Koska lukijoilla näyttää riittävän kiinnostusta ja aihe on aika viaton, miksi emme rupattelisi vielä hetken.
Miellyttävä ja komea työnimike on “aarporaaja”. Kahvilassa joskus kuulemani mukaan tuon taidon osaaja on samassa asemassa kuin päteväksi tunnettu betoniraudoittaja. Työpalkasta ei tule riitaa. Ja tuo ammattimies osaa siis viimeistellä isojenkin metallikappaleitten pintoja millintarkasti.
Lieneekö tottakaan, mutta muistan jonkun viitanneen jäänmurtajan kokoisen aluksen vetoakseliin. Jos sellainen paukahtaa poikki, se on tosi paha juttu. Ja jos akseli on hiukan soikea, se ei lupaa hyvää.
Vähän katsoin pitkään, kun viime aikojen parhaiden kirjojen luetteloissa ei ole sattunut silmään Antti Tuuria. Esimerkiksi 2000-luvun parhaat kirjat taitaa tarkoittaa taiteellisia arvoja. Se on sopiva väittelyn aihe, koska yksimielisyyttä ei synny.
Kirjan tarkoitusperä eli tendenssi ja sen kuvaama ympäristö eli dokumentaatio eivät erään vahvan mielipidesuunnan mukaan vaikuta sen arvoon ainakaan suoraan.
Mutta Tuurin “Kylmien kyytimies” on sellaista asiaa ja sellaisia tilanteita Suomesta alkuvuodesta 1918, että ainakin minä pidän hienona asiaa iide esiin ottamista taidokkaan kertomuksen muodossa. Myös “Ikitie” kertomuksineen siitä, mitä Suomesta parempaan maailmaan Neuvostoliittoon ennen sotia muuttaneille tapahtui, sisältää paljon asiaa, joka oli monille aika uutta ja luultavasti oli johtamassa viralliseen selvitykseen, jonka keräämät tiedot ovat karuja.
Mutta jutustelevaksi tarkoitettuun aiheeseemme liittyy Tuurin “Taivaanraapijat”. Pilvenpiirtäjien rakentamista etenkin New Yorkiin on väläytelty joissakin elokuvissa, luullakseni aina kulisseissa kuvattuna, kuten kuvan Ohukaisessa ja Paksukaisessa.
Mutta siinä oli työ, joka hirvittää ja herättää kunnioitusta. Puuskaisissa tuulissa sadan metrin korkeudessa tai vielä paljon ylempänä heittelemässä hehkuvan kuumia niittejä ja ottamalla niitä kopiksi tunnista toiseen runsaan kengän levyisen palkin päällä tasapainoillen. Suurjuoksija Ville Ritola oli niissä töissä vuosikymmeniä kirvesmiehenä ja työnjohtajana. “Taivaanraapija” on kirjaimellinen käännös, skyscraper. Itse asiassa “pilvenpiirtäjä” onkin vähän oudon runollinen nimitys.
Tämän päivän uutiskuvista tulee mieleen, että Panaman kanava, jonka rakentaminen oli paljon vaikeampaa kuin Suezin, oli helvetti työmaaksi. Sekä työmiehet että insinöörit tahtoivat kuolla muutamassa viikossa. Tiettävästi hyttysen levittämä malaria on edelleen ihmiskunnan suurimpiin kuuluva tappaja.
Aiheellisten myyttien ympäröimä ammatti on seppä. Satun tuntemaan henkilön, joka opettaa naapurikunnassa amiksessa metallipuolella. Hän pitää välillä kursseja koululla ja opettaa siis taontaa. Kuulemma halukkaita on monin verroin enemmän kuin voi ottaa.
Eräs kommentoija kyselee maininnastani varatuomarin arvonimestä. Asiaa oli turha mainitakaan, mutta mennä viikolla jouduin pitkästä aikaa täyttämään jonkin tarpeellisen lomakkeen, jossa oli harvoin enää vastaan tuleva rivi “Arvo tai ammatti”. Kirjoitin siihen “eläkeläinen”. Se on mielestäni mitä asiallisin.
Olen eläkkeellä. En hoida lakiasioita. En mielelläni edes vastaa lainopillisiin kysymyksiin, koska vastaisin ehkä väärin. Itse käsittelin vuodesta 2 000 vain itse valitsemiani oikeudellisia kysymyksiä.
Kevennys: eräs sisaruksistani kertoi kotona nyyhkyttäen narranneensa koulussa. Välitunnilla oli puhuttu isän ammatista, ja hän oli narrannut että poliisi. Häntä niin hävetti, että isämme oli vain varatuomari. Lukija ymmärtää, että tämä oli alaluokkalaisen lapsen käsitys. “Varamies” oli sellainen, joka ei varsinaisesti mahtunut joukkueeseen.
Mountbattenia ei varmaan itkettänyt, että hän oli toisen maailmansodan vuosina vain Intian varakuningas…
Toisten rupatus, toisten vaiennus
VastaaPoistaKuka se veljeksistä nyyhkytti?
VastaaPoistaTuohon niittaajien ammattitaitoon sen verran, että vanhoja niittaajia oli vielä hommissa 70-luvun alussa Wärtsilän Helsingin telakalla. Olivat aika huonokuuloisia, koska eihän mitään kuulosuojaimia ollut ennen käytössä. Laivan levyjä kun niitattiin, niin niitti piti kuumentaa tiettyyn kuumuuteen ja sen näki väristä. Oli lutikkakuumaa, oli räkäkuumaa jne. Puhuivat joskus leikillään, että niittipoika, joka piteli vastakappaletta jossain laivan kotelossa, olisi jäänyt sinne, kun se niitattiin umpeen. Että sillee..
VastaaPoistaTuli tuosta lopusta mieleen pankkikriisin aikainen vitsi siitä miten pikkupoika ilmoitti isänsä ammatiksi "bordellin pianonsoittaja", kun ei kehdannut paljastaa että tämä oli pankinjohtaja.
VastaaPoistaAsiaa kun vähän tunnen eli nuoruudessani näitäkin hommia erehtynyt tekemään, niin totean että aarporaus on samaa kuin avartamisporaus. Se voi olla tarkkaakin hommaa, siinä liikutaan millin tuhannesosissakin.
VastaaPoistaSeppä on myyttinen ammatti. Kun satun olemaan seppäsukuakin ainakin seitsemännessä polvessa, niin eiköhän minustakin tullut koneinsinööri, vaikken ole koneista edes kiinnostunut.
Isäni oli isokourainen levyseppä, joka kirjoitteli runoja. Sille tielle minunkin vereni veti.
Olen elämäni varrella kuullut joitakin (naimattomia) täti-ihmisiä kutsuttavan joidenkin perheiden vara-mummoiksi, tai varaäideiksi. Varmaan olivat he yhtä tärkeitä kuin muutkin vara-etuliitteellä merkityt henkilöt.
VastaaPoistaVarapäivystäjää ei taida enää tulipalopäälliköiden alaisuudessa olla kun tittelinimikkeet ko. alalla ovat muuttuneet muutenkin.
On olemassa myös aikoinaan hirsirakentamisessa ehdottoman tärkeä työkalu nimeltään hirsivara. Nykyisin liukuhihnalla hirrenvaraamiset tapahtunevat automatiikalla.
Harrastushirrenveistossa hirsivara on edelleen käytössä ja niitä voi ostaa vaikka Uittokalusteesta Savonlinnasta.
Varatuomarit eivät ole kuin poikkeustapauksissa myytävänä.
On se Antti Tuurin "Ikitie" siellä asiantuntijoiden valitsemien 2000-luvun parhaiden kirjojen joukossa, jossain keskivaiheilla. Minusta se olisi saanut olla lähempänä kärkeä, mutta hyvä niinkin, ja olisi sinne pitänyt mahtua myös se "Kylmien kyytimies", josta jäi erityisesti mieleen miehen ja hevosen suhde ja tietysti ne kauheat Tampereen taistelut ja asenne sotimiseen. Suomen hevonen ja isäntänsä, parivaljakko, nöyriä ja sitkeitä molemmat, ikään kuin olisivat kouluttaneet toisiansa aikojen kuluessa.
VastaaPoista"Taivaanraapijat" valotti suomalaissiirtolaisten työhistoriaa ja erikoisosaamista ja oli muistaakseni jotenkin hauskakin, ihan lukemisen arvoinen. Tuuri on tarinankertoja.
Wikipedia: Avarruskone (aarpora) on laite, jolla työstetään isoja metallikappaleita. Aarporaus tai avartaminen on suurten, jo tehtyjen reikien viimeistelemistä tarkkamittaisiksi koneteollisuudessa.
VastaaPoistaArvostan Tuuria hänen laadukkaan kirjallisen tuotantonsa takia. Toiseksi, hän kirjoittanut käsittämättömän monta romaania johon vain harva yltää.
VastaaPoistaAmerikansuomalaisten tarinat ovat todella kiinnostavia useasta syystä. Yksi niistä on se että isäni lähisukulaisia muutti yli 100 vuotta sitten sanottuun maanosaan ja jäivät. Nyt Trump on ryhtynyt väkisin karkottamaan maahantulijoita, laillisia ja laittomia. Heitä viskellään sotilaskoneilla eri maihin. On esitetty jopa että Trump perustaisi leirin Guantanamoon heitä varten. Ollaan silloin aika lähelllä Hitlerin ja Putinin touhuja. Trump vihaa meksikolaisia ja muitakin latinoja, syystä joka ei ole auennut.
Todennäköisesti syy latinovihaan on samaa tasoa kuin Trumpan suhtautuminen japanilaisiin: https://yle.fi/a/74-20142981
PoistaNiin, tämän palstan aiempien mainintojen vuoksi sekä myös Tuurin taannoin tapahtuneen vierailun vuoksi olen lainannut ja lukenut aikoinaan kaikki tässäkin mainitut kirjat. Tavallaan kertomuksia joita toivoisi syntyvän myös joskus toisiapäin eli esim. kurdien joskus palatessa kotikonnuilleen ja heidän myöhemmistä kirjallisista tuotoksistaan kotivuoristoissaan ja muistelmistaan Suomesta. Jokainen paikka, -pienikin on muistelemisen ja historiankirjoituksen arvoinen, -myös Latovainio. Siis Markku Saviniemi on myös tehnyt tarkkaa työtä arkistoiden ja kansan parissa. esim. Riidanlopun torppa, Tappoahde - Markku Saviniemen kirja vie lukijan kadonneiden paikannimien historiaan. Jokioinen-Latovainio-Jänhijoki
VastaaPoistaEivät ainakaan Jokioinen ja Latovainio vielä viime kesänä olleet mihinkään kadonneet?
PoistaNiin, Markun kirja viittaakin kyseisissä kolmessa kylässä entisaikoina käytössä olleisiin paikannimiin, jotka ovat väestön ikääntyessä jääneet pois käytöstä. Ei itse kylien nimiin, vaikkakaan kylien rajoja (Jänhijoki, Kuuma, Minkiö, Latovainio) ei löydy yksiselitteisesti mistään tallennettuna.
PoistaSaadakseni kansakoulussa paremman laulunumeron narrasin musiikinopettajaa kehumalla että (täysin epämusikaalinen) isäni laulaa oopperan kuorossa…
VastaaPoistaOppiakseni elämää varten annoin mennä koulussa läpi käsityksen minusta työläissuvun vesana. Salasin tyystin olevani toisaalta poliittiselta kannaltaan, asenteiltaan ja toimiltaan äärimustan liikemiessuvun jäsen. Luokkakavereille taas en korostanut rutiköyhää työlaistaustaani vaan annoin heidän pitää uskonsa, että isä oli noussut/pudonnut siitä opettajaksi. Kateus, viha ja ilkeys oli siis monitahoista. Etenkin kun olin eettisyydeltäni, sisäiseltäääneltäni ja muutenkin sisimmältäni toista maata kuin ikätoverit ja opettajat.
PoistaNäin opin jo lapsena ymmärtämään jokaista ihmistä, myös jouduttuani luokkakaverin väkivaltarikoksen ja opettajien monenlaisen vainon kohteeksi.
Ei pidä puhua koulu-, koti-, työpaikka-, netti- ja hoitokotikiusaamisesta, koska se on jotakin muuta.
Ei se siltä tunnu, piilokaunaa on puheessasi paljon.
PoistaHarva on vaatimattomuudessaan näin erinomaisen täydellinen ihminen. Onneksi.
PoistaMiksi nälviä sitä joka rehellisesti tunnustaa valheensa? Tunnusta tupsua.
PoistaLukemistani Antti Tuurin kirjoista arvostan ainoastaan Kylmien kyytimiestä. Vaikuttava kirja. Muita (lukemiani) mielestäni rasittaa Tuurille ominainen "indolenssi", kylmä välinpitämättömyys, jota puolestaan Veijo Meri kauan sitten piti "mestarin merkkinä". Niin kyllä. (Indolenssilla muuten luonnehti itseään toisessa yhteydessä Klinge, tuo kirottu.)
VastaaPoistaIkitienkin kyllä luin ja katsoin elokuvanakin, kun oli ikään kuin jatkoa "Kyytimiehelle". Nykyään muuten on maantapa surkutella krokotiilinkyynelten kera, kuinka lähtivät etsimään Neuvostoliitosta "maanpäällistä paratiisia". Tuskin sentään. Ryhmä kokonaisuutena muodostui vuoden 1918 punapakolaisista, jotka muutoin olisi tapettu täällä, toisekseen ns. loikkareista (joista Auvo Kostiainen) ja kolmanneksi amerikansuomalaisista. Eiköhän viimeksi mainittua ryhmää lukuun ottamatta tärkein sysäys (toisinaan, lapualaisaikana, kirjaimellisestikin) ollut juuri se sama kuin Pate Teikalla, joka "oli tiellä. Eikä toista tietä ollut olemassakaan."
tv dokumentin mukaan Titanicin tuhon aiheutti metallilevyjen irtoaminen. Paineessa niitit menivät reikien läpi. Tämä taas johtui siitä, ettei telakalla rakennettaessa ahtaissa paikoissa mahtunut käyttämään paineilma vasaraa, vaan oli käsin miitattava pehmeämpiä niittejä.
VastaaPoistaMielestäni inkeriläisten kansanmurha on unohdettu, kaikkialla.
VastaaPoistaOlisi myös mainio filminaihe. Jospa Härö tekisi?
PoistaUnohtuivatko monet aiheesta ilmestyneet kirjat, haastattelut, artikkelit ja ohjelmat?
PoistaEhkä ei mediatuotteiden julkaiseminen tarkoita samaa kuin _muistaminen_.
PoistaKlaus Härö ei malta (ei osaa/hallitse) paneutua menneisyyden aiheissaan miljöörakentamisen aitouteen. "Äideistä parhaimmassa" häneltä pahin mahdollinen moka jo heti alussa.
PoistaKehotan katsomaan Härön ohjaaman "Ei koskaan yksin". Näkemyksesi muutamasta asiasta voi muuttua paljonkin.
PoistaEikös Kemppinenkin ole isän puolelta inkeriläinen eli kotoisin Pietarin seuduilta?
PoistaInkeriläiset ovat suomalaisia, kun taas vähän etäämpänä asuneet inkerikot oma ryhmänsä.
Venäläisten toimeenpanema inkeriläisten kansanmurha on todellakin unohdettu samalla tavalla kuin heidän muutkin rikoksensa, esim. naisten ja lasten murhat sota-aikana Suomessa.
Ihmiset haluavat johtajikseen psykopaatin, ei voi muuta todeta, katsoi itään tai länteen.
"Kehotan katsomaan..." Kiitos, saatan katsoakin, mutta näkemys ei mainitsemani elokuvan epäonnistuneiden kohtausten suhteen siitään muutu.
Poista"Ihmiset haluavat johtajikseen psykopaatin, ei voi muuta todeta, katsoi itään tai länteen." Totta ainakin lopputulosten suhteen. Mutta että kategorisesti "ihmiset"? Ainakin minä olen aina tietoisesti kavahtanut suureksi johtajaksi pyrkiviä ja sellaisen kaipaajia. Enkä taatusti ole ainoa. Mutta enemmistö, jota höynäytetään millä tahansa perusteilla, ratkaisee.
PoistaKalle Kustaa Psykopaatti
PoistaKoska museoalan pätkätyöt 1990-luvulla osoittautuivat toimeentuloni kannalta riittämättömiksi maisterin papereista huolimatta, kouluttauduin 2000-luvun alussa metallialalle.
VastaaPoistaHarjoittelupaikassa kokenut ammattimies kertoi, että hitsariksi oppii kolmessa kuukaudessa ja koneistajaksi neljässä vuodessa. Myöhemmin saatoin todeta ainakin jälkimmäisen pitävän paikkansa, ja osaan auttavasti hitsatakin. Aarporaksi tosiaan kutsutaan vaakakaraista jyrsinkonetta. (Vrt. "arbor drill", konepajojen kielestä saisi ainakin muutaman gradun tehtyä.) Työskenneltyäni siis vuosikymmenen alhankintakonepajan aarporaajana teki yritys konkurssin. Tämän jälkeen hakeuduin jälleen museoalan töihin, jotka eivät säästöpoliittisista syistä taaskaan näytä vakailta...
Ohukaisen ja Paksukaisen henkeäsalpaava kohtaus elokuvassa Vapaus (Liberty) tehtiin taitavalla trikillä. Korkea rakennus Culver Cityssä on todellinen, mutta kohtaus toteutettiin lisälavasteella. Sekin oli vaarallinen, mutta pudotus oli vain kuusi metriä, ja alla oli turvaverkko.
VastaaPoistaAntti Tuurilta myös Rauta-antura tuo uuden näkökulman historialliseen romaaniin. Toivottavasti sekin filmataan.
Koulussa arvosanani kohosivat kiitettäviksi, kun aloin kirjoittaa aineita äidinkielenopettajan AKS-asenteita myötäilevään henkeen. Se oli ruhtinaallista huvia, mutta kun innostuin liikaa, bluffini paljastui.
Kunnioitin kuitenkin opettajaa, jolle Suomen kirjallisuus oli sydämenasia. Hänen bravuurinumeronsa oli luettaa luokalla Veikko Huovisen novellia "Uuteen tukikohtaan". Ideana oli se, että lukija vaihtui aina, kun häntä alkoi naurattaa. Koskaan ei selvitty yhdellä kierroksella.
Jonkin perimätiedon mukaan Jörn Donner sai lukion äidinkielen opettajaltaan yleensä ainekirjoituksessa kympin - paitsi kun kirjoitti politiikasta. Sen taisi kertoa aviomies, joka kävi lukiota Helsingissä vähän Donneria myöhemmin, kertoi siis kerrotun.
PoistaNiin, 70-luvulla viestirykmentissäni kerrottiin varmana tietona ikäluokalta toiselle että Lasse Mårtenson on ollut kautta aikain yksi parhaimmista sähköttäjistä. Kun sähköttäjän miniminormitaso varusmiehille on vähintään 60/60 merkkiä minuutissa (luku/kirjoitus) ja Lassen varmana tietona kerrottiin pystyneen johonkin 140/160 nopeuteen. Ja mainittiin vielä että jotkin venäläiset naiset sodan aikana ovat pystyneet vielä paljon suurempiin nopeuksiin. Kenekään meidän mieleemme ei tullut tarkistaa asiaa jostakin.
PoistaNetistä löytynyttä:
Poistahttps://oh2ap.fi/wp-content/uploads/2017/03/Paras_sahkottaja.pdf
Tuo Donner-juttu jäi näköjään puolitiehen. Yleensä hän sai ainekirjoituksessa kympin mutta politiikkaa käsitellessään nelosen. Kuvannee enemmän opettajan kuin oppilaan arvomaailmaa - tai oikeastaan molempien.
PoistaPilvien yläpuolella niitä ei piirrellä. Tanssitaan keveästi Freuden tahdissa kohoten ja nousten sfäärien harmoniassa iloiten. Kuka täällä on tehnyt niin? Kannatettava harrastus. Beethoven!
VastaaPoistaYuotubessa joku sanoi kaipaavansa erään aihepiirin kontenttiin edes vähän karottia.
VastaaPoistaHuh huh...
Miten tänne onkin kertynyt niin uskomattoman lahjakkaita kommentoijia, joiden kyvyt on kyllä lapsena huomattu, mutta sitten ei vaan huvittanutkaan tähdätä varmaan nooppeliin, vaan otettiin loppuelämä iisisti lorvaillen?
VastaaPoistaMistä tiedät?
PoistaOnko röhönauru Järnefeltille tuomareilta oikeudellinen valittu kysymys ja vastaus? Oliko se kirkko vai oikeus kun hänet vankilaan määräsi, ai niin mutta sehan on yksi ja sama.
VastaaPoista