Prässit

 

Nyt tiedän, miksi siviilioikeus tuntui heti omaltani. Se johtuu silittämisestä, etenkin prässäämisestä.

 

Virike tuli kun juhlia rakennettaessa osalleni tuli pöytäliinojen ja yhden kaitaliinan silittäminen. Siitä työstä pidän. Joskus haikailen voimani päiviä, jolloin kauluspaidoissa riitti työtä ja välillä oli taiteiltava myös kravatti (merkkiä Kenzo). Kaipaan aikaa, jolloin naisilla oli pliseeraukset puseron miehustassa. Niitä silittäessä sai olla tarkkana.

 

Isäni siis luki lakia 1945-1947 ja minä olin ennen pitkää kirjoissa kiinni. Siviilioikeus oli tuttu kirjan selästä. Kirjoittajana oli siinä vaiheessa Kivimäki yksin.

 

Luultavasti outo mielleyhtymäni johtuu pienenä kuulemastani, että pannaan siviilit päälle. Isälle oli teetetty vakosamettipuku, joten hän ei tainnut lainkaan käyttää formua, josta arvomerkit oli raksittu. Se oli monien miesten ensimmäinen vaate sodan jälkeen siviilissä. Hänen ykkösformunsa, se ilmavoimien Gestapo-mallinen, on tälläkin hetkellä tallella. Samoin on vaimoni isän mantteli, sitä mallia jossa on kolme vekkiä selässä ja joka on käynyt Summan, Kiestingin ja Ihantalan.

 

Mutta isoisän talossa oli vuokralla ilmasotakoulun väkeä. Monet olivat niin tunnontarkkoja että vaihtoivat siviilit päälle ennen kuin vetivät lärvit.

 

Yhtiöllä oli yhdet yhteiset haalarit, joita käytettiin raskaissa ja rasvaisissa töissä. En muista että isoisä olisi käyttänyt muurarin valkoista virka-asua, vaikka teki niitäkin töitä. Tavalliset miehen vaatteet olivat pussihousut ja lyyssi, kumiteräsaappaat eli maatalouspiikkarit, ja päässä lätsä. Poliisit eivät koskaan käyttäneet siviilejä eikä nimismies formua, paitsi maaherran vieraillessa.

 

Kylällä oli monta räätäliä, joista aina joku oli sopivasti selvänä. Minulle teetettiin pitkälahkeisin housuin merimiespuku. Ja sen housujen prässäämisen muistan. Ja aikamiesten siviiit prässättiin. – Mankeloinnin hallitsen niin hyvin, että minulta on jäänyt sormikin mankelin välliin, kun olin veivaamassa.

 

Muistan sihahdukset, kun mummu kokeili siitysraudan kuumuutta nuolaistuaan sormeaan. Sain neuvon olla itse kokeilematta. 

 

Liittyy silittäminen rikosoikeuteenkin. Valurautaista paistinpannua käytettiin puolisoiden periaatteellisissa selvittelyissä iltayön hiljaisia tunteina, mutta silitysrauta oli vaarallinen. Muistan Linnan romaanista tehdyn elokuvan, jossa ahdistelun kohteeksi joutunut tyttö haroo käteensä hellalta siitysraudan ja huitaisee Veikko Sinisalon esittämän hampparin hengiltä.

 

Suutari oli suuri viisas, mutta olivat räätälitkin eri miehiä. Aleksis Kiven isä oli kraatari ja Elias Lönnrotin räätäli, ellei Sammatissa mahdollisesti räätäri. Suomen kieli horjuu tuossa. Porvarin ohella esiintyi porvali.

 

Kauhavalla oli omat sivistysongelmansa. Aakkosissa oli neljäntenä kirjain, jonka nimi oli ”ree”. Yleisradio pani kansan koetukselle. Muistan nähneeni jopa pahvilapulla ovella kirjoituksen ”dario”. Kun samassa sekalaisten tavarain kaupassa oli aikanaan edistytty uuteen tekniikkaan, sanakin oli helppo, ’televisio’, ja kauppias taitava. Hän lupasi paikallislehdessä ostajalle kirveen kaupan päällisiksi…