Vaarallinen ammatti

Sain juuri vihjeen ja aloitin. David A, Kaplan on julkaissut kuvan kirjan, jonka nimi suomennettuna on ”Vaarallisin virasto: korkeimman oikeuden hyökkäys perustuslain kimppuun”. Kysymyksessä on Yhdysvaltojen korkein oikeus, ja Kaplan, joka ei ole juristi vaan lehtimies, on tavalla tai toisella saanut haltuunsa paljon sellaista aineistoa, että Nixonin kaatanut vuosikymmenien takainen Woodwardin ja Armstrongin ”Brethren” (Veljet) jää nyt toiseksi.

Etenkin USA:ssa korkeimman oikeuden tuomarit ovat hyvin vaiteliaita. Moni on polttanut tai poltattanut muistiinpanonsa virasta luopuessaan. Yleensä tuon tuomioistuimen toiminnasta tiedetään vähän, ja se mikä tiedetään, on väärin.

Esimerkiksi jako konservatiivisiin ja liberaaleihin tuomareihin ei toimi. Aika usein kiihkeä yleisen aseenkannon vastustaja saattaa äänestää, että rynnäkkökivääri kaikille. Jos yleisessä hallinnossa ollaan tietävinään, miten jokin asia ratkaistaisiin korkeimmassa oikeudessa, tietoon ei ole mitään syytä luottaa.

Sain vihjeen henkilöltä, jonka kanssa minulla on sekin yhteinen harrastus, että luemme käytännössä kaiken, mitä USA:n liittovaltion tuomareista kirjoitetaan, ja kun itse seuraan ja raportoin esimerkiksi Ranskan tilanteista (Conseil d’Etat), jutun juurta riittää.

Oma tulkintani on, että rotuerottelutapaus ja ehkä laajemminkin Earl Warrenin johtama kokoonpano nosti korkeimman oikeuden käsittämättömän – liian – korkealle. Warren, joka oli taustaltaan oikeastaan poliitikko ja joidenkin mielestä aikanaan toimineesta yhdeksästä tuomarista ammattiaidoltaan heikoin, antoi ankaran perinnön. Nyt ollaan sillä kannalla, että kysymys abortista on korkeimman oikeuden kädessä ja ratkeaisi tuomareiden yhteiskunnallisten mieltymysten mukaisesti.

Tunnen USA:n perustuslakiasiakirjat ja tiedän, että tuomioistuimen presidenttinä John Marshall kehitti ennennäkemättömän järjestelmän. Lukijan tulee muistaa, että perustuslain tulkinta on jotain merkittävää maassa, jossa esimerkiksi kullakin osavaltiolla on oma rikoslakinsa ja esimerkiksi poikkeavia käytäntöjä suhteessa kuolemanrangaistukseen ja sen täytäntöönpanoon. Edelleenkin tuomioistuin joutuu miettimään myös osavaltioiden välirajan ylittävää kaupankäyntiä, ja on alueita, joissa paikallinen poliisilaitos ja tuomioistuinlaitos on lyhyesti sanottuna huono.

Parhaiten tunnen ehkä Kalifornian järjestelmän ja menettelyn usein hyvin vaikeissa asioissa, joissa riidan aiheena voi olla IT-alan tai lääkealan patentti. Tuntien tuomareita, asianajajia ja professoreita arvioin parhaan kykyni mukaan, että koneisto on näissä asioissa maailman paras.

Myös Washingtonin kaupungissa toimiva korkein oikeus, jossa olen siis itsekin käynyt ja keskustellut myös tuomareiden kanssa, on ammatillisesti sitä tasoa, että jo suullisen kuulemisen seuraamisesta tulee haikea mieli. Henkilöt todella osaavat, ja heidän esittelijänsä, yleensä vuodeksi nimitetyt law clerkit, ovat ainakin sata vuotta olleet sitä joukkoa, josta nousevat tulevat merkittävät lakimiehet.

Euroopassa voi sanoa, että kunniallisen ihmisen pitäisi pysyä kaukana laista ja lakimiehistä. Yhdysvalloissa se ei ole niin. Ja yhteisten asioiden hoitamisesta – melkein kaikilla merkittäviin tehtäviin nousseilla on taustalla lakimieskoulutus. Kn olen ollut kuuntelemassa ja kohdin myös antamassa sitä koulutusta, uskallan sanoa, että taso on tässäkin korkea. Ja nyt Kaplanin kirja näyttää vastaavan erinäisiin avoimiin kysymyksiin. Jännittävää, suoraan sanoen.