Pietari

Lisäsin eiliseen kirjoitukseeni kommentin. Pietarin suomalaiset on sangen tutkittu aihe.

Pietarin suomalaisessa seurakunnassa oli 1890 ainakin 15 000 jäsentä ja oma kirkko. Sillä oli Suurella Tallikadulla oa kirkko ja sen yhteydessä toimi suomalainen yhteiskoulu. Seurakunnan viroissa olivat toimineet muiden ohella Uno Cygnaeus ja arkkitehti Eliel Saarisen isä Juho Saarinen. 

Pietariin muutti Suomesta enemmän ihmisiä kuin Amerikkaan. Tämä lause sanoo aika vähän, koska Pietari oli tyypillisesti työpaikka, johon ei läheskään aina siirrytty pysyvästi. Toisaalta esimerkiksi rautatieläisiä oli siellä aina.

Alan tutkimuksen suuri nimi oli hiljattain kuollut Åbo Akademin professori Max Engman, joka selvitti keisarikunnan ajan lisäksi myös vuosia 1918-1920 etenkin Karjalan kannaksella.

Pietarin välillinen vaikutus on jossain määrin haihtunut muistista, vaikka Helsinki rakennettiin pienois-Pietariksi ja siitä huolimatta että esimerkiksi maamme musiikkielämä kytkeytyi lukuisin sitein emämaan suurkaupunkiin.

Esimerkki Pietarin suomalaisesta on marsalkka Mannerheim, jolla oli takanaan epäonnistunut mutta taloudellisesti hyödyllinen avioliitto venäläisen kauppiaan tyttären kanssa, kun hän palasi Suomeen 50-vuotiaana vuonna 1918.

Venäjällä oli kymmeniä suomalaistaustaisia korkeita upseereita, liikemiehiä, lakimiehiä ja sieltä hakivat oppinsa sekä esittävät taiteilijat että kielentutkijat. Akateemikkona istui jo varhain A.J. Sjögren, joka järjesteli ja neuvoi matkoilleen sekä M.A. Castrénin että Lönnrotin.

Jos ketä asia kiinnostaa, katsokaa hakukoneilla - myös finna..fi:stä Max Engman.

En tosiaan tullut edes maininneeksi, että Pietarin seudun suomalaisten tutkiminen ja listaaminen on yhtä naurettavan mahdoton tehtävä kuin olisi Tukholmassa oleskelleiden, esimerkiksi 1960-1980-luvulla.

Ja näin ollen eräissä kommenteissa haukutaan väärää puuta. Mutta olen itse syyllinen. Jätin toistamatta tosin usein mainitsemani tosiasian. Minä en ole milloinkaan, en kertaakaan käynyt Venäjällä enkä Neuvostoliitossa. Väittäisin tuntevani Venäjän kulttuuria kohtalaisesti, mutta valitettavasti venäjän kielen taitoni on lähes olematon.

Mielestäni tämä on anteeksiantamatonta.

Myös eilen halusin mainita lyhyesti venäläistaustan kipeydestä Suomessa ja otin oman sukuni esimerkiksi. Mutta itse olen häpeällinen esimerkki. Hahmotan kyllä sen, että tämän päivän putinismi on osa suurta ja kauan kestänyttä kuviota. Mitään sellaista en osaa tuosta asiasta sanoa, jota toiset eivät olisi jo sanoneet asiantuntevammin.

Outoja piirteitä paljastuu. Vaikka olin liikkunut Euroopassa jopa ihan yksin jo lukiolaisena, Yhdysvaltoihinkin menin ensimmäisen kerran vuonna 1996 ja asetuin apurahoituksen turvin Los Angelesiin. 

Isäni toimi toisin. Tämän kirjoituksen kuvassa hän on vuonna 1961 äitinsä, neljä kertaa Siperiaan viedyn tätinsä ja kahden muun sukulaisen kanssa isänsä kotitalon paikalla Pargalassa eli Haapakankaalla, raitiovaunumatkan päässä Pietarin Suomen rautatieasemasta. Hallussani olevien karttojen mukaan täsmälleen tuossa kohdassa ei ole rakennusta edelleenkään, mutta katsomassa en siis ole käynyt. Tarkan suomalaisen topografikartan mukaan FSB:n edeltäjän eli Tsekan ahkerasti täyttämä hautausmaa on kätevästi aivan vieressä.