Raaka tie

Teemu Keskisarjan kirja (2012, 329 s. Siltala ISBN 978-952-234-135-8) sai hiukan outoa mainetta, kun televisiotoimittaja kysyi huonosti ja Keskisarja ei ole vielä oppinut, että televisiohaastattelussa on ensimmäiseksi vastattava tärkeimpään kysymykseen, vaikka sitä ei olisi esitetty. Siis kuten Esko Aho aikoinaan osoitti.

Nyt häneltä kysyttiin jotain sen suuntaista, että onko hän romuttamassa ”Raatteen tien myytin”. Televisiopätkästä kävi ilmi, ettei mistään tällaisesta ollut kysymys, mutta 95 prosenttia kuulijoista käsitti ”Keskisarja… ropmuttamassa […] myytin.

Totuus on päinvastainen. Huolellinen, täysin moderni, erittäin pitävään aineistoon tukeutuva tutkimus vahvistaa käsityksemme. Suomussalmen Raatteen taistelut on suuri suomalainen sankaritarina. Jopa ihmeestä voisi puhua. Se on Keskisarjan kirjan keskeinen sisältö. Uutta ja raikasta on, ettei hän omaksu aikaisemman kirjallisuuden eikä etenkään muistelmien ja elämäkertojen väitteitä totuuksina, vaan tarkastelee ja punnitsee niitä monipuolisesti.

Erittäin uutta on, että vasta 60 täyttänyt professori Markku Kuisma voi olla ylpeä, ja yliopisto puolestaan ylpeä Kuismasta ja hänen katraastaan. Olin itsekin hiukan sitä mieltä, että ”Suomen ja Pohjoismaiden historia” on hiukanomituinen oppiaine. Jäljet pelottivat. Tämä asia on nyt muuttunut eikä palaa pahoilleen. Suomi on hyvässä ja pahassa osa Eurooppaa ja osa maailmaa. Tämän oppiaineen erikoistarkoitus on tukeutua sattuneesta syystä ylivoimaiseen kykyyn käyttää suomenkielistä dokumentaatiota ja sen lisäksi – kuten ilokseni näen – ulottaa ”dokumentin” käsite ranskalaisten vuosikymmeniä sitten oivaltamaan tapaan tarkoittamaan myös maantiedettä, etenkin sijaintia, välimatkoja, maastonmuotoja ja ilmastoa, unohtamatta ravinnon saantimahdollisuuksia.

Tutkimus alkaa ja päättyy kysymyksellä, miksi Suomussalmi. Kirjoittaja uskottelee päätyneensä tähän tavattoman tutkittuun tapahtumasarjaan kunnan kesäasukkaana. Kaikella kunnioituksella – en aivan usko. Oli erittäin korkea aika siepata tämä tapahtumasarja muistelijoilta ja ajoittain aika pöljiltä sotahistorian tutkijoilta. ”Kansakunnan muistikuvia” on verrattava todella tapahtuneeseen, sellaisena kuin sen voi konstruoida.

Suomen leikkaaminen kahtia mainitaan, mutta sen rinnalle on nostettu suurpolitiikka ja kysymys Ruotsin malmikentistä. Oikein. Suomi oli tarkoitus valloittaa, ja Moskovan neuvottelu alueluovutuksista olivat pelkkää petosta. Sotatoimien valmistelu oli aloitettu viimeistään syyskuussa 1939 ja joukkojenkeskittäminen ”neuvottelujen” vielä jatkuessa. Iskut Sallaan, Suomussalmelle ja Kuhmoon olivat sotilaallisesti perusteltuja. Stalin lienee ollut erittäin kiinnostunut Laatokan selluloosatehtaista ja sisemmän suomen muista tehtaista, etenkin Outokumpu Oy:stä, Imatran voimaa unohtamatta. Suomalaisilta piti teljetä tie tehtaiden evakuoinnilta Ruotsiin. – Neuvostoliitto onnistui itse erittäin hyvin siirtämään teollisuuttaan saksalaishyökkäyksen tieltä 1941.

Konearmeija kuoli korpeen Suomussalmella, mutta Keskisarja toteaa, että konearmeija ja ylivoimainen sotamateriaali ratkaisi taistelut Kannaksella. Oikein. Raatteen tien voiton konkreettinen sotilaallinen merkitys oli aika pieni. Oikein. Sen henkinen merkitys kansakunnalle ja sen julkisuuskuvalle maailmalla oli erittäin suuri. Oikein.

Stalin teki useita maailmanluokan typeryyksiä myös sodanjohtajana. Venäjällä on väkeä, joka ei usko tätä. Suurin typeryys oli tietenkin jokseenkin varman vakoilutiedon sivuuttaminen niin että Saksa melkein voitti sodan 1941. Erittäin suuri typeryys oli yritys valloittaa Suomi 1939. Kuvitteellisessa tilanteessa ilman talvisotaa suomalaisia olisi ollut huomattavan vaikea saada Saksan rinnalla hyökkäämään Tarton rauhan rajojen yli. Ja Suomi sitoi ajoittain pelottavan paljon potentiaalia, joka olisit tarvittu Saksaa vastaan. Talvisota muuten sitoi ehkä jopa kolmanneksen käytettävissä olleesta jalkaväestä ja vielä suuremman osan tykistöstä eli jätti Neuvostoliiton käytännössä melkein suojattomaksi. Koska Saksan tiedettiin hyökkäävän – jossain vaiheessa – tai sitten Englannin ja Ranskan, asetelma oli sotilaallisesti kestämätön.

Keskisarjan kuvaus taistelijoista ja taisteluista on mitoitettu juuri sopivasti eli sellaisille lukijoille, jotka eivät oikeastaan ole kiinnostuneet sodistamme. Kyllä tämän sietää tietää – karmean alivoimaiset suomalaiset menettivät noissa taisteluissa noin 800 miestä, ja Neuvostoliitto 12 000 – 14 000 sekä yhden motorisoidun divisioonan koko kaluston. Tapahtuma hakee vertaistaan. – Suosittelen kirjaa nuorille ”hurraa-isänmaallisille”. Siitä käy koruttomasti ilmi, miten äärimmäisen kovilla myös suomalaiset olivat ja miten kova oli hinta.