Rupatus

Koska lukijoilla näyttää riittävän kiinnostusta ja aihe on aika viaton, miksi emme rupattelisi vielä hetken.

Miellyttävä ja komea työnimike on “aarporaaja”. Kahvilassa joskus kuulemani mukaan tuon taidon osaaja on samassa asemassa kuin päteväksi tunnettu betoniraudoittaja. Työpalkasta ei tule riitaa. Ja tuo ammattimies osaa siis viimeistellä isojenkin metallikappaleitten pintoja millintarkasti.

Lieneekö tottakaan, mutta muistan jonkun viitanneen jäänmurtajan kokoisen aluksen vetoakseliin. Jos sellainen paukahtaa poikki, se on tosi paha juttu. Ja jos akseli on hiukan soikea, se ei lupaa hyvää.

Vähän katsoin pitkään, kun viime aikojen parhaiden kirjojen luetteloissa ei ole sattunut silmään Antti Tuuria. Esimerkiksi 2000-luvun parhaat kirjat taitaa tarkoittaa taiteellisia arvoja. Se on sopiva väittelyn aihe, koska yksimielisyyttä ei synny.

Kirjan tarkoitusperä eli tendenssi ja sen kuvaama ympäristö eli dokumentaatio eivät erään vahvan mielipidesuunnan mukaan vaikuta sen arvoon ainakaan suoraan.

Mutta Tuurin “Kylmien kyytimies” on sellaista asiaa ja sellaisia tilanteita Suomesta alkuvuodesta 1918, että ainakin minä pidän hienona asiaa iide esiin ottamista taidokkaan kertomuksen muodossa. Myös “Ikitie” kertomuksineen siitä, mitä Suomesta parempaan maailmaan Neuvostoliittoon ennen sotia muuttaneille tapahtui, sisältää paljon asiaa, joka oli monille aika uutta ja luultavasti oli johtamassa viralliseen selvitykseen, jonka keräämät tiedot ovat karuja. 

Mutta jutustelevaksi tarkoitettuun aiheeseemme liittyy Tuurin “Taivaanraapijat”. Pilvenpiirtäjien rakentamista etenkin New Yorkiin on väläytelty joissakin elokuvissa, luullakseni aina kulisseissa kuvattuna, kuten kuvan Ohukaisessa ja Paksukaisessa. 

Mutta siinä oli työ, joka hirvittää ja herättää kunnioitusta. Puuskaisissa tuulissa sadan metrin korkeudessa tai vielä paljon ylempänä heittelemässä hehkuvan kuumia niittejä ja ottamalla niitä kopiksi tunnista toiseen runsaan kengän levyisen palkin päällä tasapainoillen. Suurjuoksija Ville Ritola oli niissä töissä vuosikymmeniä kirvesmiehenä ja työnjohtajana. “Taivaanraapija” on kirjaimellinen käännös, skyscraper. Itse asiassa “pilvenpiirtäjä” onkin vähän oudon runollinen nimitys.

Tämän päivän uutiskuvista tulee mieleen, että Panaman kanava, jonka rakentaminen oli paljon vaikeampaa kuin Suezin, oli helvetti työmaaksi. Sekä työmiehet että insinöörit tahtoivat kuolla muutamassa viikossa. Tiettävästi hyttysen levittämä malaria on edelleen ihmiskunnan suurimpiin kuuluva tappaja.

Aiheellisten myyttien ympäröimä ammatti on seppä. Satun tuntemaan henkilön, joka opettaa naapurikunnassa amiksessa metallipuolella. Hän pitää välillä kursseja koululla ja opettaa siis taontaa. Kuulemma halukkaita on monin verroin enemmän kuin voi ottaa.

Eräs kommentoija kyselee maininnastani varatuomarin arvonimestä. Asiaa oli turha mainitakaan, mutta mennä viikolla jouduin pitkästä aikaa täyttämään jonkin tarpeellisen lomakkeen, jossa oli harvoin enää vastaan tuleva rivi “Arvo tai ammatti”. Kirjoitin siihen “eläkeläinen”. Se on mielestäni mitä asiallisin. 

Olen eläkkeellä. En hoida lakiasioita. En mielelläni edes vastaa lainopillisiin kysymyksiin, koska vastaisin ehkä väärin. Itse käsittelin vuodesta 2 000 vain itse valitsemiani oikeudellisia kysymyksiä.

Kevennys: eräs sisaruksistani kertoi kotona nyyhkyttäen narranneensa koulussa.  Välitunnilla oli puhuttu isän ammatista, ja hän oli narrannut että poliisi. Häntä niin hävetti, että isämme oli vain varatuomari. Lukija ymmärtää, että tämä oli alaluokkalaisen lapsen käsitys. “Varamies” oli sellainen, joka ei varsinaisesti mahtunut joukkueeseen. 

Mountbattenia ei varmaan itkettänyt, että hän oli toisen maailmansodan vuosina vain Intian varakuningas…