Vastalause eiliseen kirjoitukseen

Kuvassa syntymäpäivälahjoja, joita olen hankkinut itselleni. Se on sitten 66. Tänään. Kiitos kysymästä, ajankohta ei ole onnistunut.

Todellisuudessa tunnen hyvinkin kauppatieteisiin luetun johtamistaidon professoreita. Kymmenen vuotta sitten ärryin, kun näin käytännössä, miten hyvin eräitä amerikkalaisia yliopistoja johdetaan. Silloin pudblic administration jota kai saisi nykyisin sanoa julkisen laitoksen johtamisesta oli meillä luvalla sanoen vaatimatonta. Kommentit eiliseen ovat taas kerran hämmästyttävän hyviä ja monipuolisia.

”Management by perkele” ei ole hyvä vitsi, koska manageri saa kiroilla rauhassa. Ei se mitään vaikuta. Kun RUK on alun perin hyvin kummallinen veto tähän keskusteluun, enkä ole sitä itse käynyt, vaihdan esimerkkiä ja sanon että jääkiekkojoukkueen valmentaja on ”leader” ja joku Harkimo tai Kärkkäinen on ”manager”. Jos ihan välttämättä pitäisi viitata sotatieteeseen, päämäärien asettaminen ja resurssien eli joukkojen ja huollon suuret linjat määrä kenraali. Johtamisvastuussa on sitten eversti tai majuri, ja yksikkö oli viime sodissa tyypillisesti rykmentti tai prikaati.

Vaasta Napoleon keksi divisioonan. Ennen ei ollut riittävän hyviä teitä (paitsi tietenkin Rooman keisarikunnassa). Rykmentti pystyy siirtymään huonoa maantietä ja jopa kiertämään lyhyitä lenkkejä maastossa. Divisioona marssii huonon maantien rikki. Rykmentissä on karkeasti 3 000 ja divisioonassa hyvin karkeasti 10 000 miestä.

Viime vuosisadan paras liikkeenjohtaja oli Dwight Eisenhower. Roosevelt veti hänet pakasta – hänen alaisikseen jäi koko joukko kunnostautuneempia upseereita ja onneksi Douglas ja MacArthur. Eisenhower oli myös loistava presidentti. Hän oli olevinaan golf-vaari, kun hänen nyrkkinsä Dulles riehui ympäri maailmaa.

Kommenteissa mainitun Ehrnroothin (JR 7) turva oli todella pataljoonan komentajat + Aimo Raassina ja hänen ”vapaapalokuntansa”, jolla oli taito selvitä mahdottomista tehtävistä. Raassina muuten jäi ilman Mannerheim-ristiä. Syytä en tiedä. Mutta toinen turva oli A.E. Martola, 2. Divisioonan komentaja, joka vihelsi Ehnroothin useita kertoja pelaaja-aitioon – tämä ei malttanut nukkua eikä syödä. Martola oli menestynein rintamakenraalimme, eikä kukaan muista häntä. Jalkaväenkenraali, teologian ylioppilas, jääkäri, Hän veti Vuosalmen jälkeen U-aseman eli Nietjärven hiukan unohdetut taistelut, joiden merkitys oli samaa luokkaa kuin Ihantalan ja Vuosalmen.

Erik von Frenckell mainitaan aina Helsingin olympialaisten 1952 yhteydessä. Järjestelytoimikunnan puheenjohtaja oli Martola, ulkoministeri, maaherra, Mannerheim-ristin ritarin, joka toimi myös kansainvälisen Punaisen Ristin tehtävissä, merkittävässä asemassa paperiteollisuudessa ja sitten YK:n pääsihteeri Hammarskiöldin sotilaallisena neuvonantajana.

Hänellä oli se johtajan ominaisuus, jota en itse maininnut eilen ja jota kukaan ei liioin kirjoittanut ulos kommenteissa, kyky tulla toimeen kaikkien kanssa, myös ranskalaisten. Sellainen edellyttää tietenkin edistynyttä kykyä valehdella ja teeskennellä – mutta ei alaisia tarvitse rakastaa. Riittää että heitä arvostaa. Arvostuksen puutteen he haistavat heti. Kun alaiset vaistoavat johtajan epävarmuuden itsestään ja asemastaan, tilanne on sama kuin hain haistaessa verta.

Tämän takia minä vedin kapellimestarit tähän pohdintaan eilen. Ensin puijataan alaiset (soittajat) yrittämään parempaa ja sen jälkeen näytetään, että yritykselle annetaan arvoa.

Muistan koulusta joukon jästipäitä, joista tuli mahtavia miehiä ja naisia, kun joku opettaja oli osoittanut, vaikka vain katseilla ja eleillä, että asianomaista kuunneltiin ja hänen puheitaan mietittiin.

Siksi olen samaa mieltä kuin partioliikkeen maininnut kommentoija. Heittämällä avuttomat yhdessä pimeään metsään saattaa saada hyviä tiimin johtajia, jos he siis löytävät sieltä metsästä hengissä ulos.

Ja hyvä johtaja osaa erota oikeaan aikaan ja vielä niin etteivät erikoisrahapalkkiot näy. Tämä toteutuu partiossa biologisesti. Ja niin – kommenteista – ei Herlin ole Koneen johtaja, vaan keskeinen omistaja ja hallituksen pj. Elän siinä uskossa, että Alahuhtaa ei ole leimattu heikoksi johtajaksi, vaan oikeastaan täsmälleen päinvastoin.