Sivun näyttöjä yhteensä

22. kesäkuuta 2015

Voi yhden kerran



Tällä viikolla pitäisi olla maalla repimässä risuja metsästä, mutta kun ei. Rouvashenkilö on siellä mörönsyöttinä. Savossakin on tilaisuus käydä, hiukan tuonnempana kenties, mutta onhan tämäkin niin maaseutua.

Niinpä televisio lähetti äsken aamulla selvästikin uusintana dokumentin, joka esiteltiin Sulkavan katsauksena, mutta ennen pitkää oltiinkin Oravissa ja kuvassa vilahteli tuttuja kasvoja ja etenkin näkymiä. – Lukija ehkä muistaa, että Holopaisen mummu adoptoi minut Ahvensalmelle 70-luvun lopulla. Kesäpaikka, jonka salainen nimitys on Possulan kerhohuoneisto, valmistui samana vuonna kuin nuorin lapseni.

Nykyinen kustantajani ja ystäväni Heka H. juoksenteli juuri tuossa kylässä jo silloin, monia vuosikymmeniä taaksepäin. Yhteinen muikunpyyntimme on päässyt vähän kärsimään. Laskimme verkot syvänteen reunaan Kotkaselän puolelle ja saimme saaliiksi yhden muikun, ja mietimme, jaetaanko se kahtia vai pitkittäin, filee kummallekin.

Siihen minulla ei ole mitään lisäämistä, mitä Antti Majander kirjoitti lehdessä Veijo Meren nyt kuoltua. Tai ehkä toivomus, että kustantaja harkitsisi kirjoituksessa mainitun Suomen historia –sarjan saattamista tavalla tai toisella markkinoille. Niiden kirjojen lukeminen on sangen suuri nautinto.

Vuosikymmen toisensa jälkeen uskotteli, että historia elää selvittämillään tosiasioilla. Hyvin hitaasti ja haluttomasti taivuttiin tunnustamaan, että joidenkin oppikirjojen tarjoilemia ”totuuksia” ei ole olemassa, koska ne ovat yksi- tai kaksiulotteisia yleistyksiä. Jokainen piirretty tai painettu ympyrä on virheellinen (geometrisesti), koska siinä esitetään viiva, mutta viivalla ei ole leveyttä, pituus vain.

Sitten sivuutettiin typerä hokema, jonka mukaan asioilla on kaksi puolta. Kylä niitä puolia on yhtä paljon kuin katsojalla on silmää nähdä, ja jos turvautuu mikroskooppiin – ajattelen tässä mikrohistoriaa – näitä ”puolia” on erittäin suuri määrä.

Jokainen ihminen on laulun arvoinen, väitti entinen iskelmä. Eipä taida olla. Mutta jokainen ihminen on historian arvoinen. Meri osoitti sen havainnollisesti romaaneissaan ja esseissä. Hän kirjoitti alemman keskiluokan historian.

Siitä tulee mieleen yläluokka. Kiintiöitä ei tiettävästi ole, mutta nyt Kirsi Kunnas on ainoa kirjallisuuden akateemikko. Rabbe Enckell, Haavikko ja Meri olivat. Kenestä seuraava?

Olen ollut sitä mieltä, että sekä vanha Suomen akatemia että nämä nykyiset pelkät akateemikon tittelin, joihin ei liity palkkaa eikä kuulemma edes alennuslippua metroon, ovat epäonnistuneita järjestelyjä. Lisäksi titteli ”akateemikko” kuulostaa minusta erittäin neuvostoliittolaiselta.

Ilmoitan muuttaneeni mieleni. Sekä tieteen että taiteen rahoitus on pahoissa vaikeuksissa. Siksi on pidettävä yllä hellittämätöntä propagandaa.

Tieteen akateemikoksi olisi nimitettävä professori Aulis Aarnio.

Haluaisin aivan totta yhden juristin tuon arvonimen kantajaksi. On siellä ollut yhteiskuntatieteilijöitä. Jos juristi otettaisiin, Aarnio olisi sekä ylivoimainen että oikea valinta. Hän pani nuoret – monien muiden ohella minut – lukemaan oikein todella vaikeaa filosofiaa ja tenttimään sen. Siihen asti oli selviydytty pseudo-hegeliläisellä sotkulla.

Tiedän että tämä ajatukseni harmittaa joitakin Aarnion vielä hengissä olevia ikätovereita. Siitä on mieleni hyvä. Aarnio toi juridiikkaan uteliaisuuden eli halun kohdata uutta. Se oli sensaatio.

Kirjallisuuden akateemikoksi tarvittaisiin henkilö, jolla olisi kiistaton näyttö ammattikirjailijana olemisesta ja kiistattomasti hyvä tuotanto. Lisäksi tämän henkilön pitäisi osata ja uskaltaa pitää kirjallisuuden eli myös keksityn kaunokirjallisuuden puolia ja olla kuin tohtori Johnson, joka Boswellin mukaan uskalsi karjaista, jos hankilauma yltyi loksuttamaan luisia nokkiaan liian äänekkäästi.

Ei siis ole kuin yksi ehdokas, Antti Tuuri.


Kuva liittyy vain näiden päivien puuhiini, vanhojen skannattujen kuvien  järjestelemiseen (Lightroom) ja kkorjailuun (Phogtoshop). Kuvan kaunis nainen on äitini 47-vuotiaana viiden lapsen äitinä, entisenä lippukunnanjohtajana Kiilopäällä Sompio-partioleirillä, jota isäni oli johtamassa. Vuosi oli 1970. Partiopuku taisi olla vuodelta 1938. Eikä tarvinnut päästää saumoista. 

22 kommenttia:

  1. Ad Omnia: Sompio-partioleiristä
    http://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/03/30/partioleireja-viidelta-vuosikymmenelta
    Televisio haastattelija kysyy K. Kemppiseltä, mahtaako partioliike olla kovin oikeistolainen. Hän vastaa, että hänelle se ei 1930-luvulla kansainvälisyytensä takia ollut tarpeeksi oikeistolainen, joten hän ei mokomaan liittynyt - silloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota ei tosiaan moni tiedä. Partio oli kristillis-liberaalinen organisaatio, joka edusti lähinnä edistyspuolueen ja ehkä jossain määrin maalaisliiton ajatuskanta. Lisäksi kyse oli anglosaksisesta organisaatiosta.

      Voisi ihan ilkeilemättä todeta, että vapaamuurariliikkeellä ja partiolla on erityisesti Suomessa paljon yhteistä. Molemmat ovat puolueettoman porvarillisia, anglosaksisesta maailmasta tuotuja keskiluokan harrasteita. Ihannemaailma on sama: tunnustuskuntiin muodollisesti sitoutumaton kristillisyys (partiolainen on hyvä oman uskontokuntansa jäsen), ihmisarvon korostaminen, maltillinen isänmaallisuus ja yksilöllisen henkisen kasvun ihanne.

      1930-luvulla nämä piirteet tekivät molemmista aika epäilyttäviä kosmopoliittisen (eli juutalaisen) liberalismin edustajia.

      Poista
    2. Mitenkäpä tuo ihmisarvon korostaminen mahtoi toteutua vuonna 1918? Tekivät kuulemma pientä palvelusta sille ns.paremmalle kansanosalle. Ja vähän graavimpi esimerkki: Syksyllä 1917 Turun Klassikon koulupoika Martti Haavio sätti päiväkirjassaan paikallisia "huligaaneja". Seuraavana kesänä samainen poiskotti sitten jo olikin Yläneen suojeluskunnan esikunnan jäsenenä suosittelemassa ainakin eräälle paikalliselle kuolemantuomiota. Viimeksi mainitusta seikasta hän diskreetisti vaikeni muistelmateoksessaan Nuoruusvuodet (1972).

      Poista
    3. Hyvä havainto. Näin Sibeliuksen 150-juhlavuonna on hauska todeta, että hän sävelsi molempien käyttöön musiikkia: Partiomarssi op 91b ja Musique Religieuse op 113.

      Poista
  2. "Tieteen akateemikoksi olisi nimitettävä professori Aulis Aarnio."

    Aarnio on saavuttanut tieteen korkeimman huipun eli luonut oman koulukunnan. Lisäksi hänen vaikutuksensa käytännön juristeihin, esimerkiksi tuomion perustelemisen tärkeyden osalta, on suunnattoman laaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä iäkäs kangasalustalainen on samaa mieltä. Meinaan: on hämmästyttävä suoritus kirjoittaa useita kaunokirjallisia romaaneita, osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja merkitä muistiin KYK:n oppilaitten sekä opettajien vaiheita.
      Kannatan blogistin ehdotusta!

      Poista
  3. Kannatus tuolle Meren historiasarjan uusintapainokselle.
    Jäljittelemätöntä ilmaisua voi käydä ihailemassa ja muistamassa tuolla:
    http://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/09/14/veijo-meri-moderni-sotakuvaaja
    Meri on suuri.

    VastaaPoista
  4. Aikoinaan, kuin luin uunituoreina Veijo Meren historiliallisia kirjoja, ajattelin, että kai tää on totta. Ja luulen että näin myös on, -kin.

    Ps. Pahimpia valehtelijoita ovat ns. aikalaiseläjät; hehän puhuvat mitä sattuvat. Tai jos heillä on oma lusikka sopassa (vrt. P. Väyrynen), niin silloin ei pysty uskomaan oikein mihinkään.

    Aikoinaan rankkasin että paras runoilija Suomessa on 1) P. Saarikoski, paras eepikko 1) H. Salama, paras novellisti 1) V.Meri. - Edelleen olen sitä mieltä että yhdessä kohdassa olin oikeassa.

    VastaaPoista
  5. En tiedä Jukka onko sinulla jotain homoeroottista suhdetta Antti Tuurin kanssa? koska aina sitä kehut. Mielestäni Tuuri on tavattoman keskinkertainen kirjailija, ja sen lisäksi tylsä. Voi häntä verrata esimerkiksi Günter Grassiin, miksei voisi; he kirjoittavat samoista asioista. Mutta siinä missä kustantaja kieltäytyisi julkaisemasta Grassin huonointa käsikirjoitusta, se Tuurin kirjoittamana olisi ehkä hänen paras romaani.

    Näe nyt itekin, sinisilmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milloin mielipiteet ovat muuttuneet faktoiksi?

      Poista
  6. Antti Tuuri olisi kyllä hyvä valinta akateemikoksi.
    Mutta jos hän vielä uskoo homeopatiaan, asiaa tulee harkita perusteellisesti.

    VastaaPoista
  7. Totta. Meri oli vailla vertaansa, loputon innoituksen lähde.
    Tuurin tekeleet eivät yllä likikään akateemikkosarjaan. Pohjalaisuudesta ei taida saada lisäpisteitä. Suomessa on nyt kaksi kansainvälistä, akateemikkotason kirjailijaa: Hannu Salama ja Jörn Donner. Salaman aikaisempi poliittinen suuntautuminen ei vähennä hänen kirjallisia ansioitaan, yhtä vähän kuin Tuurin nykyinen lisää. Donnerin nimittämistä puoltaa tosin perinteinen kiintiöhurrin tarve kulttuurin palkintojen ja nimitysten jaossa.

    VastaaPoista
  8. Olin nuorena ylenkatsonut Suomen historiaa, mutta Meren kirjat (sekä jotkut Haavikon ja Ylikankaan teokset) saivat minut koukkuun - ihan sama miten "totta" niiden tulkinnat ovat.

    AW

    VastaaPoista
  9. Antti Tuuri akateemikoksi - lämpimästi ja kiivaasti kannatettava ajatus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän ehti Jumalan armosta eli sattuman kauppaa olla kirjailijaliiton puheenjohtaja. Sen pitäisi sellaiselle miehelle riittää, jonka tukka on jäätynyt metsäleirillä kiinni jäiseen maahan. Miehelle joka ei osaa sanoa edes sanaa "sotaromu" vaan sivistelee sitä "sotaraudaksi". - Jäisesti vastustettava ajatusrikkaruoho.

      Poista

  10. No niin tähdiksi muljahtivatkin Tsipras ja Varoufakis. Näin sekaisin on pakka saatu, korskea hiili- ja teräsunioni korisee henkitoreissaan. Kreikan varjelemisestahan eilen piti kyse olla, mutta nyt suojellaankin Saksaa. Se on Schäube kun kysyi valuuttakontrollia. Ei Kreikka talletuspakonsa tähden, vaan Saksa talletustulvansa alla.

    Barry Eihengreen täräytti Hall of Mirrors kriisikirjassaan että olisi paikallaan jos alan tiedemiehet ottaisivat selvää ilmiökenttänsä todellisuudesta, sen nahanluonneista ja uudeksi syntymisestä ja ilmaantumisesta keskellemme toisena kuin eilen, tarkemmin tarkoittaen toisena kuin viime vuosikymmenellä tahi sukupolvi sitten. Mikä se tällainen reality on, jatkuva Big Bang vaiko Darwinin silmäämä lintumaailma? Molemmat. Mutta vauhdikkaimpana ihmistenmaailma.

    Sitähän lakimahtajat kokevat paikallaan pitää, mutta ei se suostu. Varsinkin kristinuskon kuopanneen omaetu-kapitalismin jälkeen, esim. noiden vapaamuurareiden rohkeasti pyristeltyä irti ylimysvaltojen alta ja piispojen talousopeista, on maailma pitänyt melkoista kyytiä. Ja kiihtyy.

    James Galbraiht esittää tuplaparadoksin ja näyttää -kuten usea muukin- miten Kreikkapalon väärin sammuttaminen jätti savuavan kydön kurkkujamme ärsytttämään ja estämään hengenvedon kuokkia tai muuta duunata. Hän siis näyttää tämän ihan tuotantotalouden aksioomista eli peruskatekismuksen pohjalta. Siis sen, mikä sen Vaurauden yhteiskunnan tuotti, isänsä kirjan nimi. Affluent Society, Keynesin viitoittama tai jos halutaan vaikkapa Saint Simonin ja lukuisien maallisten teknologi-oppineiden jahka uskalsivat ääntä pitää vuoden 1789 jälkeen.

    Voi maailmasta paljon kiihottavaa sanoa ellei valmiiksi tietäisi. Tuo Galbraiht nuoremman napakka juttu löytyy Project Syndicatesta. Pitempi eli rahoittajan etuoikeudella tilaa ottavan jutun on laatinut Soros, jota jo olin keväällä ääneen kaivannut ja pelännyt iäkkään miehen voimien puolesta. Hyvin iski. Ja uutta maailmaa hahmotti, rahastonsa jo todeksi tehneekin. Alkemistin idea on olla itse osana prosessia, se katalyytti.

    Soros on näissä liemissä monasti kiehauttanut sangollisesta jaettavaksi, niin seitsemälle mieh… eikun 7 miljardille ihmiselle. Nyt hän näyttää kuinka Ukrainaan saataisiin sadat miljardit rahaa ja äkkiä ennen kuin hetki on ohi. Uutta rahaihmettä pukkaa entisen raunioille.

    Suomessakin Helsingin Yliopiston rehtori on pantu ääntelemään kuinka kiinteistöt voisi finanssioida. Voi ne, jos lukukausimaksuja saisi tulopuolelle. Todennäköisemmin valtionapua muutetaan perustettavan säätiön koronmaksajaksi. Valtionbudjetin yliopistomäärärahoja voitaisiin leikata surutta ja ronskisti heti alkuun ja jatkossa lisää, mutta älä kysy ikuisuutta. Siellä on aina kriisi joka taas avaa uutta. Nyt siis Soros / rehtori Jukka Kola esittää että yliopistokiinteistöjä, ja -miehiä, ajatuksia hallitusohjelmaa, vakuuksina pitäen otetaan velkaa (=luodaan sitä alan instituutioiden kanssa tarkemmin sanoen) ja siis lisätään yliopistojen käyttövaroja ihan uusiin kokoluokkiin. Koron maksaa valtio (lyhennysvapaata kuten Ruotsissa asuntolainat -ja aina olleet isoisten rullaavat velat), ja silti valtion veropanostusta yliopistolaitokseen voidaan roimasti leikata ! Tätä on ihmistenmaailma.

    Siitähän puhui jo sosiaalipolitiikan ihmeen Suomeen tuonut Pekka Kuusikin. Soveltamiskelpoiseksi mielle jalostui Lontoon pommitusten aikana, niiden Vee-rakettien (ei kaasukärkeä) aikana. Beveridge suunnitelma, jonka sitten Atlee äänestettiin toimeenpanemaan kun Churchillin rauhantoimiin ei ollut luottamista. Väärät neuvonantajat näet. Nyt on Soros ja ajatus liikkuu myös yhteisen hyvän tasolla eikä vain omassa Hedge Fundissa. Sipilän hankkeen siipimiehistä en olisi varma.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  11. Ennen kuin ehdin vierittää tekstin Jukan ehdokkan nimen kohdalle kirjallisuuden akateemikoksi, minun mieleeni tuli sama nimi. Tosin kirjallisesti kertaluokan sivistyneemmän siskoni mukaan Tuurilla on yksi ongelma; hänen kirjojaan rakastavat vain Etelä-Pohjanmaalla kasvaneeet sekä insinöörit.

    Kalevi Kantele

    VastaaPoista
  12. Tämän jutun kuva on muuten hyvä, mutta eikös dia ole nytkin skannattu nurinpäin. Meren historiasarja viettää aikaansa hyllyssäni. Olen tyytyväinen.

    VastaaPoista
  13. Valokuvan kauniin äidin kenkiä kun katsoo, niin näyttäisivät sopimattomilta kivirakkaisilla poluilla vaelteluun. Siis "näyttävät", valokuvahan ei kerro, ovatko.

    Jos mainitsemasi "Heka H." on sama kuin Heikki H., niin sain juuri luetuksi kirjan jossa kertoo akateemikkoisästään, että myönteisiä terveisiä vain hänelle. Kirja oli ihan toista maata kuin erään toisen samasta henkilöstä rustaama "seiskahenkinen" sepustus kaikkine ikävine mutjuiluineen "taustojen" kokoamisvaiheessa, sekä sen jälkeenkin kun oli julkaisulleen saanut arvovaltaisia myötäkohuilijoita Hesarin vain esimerkkinä mainitakseni.

    Miksi muuten Jörn Donner ei kelpaa akateemikoksi? Onko hän liiaksi "mammutti", sukupuuttoon kuoleva laji?

    VastaaPoista
  14. Akateemikoista vielä: minusta on suuri synti, sääli ja häpeä, ettei prof. emer. Matti Klinge nykyiseen ikäänsä ehtineenä vielä ole saanut nimitystä tieteen akateemikoksi. Hänelle jos kenelle titteli olisi kuulunut - ja sopinut. (Ja tämä sanottuna ilman minkäänlaisia sarvia ja sakaroita, vaikken Klingen ikuiseen patriisiposeeraukseen olekaan ihastunut.)

    VastaaPoista
  15. Luen juuri Antti Tuurin Ikitietä. Kiinnostavantuntuista tekstiä.

    Koulukaverini, sukunimikaimansa, hyvä kirjoittaja hänkin, kuoli äskettäin. Kahden tutun eteläpohjalaispaikkakunnan kynäniekkoja. Kiitos heille! Kumpikin tarjonnut kiinnostavia lukuhetkiä.

    VastaaPoista
  16. Tuo maisema taustalla olen itsekin kuvannut perheenjäseniäni, kylläkin kymmeniä vuosia myöhemmin. Minullakin oli tuollainen partiovyö aikoinaan. Kaunis kuva.

    VastaaPoista