Ystäväni ja ikätoverini Jussi sanoi kävelleensä taas kerran alakautta Vongoivalle ja viettäneensä siellä aikaa.
Erämaa, tässä tapauksessa UKK-kansallispuisto, on myös ihmisten maailmaa. Kiinnostuin kun näin verkosta, että ”Mystinen Vongoiva” on edelleen retkeilijöiden mielessä. Mielikuvan luojaksi mainitaan isäni Kullervo.
Järkyttyneellä äänellä esitetty kunniamaininta: hän on käynyt Vongoivalla, näyttä olevan edelleen voimassa, vaikka se on 60 vuotta sitten ilmestyneistä kirjoista.
Syy on ilmeinen. Maan tai koko pohjoisen ehkä parhaalla retkeilyalueella tuo rajanpinnan tunturiseutu on oikeasti kaukana ja tuntuisatuloita nousten ja laskeutuen raskas kulkea. Kesäkelillä sinne pääsee mönkijällä, jonka käyttöä on tietysti rajoitettu, ja talvella kelkalla. Rajamiehet kulkevat, mutta jopa sotilaallisesti kysymyksessä on tyhjiö tyhjiössä.
Ilmeisintä reittiä suoraan pohjoisesta sinne pääsee ehkä yhdellä yöpymisellä, mutta sanoisin kyllä että kaksi. Ovat sinne erilaiset ultraihmiset juosseetkin ihmeteltävässä ajassa. Kartalla matkaa autolta tulee ainakin 40 kilometriä linnuntietä suuntaansa.
Joka tapauksessa Luirojärvellä kuuluu olevan sesonkiaikaan kämpät täynnä ja kymmeniä telttailevia yöpyjiä, mutta Vongoivalla voi olla jokseenkin tyhjää.
Karttoja katselee nyt vähän toisella silmällä kuin ennen. Venäjällä on kaksi maailman vahvimpiin kuluvaa sotilasaluetta niillä seuduilla, Murmanskin satama ja Severmorsk Vienanlahden rannassa. Kuolan niemimaan sisäosat Imandra-järven seudulla on tuhottu ja myrkytetty karmealla tavalla. Yliopiston siellä käyneiden tutkijoiden raportti on ikävää luettavaa. Asukkaista en osaa sanoa; tiettävästi Neuvostoliitto kielsi sekä saamelaiset että porot.
Tunturin valokuvaaminen on uskomattoman vaikeaa. Kamera on yksisilmäinen mutta ihmisellä on silmiä kaksi. Tunturi kaatuu kuvassa. Isäni myönsi itse, että hänen Sokostin kuvansa, Lupukkapään rinteestä Luirojärven yli, on jossain määrin taidon ja erittäin suuressa määrin onnen tulos. Sää, vuodenaika, valaistus, kaikki on osunut kohdalleen.
Käytyäni kirjojani varten läpi ainakin 22 000 valokuvaa tuosta alueesta olen mietiskellyt, millaista on nyt. Dronen käyttö rajavyöhykkeellä on luvanvaraista, mutta juuri etsimättä verkosta löytyy kaikella huolella kuvattuja uusia vaelluskertomuksia. Vongoivan räystäs – valtava jyrkänne – on saman luokannähtävyys kuin Kuikkapään jyrkänne.
Suosittelen videota
https://viimeistamuruamyoten.com/vaellus-mystiselle-vongoivalle-ukk-ruskavaellus/
Vastaavia löytyy helposti, mutta epäilen, että ammattikalustolla tehtyä, huolella leikattua dokumenttia saa odottaa. Kyllä sen kaluston joutuisi enimmäkseen kantamaan.
Ilokseni olin oikeassa. Dronen näkymät ovat… huikaisevia. Ympäri käydään. Isäni ihastui alueeseen ilmasta nähtynä. Hänen ”dronensa” oli Junkers Ju-88 ja vuosi 1944.
Vain Meri-Lapissa olen käynyt. Ruskatunturivideoista aistii raikkaan ilman ja suon tuoksuja. Ilmakuvista en jostain syystä haltioidu. Siinä haukkaa liian isoa palaa. Paremmalta tuntuu, jos jalat maassa löytää paikan, jossa maiseman elementit ovat kohdillaan. Järvenpäässä Villa Kokkosen esittelijä osoitti pihalla matalaa kantoa, jolla seisoessaan kuvaaja saa parhaan mahdollisen näkökulman rakennukseen. Kävin kannolla seisomassa, vaikka ymmärsin kyllä, että hölmöä tässä narutetaan.
VastaaPoistaTunturiin noustessa maisema ja maailma muuttuvat joka korkeuskäyrällä. Siksi siellä haluaa olla. Luulen että kuvassa on myös suhteellinen kosteus ja siihen liittyen valon taittuminen. Jukka Kemppinen
VastaaPoistaTein yliopistollisen opinnäytteen Hammastunturien geomorfologiasta ja ekologiasta 70-luvulla.
PoistaOli kiinnostavaa retkeillä myöhemmin perheen kanssa kyseisellä tutkimusalueella. Lapsista tuli sittemmin ekologiasta väitelleitä tohtoreita;
lapsuuden elämyksillä voi olla merkittävä vaikutus myöhempään elämään...
Olen retkeillyt Saariselän alueella runsaat 60 vuotta. En ole vielä kyllästynyt, enkä kokonaan aluetta tutkinut. Tulevana kesänä aloitan Aittajärveltä. Kuotmutilta Ahmajärven kautta Muorravaaran varteen. Harrijokea Kuikkapään juurille. Anterin ja Kiertämäojan "risteyksestä" yli Anterijoen. Lokan Alen muurivaaran selännettä etelään ja sieltä yli Vongoivan. Vongoivan räystäs on muuten paljon hienompi näköalapaikka kuin Kuikkapään laki. Räystäältä etelään avautuvat melko matalat vaaramaisemat. Se korostaa näkymää. 79 on mittarissa, mutta vielä rinkka kulkee.
VastaaPoistaHienoimpia kokemuksiani on 1983 Kevon kanjonin alueella. Kiersin etelästä lähtien ikivanhaa reittiä pohjoispuolelle. Se meni Njaugoaivin kautta Kamasoaivin sivu ja sitten Kuiville. Kuivi on yksi vaikuttavimmista tuntureista alueella. Sieltä matka jatkui Madjoen kämpälle joka oli piiloutuneena jokikuruun. Sitten sieltä kohti Kevojokea yli kuuman ylängön ja laskeuduin vähitellen joelle. Sen laskun aikana näin luonnon muuttuvan kitukasvuisesta tunturikasvistosta aivan eteläisen Suomen reheviin metsiin. Sieltä sitten kahlaus joen yli joka oli poikkeuksellisen hankala korkean veden ja kovan virtauksen takia. Nousu takaisin ylängölle ja Kevon kanjonia pitkin takaisin eteläiseen lähtöpisteeseen. Matka oli pitkä ja huima kokemus. Maisemat jotka kohtasin olivat henkeäsalpaavia ja palautuvat vieläkin mieleeni. Myös Fiellun putous oli pysäyttävä.
VastaaPoistaSiellä Kevon kanjonissa on tosiaan aika erikoinen mikroilmasto. Fjellun putouksen vieressä kasvoi niin isoja haapoja kuin oltaisiin etelä-Suomessa. Kanjoni on hieno, mutta tosiaan myös tunturiylänkö kurun länsipuolella on ainutlaatuista. Osuimme Kevolla yllättäen myös seuraamaan tunturihaukan pesäpuuhia.
PoistaSyyskuussa 1973 Saariselällä oli mahtavan hieno ruska. Vongoivan rinteiltä sai hyviä kuvia. Olin yksin liikkeellä, jyrkkäreunaisen Vongovan ojan pohjalla kulkiessa tuli mieleen karhu. Kumpi siinä väistäisi ja mihin, ei karhua kuitenkaan näkynyt. Saariselkäinnostukseni pääsyyllinen oli Kullervo Kemppinen ja hänen retkikirjansa. Retken aikana Chilessä sotilasjuntta teki verisen vallankaappauksen. Onneksi sain tiedon siitä vasta retken jälkeen, joten se ei ehtinyt pilata vaaleistani.
VastaaPoistaSiitä on läh
VastaaPoistaSiitä on lähes 42 vuotta, kun käytiin Vongoivalla. Olin muistaakeseni käynyt jo kerran aiemminkin. Mentiin kovalla puhdilla, kun oltiin vielä siinä iässä. Katseltiin Vongoivalta, kun maakotka kaarteli Sokostin rinteillä.
VastaaPoistaToinen kavereistani halusi nähdä myös hiljakkoin olleen myrskyn jäljet Vongoivan männikössä. Männikön itäreunassa käydessä tavattiin sattumalta metsähallituksen biologi, joka oli määrätty kartoittamaan tuhohyönteisten esiintymistä myskyalueella. Biologi löytyi, kun ensin ihmetelttiin helikopterin pörräämistä yläpuolellla. Pudotti elintarvikkeita biologille. Autoimme sitten isojen laatikoiden kärräämisessä kämpälle.