Otsikon sana oli myöhemmin “oikoluku”. Ajatus oli sanojen kirjoittaminen ja painaminen oikein.
Yksi ja toinen on aloittanut kirja-alalla tuolla toimella. Muistan että 1994 kuollut vaimoni Marja ei ollut ylioppilastyttönä erikoisen ilahtunut Ison tietosanakirjan K-kirjaimen hakemiston oikaisulukemisesta. Itse opin kustannusliikkeessä vuonna 1964 ja unohdin pian, miten kirjoitetaan lentokoneen nimi Messerschmitt Me-109. Oli oltava tarkka, ettei sekoittanut väliviivaa ja tavuviivaa…
Koulupoikana olisin halunnut opiskella väärentäjäksi. Jossain elokuvassa mies väärensi painolaattoja, joilla piti valmistaa väärää rahaa. Myöhemmin ymmärsin, ettei ajatus ollut omaperäinen. Väärentämistä vaikeuttavat kiehkurat tulivat asiakirjoihin jo keskiajalla.
En uskalla kirjoittaa arviointia, koska asiantuntemukseni ei riitä. Meillä oli Turussa tilaisuus johon oli saatu soittamaan kitaraa Timo Korhonen, laajasti levyttänyt, kovan kansainvälisen tason taiteilija, samaa suurta linjaa kuin A. Segovia ja John Williams. Nyt emme kuulleet Bachia, jota Korhonen on itse sovittanut soittimelleen, mutta kyllä Villa-Lobosta, joka on tuon musiikin suuri nimi.
En ollut tiennyt, että kitaraa voi soittaa noin hyvin. Siinä on näet sama piirre kuin liedeissä. Paikalla, elävänä kuultuna voima, tunne ja intensiteetti vasta kuuluvat. Ja soitin… Jos osaa, kitaralla pystyy toisin kuin viululla soittamaan isolla intervalleja ja sointukulkuja. Mahdollisuudet ovat siis samat kuin pianolla - mutta piano on kuitenkin oikeastaan kone. Akustisella kitaralla ääni lähteen suoraan sormista, joihin se tulee sydämestä. Ja ääni on taiteen ja luonnontieteen suuria ihmeitä.
Korhosen musiikkia muuten on aika hyvin Spotifyssä. Arvelen, ettei se, joka kokeilee, todellakaan pety.
Lorca kirjoitti: kitara, kuuden nuolen lävistämä sydän.
Yritin edellisessä kirjoituksessani laajentaa kysymystä lukemisen taantumisesta. Epäonnistuin. Aika moni ei viitsi lukea virkettä loppuun. Mainitsin esimerkiksi vanhat oikeustapauskokoelmat riita-asioissa, ja joku kommentoi heti lakirjoista. Ensin mainituissa selostetaan tuomioistuimessa käsitelty riita ja sen ratkaisu, viimeksi mainitussa taas on pelkkä lakiteksti, esimerkiksi määritelmiä ja sääntöjä.
Eilen tuli korkeimmasta oikeudesta erittäin kiinnostava ratkaisu tekijänoikeudellisen järjestön puhevallasta jutussa, jota ajetaan operaattoria vastaan. Vastaaja taisi olla Elisa. Olen osallistunut saman ongelman miettimiseen sekä esittelijänä että eri jutussa tuomarina. Ongelma sai alkunsa, kun Tanner suuttui ja ilmoitti, että hänen johtamansa Elanto ei maksa Teosto r.y.:lle mitään, vaikka kahvilassa voi soittaa raha-automaatilla äänilevyjä. Kahvila hävisi ja tekijänoikeusjärjestö alkoi vahvistua.
Tällä hetkellä tuo ongelma alkaa olla mahdoton ratkaista, kiitos tilauspohjaisten palveluiden (kuten Spotify tai iTunes) ja tekoälyn, joka “sovittaa” ja myös toisintaa kappaleen tuossa tuokiossa. Vaikka palkittiinhan kerran euroviisuna iskelmä, jonka melodia oli pätkä Beethovenin pianosonaatista (nro 1, 4. osa).
Asiat liittyvät toisiinsa. Lukeminen, painettuina kirjoina mutta muutenkin, taantuu tavalla joka tuo mieleen, mitä kaikkea hulluja ihmiset tätä nykyä luulevat todeksi ja sitten tekevät toisilleen.
Mutta musiikki menestyy. Tietysti se, mitä kerran sanottiin kevyeksi musiikiksi, on teollistunut - mutta on siellä kyllä hurjia luovia kykyjä myös.
Klassillisen musiikin merkitys ja paino markkinoilla on vähäinen, mutta se on pääsemässä irti ikävästä asemastaan “luokkataistelun” välineenä. Senhän uskoteltiin olevan “hienompaa musiikkia”. Tuollaisilla puheilla peiteltiin tietoa, että se oli varakkaampien viihdettä.
Tämä on muuttunut. Tai… emme me varattomia ole, mutta kun menemme pikapuoliin Musiikkitaloon kuuntelemaan, miten Ian Bostridge esittää Schubetin “Winterreisen”, josta hän on julkaissut kirjankin, pidän jokseenkin varmana, että tupa on täynnä.
Hienot kapellimestarimme ovat maineessa, mutta meillä on yllättävän monta erittäin hyvää orkesteria ja instrumentalisteja ja lisäksi laskujeni mukaan ainakin kymmenen a cappella-kuoroa, joille ei tuota ongelmia esittää hyvin vanhaa ja hyvin uutta musiikkia.
Ja minä kuulkaa muistan sen ajan, jolloin etenkin mieskuorolaulu oli lähinnä sopiva syy livistää kotoa. - Aika aikaa kutakin.
Kuuntelin Ian Bosridgen "Wintereisen" ja pidin kovasti hänen äänestään heti ensi säkeestä, heleät ylä-äänet, jos niin voi sanoa mieslaulajasta, ja pehmeän kauniit matalat äänet, muuten hyvän tenorin metallinen sointi. Taitava kokonaisuus ja voimakas eläytyminen sisältöön, jonka hän varmasti tajuaa pienimpiä piirteitä myöten, kun on esittänyt laulusarjaa 30 vuotta ja kirjoittanut siitä 500-sivuisen kirjankin! Voi puhua asialle omistautumisesta! Täytyy olla monipuolisesti lahjakas ihminen, kun on väitellyt tohtoriksikin, historiasta, voittanut kaikki mahdolliset palkinnot, toimii musiikkiprofessorina Oxfordissa ja ehtii vielä jatkuvien esiintymisten lisäksi kirjoittaa musiikista lehtiinkin.
VastaaPoistaLauluthan ovat surullisia, tyttö on kuollut, poika lähtee vaeltamaan talvimyrskyyn onnen hetkiä muistellen, toivottomana, kyyneleitä riittää ja kuoleman kaipuuta, kunnes tulee jonkinlainen alistuminen. Musiikki on niin kaunista, tuttua, vaihtelevaa, ja siihen kaikkeen Bostridge paneutuu kuin omaan suruunsa, itse kokien. Siitä seuraa kuitenkin pieni haitta, minun mielestäni. Hän riiputtaa liikaa päätänsä ja kurtistelee otsaansa! Lakkasinkin katsomasta, kuuntelin vain ja vilkaisin silloin tällöin. Mutta kiitos tästä musiikkituokiosta! Live-esitys on tietysti vielä eri asia.
Alussa rakkaus on kuollut, ei kai sentään rakastettu?
PoistaJuu, tytön rakkaus on kuollut, eikä se loppukaan niin alistunut ole, vaan rohkeasti päin maailmaa, iloisena laulaen, "klagen ist für Toren," valittaminen on hulluja varten. Oli vähän sellainen huitaisu, mutta tulipahan nyt luettua sanatkin ja aika tarkasti. Sinänsä aika hieno runokin, monimerkityksinen.
PoistaTyttö ei suinkaan ole kuollut, vaan hylännyt pojan. Rakkaudessaan rajusti pettynyt poika lähtee päämäärättömästi vaeltelemaan, kunhan vain jonnekin. Viimeisessä runossa (nykytermein ilmaistuna) ilmeisen kliinisesti masentunut poika taitaakin sitten jo tehdä wertherit.
PoistaMeniköhän vielä metsään? Tuota runoa taitaisikin olla hyvä miettiä vuosikausia Bostridgen tapaan, ei vain hetki. Se "Leiermann" posetiivin-, liiransoittaja ei kuitenkaan tuntunut ihan viikatemieheltä, vaikka olikin kylmäsorminen ja koirat häntä haukkuivat, mutta hän kuitenkin sai aikaan keskeytymätöntä musiikkia. Leier tarkoittaa myös lyyraa, mikä taas voisi johtaa lyriikkaan. Nuori mies pohti onnettoman rakkautensa muuttamista runoudeksi. Kuunneltaisiinko häntä sitten? "Wunderlicher Alter, soll ich mit dir gehn?" Kummallinen vanhus, lähtisinkö mukaasi? Hautaan vai runouden soivaan maailmaan? Hautausmaalla hän oli jo käynyt mutta poistunut sieltä, oli pohtinut kuolemaa. Miten lie? Minä kallistuisin liiran pyörittämisen, elämän kannalle, olihan hän jo ehtinyt laulun riemullisuudenkin kokea.
PoistaMikähän jutun aihe on. Vaikka mitäpä siitä. Se on kuin veteen leipänä heitetty kivi. Putoaa monta kertaa.
VastaaPoistaJa joka kerta nostattaa kiinnostavia säihkyviä pärskeitä
PoistaYmmärsin että omassa saunassa saa laulaa jos ei naapuri ole kuuntelemassa mutta en ole varma mitä saa laulaa ja miten sinne saa pianon, kitaran kyllä saa vaikka vahvasti epäilen että eräät tahot eivät suostu tätäkään uskomaan vaan vaativat rahallisia korvauksia kaiketikin kitaransoitosta ja saas-nähdä pianaikaan löylynlyönnistäkin. En edes uskalla ajatella kuinka vihtomisen käy, tulevaisuus on epävarma ja sumuinen.
PoistaVihta- ja vastaoperaattorien taistelua odotellen.
Kivi on viisas ja lystikäs kun osaa pudota, nousta ja hyppiä. Kukahan sen sille opetti.
PoistaEi saunassa saa laulaa! Saunatonttu (ent. haltija) voi suuttua pahanpäiväisesti, jolloin seuraukset saattavat olla arvaamattomia.
PoistaSaunassa täytyy käyttäytyä kunnioittavasti.
Taas näitä perusaunatonttujen provokaatioita. Yhdenkään ette kuule laulavan saunassa mutta sen olisivat ensimmäisinä kieltämässä.
PoistaArveluttavaa käydä saunassa ilman saunatonttuapplikaatiota joka on rekisteröity ja jossa on pankin, tietosuojayhtiön, henkivakuutusyhtiön ja omalääkärin yhteystiedot. Älysauna ei ole kaikkien juttu, aina saa kun on kiltti ja sitä saa mistä maksaa.
Serge G lainasi myös Brahmsilta ja Chopinilta.
VastaaPoistaPaitsi kirja-alalla, oikolukijoita oli myös lehdissä. Sanomalehdissä homma oli pitkälti epämukavaa ja kiireistä iltatyötä. Ja toki lukijalle näkymätöntä.
VastaaPoistaKyllä niitä vieläkin tarvittaisiin. Nykyään lehtijuttujen kieli on usein huonoa ja virheitä täynnä. Koskee varsinkin nettiversioita. Iltapäivälehtien uutistekstejä on tuskaista lukea.
PoistaOikoluku on joukkoistettu lukijoille. Juttu esijulkaistaan nettiin ja korjataan kommenttien perusteella ennen painamista.
PoistaAsiavirheet kyllä, mutta kehnoa kieltä ja pahoja kielivirheitä tuskin.
PoistaYritin kuunnella Winterreisen, mutten jaksanut. Pakko oli vaihtaa Lapin jenkkaan.
VastaaPoistaTämä sinun tulee lisätä CV-hesi heti "En ole lukenut Aleksis Kiveä, Volter Kilpeä enkä Päätaloa" jälkeen. Todellisella intellektuellilla on nämä kaikki.
PoistaOnko intellektius joku itseisarvo?
PoistaLapin jenkkaa kuuntelevasta Anonyymistä en tiedä, mutten minäkään jaksa Schubertia. Pidän ennen romantiikan aikakautta sävelletystä musiikista.
Väärennöksistä mainiten, oheista Iltis-väärennöstä(aprillipila) tuskin AI osaisi vielä kun mallinsa olisi kait lähinnä netissä olevia digisiä, ei oikian paperin näköä?
VastaaPoistahttps://x.com/AsHuman1180/status/1774546606513127527
https://pbs.twimg.com/media/GKB0s_5XEAEghNM?format=jpg&name=900x900
Kun kirjoittimesta soi parin tunnin kokonaisuus Bachia viululla, on mahdotonta sanoa että se on kone. Se on sitä ihteesä. Musiikkia.
VastaaPoistaEntäs kun kahvipannu juttelee liedellä, on sekin herttaisuutta. Se on kelju vehje luonnoltaan muutoin ja vaatii hellimistä ja rupeaa riitelemään jo pienestäkin virheestä. Milloin on liian kuuma ja se kohahtaa ja sylkäisee ilman varoitusta, tai sitten kylmä eikä homma edisty ollenkaan. Mahdotonta sanoa että sekään on kone. Voihan se olla että jotkut voisivat koittaa sen kanssa keitellä mutta sillä ei ole vähänkään väliä, en anna enkä kysy lupia, juokoot mitä lystäävät jos ei juttelevan pannun kahvi kelpaa.
PoistaMiehessä on vähäisintä kunnia ja herkintä liikavarvas.
PoistaMiehessä vähäisintä on siitosjärki ja herkintä siihen kohdistuvan arvostelun vaikutukset. Erimieliset eivät tietenkään ole miehekkäitä.
Poista