Sivun näyttöjä yhteensä

21. kesäkuuta 2015

Tiedevitsit



Jos kirjoittaja on kunniallinen ja koulutettu ja jos hänen kirjansa julkaisija on hyvämaineinen, esimerkiksi Oxford University Press tai Harvardin nimeä kantava kustannusliike, kirjan sisältö on totta.

Eikö olekin harvinaisen selvä virhepäätelmä? Tieteellisissä julkaisuissa, jotka ovat tukehtua arviointimenettelyynsä ja kirjoitusten turvonneeseen kielenkäyttöön, on ainakin puolet pötyä. Niin kuuluu olla. Jos perustelut ovat näkyvissä, niiden virheellisyys käy myöhemmin ilmi.

Mahtavilla, vuosisataisilla tutkijoilla on lähes yhtä mahtavia erehdyksiä tai sokeita pisteitä, Darwinista Einsteiniin ja edelleen. Tiedeyhteisöllä on sama ongelma kuin suurella yleisöllä. Tuomas Akvinolainen sen taisi sanoa – totuuden osoittaa tekijä. Hän tarkoitti, että jonkun kirkkoisän (esimerkiksi Augustinuksen) väitteet olivat enemmän totta kuin vähäisempien, ja esimerkiksi areiolaisuuteen sortuneiden kirjoittajien teksteissä mikään ei pitänyt paikkaansa.

Tässä kohdassa – älkääkä kysykö minulta, missä kohdin ”Summaa” tämä ajatus esiintyy, koska muistiinpano on samassa paikassa kuin väitöskirjani kirjastossa käsin tehdyt muistiinpanot eli hukassa – erottaa kirjoittajan ironian. Niin pyhä mies kuin hän olikin, ei hänkään jaksanut olla hiukan irvistelemättä.

Harvardin kustannusliikkeen uutuuksia kannattaa seurata. Yksi kiihkeän kirjoittelun aihe on neanderthalilaisten serkkujemme kohtalo. Nyt muuan tutkija (Pat Shipman) on osoittanut syylliseksi koiran, joka erään kallon tutkimusten tulosten mukaan onkin erkaantunut sudesta luultua varhaisemmin ja auttanut viemään serkuilta leivän (suurriistan) suusta.

Toisen asteen tiedevitsailu on suosiossa. Kirja julkaistaan, jos se on ”kiinnostava”. Luonnontieteessä ja muissa tietoisuudessa kestäväksi osoittautuva uusi tieto tunnetaan siitä, että se on epäkiinnostavaa tai joka tapauksessa epädramaattista.

Raflaavia tutkimuksen suunnanmuutoksia on esiintynyt viime vuosikymmenillä eniten arkeologiassa ja mikrobiologiassa. Jopa tähtitieteessä ja hiukkasfysiikassa hengästyttävimmät avaukset ovat osoittautuneet hyvin ongelmallisiksi. Todellinen saavutus avaa kovin usein uusia, entistä vaikeampia kysymyksiä.

Se on pelkästään hauskaa, että tietoon tulee tosiasioita, jotka voi sitten itse tykönäänkn ymmärtää. Napolin lähellä paukahti hiljan, vain joitakin kymmeniä tuhansia vuosia sitten, supertulivuori. Veikö se serkkupojat ja –tytöt mennessään? Luultavasti ei. Ajoitus ei onnistu.

Tuo koira-ajatus on todella fiksu, mutta ainoa todiste, se varhaiskoiran kallo, on tutkittu uudelleen, ja tulos on selvä. Ei se ole varhaiskoira, vaan susi. Eli se yksi kortti, jonka varaan rakennelma oli kyhätty, otti ja kaatui.

Joka viikko selailen verkko ja lehtiä ja odotan, että joku olisi pannut paremmaksi McNeillin vanhan sairauksian historian (”Kansat ja kulkutaudit” - Plagues and Peoples). Tutkimus on 35 vuoden takaa, ja vaikka tutkija on yksi parhaista, kyllä tässä on tullut kovin paljon uutta faktaa.

Oma suosikkifantasiani on sellainen, että ”megafauna” eli isot nisäkkäät, ja niiden peto, neanderthalin ihminen, kokivat saman kohtalon. Autoimmuunijärjestelmä romahti, luultavasti jonkin jääkausiin liittyneen ympäristötekijän takia.

Kuten tiedämme, jokainen pieni naarmu on omiaan tulehtumaan ja mikä tahansa tulehdus voi olla tappava, elleivät oman elimistön järjestelmät toimi. Ja sisäerityksen puolella kovin monin tämänkin hetken suurtappaja liittyy oman solujen lisääntymis- ja tuhoutumisjärjestelmän epäkuntoon joutumiseen. Kaiken lisäksi häiriöalttius voi olla perinnöllinen ja mekanismi epigeneettinen eli olemassa oleva mutta jonkin ympäristötekijän laukaisema.

Perusesimerkki on Amerikan mantereelta. Sieltä menivät isot eläimet ja sitten tulivat espanjalaiset, hevoset ja tarttuvat taudit. Meksikosta ja Andeilta meni muutamassa vuodessa 90 prosenttia väestöstä. Tappajatauteja olivat isorokko ja tuhkarokko, ja oli niitä muitakin.

Villin lännen ystävien kuuluu tietää, että preeriaintiaaneista oli menehtynyt sairauksiin eräin paikopin 99 prosenttia väestöstä ennen kuin ne tuntemamme suuret intiaanisodat alkoivat.


Jutun kuva vaikuttaa epätavallisen vahvasti. Suuriin heimoihin (mandan) kuulunut Mató Topé suhtautui onnettomuudekseen ystävällisesti heimonsa maille vaeltaneisiin eurooppalaisiin, joista kaksi oli taidemaalareita. Hän mullisti heimonsa taidekäsityksen, maalasi tämän kuvan itsestään ja cheynenne-päälliköstä 1833 ja kuoli. Taulu on nyt esillä Metropolitanissa.

16 kommenttia:

  1. Hyvää juhannusta! Kiitos hyvistä kirjoituksista.

    VastaaPoista
  2. Ainahan se on mielessä, historia ainakin Erkki Tuomiojalla. Hän on perustanut Historioitsijat ilman rajoja - yhdistyksen.

    Toivottavasti yhdistys on ottanut onkeensa netissä liikkuvan vaatimuksen pikaisesta tarpeesta kääntyä luomaan historiallinen kompromissi niiden konservatiivien välille jotka nojaavat näkymättömään käteen, ja niiden modernistien välille jotka luottavat ihmisjärkeen ja siihen perustaviin tieteisiin.

    On vain tämä yksi elämä elettävänä, se on varmaa.

    Historiallinen kompromissi Italiassa on vetänyt mukaansa koko Euroopan. Putin oli siellä mennäpnä paikan päällä. Sauli Niinistö oli samaan aikaan uskontojen välisessä seminaarissa Kazakstanissa.

    Se joka veisaa ja rukoilee, ei ajattele, kirjoitti Albert Camus.

    Ilmeisesti "yhteiskuntasopimuksella" tarkoitetaan jotakin päinvastaista, tavallisen kansan nujertamista Suuren Prosessijohtajan eteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "...tavallisen kansan nujertamista Suuren Prosessijohtajan eteen"

      Tämä vaatisi nyt hieman avaamista. Ilman selitystä tuo vaikuttaa lähinnä primitiiviseltä kaunalta ja vihalta sitä ainoata poliitikkoa kohtaan, joka edes yrittää tehdä jotakin realistista ja todellisuuteen kosketuksessa olevaa tämän maan pelastamiseksi IMF:n & co holhoukselta. Siellä se kyyti vasta kylmää olisi (vrt. Kreikka).

      Sipilän tapauksessa tuo viha tuntuu sitäkin katteettomammalta, kun huomioidaan, että Sipilä ei tee työtään päästäkseen EU-virkaan tai edes seuraavaksi pääministeriksi. Hänellä ei ole mitään pakkoa tätä kivirekeä kiskoa.

      Eri juttu sitten, jos todella uskomme, että se kuuluisa "joku muu" jostakin putkahtaa ja maksaa meidän ylivarojen elämisemme. Suomalainen keskiluokka syö nyt enemmän kuin tienaa. Ja köyhät pitäisi hoitaa yhteiseen piikkiin vielä sen lisäksi. Sipilää - mieluummin useampia sipilöitä - tarvitaan.

      Poista
    2. Tuskin tosi jätkä UKK hallitsi pyyteettömästi, koska ei ollut muuta tekemistä. Isänmaallinen mies kuten Sipilä nostaessaan Anne Bernerin toteuttamaan Pisara-rataa, jota kepu vaalien alla vastusti.

      Poista
    3. Jasso. Tarvitaan, tarvitaan, jossei muuhun niin karusellin äänitorvea soittamaan. Jollei huomattua tullut niin nyt siis tutit kudeiksi ja vanhainkoteihin parempi tuuletus, kolme miljardia tarttis tulosta näin ensi alkuun. Eiköhän ne viiden miljardin hävittäjäkaupat saada jo ensi hallituksen aikoihin?

      Sipilöitykäämme suuriin talkoisiin siis. Arveluttavia sellaiset häkäpönttöhävittäjät, mutta Tsaari on Taivaassa ja Jumala kaukana vai miten se nyt olikaan mutta minkä voi köyhä talonpoika?

      Innovoikaa, sanovat herrat. Suomi kuntoon, sanovat. Te olette ollut tuhma kansa, nyt on aika olla kunnolla.

      Suomen kansa ei ole mikään ulkopoliittisesti älykäs kansa, se on pikemminkin erittäin typerä kansa. Sanoi J. K. Paasikivi. Nyt hyvä jos edes sisäpolitiikka sujuu.

      Poista
  3. Tiede/tutkimus on kuin juoksua juoksumatolla, päättymätön tie, joka kaiken aikaa myös haarautuu uusiin yhä useampiin polkuihin. Ja olet kohta ihan eksyksissä. Yhden kysymyksen ratkaisu (?) tuo kymmenen uutta, onko nettotuloksena sitten ihmisen suhteellinen tyhmistyminen?
    Tutkimuksessa sitten vielä tuo muistaakseni Kemppisenkin aiemmin tutkimuksista mainitsema, että yleensä kuvataan miten ilmiöt tapahtuvat kun taas oleellinen "miksi" ei tunnu tärkeältä pohtia. Toki se on hyvinkin vaativampaa, mutta ei kait sitten olevinaan niin tärkeää.

    Ehkäpä kommenttinikin on vain itseorganisoitunut sattuman tulos, mm. jolla usein asioita yksinkertaisesti kuitataan, "eikä siten kannata kummemmin pohtia". Itse tosin epäilen.

    Hyvää kesää ja kärpäsiäkin!

    VastaaPoista
  4. Ei-tieteellinen laatumediakin näyttää siirtyneen sina vain kauemmas näennäisestäkin objektiivisuuden tavoittelusta. Juhannussunnuntaim aamun Ylen ulkomainen pääutinen nimittän uutisoi epäpoliittiseksi nimenomaisesti luonnehditusta miljonäärien mojovasta kampanjasta. Tämän epäpoliittisen tuen tarkoitukseksi kerrotaan EU:sta irtautumisen ja maahanmuuttovastaisen politiikan sekä näitä ajavan puolueen tukeminen. Mutta Ylen uutistoimitukselle kampanja siis on epäpoliittinen. Kaipa Yleä pakko on uskoa.

    VastaaPoista
  5. Ihminen ei - olen pannut tämän merkille myös muissa olijoissa kuin itsessäni - ei perusta ratkaisujaan/olemassaoloaan hiukkasfysiikkaan tai mikrobiologiaan. Eikä kvanttien hyppelyyn sinne sun tänne. Ei. Häntä kiinnostaa enempi paljonko S-kauppa taas on "halpuuttanut hintojaan". Ja menee sit sinne. Ostoskassi heiluen.

    "Näin minä turunmatkoillani olen ihmisten käyttänyt nähnyt". (sanoi Juhani. Ja mulkaisi muita velikultia.)

    VastaaPoista
  6. Amerikan alkuperäisasukkaiden joukkotuho on kyllä vertaansa vailla oleva murhenäytelmä. Ihan muutamassa vuofessa se ei kuitenkaan tapahtunut, epidemioita oli useita ja nämä jakautuivat usealle vuosikymmenelle. Espanjalaisille passasi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amerikan alkuperäisasukkaiden joukkotuho oli tosiaan monivaiheinen prosessi. Jatkuuhan se näihin päiviin asti. Esimerkiksi ainakin Ecuadorin ja Perun sademetsissä piileksii vieläkin vainoa paossa alkuperäiskansojen sirpaleita.

      Kaikesta menneestäkään ei ole niin tarkkkaa tietoa. Viimeaikoina on tullut todisteita siitäkin, että Amazonin sademetsäalueella oli vielä Francisco de Orellanan harharetken Andeilta Atlantille aikana (1541-42) merkittävä kulttuuri. Orellanan kronikoitsija ei kirjoitellut aikakirjoihin perättömiä, vaikka näin on luultu.

      Poista
  7. Suuri suomalainen Veijo Meri lähti pois. Hän oli Saarikosken ja Kiven ohella minun suomalainen lempikirjailija. Luen hänen muistoksi viikon päästä Tampereella uudelleen Manillaköyden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun Lennart Meri lähti pois, mä vähän aikaa itkin.
      Suuri eestiläinen, suuri Suomenystävä, suuri ihminen.

      Poista
  8. "koiran,..auttanut viemään serkuilta leivän (suurriistan) suusta."

    Pahuksen elegantti teoria, joskin olen ymmärtänyt, että suurriista hävisi ilmaston lämpimisen hyötä samaa tahtia kuin neanderthalin ihminen. Tilalle tuli pienempää ja ketterämpää riistaa, jota nuo eivät osanneet yhtä tehokkaasti pyytää kuin nykyihminen.

    VastaaPoista
  9. "Amerikan mantereelta. Sieltä menivät isot eläimet ja sitten tulivat espanjalaiset, hevoset ja tarttuvat taudit."

    Mitkä isot eläimet Jareddinin lukeneena olen ymmärtänyt väli- ja Etelä-Amerikan ongelmana olleen juuri sen, että siellä ei ollut suuria, kesytyskelpoisia eläimiä, toisin kuin Euroopassa. Lisävaikeuden toi käänteinen akseli, josta johtuen kasvien sopeutuminen ja siten leviäminen oli hitaampaa kuin Euraasiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hae sanoilla "Americasn megafauna". Luettelo aloittavat mammutti ja mastodontti, sitten tulevat hevonen (tuotiin takaisin espanjalaisten toimesta), leijona, useat karhulajit, jättiläislaiskiainen jne.

      Poista
  10. Brittikustantaja Wiley & Sons julkaisi juuri tyttäreni tiedeartikkelin. Proud of!

    VastaaPoista