Oikaisulukua

Otsikon sana oli myöhemmin “oikoluku”. Ajatus oli sanojen kirjoittaminen ja painaminen oikein.

Yksi ja toinen on aloittanut kirja-alalla tuolla toimella. Muistan että 1994 kuollut vaimoni Marja ei ollut ylioppilastyttönä erikoisen ilahtunut Ison tietosanakirjan K-kirjaimen hakemiston oikaisulukemisesta. Itse opin kustannusliikkeessä vuonna 1964 ja unohdin pian, miten kirjoitetaan lentokoneen nimi Messerschmitt Me-109. Oli oltava tarkka, ettei sekoittanut väliviivaa ja tavuviivaa…

Koulupoikana olisin halunnut opiskella väärentäjäksi. Jossain elokuvassa mies väärensi painolaattoja, joilla piti valmistaa väärää rahaa. Myöhemmin ymmärsin, ettei ajatus ollut omaperäinen. Väärentämistä vaikeuttavat kiehkurat tulivat asiakirjoihin jo keskiajalla.

En uskalla kirjoittaa arviointia, koska asiantuntemukseni ei riitä. Meillä oli Turussa tilaisuus johon oli saatu soittamaan kitaraa Timo Korhonen, laajasti levyttänyt, kovan kansainvälisen tason taiteilija, samaa suurta linjaa kuin A. Segovia ja John Williams. Nyt emme kuulleet Bachia, jota Korhonen on itse sovittanut soittimelleen, mutta kyllä Villa-Lobosta, joka on tuon musiikin suuri nimi.

En ollut tiennyt, että kitaraa voi soittaa noin hyvin. Siinä on näet sama piirre kuin liedeissä. Paikalla, elävänä kuultuna voima, tunne ja intensiteetti vasta kuuluvat. Ja soitin… Jos osaa, kitaralla pystyy toisin kuin viululla soittamaan isolla intervalleja ja sointukulkuja. Mahdollisuudet ovat siis samat kuin pianolla - mutta piano on kuitenkin oikeastaan kone. Akustisella kitaralla ääni lähteen suoraan sormista, joihin se tulee sydämestä. Ja ääni on taiteen ja luonnontieteen suuria ihmeitä.

Korhosen musiikkia muuten on aika hyvin Spotifyssä. Arvelen, ettei se, joka kokeilee, todellakaan pety.

Lorca kirjoitti: kitara, kuuden nuolen lävistämä sydän.

Yritin edellisessä kirjoituksessani laajentaa kysymystä lukemisen taantumisesta. Epäonnistuin. Aika moni ei viitsi lukea virkettä loppuun. Mainitsin esimerkiksi vanhat oikeustapauskokoelmat riita-asioissa, ja joku kommentoi heti lakirjoista. Ensin mainituissa selostetaan tuomioistuimessa käsitelty riita ja sen ratkaisu, viimeksi mainitussa taas on pelkkä lakiteksti, esimerkiksi määritelmiä ja sääntöjä. 

Eilen tuli korkeimmasta oikeudesta erittäin kiinnostava ratkaisu tekijänoikeudellisen järjestön puhevallasta jutussa, jota ajetaan operaattoria vastaan. Vastaaja taisi olla Elisa. Olen osallistunut saman ongelman miettimiseen sekä esittelijänä että eri jutussa tuomarina. Ongelma sai alkunsa, kun Tanner suuttui ja ilmoitti, että hänen johtamansa Elanto ei maksa Teosto r.y.:lle mitään, vaikka kahvilassa voi soittaa raha-automaatilla äänilevyjä. Kahvila hävisi ja tekijänoikeusjärjestö alkoi vahvistua.

Tällä hetkellä tuo ongelma alkaa olla mahdoton ratkaista, kiitos tilauspohjaisten palveluiden (kuten Spotify tai iTunes) ja tekoälyn, joka “sovittaa” ja myös toisintaa kappaleen tuossa tuokiossa. Vaikka palkittiinhan kerran euroviisuna iskelmä, jonka melodia oli pätkä Beethovenin pianosonaatista (nro 1, 4. osa).

Asiat liittyvät toisiinsa. Lukeminen, painettuina kirjoina mutta muutenkin, taantuu tavalla joka tuo mieleen, mitä kaikkea hulluja ihmiset tätä nykyä luulevat todeksi ja sitten tekevät toisilleen.

Mutta musiikki menestyy. Tietysti se, mitä kerran sanottiin kevyeksi musiikiksi, on teollistunut - mutta on siellä kyllä hurjia luovia kykyjä myös.

Klassillisen musiikin merkitys ja paino markkinoilla on vähäinen, mutta se on pääsemässä irti ikävästä asemastaan “luokkataistelun” välineenä. Senhän uskoteltiin olevan “hienompaa musiikkia”. Tuollaisilla puheilla peiteltiin tietoa, että se oli varakkaampien viihdettä. 

Tämä on muuttunut. Tai… emme me varattomia ole, mutta kun menemme pikapuoliin Musiikkitaloon kuuntelemaan, miten Ian Bostridge esittää Schubetin “Winterreisen”, josta hän on julkaissut kirjankin, pidän jokseenkin varmana, että tupa on täynnä.

Hienot kapellimestarimme ovat maineessa, mutta meillä on yllättävän monta erittäin hyvää orkesteria ja instrumentalisteja ja lisäksi laskujeni mukaan ainakin kymmenen a cappella-kuoroa, joille ei tuota ongelmia esittää hyvin vanhaa ja hyvin uutta musiikkia.

Ja minä kuulkaa muistan sen ajan, jolloin etenkin mieskuorolaulu oli lähinnä sopiva syy livistää kotoa. - Aika aikaa kutakin.