Sivun näyttöjä yhteensä

29. kesäkuuta 2015

Osta levy



Kummastelen ettei kukaan vienyt minua 52. kadulle Nykkiin kun siellä olisi saanut kuulla tosi torvensoittoa. Olen lukenut muistelmia, jopa ruotsalaisten, ja Erkki Reenpää –vainaja ainakin väitti istuneensa siellä kuuntelemassa, kun Parker ja Gillespie soittivat.

Erkki oli sitä ennen istunut kellaritiloissa Pariisissa katsomassa aikakauden pikku näytelmiä (Camus) ja kuuntelemassa aloittelevan mustan enkelin (Greco) laulamista. Ja vielä hän majaili Friscossa, kun siellä syntyi uudenlainen runous ja avattiin ennen kuulumaton kirjakauppa (City Lights).

Kun olen valittanut, että miksi en minä, ovat sanoneet, että ei ollut rahaa, oli sota, ei ollut mahdollista matkustaa vihollismaahan, ei saanut valuuttaa eikä kukaan osannut englasntia. En osannut enkä osaa vieläkään nykykieltä. En voinut vastata, että seli seli seli. Eikä se ole vakiorepliikki, kun itse on ladellut täydellisiä älyttömyyksiä ja joku menee jonkin näköiseksi?

Olen suunnitellut omaelämäkertaa, jossa selvittäisin, mitä kaikkea ei tapahtunut. Yksi jännittävä luku olisi se AFS:n vaihto-oppilasvuosi Yhdysvalloissa, joka oli jo sovittu ja luvattu, kunnes yllättäen kariutui. Luulen että vastaanottaja perheessä joku kuoli tai sellaista. Vuosi olisi ollut 1960.

Vuonna 2001 hylkäsin toisen kerran mahdollisuuden hakea vihreää korttia ja jäädä professorin tittelillä nuohoamaan kirjaston käytäviä tai sitten paremmalla palkalla huonompaan yliopistoon, mutta Kaliforniaan kumminkin.

Jos haluaa epäonnistua täydellisesti, Amerikka on paras paikka tehdä se. Ellet ole luonnontieteilijä tai IT-ilmiö, epäonnistuminen on jokseenkin varmaa.

Niinpä olen ollut rauhallinen ja tullut siihen tulokseen, että vaikka Manhattania kiitetään kesämökkisaarena. tämä Porkkalan niemi on vielä parempi. Nyt lähden toimittamaan autoa oikealle omistajalleen ja pistäydyn DVD-kaupassa. Olen nyt keksinyt, miksi vanhat eivät oikein viitsi keskittyä elokuviin eivätkä edes musiikkiin.

Pitää saada seisoa välillä ja vähän kävellä. Johtuisiko se verenkierrosta?

Koska minun vuosisatani (1900-luku) merkittävimpiin luettu kulttuuri-ilmiö on amerikkalainen, nimittäin jazz, olen kuunnellut muutaman iltana sitä. Jazz on niin amerikkalaista ja afro-amerikkalaista, että lemmikkini (St. James Infirmary) säveltäjäksi on merkitty herra Mills, venäjän juutalainen, Duke Ellingtonin levytuottaja ynnä muuta, nimimerkillä Joe Primrose.

Louis Armstrong levytti sen ehkä ensimmäisenä. Hänen varhaisvuosiensa ehkä nerokkain esitys-sävellys-sovitus saattoi olla West End Blues. Ajatelkaa (kuva) että ne saa kaikki yhdellä klikkauksella ja huokealla hinnalla. Minulla on miellyttävät versiot siltä ajalta, kun CD-levy oli nuori ja Louis Armstrong poliittisesti epäilyttävä luokkasopuilija.

Charlie Parkerin koko keskeinen tuotanto irtoaa uudelleen masteroituna kympillä tai kahdella. Musiikkina jokin Parker’s Mood tai Ballade on samaa tasoa kuin Bach ja yhtä maailmaa mullistavaa.

Spotifyssä on Parkerin keskeisistä kappaleista. joita on siis noin sata, kustakin noin sata versiota kenen tahansa kuunnella. Ellette ole perehtyneet kovin seikkaperäisesti tähän musiikkiin, levymerkki Verve on takuu peruslaadusta, ja samoin Savoy. Mutta ne klassisen jousiorkesterin kanssa toteutetut esitykset eivät toimi. Ne ovat vähän kuin Bachia bassokitaralla ja reippaalla säröllä.

Elin kauan siinä luulossa, että rokki sivuutti ja syrjäytti jazzin, mutta ei se niin ole. Klassisen ja sen muun musiikin ero on mm. se, että edellistä soitetaan enimmäkseen nuoteista, jälkimmäistä ei.

Saan kiinni jopa vuosikymmenien takaisesta tunnetilastani kuuntelemalla jonkin haluamani kappaleen, vaikka Chopinin nelosballadin Rubinsteinin soittamana. Mutta jazzin suurteokset ovat joka kerta erilaisia kuunnella. ”Ornithology” –vinyylin olen toivottavasti kantanut roskiin. Ostin sen Hakaniemen torin vaiheilta tai sitten Digeliukselta 1966 lokakuussa. Aika kauan sen alku oli Communicatorissani soittoäänenä. Eilen illalla tuntui etten ole sitä muka ennen kuullutkaan.

Huolelliset huiput ovat tänäkin päivänä Coltranen ”Giant Steps” ja etenkin ”A Love Supreme”.

Molemmat sopivat suurenmoisesti Kirkkonummen kesäiltaan, sisätiloihin, metrin päässä metsästä. Luulen että tällainen huumeen käyttö on laillista, eikä se näy verestä laboratoriokokeissa. Täytyy panna kamera jalustalle tänä iltana. On mahdollista, että Coltrane kuitenkin näkyyy pupilleista.


12 kommenttia:

  1. Muistelmassaan Sattumakorpraali Keijo Korhonen kirjoittaa kokonaisen luvun New Yorkista. Tämä yleensä aina äreä, jatkuvasti kriittinen ja monasti negatiivinen professori äityy suorastaan runolliseksi New Yorkia kuvatessaan: "Oi noita aikoja! New York Cityssä jaksaa nauttia, jos on nuori, vahva ja terve ja jos voi käyttää runsaasti aikaa ja kohtalaisesti rahaa. Niin elämästä yleensäkin. Harvoinpa nuo hyödykkeet samanaikaisesti yhteen osuvat. Jotakin aina puuttuu."

    Lukija Laihialta

    VastaaPoista
  2. I find this post not related to intraday SGX signals, I was in search for, but is written in such a way that a reader would read it fully.

    VastaaPoista
  3. Saan kiinni jopa vuosikymmenien takaisesta tunnetilasta kuuntelemalla jonkin haluamani kappaleen... Tämä on jännittävä ilmiö, jonka itsekin olen havainnut. Poikkeuksiakin joskus on,mutta vahva tunnejälki yleensä pysyy.
    Bachin jousiorkesteriesityksistä olen jokseenkin samaa mieltä, mutta soolojutut sellolla, viululla ja modernilla konserttiflyygelillä toimivat.
    Kyllä Casals puoltaa paikkaansa, vaikka Wiespelway onkin mielestäni ylittämätön.
    Menestyminen Amerikassa on maailman valloituksen symboli. Metropolitan on pelkkä tehdas jossa laulutyöläiset nopeaan tahtiin vaihdetaan uusiin. Leppoisa on koto-Suomi vaikka ahdas. Metsissä kuitenkin on väljää.
    Toivoisin lopuksi, että niin hyvä kirjoittaja kuin tämän blogin pitäjä, ei tuhlaisi panoksiaan ja lahjakkuuttaan Omaelämänkertaan.

    VastaaPoista
  4. Oivallinen kirjoitus!
    Tällaisia saisi enemmän olla lehdissäkin, mutta näin hyvän kirjoituksen laatiminen on vaativaa eikä onnistu keneltä tahansa.
    Huippujalkapallossakin maalin tekeminen on melkoinen ihme.

    VastaaPoista
  5. Arveluttaa lisätä tällainen linkki tekijänoikeuksien asiantuntijan blogiin, mutta olen kyllä itse muinoin maksanut Granzin firmalle tästäkin videosta, eikä tuosta näytä pariin vuoteen nytkään kukaan valittaneen.

    Charlie Parker & Coleman Hawkins: Ballade (1950)

    https://www.youtube.com/watch?v=FnZ4Qj4nonM

    vuorela, tampere

    VastaaPoista
  6. John Mehegan kelpuutti West End Bluesin soolon klassiseen kirjasarjaansa Jazz Improvisation 1-4 yhtenä aikakautensa merkkipaaluista. Kaipa syynä on ollut siirtyminen sooloissa sointukeskeisestä ajattelusta asteikkokeskeiseen ajatteluun.

    Omia suosikkejani puhaltajista ovat sellaiset, joilla on pitkät fraasit kuten Sonny Stitt tai Paul Desmond.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan silloin oltiin vasta siirtymässä sointukeskeiseen ajatteluun. Pops käy kyllä introssaan läpi koko kromaattisen skaalan samalla kuin tekee sävelllajin selväksi.

      vuorela

      Poista
  7. Parkerin tuotoksista asettaisin Yardbird Suiten Ornithologyn edelle. Coltranesta jäi aikanaan mieleen My Favourite Things, mutta kyllähän Giant Steps on aikamoista harppomista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yardbird Suite oli tosiasiassa Miles Davisin sävellys, minkä kyllä kuuleekin.

      vuorela, tampere

      Poista
  8. Olenkohan sanonut tämän aiemminkin. Sanon uudestaan.

    Joskus on päiviä, jolloin A Love Supremea kuuntelee kymmenen sekuntia alusta. Sitten se on katkaistava. Liian järisyttävää.

    Jos Jumala puhuisikin, kuka ihminen kestäisi kuunnella.

    VastaaPoista
  9. Kemppinen: "Klassisen ja sen muun musiikin ero on mm. se, että edellistä soitetaan enimmäkseen nuoteista, jälkimmäistä ei."

    Konemusiikki - yleensä - joudutaan ohjelmoimaan koneelle suoraan sanottuna semmoisena partituurina, jossa jokainen soitin tai äänes on kuvattuna rinnakkain ihan kuin sinforniaorkesterin partituurissa. Tai oikeastaan vielä tarkemmin. Jokaisen soittimen tai ääneksen äänensävylle on omassa ulottuvuudessansa myös oma partituurinsa (voimakkuus, särö, chorus ym efektit joita voi olla kymmeniä erilaisia). Siten se voi olla paljon monimutkaisempi kuin sinfoniaorkesterissa ja siten paljon tarkemmin määrättyäkin.


    Hämmästyksekseni konemusiikki on muuten alkanut syrjäyttää rockia. Ainakin näin uutisointiin jo tv-uutisissa.

    VastaaPoista
  10. Thomas Brothers : Louis Armstrong , Master of Modernism ( 2014 ) .Keskittyy A:n musiikkiin vuodesta 1922 -30-luvun alkuun saakka .Edellinen osa oli Louis Armstrong's New Orleans

    VastaaPoista