Rokko

 

Riidat rokosta ovat puhtaasti poliittisia.

 

Eilen julkisoikeuden edustaja sanoi, että tartuntatautilaki edellyttää tarkoin määriteltyjä rajoja koronapassin käyttämiselle.

 

Ei se edellytä. Jos professorit olisivat harrastaneet julkisoikeudenohella yksityisoikeutta, he tietäisivät, että käskyn tai kiellon sisältävän normin ja julistusta muistuttavan periaatteen välikllä on ero.

 

Jos he ymmärtäisivät selata hiukan vanhempia asiakirjoja, nykyisen perustuslain esitöistä kävisi ilmi, että tulos oli tekijöidenkin mielestä aikamoinen sotku.

 

Itse ähisin ja ähkin edellisen perustuslain /siis Hallitusmuodon) ongelmien kimpussa, ja silloin kysyttiin, voiko tuota lakia lainkaan soveltaa suoraan. Tullimme siihen tulokseen, että voi – eräissä tilanteissa.

 

Nyt kollegat pelleilevät siitäkin, onko koronapassin vaatiminen esimerkiksi ravintolaan tulevilta syrjivää eli yhdenvertaisuuslain vastaista. He eivät huomaa kysyä, eikö ole syrjivää päästää sisään mahdollisesti rokottamattomia  - salissa istuvat pääsivät sisään vain todistettuaan rokotukset tai sairastetun taudin, ja nyt heitä syrjiään, kun eräät kävelevät sisään kahta kättä heittäen.

 

Tuomarina olisin valis kirjoittamaan (ja olen siis ollut kauan, kauan tuomarina ja professorina), ettei syrjimisepäilyn aiheuttamalla tavalla saa lain mukaan menetellä ilman hyväksyttävää syytä.

 

Muistaakseni lakiteksti ei liioin kiellä kipaisemasta kapakkaan kikkeli heiluen eli ilman alus- ja päällyshousuja. ”Pahennuksen herättäminen” ei ole enää ymmärrettävää lakikieltä. Tuollainen asiakas torjuttaisiin.

 

Muistan hyvin kehityksen, joka johti terävöitettyyn lainsäädäntöön ja kunnolliseen kirjoittamiseen. Se oli hyvää kehitystä. mutta samalla tavalla kuin sopimusteksteissä laeissakaan ei voida luetella kaikkia vaihtoehtoja. En muista nähneeni sopimusta, jossa olisi otettu kantaa siihen, miten toimitaan, jos sopijapuolen havaitaan kesken neuvottelujen puhaltelevan pilvittäin covid-viruksia eli siis tartuttavan toisiaan. En muista nähneeni minkään vuosisadan kirkkolaissa kannanottoa siihen, miten on toimittava, jos pastori seisoo päällään alttarikaiteella ehtoollista jaettaessa. Näin on, vaikka tiedän, tapauksen, jossa pappishenkilö joutui tuomiokapituliin kuultavaksi ja vastaamaan pudottuaan ja kolmantena perättäisenä vuonna joulua julistaessaan kovan humalan takia saarnastuolista. Katso älhemmin Akianderin teossarjaa hengellisistä haaksirikoista (Anteckningar öfver andliga rörelser etc.).

 

Riita on siitä, kuka päättää. Minä sanon tuomioistuin (joka tutkii, oliko hyväksyttävää syytä). Lausunnon antaja sanoo, kuinka ollakaan, että professori, joka selvittää lain eksoottisen sisällön. Ja osa poliitikkoja sanoo, että eduskunta.

 

Ja tähänkin yhteyteen sopii vanha virteni: myös Suomeen tarvittaisiin todella ketterä tuomioistuin, joka laillisesti tutkii ja tuomitsee erinäiset teot jo samana iltana tai seuraavana aamuna, siitä huolimatta, että vastaaja on todennäköisesti mandoliinikrapulassa.