Sivun näyttöjä yhteensä

14. lokakuuta 2012

Ajatus ja miete




Kirjoituksen kommenteista nousee hyvin tärkeä ajatus. Ymmärrämme sanat ”laki”, ”laillisuus” ja ”lakimies” kohdittain aivan eri tavoin. Ero voi olla dramaattinen.

Niin monen vuoden ajan laki ja lainsäädäntö ovat olleet pysyvä teema joko suoraan tai mutkan kautta. Itse asia ei tietenkään ole minulle vieras. Tänään tuntuu, että se saattaa olla liian tuttu.

Käsittelemme silloin tällöin käytännön ongelmia, joiden takana on suuria kysymyksiä.  Muuan vakinainen esimerkki on sananvapaus. Sen kaikki ymmärtävät mutta juuri kukaan ei käsitä, mitä tämä vapaus merkitsisi käytännössä. Asia myös tulehtuu. Joskus irvistely islamille aiheuttaa jännitteitä. Julkisuus on yhtä käsitettävä ja vaikea. Tänään mediakin on sitä mieltä, että Suomen viranomaiset ovat olleet hitaita ja saamattomia Venäjän lapsipropagandaa koskevassa asiassa. Viranomaiset vetoavat salassapitoon, mutta ihmiset kieltäytyvät ymmärtämästä, että ei lastensuojelu voi lähteä revittelemään yksityisten ihmisten tekemisillä – ei toimittajalle saa sanoa, että siinä huushollissa isä pieksee juovuspäissään lapsia, vaikka tieto olisi tosikin.

Jos joku kysyy, miksi tuollaista ei voi kertoa, vastaus on tämä: ihmisen elämään pahasti vaikuttavien tietojen on joka tapauksessa oltava tosia. Lapsen suojelemisessa mietitään, mitä lapsen etu vaatii. Vanhemman käyttäytymisessä on otettava huomioon myös tuota aikuista koskevat asiat – esimerkiksi se, onko väärin toimiva aikuinen tehnyt tämän kerran vai toistuvasti.

Toimia laillisesti? Noudattaa lakia? Juristi ymmärtää tuollaisen teknisesti. Laki on velvoittavaksi tarkoitettu tekstin, josta eduskunta on säädetyin tavoin päättänyt. Asetus on eri asia. Sellaisia antaa etenkin valtioneuvosto, jos sillä on lain antama valtuus.

Joku ei-lakimies saattaa ihmetellä, mitä tekemistä poliitikoilla on lainsäädännön kanssa. Lakimies ei käsitä tätä ihmettelyä. Mistä muualta lait voisivat tulla kuin poliitikkojen ratkaisuista? Tämä johtaa ajatuksiin luonnonoikeudesta. Ajatellaan, että on olemassa jokin syvempi laki, kukaties ikuinen.

Lakimiehet ovat noin sadan vuoden ajan sivuuttaneet tämän ajatuksen olan kohautuksella. Käytännön kannalta niin voi ehkä tehdäkin, mutta silloin jää vastaamatta hankala kysymys, voiko eduskunta säätää lain, jonka mukaan kaikki kaljupäiset on vangittava tai ammuttava.

Juristi vastaisi, että ei voi, koska perustuslaki estää sen. Tuohon on tietenkin sanottava, että voihan perustuslaki muuttaa, vaikka se vaikeaa onkin. Tämän vastaväitteen jälkeen lakimiehenkin on myönnettävä, että ehkä on olemassa ihmisoikeuksia tai muita vastaavia luonnonoikeudellisia periaatteita, joita ei voi ollenkaan muuttaa.

Lainsäädännön perusajatus vanhentui noin 100 vuotta sitten. Euroopan mantereen mielivallan ja tempoilun tilalle haluttiin järjestystä ja ennustettavuutta. Saatiin sotia ja valtionterroria. Siitä ei otettu opiksi.

Ehkä Euroopan unionin vihattavin piirre on se, että siellä säädetään lakeja. Nuo lait tunkeutuvat omituisille alueille, kuten perunamaille ja pankkeihin. Ihmiset eivät halua ymmärtää sellaista. He eivät halua uskoa selitystä, että EU on uusi kansainvälinen pankki, joka haluaa myös verovirastoksi. Heitä suututtaa lainsäädäntö, koska heillä on jokin geneettinen muisti, että lainsäädäntö on paikallinen asia ja että pienemmän rikosasiat ratkaistaan tehokkaammin koivuhalolla kuin kynällä ja paperilla. Suomessahan tämä oikeudellinen järjestelmä romahti syntyessään, vuonna 1918, jolloin toinen puoli kansaa sai toden teolla oppia, ettei laista ole turvaa tiukan tullen.

Sama opetus kerrattiin 1939 – 1944. Roomalaiset väittivät, että aseiden puhuessa lait vaikenevat. Se on väärinkäsitys. Aseiden puhuessa tuomarit vaikenevat. Noin vuonna 1910 järjestys ja arvattavuus oli kadonnut luonnontieteistä ja merkittävistä taiteista. Niiden raunioille rakennettiin yhteiskuntatieteitä ja soveltava järjestelmä, juridiikka eli lainsäädäntö lakimiehineen. Ehkä vaihtoehtoa ei ole, mutta tämä ratkaisu ei taida olla toimiva.

Venäläiset ovat oikeassa. Maassa jossa poliisi kiusaa ihmisiä, on vaikea ymmärtää, että joku muukin kuin poliisi kiusaa ihmisiä.

10 kommenttia:

  1. Luin venäläisen Mikhaíl Afanasyevich Bulgakovin kirjaa "Heart of a Dog". Kirjoitettu 1925. Kirja antaa hyvän kuvan venäläisten mentaliteetista.
    Tuossa kirjassa professori Preobrazhensky keskustelee assistenttinsa tohtori Bormentalin kanssa:

    "Please, don’t read soviet newspaper before dinner, it’s very very dangerous. I have made mush medical research and they prove it."
    - "but let me.... there is only soviet newspaper everywhere"
    - "So. Good. Don’t read any newspaper"


    Tämä siis ajatuksena Venäjän lapsipropagandasta. Venäläiset tuttavani sanovat samaa, eli harvoin uskovat mitä sanomalehdissä kerrotaan. Ymmärtääkseni lähes kaikki venäläiset sitä vastoin uskovat mitä televisiosta savat kuulla.

    VastaaPoista
  2. Lisäys:

    Kirja siis ladattavissa ilmaiseksi:

    http://uploading.com/files/7maf7mb2/DogsHeart.pdf/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bulgakov taisi kirjoittaa venäjäksi.

      Me suomenkieliset muuten tunnemme kirjailijan Mihail Afanasjevitš Bulgakovina ja mainittu teos voi olla joillekin tutumpi nimellä "Koiran sydän" (Esa Adrianin suomentamana).

      Poista
    2. Suomen Yleisradion TV esitti 1980-luvun lopulla mainion (neuvostoliittolaisen!) elokuvaversion
      Bulgakovin "Koiran sydämestä" Nauhoitin sen VHS-kasetille, mutta ymmärtämättömät jälkeläiseni olivat tuhonneet sen Formula 1-tallenteeksi.Vieläkin harmittaa. Tietäisiköhän Sedis, mistä sen voisi saada?
      Helena

      Poista

  3. Gagarinko se kävi yläilmoissa katsomassa näkyisikö sitä universaalia moraalilakia. Ei näkynyt. Olisiko vetänyt kypärän pleksin hengityshuuruun ? Ei sitä näe jos kysyy, katsoo. Ehkä paremmalla mikroskoopilla kuin sillä millä Galilei katsoi väärinpäin sinne Gagariniin ?

    Geenilain hän havaitsi, tämä kentauri. Ilosanomaa levitettiin kautta rumenpien ja pienikasvuisempien kansankerrosten. Ja vehnäpeltojen ja navettahehtaarien. Tepsi ihmisiinkin,alipainoiset katosivat kutsunnoista ja saatiin maailmansotien I II demokratiamielennostatukset. Ja auttoihan asiaa myös kivääri ja tankki, ei enää mukavuuden ja helpotuksen aikautena kysytty niinkään sotamiehen käsivarren väkevyyttä. Pärjäsi insinöörin hoksnokalla. Mokut manuaaleja lukemalla ja käsiottesulkeistettuina.

    Mutta mannerheimia pitää muistaa. Ei sitä sotaa muuten kestä. Pitää olla syy, ryhdikäs ja ylöskatsottava. Muistutus alkaa rauhankasvatuksessa, kun toistetaan sitä Parolan nummea kuinka Snellman ja Aleksanteri suovat ja antavat. Ei tarvihe muistaa kuinka rahvas kävi keisarien pakeilla jo 1820-luvulta alkaen ja pari vuotta ennen Parolaa saivatkin miehensanan että pannaan asia kuntoon.

    Niistä geeneistä ja plaseerauskoreografioista vielä se että ken lieneekään akatemian protogollapäällikkö tätä nykyä, kyllä Nils Meinanderin suppea historiikki esivallan rahasta (SP) ja elinkeinorahasta tehtailijoilla, hakkaa mennen tullen uuraat selvitykset joita viime vuosina on ponnistettu ylösrakennukseksemme. Vahinko etten pääse sitä siteeraamaan kun luin ammoin kirjastosta eikä ole divareissa silmiiin sattunut. Vähän sama lipasahdus minulle sattui Göran Ehrnroothin (SYP) Hågkomesterin kanssa, vaikka jo kerran ne näinkin Hagelstamin ikkunassa. Kuka lie kiikuttanut,privaateiksi tarkoitet kirjaanpanot kaupalle. Siinä on kivoja kuviakin, luin siellä vapaakappelekirjaston komeassa lukusalissa.

    Tämä Nils oli Henrik M:n setä, isän veli. Hän kertoi 1984 kuinka valtias-suomiruotsalainen piti kansaa alempirotuisena ja kanssakäymistä välteltiin. Potut pottuina. Suomen Pankin 2000 sivuinen historia ei mainitse lähteissään tätä Hågkomsteria eikä Meinanderin kirjaa. Se olisikin tuhonnut koko liikaslaisen mahtipontisuuden sillä Meinander tiesi, ettei rahaa ole. Sitä syntyy tarpeen mukaan jos on tolkullista käyttöä.
    Että luottolaitos rakentuu hyväntahtoisuuden varaan, eikä ole tarkoitettu pakkosysteemiksi vaikka instituutiona tarvitsee koviakin lakeja perälaudoiksi. Oli joskus tota kulttuuria -mutta sitten taas niukemmalti tiimaria ja marketavaruutta.
    Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  4. Venäjän ja Suomen välisestä lastenhuoltokiistasta:

    Satuin lukemaan netistä, mielenkiintoista kyllä, dosentti Johan Bäckmanin idäntutkimuksen seminaarista kirjoittaman kuvauksen "Stalinin kultin juurilla". Siinä
    referoidaan mm. Martti Siiralan ja Juhani Ihanuksen seminaariesitelmiä.

    Ihanuksen mukaan Stalinin lapsuudessa kokemat asiat
    (väkivaltainen isä, ylihuolehtiva äiti) eivät olleet vieraita valtaosalle venäläisistä. Tuon perusteella otaksun venäläisten olevan erityisen äitisidonnaisia. Sen voi nähdä ilmenevän siinäkin, että venäläiset kutsuvat maataan "Äiti Venäjäksi". Ortodoksisella uskonnolla voi olla Maria-kultin ja uskontunnustuksen kolmannen kappaleen, Pyhä Henki ja Pyhä Yhteinen Seurakunta/Seurakuntaäiti) korostuksen vuoksi vaikutusta.

    Jostain muualta netistä, olen lukenut venäläisestä katulapsiongelmasta. Jotkut heistä eivät voi mennä kotiin, koska isä porukoineen juopottelee siellä. Viranomaiset eivät koe kuitenkaan mahdolliseksi ottaa lapsia huostaan, koska se olisi perheen asioihin puuttumista. Uskoakseni erityisesti venäläisen äitisuhteen olevan merkityksellinen asiassa.

    Bäckmanin mukaan Siirala esitti ko. seminaarissa:"
    Stalinismiin sisältyy valtava jännite. Venäläisessä yhteiskunnassa on jossakin koko aja olemassa ihmiskuvan mittakaavassa poikkeuksellisen syvä kollektiivinen omatuntoa, jota ilman sellaiset kirjailijat kuin Tolstoi,Dostojevski, Tshevov ja Gogol eivät ole ajateltavissa. Jännite syntyy siitä, että voimattomuuden ohella venäläiset ovat samalla koko maailman omatuntona."Tuota taustaa vasten en pidä yllätyksenä, että Venäjä pyrkii puuttumaan venäläisiä koskeviin lapsikiistoihin Suomessa. - Joidenkin teologien mukaan Uuden Testamentin omatuntoa tarkoittava sana olisi pitänyt kääntää oikeastaan "yhteistunnoksi".

    Olisiko joidenkin suomalaisten russofiilisyys selitettävissä uskonnollistyyppisenä kääntymyksenä venäläisyyteen.

    VastaaPoista
  5. Anglosakseilla on ilmaisuja, joille kielemme ei tarjoa kuin enintään haileita vastineita. Tip of the hat on yksi sellainen, ja sitä haluan käyttää nyt.
    Runoilijan tavoin kuulijaasi luottaen ja hänestä välittämättä lopetit kirjoituksesi neljällä kappaleella, jotka antavat suunnat funtsimiseen moneksi toviksi!

    VastaaPoista
  6. "Suomessahan tämä oikeudellinen järjestelmä romahti syntyessään, vuonna 1918, jolloin toinen puoli kansaa sai toden teolla oppia, ettei laista ole turvaa tiukan tullen."

    Kumpaa puolta kansaa tarkoitat?

    Sitäkö, joka uskoi, ettei laillista hallitusta ja eduskuntaa saa kaataa aseellisella ja vieraan vallan polsujen tukemalla vallankumouksella.

    Vai sitäkö puolta, joka pantiin vastaamaan tästä demokratian vastaisesta rikoksesta valtiorikos-tuomioistuimissa.

    En odota vastausta, koska satun tietämään sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitin kyllä molempia osapuolia. Punaisia ajatellen maanpetos, josta monia ammuttiin, oli kestämätön konstruktio. Aseellinen kapina olisi ollut oikea.

      Poista
  7. "voiko eduskunta säätää lain, jonka mukaan kaikki kaljupäiset on vangittava tai ammuttava...ehkä on olemassa ihmisoikeuksia tai muita vastaavia luonnonoikeudellisia periaatteita, joita ei voi ollenkaan muuttaa."

    Järkyttävintä on, että ennen Suomen liittymistä Euroopan ihmisoikeussopimukseen 1980-luvun lopussa ja nykyistä perustuslakia, tuollainen laki olisi voitu säätää yksinkertaisella enemmistöllä kun virkamiehillä ja tuomioistuimilla ei ollut oikeutta tutkia lakien perustuslainmukaisuutta tai syrjäyttää niitä ihmisoikeuksien nojalla.

    Suomikin olisi voitu siirtää reaalisosialismiin yksinkertaisella eduskuntaenemmistöllä.

    VastaaPoista