En

 

 

Muutin mieltäni. Mediaan ilmestyi erään televisio-ohjelman jälkeen ”n-sana”. Mielestäni perustelu oli pätevä. Esimerkiksi kerrottaessa menneiden aikojen kielenkäytöstä on syytäkin esittää jotain malliksi. 

 

Kiihkeiden ihmisten mielestä venäläisiä sai aikoinaan sanoa vain ”ryssiksi”. Se tarkoitti, että venäläisten yhteydessä oli aina korostettava heidän väitettyä epämiellyttävyyttään. Minun korvaani tuo sana on nyt joka tapauksessa vanhentunut.

 

Yllättäen minulla onkin tuohon asiaan jotain lisäämistä. Lukemani mukaan ohjelmassa viitattiin hyvin tunnettuun asiaan. Minun vanhempieni sukupolvi käytti Suomessa enemmittä ajatuksitta sellaisia sanoja kuin ”hurri”, ”lappalainen”, ”mustalainen”. Itse hätkähdin ja suoraan sanoen kauhistuin, kun 20-luvulla syntynyt lakimies sanoi parista kollegastamme, että he ovat ”jutkuja”. Myöhemmin hän kuvaili naureskellen, miten ”jutkuja” kiusattiin Helsingin Normaalilyseossa.

 

Haukkumasana on taikuutta ja siten hyvin lähellä taidetta. Samalla tavalla kuin voodoon mukaan henkilölle voidaan aiheuttaa jotain pahaa valmistamalla häntä kuvaava nukke ja pistelemällä sitä neuloilla, pahaa aiheutetaan myös nimittelemällä. Se ei ole vaikeaa. En haluaisi olla esimerkiksi ”Paskahousu” ja muistaakseni olen joskus sanonut jollekin ihmiselle, että sanoisi Jukka eikä Jukkis. Asiaan ei vaikuta, että sukutarinan mukaan minut kastettiin etunimillä Martti Juhani, koska karjalaiset sukulaiset pitivät ”Jukkaa” hevosen nimenä, joka ei sovi lapselle. Kun Jukkaa kuitenkin heti alettiin käyttää poikkeuksitta, olin etunimiansassa. Martti oli äidinisäni. Asia alkoi mennä mahdottomaksi, joten muutatutin etunimeni virallisesti. Monella virkamiehellä oli samanlainen ongelma. He päätyivät allekirjoittamaan asiakirjat esimerkiksi ”Veikko M.”, kun ongelma oli tuo M., Matti yksinomaisena puhuttelunimenä. 

 

Kansallisia haukkumanimiä on paljon. Moniko muistaa sanan ”dago”, jota kuuli myös lännenilmeissä. Kohde oli meksikolainen tai sellaiseksi luultu, esimerkiksi italialainen. Ranskalaiselle ”boche” on saksalaisen haukkumanimi. Nimitys ”keltainen vaara” yhdistetään Saksan keisari Vilhelm II:een, ja se kuuluu aiheuttaneen erittäin kielteisen vaikutuksen Japanissa ja Kiinassa. Mikä määrä Afrikassa on tällaisia sanoja, sitä en tiedä. Ympäri maapallon kansan itsestään käyttämä nimitys tarkoittaa ”todelliset ihmiset”.

 

Televisio-ohjelmaan liittyy näkökohta. Kohteen omia tunteita on kunnioitettava. Niitä ei pidä järkeillä rikki julkisesti. Se esimerkiksi ei oikein kuulu sivullisille, käytetäänkö perheessä kutsumasanana etunimiä tai lempinimiä vai sanoja ”isä” ja ”äiti”. Nuo viimeksi mainitut arvioitiin opiskelijapiireissä radikalismin aikaan jotenkin taantumuksellisiksi. Summerhill-huuman huippuvaiheessa olen itse ollut paikalla, kun isä hymyili ylpeänä alle kouluikäisen poikansa vastausta ”haista sinä Kalle pitkä paska”. Puhun totta. Asianomaiset pitivät asetelmaa edistyksellisyyden osoituksena.

 

Panin merkille puhuttelutavan paluun menneisyyteen. ”Lauri-setä”, sanoo pikkutyttö. Kuulostaa hyvältä, vaikka itse en ole käyttänyt tuota puhuttelutapaa. Ja muistattehan, että Fedja-setä oli omilleen asettuneen pikkupojan nimitys E. Uspenskin lastenkirjassa. Jostain syystä isäni oli vaari mutta itse ole isoisä. Tarjolla olisi ollut myös ukki, paappa ja taata. Äidinisäni oli selvästi Nurmen taata, oman murrealueensa mukaisesti. Lapissa asunut tätini oli valintansa vuoksi ”ämmi”.-  Runollisuudesta: Anja Vammelvuo sanoi isokokoiselle miehelleen Jarno Pennaselle joskus: lintu pieni.

 

Ja tästä kierrytään takaisin ylivoimaisiin kysymyksiin sanoista ”tyttö” ja akka ja muija jne.