Sivun näyttöjä yhteensä

2. helmikuuta 2025

Mietintö


Quin-dynastian aikana Kiinassa asiaa pohdittiin laajasti. Myös Jokilaaksojen maasta Lähi-Idästä on kirjallisia mainintoja, jotka ovat tuota pari tuhatta vuotta vanhempia.

Hallitsija laittautuu näkyvien ja näkymättömien voimien eli taivaan ja maan välittäjäksi. Hyvyys, kuten runsas sato, ovat sitten hänen ansiotaan. Pahat asiat, kuten rankkasateet ja tulvat ovat vihamiesten tekoa.

Ihmiset ovat viisaita. Tätä menetelmää ei yleensä epäillä, ainakaan ääneen.

Itse en kummastele Yhdysvaltain nykyisen presidentin toimintatapaa. Se on siis todistettavasti 5 000 vuotta vanha, ja luultavasti eli ilman todisteita arvaten 50 000 vuotta käytössä ollut. Silloin mukaan luetaan pienet ryhmät.

Kaikille opetetut suuret keksinnöt ovat usein kojeita eli laitteita, kuten pyörä. Menetelmät voisi myös mainita. Suomessa on kartoitettu ja eräin paikoin kaivettu näkyviin johdeaitoja (hangas), joita mutoiltiin myös kaivamalla kumpareita. Lauma tai saaliseläin peloteltiin tällaiseen yhä ahtaampaan käytävään niin ettei se mahtunut lopulta kääntymään. Sitten sen päälle voitiin pudotella kiviä tai käyttää keihästä käyttäjälle turvallisempaa jousipyssyä.

Myös tuossa toiminnassa tarvitaan päällysmiehiä eli kymppejä, ja ehkä päällikkö. Vaikka tiedän poliisinkin joutuvan pohtimaan, onko hiukan huono hiirenloukku nyt myös lainvastainen, ihailen silti tuota pyyntitaitoa. Jos tulisi mammutti vataan ja ruuissa pysyminen olisi se lihasta kiinni, minusta ei kyllä olisi apua. Ei ehkä nuorempanakaan. Tuon nykyisen Suomenkin alueella viihtyneen kärsänkäyttäjän säkäkorkeus oli 3 metriä, eräillä lajeilla jopa neljä. Painoa oli useita tonneja.

Äänestäjien teurastaminen ei liene tätä nykyä tapana, mutta vihjailen tietenkin, että menetelmä on edelleen käytössä.

Parikin hyvin kuuluisaa ja edelleen suosittua kirjaa kertoo matkasta, jonka aikana kukin osallistuja kertoo tarinan. Decameronessa mennään kulkutautia pakoon ja Canterburyn tarinoissa olleen pyhiinvaelluksella.

“Yksityiselämän historiassa” Ariès ja Duby esittelevät hyvin esimerkein keskiajan yhdessä porukassa elämistä ja todistelevat, että jopa kaupungeissa, mutta etenkin metsäisillä teillä yksin kulkevaa pidettiin vastuuttomana tai hulluna. Itse olen fundeerannut, liittyiikö Suomessa lyhyehkön ajan raivonut tukkilais- ja kulkuriromantiikka tähän. Aika poika se joka yksin kulkee! Haanpää tosin mainitsee (Heta Rahko) myös ilmiön “maantietäti”.

Pössö-Manta kyllä kuljeskeli kylillä, mutta hänellä oli talossa hyvä keskustelun avaus:” Ostaisitteko vasikanlihaa, jos olisi?”

Tunsin yhden kulkurin. Hän ei ollut hiukkaakaa Tapio Rautavaaran näköinen. Tietääkseni tällaisia ei sairaita mutta peräti omalaatuisia ihmisiä oli ennen joka paikassa. Anoppini käytti luultavasti hämäläistä sanoessaan jostakusta puheeksi tulleesta, että hän on sellainen… vähän hauska. Pysyäkseni vielä politiikassa, sanan “pähkähullu” alku tarkoittaa pahkaa eli verhottu ilmaus on “puupää”.

Käsillä olevassa lähdekirjallisuudessani viitataan monin kohdin kysymykseen sielun kuolemattomuudesta ja jälleensyntymistä. Sana “hindu” muuten näyttäisi olevan sama kuin “intialainen”, ja olin kiinnostunut lukiessani, että luiden ja kollageenin DNA-tutkimusten perusteella “arjalaiset” muuttivat nykyiseen Intiaan Induksen varsille vuorten takaa Keski-Aasiasta ja keksivät sitten joutessaan indoeurooppalaiset kielet, joiden pyhä kantamuoto on sanskrit. Kantakieli näyttäisi hyvinkin olevan lähtöisi nykyisen Ukrainan seuduilta (kurganit). Eikö se tämä Putin olekin kielimiehiä?

Se askarruttava ajatus on, että Zarathustra olisi vaikuttanut voimakkaasti Platoniin, jonka metempsykosis tarkoitti, että ruumiin kuoltua sielu jää ja kykenee ajattelemaan ja syntymään uudelleen. Pythagoras olisi myös vaalinut näitä ajatuksia, ja sitten ollaan lähellä tulkintaa, että juutalaisuutena, kristinuskona ja islamina pidetyistä ajatuksista eräät keskeiset ovat tuota perua ja siis juolahtaneet mieleen pronssikauden lopulla.Waltari sijoitti “Sinuhe egyptiläisen” aikaan juuri ennen vuoden 1 000 eaa suuria hulinoita, jotka puolestaan johtivat klassisen Kreikan kautta moniin asioihin, jotka ovat tänäkin päivänä maailmankuvassamme.


26 kommenttia:

  1. Niin, osattomuus ja tekemisen puute on matkaansaattanut entisaikaankin kaikille pitäjäläisille tuttuja kulkijoita jotka myötätunnosta ruokittiin ja majoitettiinkin, -mieluimmin ulkorakennuksiin henkilökohtaisen hygieniensa ominaisuuksien vuoksi. Olen dokumentoinut ja TV-ohjemakin on tehty taiteilijasta Forssassa -Kalle Aaltonen. Myyntipuheensa oli vaatimaton talojen ovella: "ostaisiko rouva/herra tälläisia töhryjä"
    Täällä nykyselkosissani kulkee yksi mies josta ei ole kenellekään vaivaa tai haittaa. Elämänkohtalonsa on traaginen ja siksi kuljettaa koko omaisuuttaan mukanaan. Paikallislehtien kirjoituksia sekä ohiajajien videoita olen linkittänyt blogiini. Löytyy hakusanalla Laukku Leena tai Kassi Alma. Hän on jo edesmennyt mutta kiersi useita kymmeniä vuosia, aivan kuin lämpimien maiden nomandit tekevät. -täysissä sielun ja järjen voimissaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäasuntomme on Torronsuon toisella puolella Pusulassa ja naapuritalon seinällä on Aaltosen Kallen aikoinaan paikan päällä maalaama talonkuva.

      Muistelen naapuriemme ja appivanhempieni joskus jopa puhuneen Aaltosesta, hehän hankkivat kesäpaikkansa jo 60-luvun alussa.

      Poista
    2. Jo vain ona Kassi-Alma tuttu minullekin. Vuonna 2008 kulki valtaisan tavaramäärän kanssa paikkakuntamme läpi, jalkaisin, kantaen muutama laatikko kerrallaan sata metriä ja sitten hakemaan seuraavaa erää. Ei sitä voinut kauaa katsoa vaan oli pakko mennä auttamaan. Heitimme tavaransa peräkärryyni ja ajoimme seuraavaan kaupunkiin linja-autoasemalle. Yhtä ja toista kertoi elämästään. Tällaiset tapahtumat rikastavat ulkopuolisen elämää, hänellä se oli vaivojen täyttämää.

      Poista
    3. Näemmä on nyt kirjakin tehty Leena Kiviharjusta. Suomen tunnetuin tuntematon kulkija. Viime vuodet kirjoitti itse elämänkertaansa muistivihkoihin ja ne löydettiin kuoleman jälkeen. Miten lie soveliasta rahastaa, arvellaan somessa asiasta.

      Poista
  2. Sanat vaeltavat. Juutuin männä päivinä kirjanimeen "Tervapöpö", käännöksenä amiriikan Tar Babysta. Joka siis tarkoittaa värillistä, lue silloin "neekeripoikaa". Tämä pöpö jäi vaivaamaan mieötäni, ja löysin itäkarjalaisen määreen inniäisille ja muille pienille osittain kiusallisille öttiäisille: böbökät.

    Etymosoofinen pyhä kirja, SKK, sanoo otökän alkuperäksi itikan. Tässä taas näkyy rotutieteen alkuperä, joka on Pohjanmaalla. Ja itäkarjalaiasethan ovat melkein ryssiä.

    Tervapöpö kuuluu Anni Swanin 1911 kääntämiin Uncle Remuksen tarinoihin, WSOY viimeksi 2015. Hyppis ja koppis!

    VastaaPoista
  3. Lapissa on edelleen helposti löydettävissä muinaisaikaisia pyyntikuoppia. Ovat aikanaan olleet vähintään parin metrin syvyisiä ja katettuja risuilla hämäyksen vuoksi. Ne on taitavasti sijoitettu peurojen eli villien porojen kulkureiteille. Näillä sarvipäillä on sitkeä tapa käyttää aina samoja polkuja, samaan tapaan kuin etelässä rusakoilla ja muilla pieneläimilläkin. Kun kuoppa sijoitetaan puiden väliin estäen sivuuttamisen, on saalis varma. Osa kuopista on merkitty retkikarttoihin mutta niitä löytyy joka puolelta koska niiden täyttyminen vie satoja vuosia. Peuranpyynti on ollut tärkeä elinkeino koska omat, suhteellisen pienet porotokat eivät olleet riittäviä suvun elättämiseen. Ja siellä paikallinen sanonta kuuluu: "Kukapa sitä nyt omia porojaan syö", kertoen paljon.

    Siellä vaeltaessa löytää yhtä ja toista muinaisaikaista kuten satoja vuosia vanhoja tulipaikkoja. Tulisijan sammaloituminen kestää todella pitkään ja jos hiilet ovat paksun sammalen alla, taitaa ikää olla jo jonkin verran. Myös luonnolliset luolantyngät ovat melkein aina tilapäisiä suojia joissa on selvät merkit tulen käytöstä, mahdollisesti tuhansia vuosia sitten. Eräs kallioseinä Inarilla on muuten erittäin kiinnostava. Siinä on kaksi väriläiskää joista toinen esittää punavärillä maalattua venettä jonka perässä on meloja ja toinen ilmeisesti keltaista ihmishahmoa. Vieressä on kolmas punavärillä tehty veneenkaltainen mutta on jo aika epävarma. En mene aitoustakuuseen tästä havainnosta joten älkää ottako minua vakavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies oli naapurissa käydessään ruokapöydässä ruvennut kehumaan kuinka ei syö omia porojaan. Talon emäntä oli siihen sanonut " Nytpähän syöt ."

      Poista
  4. Erkki Tuomioja kirjoitti tänään Hesarissa selväjärkisesti aiheesta. Trumpin sanat on todellakin syytä ottaa vakavasti.

    Nyt kauhistellut tullit voivat kuitenkin olla Trumpilta lopulta muita hyödyttävä virhe. Soininvaara kirjoitti fiksusti, miten keskinäisriippuvuutta vastaan on hyvä olla jokin rajoitin, tosin Euroopan olisi ennemmin kyettävä asettamaan jonkinlainen some- kuin tavaratulli.

    Sivuhuomio: Tuomiojankin käyttämä termi "liberaali demokratia" on vaarallinen sanapari. Se kuulostaa liberaalin moraalisaarnaukselta ja antaa ymmärtää että olisi muunkinlaisia demokratioita, joita arvokonservatiivin ehkä pitäisi kannattaa. Demokratiasta liberaalin ja konservatiivin, oikeistolaisen ja vasemmistolaisen pitäisi kyetä olemaan samaa mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ällistyneenä seuraan Trumpin touhuja. Eikö USA olekaan demokratia, jossa presidentti ei ole yksinvaltias, joka voi tehdä mitä huvittaa?

      Mitä virkaa on kongressilla, mitä edustajahuoneella, mitä osavaltioiden itsehallinnalla? Mitkä ovat presidentin valtaoikeudet?

      Aivan uskomatonta touhua. Onko USA todella kehitysmaa, jossa paikallinen idiamin valtaan päästyään huseeraa miten huvittaa?

      Poista
    2. Kannattaa lukea Timo Miettisen Demokratia. Pelkkä demokratia voisi kyllä olla hyvä, mutta kun sanaa on käytetty kaikenlaisissa merkityksissä, tyyppiä kansandemokratia.

      Mutta on se niinkin, että kovin oikeistolainen vallanhaltija nykyään johtaa demokratian loppumiseen: Unkari, Venezuela ja hyvää vauhtia Yhdysvallatkin. Ja pienempiä tulossa perässä.

      Poista
    3. Demokratia on usein ollut sanana niin houkutteleva, että monet diktaattoritkin ovat halunneet naamioida valtansa sellaiseksi käyttämällä sanaa väärin.

      Meidän ei kuitenkaan tule hyväksyä heidän kielenkäyttöään. "Kansandemokratioita", Venäjää, Unkaria ym. voisi hyvin kutsua yleisnimellä lumedemokratia. Itse hyväksyisin vain nämä kaksi termiä: demokratia ja lumedemokratia. Muut ovat tavalla tai toisella vaarallisia, joko diktaattorin mainoslauseita tai muuten harhaanjohtavia kuten "liberaali demokratia".

      PS. Pidän esimerkiksi Elina Valtosta sangen oikeistolaisena, mutta ei hän silti ihaile Unkaria. Vastaavasti nyky-Suomen vasemmisto on lähes täydellisesti demokratian puolella, neuvostokommunistit tms. ovat merkityksetön vähemmistö.

      Poista
    4. Jos oikein tarkkaan katsoo niin demokratia ei ole lainkaan itsestäänselvyys ja yleinen valtioiden hallintamuoto. Euroopassa demokratioita on hiukan enemmän mutta diktatuureja on täälläkin ollut melko paljon 100 vuoden aikana. Esim. Espanja, Portugali, Kreikka, Bulgaria, Romania, Albania, Venäjä, Saksa jne. Muualla maailmassa diktatuuri on vieläkin hyvin yleinen Aasiassa ja Etelä-Amerikassa.

      Poista
    5. Venezuelan demokratia on unta vain. Se on käytännössä ollut vasemmistolainen diktatuuri pitkään ja kun sosialismi ei oikein toiminutkaan, joutui maa täydellisen tuhon kynsiin. Kansa koettaa paeta sieltä pois kuka minnekin. Tämä siitä huolimatta että maalla ovat hyvät öljyvarat ja mahdollisuuksia vaikka mihin. Mutta sosialismi tuhosi kaiken ja tuhoaa edelleen jos ei siitä luovuta kokonaan.

      Poista
    6. USAssa kuohuu pahasti ja olisin hyvin yllättynyt jos ei Trumpia pian potkittaisi ulos Muskin kera vedoten Amendment 25:een. Trump oligarkkeineen on rikkonut lakia kahden viikon aikana ennätysmäärin ja oikeusjuttuja on kertynyt kasoittain heitä vastaan. Trump on koonnut ympärilleen täydellisen epäpäteviä pellejä ollen itse kaikkein pahin. Demokratia kyllä voittaa mutta korjausliike kestää hetken.

      Poista
    7. "Venezuelan..."

      Kommentti oli paljastava: "sosialismi tuhoaa..." Sitten kun vielä määrittelet demarit sosialisteiksi nìin olet tehnyt koko vasemmistosta syypään tähänkin.

      Minkä tahansa merkkinen diktatuuri tuhoaa. On aina propagandaa keskittyä sen vasemmistolaisuuteen tai oikeistolaisuuteen.

      Tärkeä ero on, ettei Suomen nykyinen vasemmisto ihannoi Venezuelaa, mutta oikeistossa on paljon epädemokraattisten maiden ihannointia tai hyväksyntää, jopa hallituksessamme. Valitettavasti muu oikeisto on päästänyt läpi persujen narratiivin oikeistolaisuudesta: talousoikeistolaisuus ei riitä vaan pitää olla myös juntti, väheksyä tiedettä, ihailla oikeistodiktatuureja ym.

      Poista
    8. Taisi mennä ihon alle kommenttini. En ole sanonut mitään demareista. Venezuelassa on pitkään vallinnut edellisen johtajan Hugo Chávezin sosialismi. Se joutui täydelliseen romahdukseen sidottuaan maan talouden öljyyn ilman mitään muuta järkevää tuotannollista toimintaa riittävässä mittakaavassa. Kaikki oli siis yhden narun varassa ja kun se katkesi hintojen pudottua, putosi valtiokin.

      Jos puhutaan suomalaisista demareista niin on heti kysyttävä, onko demarien puolueohjelmassa vielä maininta sosialismiin pyrkimisestä, kyllä vai ei?

      Poista
    9. Taisi mennä Anonyymin iholle Anonyymin kommentti, kun rupesi heti kaivelemaan demarien puolueohjelmaa.

      Poista
  5. Jaetun Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut Harry Martinson vietti nuoruudessaan useita vuosia kulkurina ja kirjoitti niistä ajoista kirjan "Vägen till Klockrike", suomeksi "Kulkijan pilvilinnat", kulkuriromantiikkaan sopivasti. Ei hän mitenkään outo ollut mutta kouluttamaton ja satunnaisten hanttitöiden välissä ihan oikea "luffare" maanteillä aikana, jolloin Ruotsikin oli köyhä. Elämän kirjailijakoulua.

    VastaaPoista
  6. Kuvasta tunnistaa komeatukkaisen Marjan ja joitakin toisia.

    VastaaPoista
  7. Holokausti 80 -juhlamuiston rinnalle perustettakoon puhtaasti aitosuomalainen 1918-muisto. Silloin äänestäjäsurma onnistui melko hyvin, lähes yhtä hyvin kuin sitten fasisti-Suomen suuressa rytäkässä Auschwitzin vapahtajaa vastaan. Vaikka nyt on menossa kokonaisen ikäluokan telonta, sen joka totutusti äänestää mutta väärin, sitä ei kannattane muistaa etukäteen, eikä ikäluokkaan kuuluvien.

    VastaaPoista
  8. Turvallista kun voi luottaa hoitotakuuseen: takuulla ei hoideta. Paitsi omaishoitajat.

    Koulutuksen, pätevyyden ja viran puutteessa on hoito-sana ankarimmin eliminoitava äidin ja omaishoitsun hommia tarkoittamasta. Äiti puhaltaa pipiin ja se on siinä, miljoonittain virusta, loista ja loisen poikaa. Ja hän sanoo sitä hoitamiseksi.

    Omaista ei omainen hoida, vaikka miten koulutettu. Jos dosentti, väärältä alalta ja siksi palkollishoitajat pilvin pimein utelevat häneltä, tietääkö hän mikä dosetti on. Jos geriatrian erikoishoitaja evp., palkkahoitajat ristikuulustelevat häntä ja pitävät taukkina: miksi sinulla on kasvisruokavalio? Sellainen geriatrian erikoishoitaja evp:llä oli jo pikkutyttönä...

    VastaaPoista
  9. Kuinka hyvin Trump on saanut avustajiltaan valistusta tullien käytöstä kauppasodassa?

    Ehkä Trumpia on informoitu erittäin pätevästikin, mutta ehkä Trump ei usko ja tekee mitä lystää.

    Jostain lehdestä luin, että Trump oli väläytellyt jopa 60 - 100% tulleja Kiinalle. Sillä meiningillä Trump olisi voinut kiristää Kiinaa luopumaan Venäjän tukemisesta Ukrainan sodassa. Nyt lehdissä mainitaan 10%:n tulleista Kiinalle

    Huomionarvoista lienee, että amerikkalainen Wal-Mart on maailman suurin vähittäismyyjä ja liikevaihdoltaan maailman suurin yritys. Jostain luin, että Wal-Martin hyllytuotteista runsaat 80% olisi valmistettu Kiinassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kummallinen nim.erkki se vaan lukee jotain "jostain" ja sitten niitä on toistavinaan eteen päin. Mihin pyrkinee hän kun ei tarkemmin kerro, että mistä oletuksiaan onkii?

      Poista
  10. Minäkin muistan erään matkamamman, joka kiersi pitäjää, oli taloja joissa piti kantapaikkaa ja sitten pistokkaita, joissa tapasi silloiin tällöin yöpyä. Sossu maksoi muistaakseni 12 mk yöstä kulkukodeille, siitä oli taksattu sopimus. Jossain vaiheessa vaihtoi reviiriään, ja oli tehtävä kontrahteja ja kalenraariomenettelyt selväksi. Arvailtailiin oliko jotain toraa tai jännitteitä, - tai esijännitteitä joita laukoakseen teki näitä reviirisiirtoja. Äkkiseltään oli tavallisen tuhma ja puhumattomuuttaan typerältä vaikuttava, mutta lähemmin tuntien osoittautui yleensä kuulijaansa älykkäämmäksi. Muistelen toisinaan.

    VastaaPoista
  11. Pyörän keksiminen ja muinaiset indoeurooppalaiset mainittu. Jännää, että noilla keksijöiksi oletetuilla oli kaksi aivan erilaista sanaa pyörälle ja pyörimiselle. Toisesta periytyvät ruotsin hjul ja englannin wheel, toisesta taas esimerkiksi suomen ratas. Ja oikeastaan kolmaskin, josta vaikkapa Volvo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaan syssyyn voisi vielä lisätä sanan, josta tulee mm. suomen rengas. Ehkä se viittasi yleisemmin ympyrään kuin juuri pyörään, mutta silti. Kun sanoja oli monta, on hyvinkin mahdollista, että pyörän keksijöitä siellä aroilla oli useita.

      Poista