Raatteen tiestä keskusteltaessa kaksi sivistyssanaa meni
sekaisin. Joku kirjoitti demytologisoinnista, joku demystifioinnista.
Kumpaakaan sanaa ei kannattaisi käyttää. Asiatekstistä
lainannut mainoskieli ei ole hyväksi kenellekään.
Mytologia on tavallisimmin ”pyhä kertomus”. Sana sisältää
ajatuksen, että todenperäisyydestä ei ole tietoa tai siitä ei välitetä. ”Talvisodan
myytti” tarkoittaa tuskin mitään. Sota käytiin. Sitä ei käy kieltäminen.
Talvisotaan ja kaikkiin sotiin liitetään myytillisiä elementtejä. Syntyy
tarinoita, jotka ehkä vaikuttavat ihmisten käsityksiin. Nuo tarinat eivät ehkä
ole tosia.
Talvisodan mytologiaan kuuluvat esimerkiksi taivaalle
ilmestyneet enkelit. Niistä kerrotaan monissa lähteissä. Demytologisoiva
selitys on tykkien suuliekit ja valonheittimet. Mielestäni selitys on
uskottava.
Demystifointi tarkoittaa hämäryyden hälventämistä. Asia on
mystinen, kun se on epäselvä ja epätietoinen. Jonkin syöpälaji on tutkijoiden
yrityksistä tuntematon synnyltään ja syiltään. Se on ”mystinen”. Jonain päivänä
syy löytyy ja asia lakkaa olemasta mystinen.
Demystifiointi on siis aika lähellä käsitteitä tiede ja
tutkimus. Asia muuten on tärkeä. Liian suuri osa tiedettä ja tutkimusta on
sellaista postimerkkeilyä, jossa lopulta muutetaan vain kohteiden järjestystä
ja ryhmittelyä. Tulos voi miellyttää tekijää ja ehkä myös tutkinnon hyväksyvää
professoria, mutta se ei muuta mitään.
En innostu hylkäämään mytologioita. Ero esimerkiksi
rituaaleihin on hyvin pieni. Eräät uskonnolliset rituaalit, kuten kaste, häät
ja hautajaiset, eivät ymmärrykseni mukaan merkitse rationaalisesti juuri
mitään. Oman kokemukseni perusteella väittäisin, että niillä voi olla hyvinkin
suuri terapeuttinen merkitys. Ne lääkitsevät ja lohduttavat ja tarjoavat
mahdollisuuden suoriutua vaikeasta tilanteesta. En haluaisi kaivaa hautaa
läheiselleni; en haluaisi että hautauksen kaikkine menoineen hoitaisi jokin
virasto tai liikeyritys, esimeriksi jätealan firma.
Takaisin lukemiseen ja Raatteen tiehen. Hyvin selvästi
ihmisillä on aika vahvoja käsityksiä tapahtumasarjoista ja niiden merkityksistä
ja he ovat nopeita ymmärtämään jonkin uhkaavan uskoaan. Eilen joku taisi
vastustella, kun sanoin jotain Raatteen tien sotahistoriallisesta
merkityksestä. Sanon uudelleen: sota ratkaistiin Karjalan kannaksella, jossa
suomalaisillakin noin 50 kertaa enemmän miehitystä ja kalustoa kuin
Suomussalmen seudulla.
Raatteen tien myyttiin en kajoaisi. Tutkija Keskisarja on
nyt monien muiden tutkijoiden tavoin osoittanut sen olennaisesti oikeaksi.
Tässä ”myytti” tarkoittaa jälleen pyhää kertomusta. Tuo tarina on esimerkiksi minulle
”pyhä” eli se herättää mitä suurinta kunnioitusta. Tunteeni ei muutu toiseksi,
vaikka aikaisemmin ja nyt on tuotu esiin arkisia, ikäviä ja myös häpeällisiä
yksityiskohtia. Kyllä myös sankarilla tai tulevalla sankarivainajalla on
luonnolliset tarpeet. On luonnollista, että jokin joukko on – kuten nytkin
kerrotaan – monen vuorokauden hiihtämisen jälkeen niin kertakaikkisen väsynyt,
ettei yksikään mies jaksa juuri sormeaan koukistaa.
JA sitten on ihminen myytin tai mystiikan kohteena.
Keskisarja tuo pienen lisän iskulauseeseen talvisodan yksimielisyydestä.
Suomussalmen Juntusrannalla oli uskonnollis-poliittista liikehdintää, jonka
nimissä jotkut panivat toivonsa viholliseen eli puna-armeijaan. Näitä ihmisiä
oli ehkä kaikkiaan tuhat.
Tarina on mielenkiintoinen ja kai aika vähän tunnettu.
Seudulla se taitaa olla tiedossa. Asian käytännön merkitys oli vähäinen, eikä
siitä tehty kovin suurta numeroa. Keskisarjan esittämät, tutut tiedot
talvisodan ajan ”lainkäytöstä”, jolla tarkoitan tällä kertaa sekä pikaoikeuksia
että teloituksia ilman laillista
menettelyä, herättävät saman reaktion kuin ennenkin. Pientä, hyvin
pientä tuo oli. Jopa vaarallisen tulkinnanvarainen rikosnimike sotapelkuruus
jäi vähälle.
Yksi syy oli sodan lyhyys. Luetun ymmärtämisen kannalta
voisi vielä huomauttaa, että ”uusi tieto” historiantutkimuksessa on aika
ongelmallinen asia. Uusi tieto ei esimerkiksi ole välttämättä totta.
Neuvostoliiton arkistoista on viime vuosina avattu kunnioitettava määrä tietoa,
joka on ollut selvästi valheellista – esimerkiksi rintamalta toimitettuja
raportteja voitoista ja tappioista.
Enkelithän olivat joka tapauksessa lainaa 1. maailmansodasta, Monsin taistelusta.
VastaaPoistaTaisi kuitenkin Mika Kulju olla ensimäisenä kirjoittamassa Suomussalmen tapahtumista "ei kenenkään maalla". Siis siellä Juntusrannan tienoilla tapahtuneesta komukoitten yhteistoiminnasta ja teloituksista, siis noin tunnetummin.
VastaaPoistaMika Kulju: Raatteen tie (Ajatus Kirjat 2007, 240 s. ja laajennettu "juhlalaitos" 2009 286 s.)
Luvussa "Korpikommunistit toivoivat vapauttajia" käsitellään 7 sivun verran suomalaisten yhteistoimintaa NL:n joukkojen kanssa.
http://agricola.utu.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=10&t=4683&start=45
Kyllä se vanha tietokin voi olla ongelmallista...
VastaaPoistaTuttavani Valto kertoi, että hän ampui ryhmänsä kanssa Raatteen tien NL:n rajan lähellä ollutta
tien pohjoispuolen konekiivääriä. Kovera tieura oli taynnä ratoja, verta ja pas..., kertoi V. Lieneekö liioitellut, mutta uskon, että hirviässä paikassa oli ollut.
V. keroi edelleen, että venäläisellä divisioonalla oli faneerinen matkalaukku taynnä kortonkeja Oulun naisille. Uskomatonta, että NL olisi ollut nin huomaavainen suomalaisia naisia kohtaan. Ja oliko ehkäisyvälineet todella tarkoitettu Oulun naisille; josko olisi tarkoitettu Kemin tytöille? Tiedä häntä.
Sittemmin Sakasassa 1945 ei kaikilla naisia ja tyttöjä raiskanneilla puna-armeijalaiilla tainnut olla ehkäisyvälineitä edes saatavilla.
Soltsenitzynkin kertoo tästä etuoikeudesta, muttei mainitse ehkäisyä.
Kaikkien länsimaiden sotavoimilla on preservatiiveja varalla ja jaettavissa joukoille. Syy on sukupuolitaudit ja niiden leviämisen estäminen. Tilastodatasta kiinnostuneet voivat etsiä tilastoja sp-tautien puhkeamisista varuskuntakaupungeissa ja siellä missä on ollut suurempi joukko nuoria miehiä.
PoistaEdellisessä ketjussa sivuttiin siviiliväestön kohtaloita Raatteen tien tuntumassa. Aiheesta on Pekka Lehdon ja Pirjo Honkasalon mielenkiintoinen dokumenttipohjainen elokuva KAINUU 39 (Jörn Donner Productions, 1979). Suomen kansallisfilmografian sisältöselvitys siitä on Elonetissä: http://www.elonet.fi/title/ek47gt/sisalto
VastaaPoistaMyyttien todellisuuden-epätodellisuuden kysymys ei ole kuitenkin niin selvä kuin se näyttäisi olevan. Homerokesen kertomukset eivät olleet pelkkää tarua vaan kaikki tämä oli kreikkalaisten elämän osa, just jokapäiväisen todellisuuden osa ja sitä ei kyseenalaistettu yhtään. Siis Kreikan myytit olivat täyttä todellisuuta ihmisten päissä ja mitä muuta todellisuus tarvitsee ollakseen olemassa? Onko esimerkiksi kristinusko uskovaiselle mytologiaa?
VastaaPoista"Eilen joku taisi vastustella, kun sanoin jotain Raatteen tien sotahistoriallisesta merkityksestä. Sanon uudelleen: sota ratkaistiin Karjalan kannaksella"
VastaaPoistaEhkäpä sovitteleva totuus on seuraava: Sota ratkaistiin todellakin kannaksella - niinkuin jo 1808-09 sota. Ilman Raatteen tietä sota olisi kuitenkin ratkaistu jo Oulussa, jos vihollinen olisi päässyt sinne asti: rantatietä pitkin Suomi olisi ollut alaspäin vyörytettävissä.
Juu,taman mina ostan! Hyvin jarkeva yhteenveto.
PoistaOn kylla ollut aika pirullista, kun sellainen suurvalta-armeija hyokaa kaikkia mahdollisia teitä pitkin lanteen. Nykyaan tiedamme, etta tuolloin on virallinen puna-armeijan doktriin "syvien iskujen
strategia", joka vahan hyytyi vaikkapa Lemetissa (Lemetin motit). Mutta taman doktriinin mukaan olisi Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan teilla menty lujaa, jos Suomussalmi ja Raate ei olisi pitanyt. --
Näin linjaisin itsekin. Sota oli enemmän useiden lenkkien ketju jossa jokaisen pitäminen ratkaisi lopputuleman mutta jossa yhdenkin pettäminen olisi muuttanut tilanteen.
PoistaToki ensimmäinen ratkaisu oli siinä että Kannaksella naapuri pysäytettiin pääasemaan pariksi kuukaudeksi mutta tämä yksittäinen ratkaisu olisi nähdäkseni valunut hukkaan jos puna-armeija olisi pystynyt joko Laatokan Karjalassa tai Kainuussa murtamaan puolustuksen ja avaamaan leveämmän ja kannaksella tarvittuja joukkoja sitoneen rintaman yksittäisten & voimasuhteita tasanneiden tieurien sijaan.
Näiden ratkaisuvaiheiden jälkeen suunta sitten siirtyi taas Kannakselle jossa peli pelattiin loppuun.
”'uusi tieto' historiantutkimuksessa on aika ongelmallinen asia."
VastaaPoistaEi se ole ongelmallinen asia vaan myyntikikka. Kuka nyt ostaisi kirjan, jonka sisältö olisi vanhojen faktojen uudeleenlämmitystä.
Setämieskin paleli ja tulitti vanjaa Raatteen tiellä pioneerina, Likonharjun paikkeilla.Korian syyskuun -39 asevelvollisia,Päätalohan tuli Korialle Joulukuussa eikä ehtinyt Suomussalmelle.
VastaaPoistaOli lapsena rehevää jutella muitten lasten kanssa sodasta, "munpa setä oli Raatteentiellä".
VastaaPoistaAivan,
jossain määrin lähes ymmärrettävää
heidän kannaltaan jotka uumoilivat huomisesta päivästä.
Raportoida:
Urhea joukkomme tuhonnut kiivaissa taisteluissa
XXX määrän vihollisia
sensijaan että
on poltettu muutama erämaatalo
ja listitty niiden asukkaat, vanhukset, naiset, lapset.
Onko blogisti itse käynyt koskaan Raatteen tiellä? Suosittelen, ehkä käynti voisi hieman avartaa pelkkää kirjanoppineisuutta.
VastaaPoistaOlet kieltämättä ajan hermolla. Luovuus on juuri määritelty virallisesti historiantutkimuksen suureksi kohteeksi ja sain juuri sähköpostiini viestin, jossa humanistit haluavat tieteellisiä näkökulmia vastaanottajien kuviteltuihin maailmoihin. Käsittääkseni Pirjo Honkasalon fiktiivinen dokumentti - dokudraama - Kainuu 39 (1979) kertoo Juntusrannan (Ruhtinaansalmen) tapahtumista enemmän kuin historiankirjoitus on meille opettanut. Luova dokumentaarinen fiktio iskee suoraan vastaanottajien kuviteltuihin maailmoihin. Tästä huolimatta "myyttien" todistaminen oikeaksi ei nyt iske minun historiantajuuni. Ehkä olisi helpompi sanoa, että on samaa mieltä.
VastaaPoistaAgricolan keskusteluketjuja samasta aiheesta
VastaaPoistahttp://tinyurl.com/cvbt49d
Teemu Keskisarja: Tie Raatteeseen
http://tinyurl.com/bsj74w8
Kuka poltti Turjanlinnan?
http://tinyurl.com/bmo4c4x