Turveneuvosto

Päiväkausia mietin pellettejä ja erilaisia energiaratkaisuja, kun luin lehdestä vähän väliä, että Suomen pitäisi nyt päästä YK:n turveneuvostoon.

Televisiossa ihmettelin, mitä suurlähettiläät ja ulkoministeri puuhaavat tällaisessa asiassa, kunnes ymmärsin, että taisi tulla luetuksi killiin.

Turussa muuan psykologian tohtori esiintyi julkisuudessa esittämällä väitteen. Minulla ei ole edellytyksiä arvioida sen todenperäisyyttä, enkä tunne tutkimusaineistoa. Tutkimustulos sitä vastoin innostaa.

Hän väittää, että pikalukutekniikat ovat tehottomia.

Tutkimuksia on tehty ainakin kuvaamalla lukevan koehenkilön silmiä. Tietääkseni monien pikaluvun keinojen keskeinen ajatus on katseen kohdistaminen vain kerran kullekin riville.

Edelleen arvaan – luulisin että koehenkilöiden lukemista on kontrolloitu muilla keinoin. Sopiva keino olisi kuulustelu tai tentti: paljonko henkilö sai selvää lukemastaan. Juuri tätä tehdään tiettävästi kaikissa maan kouluissa ja erilaisissa opistoissa. On kuunneltava tai luettava ja saatava siitä sen verran selvää, että voi sanoa oppineensa.

Viimeksi opiskelin käyttöohjetta. Kysymys on äänittävästä vehkeestä, Zoom H4. Ei helppo. Ja luin Kimmo Nuotion kirjoitusta rikoslaista ja kulttuurisesta sensitiivisyydestä. Erittäin mielenkiintoista. Yksilön liberalismi on vaikeuksissa. Rikoslaki vaikuttaa yhteisön kulttuuriin mutta se on samalla tuon yhteisön kulttuurin ilmiö. Hedelmällinen lähtökohta purkaa sata vuotta pyöriteltyä kysymystä yhteisön ja yksilön asemasta pakottavien oikeusnormien maailmassa. ”Rikoslainkäyttö ei ole vain kysymys oikeussäännöistä, vaan sääntöjen, rakenteiden ja käytäntöjen summa.”

Lienee turha sanoa, että palaan asiaan. Yhteisön itseymmärrys ja sen rakentuminen kielellisissä valinnoissaan on kiinnostanut kauan, hyvin kauan.

Käyttöohjeen lukemisessa tarkoitus on oppia muun muassa äänittämään ja kuuntelemaan äänittämäänsä.  Ohje on hyvä lukea sanan sanalta. Siellä teksti ”äänitä” merkitsee myös ”valmistaudu äänittämään” (Rec = Stanby.)

Oikeustieteellisen artikkelin lukeminen tarkoittaa ajatusten ja niille esitettyjen perustelujen seuraamista. Kaksi kysymystä, mitä kirjoittaja tahtoo sanoa; miten kirjoittaja  tekee sanottavastaan uskottavaa.

Turkulainen tutkija näytti käyttäneen aika vahvaa kieltä. Pikaluku lähenee humpuukia. Taipuisin olemaan suunnilleen samaa mieltä. Teksti ja lukemisen tarkoitus vaikuttavat tekniikkaan. Yhdentekevältä vaikuttavaa, kapeaksi palstaksi ladottua tekstiä voi olla hyvä silmäillä antamalla katseen liukua. Voihan sieltä löytyä asiaakin. Tai sitten ei.

Jotain muuta, viimeksi muutamaa tavattoman hyvää patenttioikeudellista kirjaa tutkin itse siten, että luen jokaisen virkkeen kahteen kertaan ja päästyäni kappaleen loppuun vielä kolmannen kerran. Vaikea juridiikka on siinä mielessä samanlaista kuin etevä jumaluusoppi, että asia tahtoo hyvältäkin kirjoittajalta jäädä näkymättömiin sanojen taaksen.

Meillä on maanantaina 22.10. pitkästä aikaa kirjastossa aikuisten satutunti. Juttukaverini on eläkeikäinen hänkin, erittäin kokenut äidinkielen lehtori. Aiomme keskustella siitäkin aiheesta, miten luetaan ja millaisia eroja lukemisessa opettaja on huomannut esimerkiksi lukiolaisten käytyä läpi kaunokirjallisia teoksia. Ehkä esitän muiston; eräs sukulaiseni ei oppinut koulussa sen enempää matematiikkaa kuin historiaakaan, kun hänellä oli muka niin huono muisti. Erässä vaiheessa hän kuitenkin selosti uskomattoman tarkasti ja elävästi hiljan lukemansa ”Kiljusen herrasväen” seikkailuista kertovan kirjan sisällön, enimmäkseen repliikkejä myöten.

Minusta tuossa on mielenkiintoinen ristiriita ja kuulisin kernaasti, mitä mieltä ammattilaiset ovat asiasta. Ei taida onnistua pikalukemisella.