkiintoiselta sillisalaatilta.
    http://skskirjat.pikakirjakauppa.fi/images/kurkkaa/D3/9789522225931/978-952-222-593-1_2sisa.pdf

    VastaaPoista
  6. Ihminen, joka kohtaa elävän Matti Klingen eikä silloin "huoju ja hymise intilalaisittain", on huono ihminen. Hyvin huono.

    "Helsingin kaupungin myymälästä Sofiankadulla minut heitettiin ulos, kun kysyin..." Minut heitettiin Nylan kanssa ulos yhdestä turkulaisesta konditoriasta kun mentiin ostaan sieltä pikkuleipiä. (Tai voi olla että olen tämän jo kertonutkin?) Nylan mielestä ne olivat piparkakkuja joita he hänelle pikkuleipinä esittelivät. Ja kun he tarjosivat hänelle limppuja ja setsuureja, ne hänen mielestään olivat taas "valtavan ISOKOKOISIA"... Kupletin juonihan oli että samaan aikaan kun Eero juttelee sen Myymälä-Matamittaren kanssa niin minä poimin pari-kolme-neljä lämmintä sämpylää popliinitakkini pohjattomiin taskuihin... koska meillä oli nälkä. Ja kun se akka lopulta ajoi meidät sieltä ulos, mentiin sovinnolla. - Kai tää näpistys on vanhentunut jo nyt kun siitä on noin 40 vuotta aikaa?

    Töissä - yhdellä paperitehtaalla - meillä oli yks tosipaksu ukko. En tiedä mitä hän teki. Mutta jos oli asentaja, ei ainakaan asennuksia kovin ahtaissa paikoissa tehnyt. Ehkä ajoi järeää traktoria. Jossa oli levennetty ohjaamo? En tiedä. Mutta kerran katselin kun hän söi aamupalaa. Se oli: kuppi kahvia ja kaksi hillomunkkia ja kaksi keltaista jaffaa ja kaksi kananmunaa. Eikun ihan totta... minä istuin siinä naapuripöydässä ja luin Aamulehteä (koska olin juuri tullut Tampereelta, Takolta, ja minulla oli ikävä sinne takaisin) ja katselin mitä se puuhas siinä. No, se kuori ne kananmunat, heitti valkoiset kohdat syrjään ja söi vain ne keltaiset kohdat. Kahvin se kippas kertaheitolla. Toisen munkin se söi sen toisen jaffan kanssa ja toisen toisen. Sit se lähti.

    Tänään minut pysäytti eräässä kaupungissa (Jyväskylä) eräässä kadunkulmassa (Nikolain kahvila) yks nainen joka kysyi minulta "excuse me, could you..." Hän oli pienikokoinen, tumma, ja tietysti nätti - koska kaikki naiset ovat nättejä, ja etsi Poliisilaitosta. Minä en heti muistanut missä se on mutta sitten muistin ja lupasin saattaa hänet sinne. Hän kysyi onko se kaukana. Ja minun englannillani sanoi, ei ole, ei sinne ole kuin 200 kilometriä. Tarkoitin kylläkin metrejä. Mutta minulla sanat menevät usein sekaisin, sen useammin mitä vieraampia ne ovat. Tyttö lähti kumminkin mukaani ja olisin voinut viedä hänet siis ainakin Juvalle, mutta en vienyt. Mitä me Juvalla? Kun näytin toisella kädelläni (oikealla) että tuolla se on, se ilahtui. Mutta jo sitä ennen tällä lyhyellä kävelymatkalla, kun en tiennyt mitä olisin jutellut, kun en osaa mitään kieltä, kysyin häneltä "Are you a criminal?" Se säikähti, sanoi sitten "no no". Johon minä: "I am". Ja koska satoi koko ajan ja minä vasta äkkiä huomasin että olin koko ajan pitänyt sateenvarjoa vain oman pääni päällä, tehostetun herrasmiesmäisesti ojensin käteni niin että ko. varjo oli vain hänen tummatukkaisen päänsä päällä. - Meillä ehti oikeasti olla hauskaa, se 200 metriä oli kyllä noin 600 metriä, sillä matkalla sain kuulla myös sen sen että hän tsehkkitär, sis Tsekistä kotoisin. - "Bai bai" hän sanoi ja suuteli mua poskelle kun erottiin sen oven edessä joka vei hänet Poliisilaitoksen uumeniin, ja joka jätti minut kadulle, jolla satoi.

    Kävelin kotiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästähän minä kyllä, siis edellä kirjoitetusta, pidin ja lujasti.
      Erään kerran ruotsalainen ystäväni, no vanha tuttu kuitenkin, kertoi kuulemansa keskustelun, jossa italialainen, ranskalainen ja suomalainen mies puhuivat ns. syvällisiä, en muistanut kysyä, ettäkö ruotsiksi, no joka tapauksessa asia ole se, että mikä on paras lemmentyöasento.
      Iltaliaano oli sanonut, että perinteinen lähetyssaarnaaja, koska silloin voi katsoa partneriaan syvälle silmiin. Ranskalainen sanoi, että kyllä se paras on kun nainen on päällä, koska silloin voi katsoa silmiin ja hyväillä rintoja. No suomalainen sano, että kyllä se paras on takaapäin, koska silloin voin katsoa Formula ykkösiä ja urheiluruutua.
      Pirtsakkaa pikkujoulun odotusta...

      Poista
    2. Tuohan on kiva tietää. (samalla Tarja kävelee hänen ohitseen. naiset ovat kamalan kovia kävelemään kotona. levottomia kun ovat) - Hei Tarja, koska on seuraavat Formulakilpailut? Tarja pysähtyy. Mutta ei kirsku. Kun juna pysähtyy, se kirskuu. - En minä tiedä. Mitä sinä minulta tuommoisia kysyt? - Ihan muuten vaan.

      Poista
  7. Kas, vieläkö nahkiaisia saa, paljonko kerppu?
    timo

    VastaaPoista
  8. Kirjoitan tänne järjettömyyksiä, kyllä minä sen tiedän, olen verkottunut. Ja vilkunalaisittain ajateltuna myös kännissä. Mutta kyllä elämäkin osaa olla järjetöntä. Otetaanpa yksi esimerkki:

    Esimerkiksi Toisessa maailmansodassa englantilaiset pommilentäjät - samoin kuin tietysti saksalaiset kolleegansa, muuttujat muuntaen - lensivät kanaalin yli pommittamaan saksalaisia (eli siis englantilaisia). Matka oli pitkä ja täynnä vaaroja ja kerosiiniakin kului. Täysin pöljää meininkiä! Osapuolet olisivat voineet sopia (fair play/fairen Spiel) että engelsmannit olisivat nousseet omilta kentiltään ja pommittaneet ja pommittaneet Bristolia ja Lontoota ja vaikka Liverpoolia. Fritzit taas olisivat nousseet omilta kentiltään ja pommittaneet ja pommittaneet Hampuria ja Berliiniä ja Wuppertalia. Saman vaikutuksen olisivat tehneet. Eivätkä he, nuo pommituksen uhrit, olisi ehtineet lukea lukeeko niissä pommeissa "Made in Germany" vai "Made in Great Britain".

    Olen sotilasarvoltani korpraali. Mutta kuuntelevatko kenraalit hädän hetken tullen korpraaleja? Eivät! (Paitsi tietysti aina välillä... kuten 1803-1815. Ja taas vuosina 1939-1945.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä se kai näistä parhain on (vetää vähän kotio päin):

      https://www.youtube.com/watch?v=eTnDoejYe4E

      Poista
  9. Äreä herra, Mäntylä-vainaja, kirjoitti parikin tutkimusta "suomalaisen juoppouden juurista ja kasvusta". Matti Peltonen puolestaan "kieltolakimentaliteetista" ja vast. aina vuoden 1733 juopumusasetuksesta lähtien. Nyt sitten"nuorempi Vilkuna" uuden niteen, joka paksuudessaan lyö ennätykset. - Miksiköhän näitä tarvitaan niin paljon; onko jotain oleellista jäänyt epäselväksi?

    Ceterum censeo: "Nuoremman Vilkunan" isovihaopuksen Viha merkitys on jäänyt minulle epäselväksi. "Tähtitoimittaja" Ilkka Malmberg aikanaan otti sen täydestä nimellisarvostaan kuukausiliitteessä. Toisaalta eräs helsinkiläinen historiantutkija kutsui sitä yksityispuheessa tuoreeltaan "jyväskyläläiseksi uussuojeluskuntahistoriaksi".

    VastaaPoista
  10. Akateemisen kirjakaupan verkkokauppa näkyy ohjaavan joko toistaiseksi tai pysyvästi Adlibrikseen.
    Kappas, ilmeisen pysyvästi, koska Bonnier omistaa Adlibriksen. Toivottavasti Akateemiseen jää tai tulee Adlibriksen noutopiste.


    VastaaPoista
  11. "se pitkä pamppu, entiseltä nimitykseltään Nokian nuoriso-ohjaaja, on kadonnut katukuvasta."

    Niin, nykyään on pienet sirot teleskooppipamput. Sellaisella kun sivaltaisi, loppuisi laulu kerralla. Tosin tulisi virkasyyte - ellei laulajaa voitaisi tulkita terroristiksi tms.

    VastaaPoista
  12. "tietäväisenkin väen perehtyneisyys esimerkiksi Euroopan toisen maailmansodan jälkeisiin tapahtumiin on surkuteltavan huono"

    Itse asiasta tuosta aikakaudesta (1945-60-luvun alku) ainoa, välttävä yleisesitys on Tauno Kuosan kaksiosainen eitys, jota ei löydä edes antikvariaatista.

    VastaaPoista
  13. Kävin isolla kirkolla ja siinä isossa kirjakaupassa etsin sen nurkkauksen, jossa virsikirjat ovat tavanneet majailla. Eivätpä majailleet siellä enää. Minähän tehakoin mummonaskelin tepsutin myyjädaamien puheille. Kysyin rumimmalta, vaikka kaikki ne kauniita olivat, että missä olisi virsikirja ja mieluiten saksaksi. Neito nosti kauniin nokkansa kohti taivasta ja lausui: ei meillä semmoisia ole, Ei me myydä mitään Raamattujakaan enää. Sama peli siinä toisessa, vinottain Stockaa vastapäätä.

    Isoisäni hyllyssä oli Biblia ja virsikirja ja almanakka. Muutakin oli, joitakin lorttien koulukirjoja ja muita, mutta Biblia oli se kirjaston ja sivistyksen kivijalka. Milloin tämä kivijalka on menettänyt kantavuutensa?

    Kun seuraava tuttu lapsi pääsee ripille, mistä minä sille uuden Biblian ostan?

    Ne virrenvärssyt löysin kyllä kotona netistä.

    Kysyy vanha mummeli

    VastaaPoista
  14. Eikö nyt kuitenkin, koska islam?

    VastaaPoista
  15. Pimeän ja työntäyteisen viikon: "Mietin pitäisikö ampua itsensä vai pestä päällyshousunsa." Laitoin hymyillen asiat mielessäni tärkeysjärjestykseen ja mietin, että ei tämä arki aina nyt niin vakavaa ole. Kiitos!

    VastaaPoista