Omatunto ja toisen

 Eräässä verkkokeskustelussa kirjoittaja sanoi epätavallisen suoraan, että jos asialla ovat lakimiehet, tuomioistuimet ja lait, tulos ei voi olla muuta kuin väärä.

Tuo ajattelutapa on nykyisin suosittu.

Mielenkiintoista ei ole asiantuntemuksen hylkääminen. Niin on tehty aina. Jos ”herrat” ovat jostain asiasta jotain mieltä, he ovat väärässä tai juonivat.

Tämähän ei ole väärä käsitys. Yleistys sen sijaan on väärä. Olen itse ollut herra niin kauan, että tiedän asian varmasti. Ainakin 96 prosenttia virka-asioista on luonteeltaan sellaisia, ettei niissä ole mitään juonimista eikä edes harkitsemista. Joku on tempaissut toista taksirivissä turpaan ja saanut siitä täsmälleen tavanomaisen sakon ja valittaa esittämättä perusteita. ”Ei syytä.” (Hovioikeus katsoo, ettei ole syytä käräjäoikeuden päätöksen muuttamisen.”

Jokaisessa avioeroa tai lapsen huoltoa koskevassa oikeusjutussa toinen osapuoli menettää uskonsa oikeuslaitokseen. Hän toisin sanoen häviää jutun, ainakin omasta mielestään. Lastensuojelualalla en ole ollut. Arvaan silti, että vain harvoin viranomaisen toimenpide on vanhemman mielestä oikea. Erittäin usein toimenpiteet johtuvat siitä, että lasta kohdellaan huonosti vanhemman alkoholismin tai sekakäytön takia.

Mutta herrojen juristien töistä hyvin suuri osa on lainhuutoja, kiinnityksiä, ulosmittauksia jne. Niissä tarkastetaan, että paperit ovat kunnossa, eikä harkinnanvaraa ole eikä tarvita.

Mielenkiintoinen on tuollaisten väitteiden esittämiseen sisältyvät taustaehto. Kirjoittajalla on omasta mielestään kyky erottaa oikea väärästä ja rohkeutta kertoa tämä tietonsa julki.

Mieleen tulevat toiset ”herrat”, nimittäin poliitikot, jotka hekään eivät kuulemma osaa olla kunnolla eivätkä elää ihmisiksi. Mielestäni sekään käsitys ei pidä paikkaansa. Mitä näitten poliitikkojen kanssa on asuillut – eduskunnassa useimmiten – kokemukseni mukaan porukka on keskimäärin asiantuntevaa ja ahkeraa. Paras tapaamani oli kova stalinisti Jakke Laakso. Hän ymmärsi vaikeankin asian todella vähästä ja oli jaksanut lukea ikävystyttävät kansainväliset sopimukset niin että käsitti liikkumavaran.

Vihjailin eilen, että uskonnolliseksi luultu maailma on islamisoitumassa. Siihen on lisättävä, että ”mysteeriuskonnot” ovat nekin edelleen suosittuja.

Kirkkohistorian huonosti lukeneille on syytä korostaa, että kristinusko on sekä opeiltaan että kehitykseltään mutkikas tarina; eräät myöhemmin lähinnä poliittisissa väännöissä harhaoppisiksi julistetut lahkot olivat kerran vahvoja. Gnostilaisuutena tunnetut painotukset esiintyvät jatkuvasti muun muassa hedelmättömissä väittelyissä uskonnoista ja jumalista.

Ne ovat siirtyneet maalliselle puolelle. Meillä on jokin määrä väestöä, jolla on hallussaan oikea tieto.

Tuota gnostilaista käsityskantaa oli monta lajia. Manikealaisuus näki maailman hyvän ja pahan taisteluna. Näkyvä maailma oli pahan valtakunta. Gnosis eli oikea tieto oli ainoa tie ymmärtämiseen ja valaistumiseen ja oikean tietoisuuteen. Sen rinnalla välillinen tieto on vain tiedettä tai jotain muuta toisarvoista. Miten tuo oikea tieto saavutetaan, se jätettiin kertomatta, vaikka aina voi aloittaa lopettamalla syömisen, juomisen ja nukkumisen.

Eduskunta pitää eräitä asioita ”omantunnonkysymyksinä”. Niistä saa äänestää niin kuin lystää.

Kieli on rappeutunut surullisesti. Ennen ”omatunto” tarkoitti omaa toimintaa, esimerkiksi oikeudenmukaisuuteen pyrkimistä. Nykyisin se tarkoittaa toisten omaatuntoa eli mitä nämä eivät saa tehdä, kuten esimerkiksi aborttia.