Löytyi kirjallisuudesta selitys, jota olen arvaillut kauan oikeaksi. En tiedä, miten mahtaa olla.
Miehen pikkutakki ja valkoinen tai vaalea kauluspaita on naurettavuuden huippu. Molemmat ovat epäkäytännöllisiä, hankalia pitää kunnossa ja lisäksi herättävät kysymyksiä.
Työ on häpeällinen asia. Ruumiillinen työ on erityisen häpeällistä. En ole varma, kauanko näin ajateltiin, mutta ehdottaisin, että Suomessa joko 1920-luvulle tai sotiin asti.
Ei siis niin päin, että puku, kauluspaita ja mahdollisesti piiansyötti kaulassa olisi hienoa, vaan että niiden puuttuminen on epäilyttävää.
Ruumiillisen työn tekijä joutuu kantamaan kuormia myös rintaansa vasten. Sotilaan rintamus voi tahriutua verestä, omasta tai vainolaisen hurmehesta. Hänen on käytettävä jotain haalarin tapaista tai esimerkiksi pusakkaa eli lyyssiä, jollainen nähtiin viimeksi Päätalo-elokuvissa televisiossa.
Valkoinen paita viestitti myös, että tässä on mies, jolla on varaa vaihtaa paitaa ja jopa pesettää. Smokki ja frakki ovat tämän ajattelutavan paraatiesimerkkejä. Jos pikkuvirkamieskin vetäisi eilisen kauluspaidan päälleen toisena ja kolmantenakin päivänä ja peitti hajuhaitat Mumrolettella, frakkipaitaa ei käytännössä voi käyttää pesemättä uudestaan.
Chaplin ja Ohukainen ja Paksukainen olivat sosiaalisen arvon rippeistä kiinni pitäviä hahmoja. Ainakin Chaplin oli joissakin elokuvissa simsetti – pelkkä paidan etumus takin alla. Oikeastaan simsetti, irtokaulus ja irtomansetit liittyvät pestävyyteen ja olivat muinoin ikään kuin kauppamatkustajan tunnuksia.
Puutarhanhoito saattoi olla ensimmäinen ”hobby”, jossa vakavarainen henkilö saattoi saada kätensä likaisiksi. Valokuvista päätellen kauluspaita oli silloinkin välttämätön, ja solmukekin.
Pätkällä on valkoinen paita ja solmuke, mutta Pekka Puupäällä vaikeasti luokiteltava, leukaan napitettava takki.
Päähineen merkitys saattaa olla, että se putoaa, jos käyttäjä alentuu esimerkiksi ottamaan käteensä kannettavaa. Hampparimiehet käyttivät sata vuotta sitten kovakupuista knallia villapaidan kanssa. Sama viesti: nyt ollaan vapaalla.
Armeijassa koppalakin ja kenttälakin (lippiksen tai suikan) ero lienee sama. Koppalakki päässä ei voi muuta kuin terhennellä, ja ryhdistäkin on pidettävä huoli. Menneisyydessä kolmikolkkahattu ja se kapina, jota Napoleon piti poikittain ja muut pitkittäin, voi olla ajan tekniikkaa ajatellen järkevä ratsastajalle. Ja sosiaalinen viesti: tässä on mies jolla on oikein hevonen.
Villin lännen Stetson oli sekin ratsastajan päähine, tyypiltään periaatteessa tunnettu keskiajalta asti.
Päähineen keskeinen käyttö, ei siis suoja säätä vastaan, vaan yhteiskunnallisen aseman merkki, on silmiinpistävä, kun ajattelee muita päähänpantavia: seppele, kruunu, diadeemi – peruukki.
Muinaisuudessa eli minun lapsuudessani maalaismies pani vilttihatun kirkkoon, mutta viikolla käytettiin lippalakkia. Ylioppilaslakki on merkki käyttäjän keskenkasvuisuudesta – ei vielä kypsä silinterin käyttöön.
Tähän on tultu. Huomaan itse panevani esimerkiksi oopperaan kulmahousut ja kauluspaidan ja villapaidan. Päähine on kesällä lippis (ei enää amerikkalaismallinen) ja talvella Ruotsin historiassa käyttäjänsä saamattomuutta ja vetelyyttä muinoin korostanut myssy, puhekielessä pipo. Opiskeluaikoinani sellaisissa vetimissä ei olisi päästetty yliopistolle edes sisään.
Asustelun semiotiikasta löytyisi varmaan loputtomasti esimerkkejä. Tuohon miesten pukukysymykseen olisin lisännyt vielä sen, että se (puvuntakki)on on oikein hyvä peittämään ruumiillisia epämiellyttävyyksiä ja tasaamaan kilpailuasetelmia siinä missä kaikenlaiset pään (kaljun) peittimetkin. Niin, ja kravatillahan voi viestittää alistumisensa hirttotuomiolle.
VastaaPoistaVillapaitaan verrattuna pikkutakissa on se etu, että siinä on taskuja joihin voi laittaa kännykän, lukulasit sekä kaiken sen muun ryönän jonka toinen sukupuoli tunkee käsilaukkuun tai kassiin. Yleisesti luullaan, että taskut on tarkoitettu pelkiksi koristeiksi ja että niissä ei saisi pitää mitään. Ostettaessa ne on jopa ommeltu kiinni.
VastaaPoistaAW
Lapsuuskotini oli tehdaspaikkakunnalla. Yhden tehtaanakan isoa perhettä pidettiin mallikelpoisesti kasvatettuna, koska pojilla oli juhlissa puhtaan valkoiset paidat päällä. Pukuja en nähnyt, mutta paidat, niin valkeat että häikäisi.
VastaaPoistaValkoinen paita on viesti siinä kuin varastopäällikön virka-asu:pitkä sininen työtakki - ruudullinen paita - ruudullinen solmio -yhdistelmä. Puhumattakaan insinööristä, joka oli svenskakatalande ja siksi käytti valkoisen paitansa kanssa aina rusettia.
Kemppinen oopperaan villapaidassa? Hirveää, sehän käyttäytyy kuin Rydman 60-luvulla! Kauhea skandaali! Varmaan lehdet tänään siitä Kemppisestäkin...
VastaaPoistaJos katsoo uutiskatsauksia 1950-luvulta, huomaa, että puku ja hattu oli työmiehillä itsestäänselvyys, kun lähdettiin ulos vapaalla. Samoin kun maanviljelijä lähti kaupunkiin, pukeuduttiin siististi. "Tyyli on köyhän perusoikeus" oli Aloha! -lehden motto 1980-luvun alussa, mutta ajatuksen juuret ovat vanhemmat. Heille, jotka olivat köyhiä, oli erityisen tärkeää pukeutua siististi. Rikkaiden boheemien oli sopivaa olla tienraivaajia farkkujen ja villapaidan käyttöön vapaa-aikana kaupungilla.
VastaaPoistaKerron eräässä ministeriössä kokemastani suuresta hypystä suorittavasta vahtimestariluokasta krakakaulaisten virkamieskuntaan tässä lyhennelmässä sivulta 64 eteenpäin.
VastaaPoistaSe kiihtyvyys, millä miehet vanhetessaan lisäävät vuosi vuodelta taskujensa määrää, antaisi olettaa, että niillä olisi kysyntää myös käärinliinoissa.
VastaaPoistaTai vähintään arkun sisäpuolelle pitäisi rakentaa muutamia hansikaslokeroita.
Niihin voisi sijoittaa suurin piirtein samoja esineitä kuin autoissakin: pari jääkraappaa, vanhentuneita karttoja, morapuukko, yksi kuivaksi kopertunut hanska, kimpuksi sulaneita jääkarhukurkkupastilleja jne.
Maalaisisäntien on aina huomattu kulkevan kaupungilla ylin paidannappi kiinni vuosikymmenestä toiseen.
VastaaPoistaAd Anonyymi: - Karjanlahdesta. Muistini palautuu pätkittäin: entäs Antti Pelkola? Haka? Kauhava?
VastaaPoistaMuistin luettuani, että Karjanlahden konttorikin oli Aikatalossa.