Sivun näyttöjä yhteensä

17. kesäkuuta 2015

Timpan biisit



Timppa R. lähetti pyytämättä ja yllättäen muistitikullisen nuoruutensa kappaleita. Arvaan että taustalla on hurjastelu vinyylilevyiltä tai avokelanauhoilta ehkä C-kasettien kautta äänitiedostoiksi.

Olen hyvin selvillä siitä, että tämä blogi on eräänlainen krematorion odotushuone ja että lukijoiden keski-ikä saattaa olla 70 vuotta. En osaa pitää sitä pahana.

Yllytän teitä, lukijat, toimimaan samalla tavalla, jos aikaa ja terveyttä riittää. Vasta viikko sitten pääsin ihastelemasta Pentti Virrankosken kansanmusiikkikirjaa, jonka olen nyt käynyt kokonaan läpi. Tuossa viimeksi mainitussa on monta jännittävää puolta, kuten perustellulta vaikuttava käsite ”kauhavalainen kansanlaulu”, mutta ennen kaikkea se on huolellisesti kirjattu selonteko erään henkilön ja käytännössä hänen äitinsä ja sukulaismiehen päänsisällöstä.

Timpan kevyen musiikin kappaleet ovat keskeistä tavaraa eli juuri sitä, mitä aikanaan kuunneltiin. Tosiasiassa yllättävän suuri osa äänitteitä löyty verkosta kaikkein arvattavimmista paikoista. Äsken kuuntelin laulun ”Anna” Lattuadan elokuvasta ”Katkeraa riisiä”, koska tuo laulu oli levynä laösuuteni elokuvateatterissa ja se teki minuun yhtä suunnattoman vaikutuksen kuin Silvana Manganon ryntäät filmin kaappimainoksessa. Viimeksi mainittuja käytiin katsomassa syrjäkyliltä asti.

Kuuntelin Eartha Kittin Uskudarkin; siinä turkkilainen kansanlaulu iskelmäksi muutettuna valloitti Suomen harmaat maisemat syystä, jota voi vain arvailla. Verkko tietää, että tuo kansansävelmä tunnetaan eri kielillä eri puolilla Balkania.

Tässä palataan Kauhavaan. Mikä selittää, että luultavasti lievästi vajaamielisen ja kaikin puolin kunniattoman Anssin Jukan tuomittavista tempauksista kertova laulu raikuu edelleen?

Oma selitykseni: kiellettyihin tunteisiin vetoaminen voi kantaa runsaan hedelmän. Juuri sitä mainos, myynti ja markkinointi tavoittelevat, mutta sepä ei taida olla tavoitettavissa. Se tulee kuin tikku silmään, ja mitä enemmän sitä hapuilee omakseen, sitä varmemmin se pyrähtää pois, kuten närhi äsken tuosta oravan omalta kuusenoksalta ikkunani alta.

Toistan jälleen kerran arvaukseni. Ihmisellä on otollisia ikävaiheita, jotka menevät ohi. Yksi otollinen ikä on 70 – 71 vuotta. Toinen on 14 – 15 vuotta. Tietyssä iässä kuultu ja nähty on kuin arpi jalassa. Se vaihtaa hiukan paikkaa ja muotoa mutta ei koskaan katoa. Mielestäni äidilläni on todella kaunis arpi polven alapuolella ja luulen nähneeni sen viime viikolla. Se on noin 85 vuoden takaa.

Tunnen vahvaa lajitoveruutta, kun siis saan muistitikun, jolla Catherine Valente laulaa punaisista ruusuista, Istanbulista ja jostain muusta ja Danny Kaye ihanasta Kööpenhaminasta. Kun kuuntelen, ensimmäinen tunteeni on, että olen lopen kyllästynyt tähän kappaleeseen, kun sitä soitetaan aina. Tunteen perässä tulee ymmärrys. En ole todellisuudessa kuullut sitä 50 vuoteen, eikä kukaan muukaan.

En tunne tarvetta arvioida, ovatko nämä vanhat hitit jotenkin poikkeuksellisia. Arvaisin etteivät ne ole. Aina on ollut hirvittävän hyviä teoksia ja ainutlaatuisia esittäjiä. Ei sillä ole väliä, että itse olisin valmis tekemän väärän valan sormet Helsingin raastuvanoikeuden koirankorville kuluneella raamatulla vakuuttaen, että Charlie Parkerin esittämä ”Ornithology” tai sitten ”Ballade” tai oikeastaan ”Parker’s Mood” on paras kappale, mitä on milloinkaan levytetty, ja lauluista vastaavasti ”Summertime”.

Ennen kuin sain tämän virkkeen kirjoitetuksi pisteeseen asti, mieleeni oli jo tullut 97 muuta ainutlaatuisen maailman parasta biisiä, mutta mitä siitä. Konserttimusiikin puolelta tulee välittömästi mieleen 970 huippua, joiden kanssa mikään muu ei kestä vertailua.

Kirjoitukseen nyt asettunut numero 97 taitaa olla se tuttu tilastotieto. Kyselytutkimuksissa vastanneista 97 prosenttia pitää itseään keskimääräistä parempina autoilijoina. Luulisin että 97 prosenttia ihmisistä pitää itseään myös keskimääräistä kauniimpina, älykkäämpinä, viehättävämpinä jne.

Kun sana ”keskimääräinen” tarkoittaa tavalla tai toisella saatua tulosta ”noin 50 %”, ihmisten omien käsitysten ja todellisuuden välillä on ristiriita. (Tässä yhteydessä pidän erinäisiä matemaattisia tuloksia niin sanottuina kiistattomina tosiasioina.)

Katselin sunnuntaina ympärilleni ja mietin, miksi saapuvilla ollut väki, totta puhuen kaikki sukulaisia ja jälkeläisiäni, on minulle niin mieleen. Ei siinä joukossa ole mitään ihmeellistä. Eliittiä mikä eliittiä. Päädyin tällaiseen muotoiluun: heillä on kyky mieltyä ja kiintyä.

Jos olisi osannut kastelahjana toivoa hengettäriltä heille jotain, tätä olisin toivonut.




21 kommenttia:

  1. Ehdotus on kiehtova. Ihminen saa elämänsä eri vaiheissa parhaana pitämästään musiikista aikaan värikkään sukupolvifreskon. Omaan freskooni sijoittuvat aikajärjestyksessä, poimintoina, seuraavat osaset: Pikkuoravien kuumatka, Jänöjussin mäenlasku, Liemolan Anna pois mun sormuksein, sitten tajunnan räjäyttänyt Beatles-orkesterin All my Loving, Hollies: Blowing in the Wind, Paul Simonin Scarborough Fair ja Run that Body Down, Leino-Loirin Lapin kesä, Jii Karjalaisen Tähtilampun alla, Gary Mooren Still Got the Blues sekä Jukka Pojan Älä tyri nyt.
    Elämän ja ajan on oltava yhteydessä pyörimisliikkeeseen, ympyrän muotoon. Siinä palaa aina alkuun, tai ei ole alkua ja loppua. Nyt uusin paras musiikkini on Armas Järnefeltin Kehtolaulu, sellosoolona. Juhani Peltosen Elmo-hahmo esitti sitä aikanaan maamme kansallislauluksi. Paremmin se ilmentää suomalaista sielunmaisemaa kuin nykyinen saksalainen tekele.
    Tuosta saa oman sukupolveni ajallisen freskon. Elinympäristöäni pohjoista ja Pohjolaa Grieg kuvaa parhaiten.

    VastaaPoista
  2. " Ihmisellä on otollisia ikävaiheita, jotka menevät ohi."

    Naulan kantaan! Psykologiassa ja biologiassa niitä kutsuttanee herkkyysvaiheeksi. Tietyssä iässä moni asia jättää ns lähtemättömän vaikutuksen. Erityisen merkittävää on, jos se koskee arvoja tms. Tietyn iän jälkeen asiat lakkaavat koskettomasta sielua ja vaikuttamasta mielipiteisiin. Lopulta niitä ei edes muista, niille käy kuin uusien ihmisten nimille.

    VastaaPoista
  3. "Luulisin että 97 prosenttia ihmisistä pitää itseään myös keskimääräistä kauniimpina, älykkäämpinä, viehättävämpinä jne."

    Loput 3 prosenttia (?) kärsivät vakavasti masennuksesta tai menestymättömyydestä, sitä se realistinen itsetuntemus teettää.

    VastaaPoista
  4. "heillä on kyky mieltyä ja kiintyä. Jos olisi osannut kastelahjana toivoa hengettäriltä heille jotain, tätä olisin toivonut."

    Onnellinen mies, ei voi muuta sanoa.

    VastaaPoista
  5. Ensin onnittelut, Jukka: Ihminen voi tehdä suuria tekoja, mutta vaikein suurtyö on elää eliitissä ja kasvattaa lapsensa niin, että hekin pystyvät siinä pysymään. Tämä ei esim. Mannerheimiltä kunnolla onnistunut. Voisinpa kerran sanoa saman kuin sinä. (Oma ikäni on vasta kolmenkympin päällä, ja lapset alle kouluiän, joten kasvatustehtävä on minulla vielä työn alla.) Fiksut lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset ovat ihmeellinen asia.

    Itse asiaan ottaisin kantaa sikäli, että Anssin Jukan balladin suosio on aika selvä. Kyse on eeppisestä tarinasta. Kielikuvat ja ilmaukset voisivat olla eddoista tai Homerokselta: "Anssin Jukan puukkoo/ oli Vaasan korttelii ja tuuma./Sillä se sitten koetteli/ notta onko se veri kuuma." Ei tuollaisessa tekstissä tarvitse tai edes pidä olla järkeä. Se vetoaa nimenomaan vähämielisellä väkivaltaisuudellaan. Jopa kohtalon ehdottomuus on läsnä: "Anssin Jukka kun häihin läksi,/ niin aisalle istu piru."

    Anssin Jukan kaltaista järjettömän väkivallan eeposta ei löydy Kalevalasta, Runebergilta tai Linnalta. Sen kehittämiseen on tarvittu maakunnistamme germaanisin, Etelä-Pohjanmaa. Onko tämä pohjalaisten maineelle hyväksi vai pahaksi, en uskalla sanoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viittaatko germaanisella vain yleensä luonteeseen vai peräti geeneihin - eli onko tutkittu, että tumma- ja kuumaveriset pohjalaiset olisivat saksalaista sukujuurta?

      Asia kiinnostaa sikälikin, että sain vähän aikaa sitten selvitettyä, että suoran sukulinjan esi-isäni 500 vuoden takaa oli germaani - nimeltään Hartwig.

      Poista
    2. Suomalaisten alemmuudentunto "itäisestä mollivoittoisuudesta" on Ruotsista matkittua. Ne laulukirjojen laahaavat (ja myöntäkää pois: tosi kauniit) mollijollotukset ovat kaikki ruotsalaisia kansanlauluja, tarkistakaapa vaikka. Ruotsalaisia nolotti olla ujoja ja melankolisia metsäläisiä. He olisivat halunneet muuttua rempseän sosiaalisiksi tanskalaisiksi, mutta kun se olisi ollut liian läpinäkyvää, pitkään Tanskaan kuulunut Skoone ja sen kulttuuri sai valtavan painoarvon ruotsalaisessa itseymmärryksessä, vaikka muiden maakuntien juroja svenssoneita se pakkasikin vituttamaan. Merkkiteos tässä oli elokuva "Majatalon Kalle", jossa sodan uhan alla äärimmäisen tiukkaan paikkaan joutunut Ruotsi omaksui moniarvoisen ja elämäniloisen roolin kontrastina ympäröivän Euroopan yrmeille ja valloitushaluisille liikkeille. Tästä on peräisin suomalaisten sketsien trampoliinilla hyppivä kultakiharainen Balle.

      Poista
    3. Paljon on totta ja tarua Suomen heimoista kuultu.

      Tuli mieleen tätä lukiessa sata vuotta vanha matkakirja ”Suomea maitse ja meritse”, jossa silloinen ahkerasti maatamme ja maailmaa kiertänyt kirjoittaja Ernst Lampén luonnehtii värikkäästi näkemiään maisemia, maakuntia, ihmisiä ja luontoa.

      Kirjoittaja matkaa kirjan luvussa ”Pohjanmaan halki” automobiliillä Virroilta Lapualle, Kauhavalta Ylihärmään ja siitä rannikolle, nähden maisemassa ”yksinomattain ikävät” mutta viljavat lakeudet, automobiilia ravistavat siltarummut, isot karjalaumat ja niitten ”pahantuuliset sonnit ja lehmä lihavat kuin faaraon unessa”, tarmokkaat talonpojat ja toimeliaat karjapiiat.

      Mutta mistä talonpoikien tarmokkuus ja monella tumma ulkokuori ? Kirjoittaja päättelee tai on jostakin tietoonsa saanut, että ”ei ne ole suomalasien näköisiäkään. Ne on onnistunutta suomalais-germaanista sekoa ”.

      Tarina jatkuu: ”Väitetään, että vainovuosina venäläiset ovat jättäneet perillisiä kansan keskeen. Kirkonkirjoissakin niitä nimitetään ”rysspojkar”. Ja näitten jälkeläiset takovat kauhavan puukkoja ja viiltävät niillä kummallisia arpia naapuriensa selkiin”.

      Mene ja tiedä.

      Poista
  6. Käytiin Vaasassa romurallileffoissa lukioikäisinä naapurinpojan Morris Minillä, jolla ajettiin Veikkaalan kurveissa mutkat suoriksi. Kasettinauhurista soivat yleensä Caterina Valenten ja Eddie Alberten kappaleet, ne olivat Timon mielestä omaa luokkaansa. Itse kyllä arvostin enemmän esimerkiksi Eero Raittista ja Beatlesia.

    VastaaPoista
  7. Luokkakaverini oli Timppa U., joka värkkäili veljeni kanssa kaiutinkaappeja kansakoulun veistosalissa.
    Vaasalaisen rehtorin poika oli pakkomielteisesti innostunut Bob Dylanista, käänsipä tämän kappaleita suomeksi ja nauhoitti niistä tehtyjä sovituksia. En tiedä onko levyttänytkin. Taisi käydä Amerikoissa tapaamassakin asianomaisia? Älykäs kaveri, analyyttisen geometrian ja saksankielen "nero".

    VastaaPoista
  8. ...siis Herb Albert (ei Eddie A.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herb Alpert, ilmeisesti. Ihan ok hänkin, mutta harmi, ettei kyseessä ollutkaan suuri, aliarvostettu Eddie Albert.

      Jos alustajan mainitsemaa Charlie Parkeria ei olisi, kukahan voisi olla Caterina Valentea parempi?

      vuorela, tampere

      Poista
  9. Seinänaapurini 70-luvun alussa, savolaispoika Jouko, yo-talolla taisi naida Virrankosken tyttären? Jussipaitaisen poikansa kanssa olin 80-luvulla tekemisissä TY:n kirjaston sanomalehtivarastossa hetken työskennelläni. Fiksu poika - esitti pyytämättä kirjaston käyttölupansa.

    VastaaPoista
  10. Odotushuoneessapa hyvinkin, krematorio naapurikorttelissa. Tove Janssonin sanotaan vanhoilla päivillä aloittaneen usein puhelinkeskustelun ystävänsä kanssa sanoilla döden, döden. Luin juuri Montaignen esseitä, ja sielläkin kehotetaan kovin pitämään kuolemaa mielessä. Ehkä jossain mielen pohjalla, päällimmäisenä kuitenkin elämästä nauttiminen, vaikkapa niiden jälkeläisten seurassa. EG

    VastaaPoista
  11. Timpan muistitikku kuulostaa lupaavalta. Voisitko toimittaa sen sisällön meillekin, jos Timppa antaa luvan? Terveisin hra 64 v. (Vielä on hiukan matkaa lukijoiden keski-ikään).

    VastaaPoista
  12. Täällä 21-vuotias juristin/kirjailijan alku ja toivottavasti lähempänä synnytysosastoa kuin krematoriota. Älä lopeta kirjoittamista (hyvä inspiraationlähde)

    VastaaPoista
  13. Kevyenmusiikin mystisestä rappiosta viime vuosikymmeninä ole maininnut aiemminkin. Musiikin perusta on melodia, ei taitavinkaan Eartha Kitt tai Catherina Valente pystyisi puhaltamaan henkeä nykyajan olemattomiin "sävellyksiin".

    VastaaPoista
  14. Alkaa olla ajankohtainen Jaakko Ryhäsen:

    Mississippi - Ol' Man River - YouTube

    Juurin kun olin kuunnellut kohdan:...en jaksa elää ja kuolla pelkään...upeasti jylisten.

    Alkoi radiosta kuulua jonkun Mariskan kepeä laulu, jossa toistui ...en pelkää kuolemaa...

    VastaaPoista
  15. Niin totesihan jo Freudkin aikoinaan, että "terve ihminen pystyy rakastamaan ja tekemään työtä".
    Toisin sanoen "rakastaa ja tulla rakastetuksi" ja "ymmärtää ja tulla ymmärretyksi" on ihmisen suurimpia lahjoja.Tuovat kantajilleen paljon onnea ja tyydytystä ja ennenkaikkea on tae hyvään elämään. Ilmeisesti jälkeläisesi ovat löytäneet paikkansa tässä kilpailun täyttämässä maailmassa-- ts.ovat terveitä ja kukoistavat kuin hyvin hoidettu puutarha. He tuottavat iloa ja rauhaa elämääsi---hedelmistään puu tunnetaan.

    VastaaPoista
  16. Ihan vaan vinkiksi papoille, että spotify.com -palvelun kautta voitte palata herkkiin vaiheisiinne hyvin helposti ja jopa maksutta. Ilman muistitikkuja tai kellarisoundeja. Meidänkin pappa oppi käyttämään sitä ja pääsi muistoihinsa ;-)

    VastaaPoista
  17. Olikohan ko. historianprofessorin jussipatainen poika, jota "komentelin" yliopiston kirjaston lehtisalissa työskennellessäni 80-luvulla. Ylioppilastalolla asuessani seinänänaapurini oli savolaispoika, kemisti, josta tuli historianproffan vävy. Tutkimattomat ovat Herran tiet. Vävy edusti Itsenäisyyspuoluetta eduskuntavaaleissa.

    VastaaPoista