Abort

 

Lievästi hätkähdin kuvan kylttiä, jossa osoitetaan tie käymälöihin, kun näin sen ensi matkallani Saksaan 1962. Ahneena sanoille mietin, että latinan ja saksan yhdistelmä ”poissa-paikka” on sama kuin suomeen ehdotettu ”eriö” mutta erilainen kuin ranskan ”toilette”, katon alla oleva eli sivu-koju. ”Vessa” on tietysti eräiden blogini kommentoijien vihaamaa englantia, WC. ”Pikkukamari” on kadonnut suomesta. Turha pyrkiä enää pikkukamarineuvokseksi. Amerikkalaisten ”john” aiheutti vaikean oikeusjutun, jonka Johnny Carson hävisi.

 

Amerikkalaisten taas ajankohtainen aborttikysymys eli Roe v. Wade aiheuttaa vakavan kysymyksen. Onko maan korkein oikeus vetämässä itsensä vessasta alas, kuten on tapana sanoa?

 

Vain kaltaiseni kiihkoilijat tuntevat federalistien paperit ja 1800-luvun alun kiivaan väittelyn tai maan suurimman tuomarin, joka oli John Marshall. Kun sekä liittovaltiolla että osavalioilla on lainsäädäntövalta, tarvitaan menettely törmäysten jälkien raivaamiseksi.

 

Se on toiminut hyvin, koska liian monien lakimiesten maassa on vallinnut kohtalainen yhteisymmärrys siitä, mitkä kysymykset ovat oikeudellisia ja mitkä eivät.

 

Tuohon kysymykseen ei valitettavasti ole ratkaisua. Järkevän ihmisen mielestä raitiovaunulla matkustaminen ei ole mitenkään juridinen asia. Se kuitenkin on, ja niinpä pommilla matkustavalle voidaan määrätä seuraamus. Saksalainen vilpillinen tapa on johtaa roomalaisesta oikeudesta myös aivan uudet asiat. Raitiovaunun matkustaja siis tekee ”innominaattikontrahdin” linjan ylläpitäjän eli kaupungin kanssa. Nousemalla kyytiin hän ilmaisee olevansa valmis suorittamaan tariffin mukaisen hinnan. Ja niinpä kysymys on sopimusoikeudellinen, ei delikti. Delikti on menettely, johon tuomioistuin kohdistaa moitearvostelun, vaikkei se ole rikos. Jos kaivan tuohon pihaan kuopan ja menen yöksi lepäämään, kuoppaan pudonnut mummo onnistuu saamaan minulta korvausta, vaikka laissa ei ole yleistä kieltoa, joka estäisi kaivamasta kuoppia tai taputtelemasta kekoja. Temppuni osoittaa merkittävää välinpitämättömyyttä toisen turvallisuudesta.

 

USA:n korkein oikeus oli aktiivisimmillaan 50 vuotta sitten, jolloin sillä oli käsissään myös rotuerottelu. Oikeudellisen aktivismin loivat kuitenkin tuomarit Brandeis ja Cardozo sekä Holmes jo 125 vuotta sitten. Yksityisyyden suoja eli ”oikeus saada olla rauhassa” toisilta ihmisiltä ja viranomaisilta oli tuomarien keksintö ja mielestäni erinomainen. Paitsi että nyt se on ollut USA:ssa rempallaan pari kymmentä vuotta. Euroopassa on säädetty huonoja lakeja. Se on selvästi parempi vaihtoehto.

 

Luin hiljan kirjan, johon pian palaan. Puhelinmyyjät ovat kuulemma taitavia takertumaan henkisesti ongelmaisiin ihmisiin (ennen sanottiin ”kehitysvammaisiin”), koska monilla heistä on tapa suostua kaikkeen, mitä ehdotetaan, kuten esimerkiksi tilaamaan lehtiä. Siinä on esimerkki yksityisyydestä. Näin ei saisi olla, varsinkin kun juuri vammaiset ihmiset tarvitsevat arjessa ainakin sellaisen neljän nappulan puhelimen, jolla voi soittaa sukulaisia apuun.

 

Äänestäjien manipuloiminen on ikivanha ongelma. Se työllistää silloinkin kun vaalin tuloksella ei ole suoraa merkitystä. USA:ssa kolme tahoa kilpailee ihmisen keinoista päättää omista asioistaan, lainsäätäjä, tuomioistuin ja ihminen itse. Viimeksi mainittu on heikoilla. – Ellei joku tietäisi, niin Suomessa tuo kuvio ei toistu. Itse vierastan ajatusta, että tuomarit olisivat muita pätevämpiä ratkaisemaan aidosti ongelmallisia asioita.