Ukko kotona

 

Tasan vuosi sitten kirjoitin Helsingin Ukkokodista, joka oli osoitteessa Paciuksenkatu 1, ja esitin kuvan. Sana tarkoitti vanhainkotia miehille.

 

Nyt television täti (m. 40 v.) kehuu että eläkeläisiä voisi ottaa takaisin työhön.

 

Ketolan Seppo oli reipas Lapin vaelluksellamme 1955. ”Ei se minusta ole kiinni, jos vain hinnoista sovitaan”, oli hänen iskulauseensa.

 

Tunsin useita ilmiömäisiä stand up -koomikkoja. Ketolan vertainen oli vaasalainen Risto Bono, josta taisi tulla merkittävän rakennusfirman toimari. Molemmat kaverit ovat kuolleet, samoin kuin tätini Helmi, joka oli kuoliaaksinaurattaja. Helemi saattoi meille tullessaan heittäytyä esimerkiksi tosi hölmöksi piian paikan kysyjäksi. Muistan kerrankin, ku äitini oli valmistanut heille neljälle sisarukselle vakuuttavat lippalakit, kun he olivat menossa ilman ukkojaan ”diesel-kursseille” mökille Kylmälään. Sikäli kuin havaitsin, työkalut olivat korkillisia ja kilisivät.

 

Siivoaminen usein mainittuja sukujuhlia varten vei kolme viikkoa. Kuvassa näyttö Finlandia-kirjan fiksusta keksinnöistä. Tässä kuvassa 13 banaanilaatikollista antikvariaattiin tai hävitettäväksi meneviä kirjoja. Niistä maksettu hinta oli mitätön, luokkaa 100 euroa, mutta laatikot haettiin helvetinmoisella kuorma-autolla kotoa, sisältä saakka. Arvion mukaan 130 laatikollista jäi, luultavasti paljon enemmän.

 

Vakuutan valikoineeni aidosti arvottomat kirjat. Ne olivat tyypillisesti vanhentuneita tietokirjoja ja markkinoiltakin kadonneiden laitteiden käyttöoppaita. Näyttävät kirjani ovat Cambridgessa ainakin hiukan auttelemani professorin hyllyssä. Hän teki tutkimuksen avataarien omistamisesta esineinä, teoksina tai brändeinä.

 

Sekaannuttuani poikieni rupatteluun paljastin kateellisuuteni. Pois se minusta, että jaksaisin tehdä töitä niin kuin he. Mutta ajatus esimerkiksi muutamasta verkkoluennosta viikossa ja seminaarista olohuoneessani vaikka kerran kuukaudessa kiinnostaisi, vallankin jos siitä saisi rahaa. 

 

Taustalla on omantunnon kysymys, osaisinko. Mehän teimme laajan monografian vaikeasta patenttioikeuden kysymyksestä pari vuota sitten. Veljeni osuus olli tärkeä ja poikani vielä tärkeämpi, koska hänen virkaansa kuuluu säädösmuutosten ja etenkin eurooppalaisen oikeuskäytännön silmälläpito. Lisäksi heillä on korkeimmassa oikeudessa hyvä kirjasto.

 

Mutta kun mielelläni kylväisin levottomuutta väitöskirjatutkijoiden joukkoon, se onnistuisi myös täällä olevan aineiston turvin. Tähdentäisin että eräät keskeisinä pidetyt rikosoikeuden käsitteet ovat onttoja kehäpäätelmiä. Etenkin korostaisin, että tekijänoikeus ja patenttioikeus ovat hyllyvällä pohjalla. Molemmat ovat poliittisia päähänpistoja eli eivät edes elinkeinopolitiikkaa Euroopassa molemmat olivat osa Saksan ja Englannin taistelua, joka sitten johti kuumaan sotaan 1914. 

 

Pitäisi kertoa, että nuo kaksi oikeuden aluetta on ajateltu 1840-luvun teollisessa tilanteessa ja ne on muotoiltu äskettäin vanhentunein sanoin, joissa Hegel lyö Kantia korvalle. Tämän päivän paha ongelma eli olennaisuuksien peittyminen jutussa kuin jutussa viiteen teratavuun tekstiä ja kuvia syntyi silloin.