Mytty

Luulen, että useat kysymykset eräästä maininnastani ovat vilpittömiä. Siis ‘varatuomari’ on arvonimi, josta maksettiin (minun aikanani summana vähäinen) leimavero. Sen myönsi hovioikeus, mutta vain henkilölle, jolla oli vaadittu yliopistotutkinto ja joka oli sen jälkeen auskultoinut hoitamalla kihlakunnanoikeudessa tuomarin osoittamia tehtäviä ja istumalla se jälkeen 30 päivää käräjiä puheenjohtajana eli käytännössä yksin.

Järjestelmä on edelleen käytössä. Ennen monet kiukuttelivat leimaveroa. Ensin meni käytännössä vuode palkka, koska auskultointiajasta maksettiin vain nimellisesti. 

Lähes kaikki muut arvonimet myönnetään yleisistä tai erityisistä ansioista ja tyypillisesti varttuneessa iässä olevalle.

Kummallinen sana on sitä perua, että asianomainen voidaan hovioikeuden määräyksellä oikeuttaa ja velvoittaa istumaan tuomarina. Olen ollut lähellä tilannetta, jossa tehtiin suunnilleen näin varsinaisen tuomari äkillisen sairauskohtauksen vuoksi. Hovioikeuden lupa saatiin puhelimitse, ja paperilla se tuli postissa.

Henkilöä eli esimerkiksi poliisimiestä asioita ajavaa lakimiestä tai syyttäjää ei hovioikeuskaan voi määrätä istumaan tuomarina, ellei hän ole auskultoinut eli ole varatuomari.

Tämä ei ole tärkeilyä. Alituomarina toimiva voi esimerkiksi vihkiä ihmisiä avioliittoon ja lähettää toisia linnaan eli tuomita vapausrangaistukseen. Tyypillisesti hän ratkaisee riita-asioita ja määrää vastaajan maksamaan kantajalle vahingonkorvausta, esimerkiksi kymmenen tuhatta euroa, tai miljoona. Lähes aina arkijärki toimii eli auskultantteja ei panna istumaan asioita, joide ratkaisemiseen heidän kykynsä eivät riitä.

Vuoteen 1978 asti muuten laissa luetelluissa asioissa alioikeuden ratkaisu ei tullut voimaan ennen kui se oli alistettu hovioikeuteen, joka siis antoi varsinaisen tuomion. Menettelyä oli käytettävä muun muassa murha-asioissa.

Selityksestäni käy ilmi, ettei esimerkiksi “varalääkäriä” voi olla. Vain lääkäri saa suorittaa erinäisiä vastuullisia toimia, ja kysymyksessä on siis henkilö, joka on laillistettu lääkäri. 

Kysyin kerran ystävältäni, joka on lääkäri, saako hän säädösten mukaan harpata kadulla tiedottomana makaavan ihmisen yli. Ei saa. Entä puliukon. Ei saa. Ilmeisen vakavissa tilanteissa lääkäri ei ole koskaan “yksityishenkilö”. 

Huvittavaa muuten että lääkäreitä sanottiin ennen aina tohtoreiksi. Ennenkin suurin osa heistä oli lääketieteen lisensiaatteja.

Varatuomarin nimitys on hieno ja tapaan kannustaa sen hankkimiseen. Siinä oppii hyvin tärkeitä asioita. Senkin voi oppia, että tuomioistuimessa melkein kaikki ovat omasta mielestään oikeassa ja oikealla asialla, mutta silti noin puolet häviää juttunsa. Jotkut sanovat silloin menettäneensä uskonsa oikeuslaitokseen.

Tiedän kolme ihmistä, jotka olivat maan kaikkein parhaita lakimiehiä. Heitä olisi haluttu korkeimpaan oikeuteen tai oikeuskansleriksi. Tämä ei onnistunut, koska he eivät olleet aikoinaan istuneet käräjiä eli saaneet varatuomarin arvoa. Kunniallisina ihmisinä he eivät edes suunnitellet mitään vippaskonstia. Ehkä sellaista konstia ei olekaan.

Mielestäni on selvä, että jos tahtoo ajaa autoa, on opeteltava se taito ja joukkoliikennettä koskevia lain määräyksiä ja sen jälkeen suoritettava säädetty koe, jonka arkinen nimitys on “insinööriajo”. Mielestäni on erittäin selvä, ettei junaa saa ajaa eikä lentokonetta kuljettaa kuka tahansa.

Mainitsemieni menneisyyden miesten ajatus kai oli, että varatuomari on jotenkin herraskainen ja poliittinen nimike. Kas kun ei sitten maisteri saman tien! Tai ylioppilas.

Otsikon “mytty” on tuomioistuimen sisäkieltä. Erinäiset asiakirjat allekirjoitti esittelijä, jonka nimen selvennykseen lisättiin “m:tty” eli “määrätty”. Ruotsiksi “f:d” eli “förodnad”. Josta palaan tunnettuun mainintaan virkanimikkeistä. Suomen ”kirkkoherra” on ruotsiksi “kirkkopaimen” (kyrkoherde). Ja “pastori” on latinan kautta niin ikään “paimen”.