Karhu hunajapurkilla

Isoja ovat isoisten rahat. Tietosuoja-askareissani tuli vastaan sellainenkin tieto, että markkinoilla olevien henkilötietojen tuntemattomalla tavalla pääomitettu arvo on tällä hetkellä (eurooppalainen) triljoona euroa.

Siinä esimerkiksi muutaman sadan miljardin suuruusluokassa käpristelevä Suomi ei paina yhtään mitään.

Sitä jäin katsomaan pitkään, kun Europarlamentti äänesti urheilutilaisuuksille tekijänoikeussuojan. Asia on kesken ja tavoitteena on direktiivi, joka muu muassa Suomen tulisi sitten erikseen säätää lakina voimaan (subsidiriateetti).

Urheilutilaisuus rinnastettaisiin siis esittävään taiteeseen ja suojattaisiin niin sanottuna lähioikeutena. 

Kauankohan urheiluseuroilta ja sitten yksittäisiltä urheilijoilta kestää tulla käsi ojossa osingolle? Pitäisikö ehdottaa, että Puolustusvoimien lippujuhlan paraatin katsomisesta olisi maksettava Teostolle? Ja sitten jumalanpalvelukseen osallistumisesta.

Logiikka on selvä. Esittävä ja luova taide kehittyivät eri tavoin ja eri aikoina. Tällä hetkellä esimerkiksi näyttelijällä on sananvalta elokuva- tai teatteriesitykseen, mutta vain omasta osuudestaan. En ole kuullut, että näyttelijä olisi tullut vaatimaan muutoksia elokuvaan siltä osin kuin hänen naamansa ei näy.

Sen voisi kyllä tehdä. Tuotantovaiheessa voisi käydä ilmi, että syntymässä on teos, joka loukkaa esiintyjän moraalisia oikeuksia esimerkiksi siveellisyyteen tai poliittiseen suuntautumiseen nähden.

Moraalisissa oikeuksissa on se poikkeuksellinen piirre, ettei niistä voi luopua tehokkaasti. 

Sitä ihmettelen, että EU:n päätäntävallan käyttäjät ovat näin pehmeää porukkaa. Urheilun puolella sellaiset organisaatiot kuin FIFA ja Olympiakomitea eivät liene varsinaisesti köyhiä ja tuen tarpeessa. 

Jos lainmuutos menee läpi, järjestäjät luultavasti keräävät urheilutilaisuuksissa katsojilta kamerat ja siis myös kännykät pois. Mutta miten on lehtiselostusten laita? Onkohan sekin lainrikkomus, että lehdessä tai verkkolehdessä kerrotaan, miten miehekkäästi toiset potkivat Messiä munille keskellä kauneinta Pariisia?

Tekijänoikeusbisneksellä on jatkuvasti käytettävissään kesyjä tekijöitä, jotka tarvittaessa kiirehtivät puolustamaan rahan keräämistä ja aloittavat aina sanomalla, että pitää heidänkin elää.

Olen ollut niin kauan mukana, että olin kuuntelemassa, millainen täystuho luvattiin Betamaxista ja VHR-nauhoittamisesta ja kuinka ahkerasti vuokravideoita varustettiin häiriöraidoilla, ja sitten nauhoille ja muille tallennusalustoille pantiin erikoismaksu.

Mutta turha surra. Ensimmäinen suuri ottelu, joka tallennettiin, oli Pariisin piiritys 1871 eli Preussi vastaan Ranska. Valokuvia otettiin ilmapalloista, ja valokuvaaminen sai arvostetun aseman tekijänoikeuslaissa, toisin kuin esimerkiksi Suomessa, jossa se rinnastettiin eräissä tapauksissa taiteeseen vasta muutamia vuosikymmeniä sitten.