Kauppa

 

Tämä ja jotkut tulossa olevat, samankaltaiset blogikirjoitukseni kiinnostava arvioni mukaan noin kolmea ihmistä tai kukaties neljää.

Blogeissa on tämä puoli. Ehkä päiväkirjojaan julkaisseet eivät täysin tajua, miten röyhkeän pettäjän kynsissä he ovat. Tuo pettäjä on kirjoittaja itse, hänen muistinsa. Joko kirjoittaja on muka oletettua etevämpi tai kurjaakin kurjempi. Kumpikaan ei pidä paikkaansa. Hyvin luultavasti kirjoittaja on ihan tavallinen. Ennen saattoi sanoa, jotain luettuaan, että kaikille perkeleille sitä kyniä myydäänkin. Nykyisin on niin helppo huiputtaa kauppiasta, että aikoo muka vain piirrellä hiirellä esimerkiksi kiinalaisia kangaspuita…

Minusta tuntuu, että löysin lepattavan valon keskiajan pimeydestä. Tuo pimeys on tunnetusti 1800-luvun historian tutkijoiden täysin perusteeton haukkumasana. Miten pimeäksi ja takaajuiseksi santaan aikakautta, jolloin keksittiin ja rakennettiin muun muassa katedraalit. Näinä aikoina olemme oikein televisiosta kuulleet, miten koville ranskalaisilta otti nykytekniikalla korjata Notre Dame, kun sen katto tukirakenteineen pääsi palamaan.

Eikä Pariisin Notre Dame ole edes kymmenen kärjessä -katedraali. Siinä on ihan vieressäkin Sainte Chapelle, ihme. Musiikin ja runouden sanotaan taantuneen, vaikka asia on päin vastoin. Väkimiehet lauloivat toinen tistaan ihmeellisempiä runoja, kuten Arnaut Daniel ja Bertrand de Borns, ja toiset sävelsivät ja keksivät jatkuvasti uusia soittimia.

Chri Wickhamin “The Donkey and the Boat” eli aasi ja vene näyttää sisältävän tiedot niistä dokumenteista ja siitä arkeologiasta, joka kertoo täsmällisesti, millaista oli “juridiikka”, jota ei siis sittenkään keksitty Genovassa eikä Barcelonassa, saati Venetsiassa.

Tutkijoilla on kullakin oma alansa. Wickham oli pitkään vaatimattomasta “vain” varhaiskeskiajan historian professori Oxfordissa (All Souls). Hän onnistui ryhmittämään hyvin laajan kollegojensa piirin.

Kairon eräältä kaatopaikalta on nyt 100 vuoden aikana koottu ainakin 300 000 liuskaa ja sellaisen kappaletta. Suuri osa on kirjeitä, ja niistä avautuu todellisten ihmisten todellinen elämä.

Tuohon aikaan eli karkeasti 800 - 1150 Niilin varrella eleltiin fatimidien aikakaudella varsin sovussa eri uskontokuntien kesken. Sekä islaminuskoisilla, juutalaisilla että kristityillä oli se terve ajatus, että paperia (harvemmin enää papyrusta), johon oli kirjoitettu jotain, ei pidä hävittää. Kyllä niitä aika paljon käytettiin lannoitteeksi, mutta nuo sadat tuhannet säästyivät erityisissä huoneissa tai pienissä rakennuksissa, jollaisen nimitys oli “geniza”. Ja sieltä niitä on saat, ostettu ja varastettu niin että huikein kokoelma on muuri Oxfordissa ja Cambridgessa.

Ongelma oli se, että kieli oli egyptiä koptin kieltä, arameaa, hepreaa tai kreikkaa, monesti murteellista, ja kirjaimet arabian edelleen käyttämiä, heprean käyttämiä tai sitten kreikan eri kursiiveja eli kynällä (puikolla) kirjoitettuja juttuja, joissa kirjaimetkin saattoivat olla aika erilaisia riippuen kirjurin taidosta ja siitä, paljonko hänelle maksettiin.

Kirjeiden sisältä oli tyyppiä “milloin, kunnioitttu ystävä, aiot viimeinkin maksaa sen dirhemin, jonka sait minulta lainaksi toissa vuonna”, tai “nyt näyttäisi saavan Qumin kautta Intian takaa muskottia niin halvalla, että voitto voisi olla luokkaa 400 prosenttia”, “tai täten kutsun sinut hääjuhliin, kun keskimmäinen tyttäreni avioituu erikoisen lihavan ja rikkaan kauppiaan kanssa, jolla on oma 20 huoneen talo tuossa Niilin vastarannalla”.

Seassa on järkyttävä määrä jumaluusopillisia pohdintoja, islamin miehillä vähemmän kuin kristityillä, mutta juutalaisilla sitäkin enemmän, he kn alkoivat kehittää noihin aikoihin kabbalaa. Kabbalan yksinkertainen idea on, että jokainen kirjain merkitsee jotain muuta kuin luulisi. Vaikka pyhä teksti näyttäisi vain ylistävän Herraa, täydellä syyllä tietysti, niin laskien ja lajitellen kirjaimet “oikealla” tavalla saattaa päästä kesken kaiken selville joistakin olemassalon rvoituksista.

Tämän blogin lukija tietää, ettei tuollainen teksti-alkemia ole millään muotoa kadonnut maailmasta.

Mutta tutkijajoukkoja, jotka oikeasti osaavat lukea keskiajan arabiaa, hepreaa, kreikkaa ja itsestään selvästi latinaa kuin vettä vain - niitä ei ole paljon.

Jatkossa kerron, missä on se “juridiikka”. Sitä - nykyisen osakeyhtiön yhtä kantamuotoa - löytyy ällistyttävän hallitussa muodossa laivausasiakirjoista. Laivanisännistö, jollaista muuten Suomessakin Alastalon salissa perustettiin, oli melkoinen oerganisaatio, koska huomioon oli otettava sekä vahingot eli haverit että voitot, erikseen aluksen omistajan osuus varustajan huolitsijan ja kapteenin ja sitten tietysti rahdinottajan eli asiakkaan. Ja päällä oli jo hyvin kehittynyt merivakuutus. Siis noin vuonna 1 000.

Luultavasti sääntörakenteet ovat pronssikaden lopulta. Anakin niistä kolmesta yli kolme tuhatta vuotta sitten ponneesta ja nyt löydetystä laivasta, joilla kuljetettiin kupari Kyprokselta, pesusieniä Persianlahdelta, seetrilankkuja ja loputtomasti keramiikkaa, näyttää löytyvän tuon henkisiä nuolenpääkirjoituksia.