Tiesin että Kuluttajain lehti oli kommunistien julkaisema, joten sitä ei saanut lukea. Tunsin monta kommunistia, ja mielestäni he olivat miellyttävää väkeä. Tuossa lehdessä minua vähän harmitti, että siinä olisi ollut sarjakuva Pekka Puupää. Kun sarjakuvasta sitten alettiin tehdä elokuvia, niistä sai pitää, koska ne eivät olleet kommunistisia ja niitä näytettiin meidän elokuvateatterissa.
Ystäväni bongasi ja onneksi valokuvasi Kaivopuistossa erään talon seinästä emaljikyltin ”Talonmies – Gårdskarl”. Tuosta nimikkeestä tulee heti mieleen talonmies Pikkarainen, jota esitti elokuvissa Armas Jokio. Justiina käytti nimitystä ”pihanmies”. Neuvostoliitossa ja Natsi-Saksassa korttelin esimies oli salaisen poliisin ilmiantaja. Ranskan järjestelmä oli maailman kummallisin. Portinvartijalla oli oma mörskä sisällä ja hänelle piti huikata, mihin on menossa. Informaatioteknologian huippu oli conciergen johdossa ja hallinnassa oleva naru, josta kiskaisemalla sai ulko-oven auki. Niillä oli oikein sähkölukkoja, siis 60-luvun alussa.
Todellisuudessa luulen, että säästyin sarjakuvien takia pikkupoikana vain vaivoin väkivaltaisuuksilta, vaikka kaverit olivat varmaan kateellisia. Sen lisäksi että minulle tuli tilattuna Sarjakuvalehti ja sitten näytenumerosta 1951 alkaen Aku Ankka, sain tietenkin Äidin hoitamassa kirjakaupassa lukea kaikki sarjakuvalehdet. Niin minusta tuli, havaittiin 1970-luvulla, jonkin tasoinen sarjakuvien asiantuntija. Tietysti luin myös Pekka Lipposet ja ilman muuta El Coyoten (äännetään el koyote). Ja Seikkailukertomuksia ja Jännityslukemiston. Sitä vastoin monille rakas Jerry Cotton nousi huimaan maineeseen vasta 60-luvun lopulla tai 70-luvun alussa. Mielestäni Mauri Kunnas (s. 1950) kertoi jo uransa alkuvaiheessa olevansa Nyrokissa toimivan Jerry Cottonin harras ihailija. (Lehti oli saksalainen, mutta suurmies Seppo Tuisku kirjoitti paljon itse.)
Kuluttajain lehdestä taisi tulla Me-lehti, joka oli joitakin vuosia erittäin korkeatasoinen ja julkaisi muun muassa etevästi laadittuja kirjallisuusarvosteluja (Eila Pennanen). Kolumneja kirjoittivat ainakin Matti Mäkelä, Sirpa Kähkönen, Tommy Taberman ja Kari Hotakainen.
Sana ”kuluttaja” alkoi muuttua oikeudelliseksi myös mielikuvissa. Oli kuluttajansuojalaki ja oli kuluttaja-asiamies. Punapääoman piirissäkin käsite ”kuluttaja” joutui ikään kuin piiloon samaan aikaan kun osuuskuntia muutettiin osakeyhtiöiksi.
Säästäväisyyttä on välillä kehotettu kavahtamaan, mutta markkinoinnissa edulliset tarjoukset kelpaavat. Tulee mieleen neuvostoliittolainen peltisanko, joka oli muuten hyvä paitsi että siitä putosi pohja, jos sillä yritti kantaa jotain.
Puolivirallinen Kuluttaja-lehti on mieluisaa luettavaa. Tuotevertailut vaikuttavat sangen päteviltä. Viimeksi hoksasin vastauksen vaikeaan kysymykseen. Nimeltä mainittu apuohjelma kerää koneelta kaikki salasanat yhteen paikkaan yhteisen salasanan alle. Tämä ei ole pieni asia, jos joutuu esimerkiksi vaihtamaan puhelinta ja muistelemaan, millaiset kumman tunnarit Ylen verkkosivuille onkaan tullut otetuksi.
Iltapäivälehdet eivät ole pekkaa pahempia. Kiirehdimme kauppaan kahvilaatujen makutestin jälkeen. Olen siirtynyt jo pysyväisluonteisesti alle 2 euroa maksavaan Rainbow-kahviin, jonka nimi on Kahvi. Kuuluisa Juhla-Mokka arvioitiin testissä kelvottomaksi. Ja Rainbow on siis S-ryhmän käyttämä nimitys tuotteille, joita ei edes kehdata mainostaa.
Sama tuntuu toistuvan. Oliiviöljyissä kerran lähes satasen pullo maksava ihmeöljy hävisi koko vertailun, ja paraiksi arvioitiin Rainbow ja Pirkka…
Tuttu maistuu monesta parhaalta. Makutestin tulos valitaan kun valitaan raati.
VastaaPoistaMinäkin kokeilin jossain vaiheessa tuota Rainbow-kahvia. Piti kyllä kumartua, kun se sijaitsi piilossa, alimmalla hyllyllä, eikä pakettikaan suuremmin houkuttanut. Ihan juotavaa se kuitenkin oli! Halpakin voi siis joskus olla hyvää!
VastaaPoistaJos oikein muistan, Kuluttaja julkaisi Pentti Haanpään juttujakin.
VastaaPoistaVanhalta rouvalta tiedusteltiin jossain etuusasiassa, onko hän E-liikkeen jäsen. Rouva vastasi: "On minulle se Ine-lehti tullut."
VastaaPoistaJos muistan oikein joskus lukemani, ranskalaisten ovenvartijajärjestelmä ei ollut vain maan tapa vaan laillinen velvote. Ideana oli, että ovenvartijan velvollisuutena oli tuntea kaikki talon asukkaat ja antaa tarvittaessa heistä tietoja poliisille.
VastaaPoistaRanskalaiset olivat pitkään systemaattisen poliisivaltion uranuurtajia Richelieustä ja Aurinkokuninkaasta lähtien. Joku Fredrik Suuren ministereistä oli vinkannut kuninkaalleen, että kyllä Preussiinkin saataisiin yhtä tehokas järjestelmä, jos annettaisiin rahaa ja valtuudet. Kuningas oli siihen virkkonut, ettei halunnut hallita, jos siihen tarvittiin niin paljon alamaisia nöyryyttänyt systeemi. No, tosiasiassa saksalaiset kehittävätkin niin poliisivaltiota kuin myös oikeusvaltiossa tarvittavia toimivallan käytön puolustettavuus- ja välttämättömyysperiaatteita entistä pidemmälle.
Ranskankin pressalle taidettiin tarjota Juhla-mokkaa Kauppatorilla. Presidenteille ei kehdattuu juottaa sitä heitä itseään, Presidenttiä.
VastaaPoistaRanskan presidentin vienti Kauppatorille juomaan kahvia lienee perustunut tempun spontaaniuteen. Tosiasiassa kahvilan varmistaminen täydellisesti on melkoisen tekemätön temppu, jos asia on valmiiksi suunniteltu. Silloin pitää varautua vuotoon, ja siis siihen, että jollakulla on Kaivopuistossa kevyt kranaatinheitin suunnattuna Kauppatorin kahvilatelttaan. Sen sijaan, jos temppu tehdään aidon spontaanisti, riittää varautua satunnaisiin tilannetta hyödyttäviin murhayrityksiin, mitä vastaan presidenttejä ympäröivä turvamiesten parvi antaa aika hyvän suojan. Kokonaisuudessaan presidenttien ekskursio kesti alle kymmenen minuuttia, eikä siinä ajassa kukaan ehdi suunnitella ja toteuttaa murhaiskua.
PoistaEli olisin melkoisen varma, että kahvilanpitäjällä ei ollut vähäisintäkään aavistusta, että kahvilaan olisi tulossa valtionpäämiehiä. Kahvi oli siis ihan sitä normaalia kahvia, jota muutenkin tarjottiin.
Presidentti on vähän kalliimpaa eikä laatuero ole merkittävä. Kun nykyään on muotia pitää kahvilassa näkyvillä kahvimerkin etikettiä, olen ollut huomaavinani, että yleensä pannussa on Juhla-Mokkaa tai sitten Kulta Katriinaa. Joskus on Mundoa, jos halutaan vedota ihmisten parempaan minään. Presidenttiä tarjotaan lähinnä, jos halutaan nostaa laatuvaikutelmaa. Kauppatorilla siihen ei olisi mitään syytä.
Ystäviä ja vaikutusvaltaa olisi 50-luvulla riittänyt meidänkin kylällä, jos jollain olisi ollut Kemppisen kuvaamia mahdollisuuksia lukuharrastukselle. Paljon matalammalla profiililla aloitettiin.
VastaaPoistaKylän kansakoulussa oli kirjasto. Kaapillinen kirjoja. Kun ensimmäistä kertaa päästiin lainaamaan, kaverini Rolle esitteli valintaansa: Tämä on jännä kirja, heti ensimmäisellä sivulla on murha. Kysyin, että mikä se on. Rolle sanoi kirjan nimen. Minä että eikun se murha.
Rollen kirja näytti lukuhaluihini nähden turhan ohuelta, joten päätin valita paksuimman mitä oli. Se sattui olemaan Välskärin kertomuksia. Opettaja vähän toppuutteli, mutta suostui kuitenkin. No, opettaja oli tietysti oikeassa, kirjailija Välskärin teos ei kolahtanut.
Mutta ei aikaakaan kun sain mummolassa käsiini Tuntemattoman sotilaan. Se kolahti. Pitivät sitä lapsille sopimattomana ja uhkasivat lopulta selkäsaunalla, jos en pitäisi näppejäni erossa. En vieläkään ymmärrä mitä vahinkoa lukemisesta muka oli.
Viime talvena aloin lukea Iltasanomista Mustanaamiota. Ihan vaan ihmetellessäni, että miten se sama asia saattoi kuusikymmentä vuotta sitten tuottaa päivittäin sellaisen suuren elämyksen ja mielikuvituksen lennon kuin tuotti. Ajattelen, että vaikka nyt en ole saanut samasta tunteesta kiinni, niin voi käydä joskus tulevilla vuosikymmenillä. Silloin täytyy miettiä, että onko se hyvä vai huono uutinen.
Muistelen lapsuudesta Justiinan sanoneen napakasti "pihamies Pikkarainen" ilman genetiivin ännää. Mutta ehkä muistan tai kuuulin väärin.
VastaaPoista