Sivun näyttöjä yhteensä

25. maaliskuuta 2013

Näkökulma maalaisliittoon III



[…]

Urho Kekkonen oli Etsivän keskuspoliisin (nykyisin Supo) palveluksessa. Hänellä oli terävä pää ja kovat nyrkit. Sitten hän nousi Juho Niukkasen suojattina eduskuntaan ja jatkoi päätoimisena poliitikkona. Timo J. Tuikan kirja ”Kekkosen takapiru – Kaarlo Hillilän uskomaton elämä” ei ole yksinomaan hauska ja antoisa. Sitä lukiessa tulee välillä kylmäkin.

Kekkosen puolueveljistä erityistä mielenkiintoa herättää muuan unohdettu, ministeri Mikko Tarkkanen. Saksalais-suomalainen Hans Metzger kertoo (Poliittiset aseveljet: Kolmannen valtakunnan edustajana jatkosodan Suomessa 1941-1944, 1986) odotelleensa aina Pörssiklubilla, johon Tarkkanen laukkasi valtioneuvoston salaisista istunnoista tekemän selkoa uusimmista luottamuksellisista päätöksistä. Asiaan ei ole koskaan sen enemmin kajottu. Se tiedetään, että ulkoministeri Rolf Witting inhosi eduskunnan informoimista ja jätti sen tekemättä lähes johdonmukaisesti. Mutta vuoto oli valtioneuvostossa.

Ei tunnu mahdottomalta, että suomalaisten ylistetty Rytin – Ribbentroppin sopimus ei ollutkaan niin hieno metku kuin on ajateltu. Saksalaiset tai jotkut heistä saattoivat ymmärtää kupletin juonen, joka kukaties oli kerrottu heille. Talin – Ihantalan ja Viipurinlahden apu palveli selkeästi Saksan Narvan rintaman sotatoimia.

Eduskunnassa vaikutti vielä yksi metsätieteen edustaja, Mauno Pekkala (sos.dem.), myöhempi pääministeri, jonka ”häilyväisistä elämäntavoista” oli loppujen lopuksi isänmaalle paljon hyötyä. Nyt tiedossa olevien neuvostolähteiden mukaan siellä ei uskottu suomalaisten kommunistien ja heidän myötäilijöittensa kykyyn tehdä mitään repäisevää, esimerkiksi vallankumousta. Tämähän oli oikea arvio. Tulevissa satelliittimaissa Puolasta Bulgariaan oli tuki, jota Suomessa ei ollut, puna-armeija.

Osuustoimintamiehistä on vielä mainitsematta edistyspuolueen Jukka Rangell, jonka tehtävänä oli koko järjestön (Osuuspankkien keskusrahasto) varainhoito. Kekkonen nöyryytti häntä melkein loputtomasti. Syy ei ole aivan selvä. Asiaan on voinut vaikuttaa, että Rangell nautti Mannerheimin, Rytin ja Tannerin luottamusta, Kekkonen sitä vastoin ei.

Aikalaiskuvauksista, etenkin Rytin, Tannerin ja Linkomiehen itse kirjoittamasta, saa sen käsityksen, että sotasyyllisyysoikeudenkäynti tuli heille yllätyksenä. Sotarikollisuuden käsite oli jo opittu. Mainitut henkilöt eivät mitenkään osanneet pitää itseään sellaisina. Suomalaisille ei muutenkaan ole tähän päivään mennessä selvinnyt, miksi sotaan syyllisinä tuomittiin rauhan tekijät eikä jatkosodan aloittajia.

Koska tämä ei ole yliopistollinen historian luento, olen kirjoittanut kahtena päivänä pohjaa ja perustelua ajatukselle, jota ei ole tietääkseni esitetty eikä siten vielä hylätty.

Sota ja Suomen ulkopoliittinen tilanne muuttui dramaattisesti joulukuussa Japanin hyökättyä Hawaijille Pearl Harboriin 7. Joulukuuta 1941. Japani ei tiettävästi ilmaissut aikomustaan Saksalle, joka oli kuitenkin sen liittolainen.

Jo vuotta aikaisemmin Englannin politiikassa oli kaksi suurta toivoa, Yhdysvaltain mahdollisimman tuntuva apu ja liittyminen sotaan ja toisaalta Saksan hyökkääminen Neuvostoliittoon. Kaikki, myös Saksa ja Neuvostoliitto tiesivät, että sellainen hyökkäys oli tulossa, ellei sitten Neuvostoliitto ehtisi iskeä ensin. Ajankohta oli epäselvä.

Se ajatus, että nämä kaksi uuvuttaisivat itsensä perin pohjin keskinäisessä kamppailussaan, oli täysin järkevä. Englantilaisilla saattoi olla paremmat tiedot Neuvostoliiton puolustuskyvystä kuin Saksalla; joka tapauksessa he panivat enemmän painoa tiedustelutiedoille. Saksa lähti sotaan soitellen.

Jos tuo jälkimmäinen oletus otetaan huomioon toimintaan vaikuttaneena tekijänä, vihollisen eli Saksan patistaminen hyökkäykseen niin että paine saarivaltakuntaa kohtaan helpottaisi, olisi ollut järkevää toimintaa. Englannilla oli vielä edessä Singaporen menetys ja saksalaisten äärimmäisen uhkaavaksi kehittynyt murtautuminen Persian suuntaan, se joka pysäytettiin 1942 El Alameinissa. Saksan pohjoisrintamaa tuki ainakin jossain määrin, minusta merkittävästikin, Suomi. Iso Britannia ja Yhdysvallat olivat olleet hyvin saamattomia välirauhamme aikana, kun Neuvostoliitto teki selväksi, että se suunnittelee uutta ottelua. Tästä päätyy pelkän ajattelun tietä ajatukseen, että Suomen näkökulmasta jatkosodan sotasyyllisiä olivat Roosevelt ja ennen kaikkea Churchill. Erikoinen ajatus, eikö vain? Kuka ties Englantiin suuntautuneet Ryti ja Mannerheim käsittivät tilanteen, muut tuskin.

19 kommenttia:

  1. Pataljoonan hevoset täytyy aina ruokkia ja huoltaa ensin, se on meillä pysyvä ja myös tarkasti ja tinkimättä noudatettu käsky!

    Sen jälkeen kylläkin me hevosmiehet - mikäli aikaa muulta informaatiotoiminnalta liikenee - pidämme tiedotustilaisuuksia, johon kaikki kiinnostuneet ovat luonnollisesti tervetulleita!

    Aunuksen Radio specialissa lisäksi tänään dj Risto Ryti soitattaa tunnetun jenkan sekä Saukki ja Pikkuoravat käyvät kohta kohdalta läpi Suureen Pohjan sotaan (1700–1721) osallistuneiden päättäjien (henkilögaalassa edustettuina Ruotsi, Venäjä, Tanska, Puola-Liettua, Preussi ja Hannover, äänestä inhokkisi näistä ulos) henkilökohtaisia vaikuttimia!

    Stay tuned!

    Kypärät ja ruudinsavu on the house!

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen ajatus Churchillistä. Olen ollut tämän korpulentin misterin ihailija, mutta Suomen suhteen hän varmasti noudatti kylmää politiikkaa (kuten Paasikivemme karjalaisiin nähden). Toisaalta sanotaan, että Mannerheimilla oli sodan aikana yhteys C:iin. Onkohan sitä missään tutkittu ja löytyykö siitä dokumenteja?
    Churchillin suuhun on pantu seuraavakin ehkä paikkansa pitävä anekdootti: Eating words has never given me indigestion.

    VastaaPoista
  3. Kyllä Maalaisliitto on ollut mahtava liitto, maalaisliittolaiseen näkökulmaan mahtuu siis helposti herrat Roosevelt, Churchill ja Stalin!

    "Kekkosen puolueveljistä erityistä mielenkiintoa herättää muuan unohdettu, ministeri Mikko Tarkkanen"
    Hieno tarina juoruineen valtioneuvoston salaisista istunnoista.

    Nämä istunnot olivat luultavasti erittäin salaisia, nimittäin Mikko Tarkkanen ei ollut koskaan ministerinä.

    Hyvin epäselväksi jää väite Rangellin nöyryyttämisestä. Jos Rangellin henkilöhistoriasta jätetään pois viisi vuotta, niin
    ennen sekä jälkeen sotasyyllisyysajan, hän oli kiistatta suomalaista palkkaeliittiä.

    Ehkä se oli nöyryytys, ettei Rangellille järjestetty maan tavan mukaan täyttä eläkettä lyhyestä kaudesta Suomen Pankin johtokunnan kerroksessa. Pankkivaltuusmiehet kun vaihteeksi noudattivat voimassa olevaa lainsäädäntöä, eivät HV-käytäntöä.

    Kulhan tekemästä Rangnellin henkilökuvakirjasta jäi minulle lähinnä mieleen Rangnellin pääjohtajatasoiset tulot, sekä kuinka nekään eivät näyttäneet riittävän kohtuulliseen elintasoon...



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkkanen oli kansanedustaja, toinen puhemies. Yhteys ei ole todistettavissa, mutta valtioneuvoston ulkoasiainvaliokuntaan kuului minisgteri Tyko Reinikka (ml.).Mielestäni Metzgerin kirjasas kertoma eki käy ratkaisevasta todisteesta.

      Tähän asiaan on syytä suhtautua hyvin varovasti ja ympäripyöreästi, koska vailla korkeaa asemaa mutta sitä selkeämmin vastoin Linkomiehen hallituksen kantoja toimi kansanedustaja Urho Kekkonen (ml.).

      Poista
  4. Jos kerran jatkosotaan syyllisiä olivatkin Roosevelt ja ennen kaikkea Churchill, niin ei kai Stalin ollut kuitenkaan syytön?

    Luen parhaillaan O.W. Kuusisen toisen vaimon muistelmia "Jumala syöksee enkelinsä".

    Stalinin vainoissa O.W. Kuusinen säilytti henkensä ja asemansa. Ihmeellinen suoritus sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvo "poika" Tuominen selittää tämän siten, että Kuusinen marxismi-leninismin teorian hyvin hallitsevana oli Stalinille hyvä käsikassara kommunistisen puolueen linjataisteluissa. Lisäksi kuului vähemmistökansallisuuteen, joten ei voinut kilpailla Stalinin kanssa vallasta. Vielä osoitti "yhteistyökykyisyytensä" vaimonsa asiassa - aivan kuten Molotov. Tuo lienee ollut Stalinin tapa testata alaisiaan, jos silmää räpäyttämättä uhraisit läheisesi, kelpaisit hanslankariksi.

      O.V. Kuusinen muuten taisi olla kaikkein vaikutusvaltaisin suomalainen kautta aikojen: Hrustsevin aikana politbyroon jäsen.

      Poista
  5. "Iso Britannia ja Yhdysvallat olivat olleet hyvin saamattomia välirauhamme aikana...Suomen näkökulmasta jatkosodan sotasyyllisiä olivat Roosevelt ja ennen kaikkea Churchill."

    Tuo ehkä sisältää liian suuren vaatimuksen kummallekin: USA oli voimakkaan isolationalismin vallassa, eihän se lähtenyt edes Iso Britannian avuksi. Iso Britannia puolestaan oli täysin eristetty Itämerestä ja kamppaili Barbarossaan asti "puukko kurkulla", ei sillä olisi ollut mitään apua lähettää. Tuolla perusteella katson, että Suomi oli välirauhan aikana täysin puun ja kuoren välissä ja valitsi kannaltaan katsoen pienimmän pahan: talvisodan jälkeen NL:n kelkkaan lähteminen olisi ollut poliittisesti mahdotonta. JK voisi johonkin blogiin hakea pohjois-Euroopan kartan 1941 alussa, selittää Suomen asemaa ja menettelyä enemmän kuin tuhat sanaa - tai kymmenen nykyhistorioitsijaa.

    "Saksan pohjoisrintamaa tuki ainakin jossain määrin, minusta merkittävästikin, Suomi." Tästä taas seuraa, että länsivaltojen kannalta katsoen olimme sotasyyllisiä, niinkuin Iso Britannian menettelystä ilmeni.

    VastaaPoista
  6. Kyllä tämä vielä IV osan ansaitsisi (1944-81)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäksi kaivataan osaa Näkökulma Kokoomukseen, jos oikein hurjaksi menee, niin voi jatkaa demareilla...

      Poista
  7. Luen parhaillaan uusintana Sven Allardin tutkielmaa Neuvostoliiton ulkopolitiikasta 1930-41 "Stalin ja Hitler" (1972)
    Siinä hahmottuu kuva länsivaltojen sovinnaisnaiveista diplomaateista ja päättäjista, joita totalitaristiset johtajat vetivät kuin pässiä narusta,lukuisissa puolustusyhteistyö ja muissa neuvotteluissa.

    Miten maalaisliitto liittyisi siihen että Churchill ja Roosevelt olisivat osasyyllisiä jatkosotaan?. En pysty seuraamaan blogistin järkeilyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaus kysymykseesi: yhteyksiä Englantiin ja Yhdysvaltoihin oli sodan loppuvaiheessa Mannerheimilla ja Rytillä sekä tietysti Hj. Procopélla (rkp).

      Hyvin epäselvä kysymys on tämä: Atlamntin julistuksessa länsiliittoutuneet ja Neuvostoliitto vaativat Saksalta ja sen liittolaisilta ehdotonta antatautumista. Teheranisas, Jaltassa ja Potsdamissa jaettiin etupiirejä.

      Suomi ei antautunut ehdottomasti.

      Englannin ja Yhdysvaltojen liikkeet Suomen asiassa 1945-1947 olivat sangen vähäisiä. Tshekkoslovakian kumous 1948 muutti lännen ajattelua, samoin viimeistään Berliinin saarto.

      Minulla ei ole tietoa, oliko länsiliittoutuneilla mitään kantaa Suomeen 1950-luvullakaan.

      Poista
    2. "Atlamntin julistuksessa länsiliittoutuneet ja Neuvostoliitto vaativat Saksalta ja sen liittolaisilta ehdotonta antatautumista."

      Nyt kyllä muistat väärin. Atlantin julistus laadittiin elokuussa 1941, jolloin USA ei ollut edes ollut mukana sodassa, joten se ei voinut vaatia yhtään mitään. Sen sijaan Roosevelt ja Churchill lupasivat, etteivät niiden maat tavoittele aluemuutoksia ja että kansoilla olisi oikeus valita hallitusmuotonsa.

      Stalin ei tuossa kokouksessa edes ollut (se oli kai jollain laivalla Pohjoisa-Amerikan rannikolla) ja sai myöhemmin tahtonsa läpi siinä, että NL:n rajat ovat samat kuin 22.6.1941.

      Ehdoton antautuminen taidettiin keksiä Casablancan kokouksessa.

      Poista
    3. JK: "Minulla ei ole tietoa, oliko länsiliittoutuneilla mitään kantaa Suomeen 1950-luvullakaan."

      Nyttemmin julkaistuissa ydinsotasuunnitelmissa kai 8:aa Suomen lentokenttää ja satamaa oli tarkoitus pommitaan, niiden kun arvioitiin olevan NL:n käsissä.

      Poista
    4. "kuva länsivaltojen sovinnaisnaiveista diplomaateista ja päättäjista, joita totalitaristiset johtajat vetivät kuin pässiä narusta"

      USA:t kai olivat naiveja, erityisesti Roosevelt ja Eisenhower. He antoivat itä-Euroopan mukaan luettuna casus bellin Puolan NL:lle n. 50 vuodeksi. Churchill kai tajusi, mutta toimi vain säilyttääkseen Iso Britannian imperiumin rippeet.

      Poista
    5. "USA:t kai olivat naiveja, erityisesti Roosevelt ja Eisenhower. He antoivat itä-Euroopan mukaan luettuna casus bellin Puolan NL:lle n. 50 vuodeksi."

      No no, eivät he "antaneet" vaan NL otti eli valloitti nuo maat. On sinänsä täysin ymmärrettävää, etteivät USA ja Englanti halunneet uhrata miljoonia omia miehiään vaan mieluumin uhrasivat puna-armeijalaisia.

      Toinen asia tietenkin oli, että Churchill ja Roosevelt olisivat voineet sanoa edes, että vaikka emme voi tätä estää, emme tätä hyväksy sen sijaan että rupesivat jakamaan etupiirejä.

      Eisenhower vastasi sodan aikana operaatiooista. ei politiikasta. Ollesaan presidenttinä hän ei olisi voinut tilannetta muutta kuin atomisodalla, joka sentään oli liian kova hinta.

      Poista
  8. Mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää tekstiä.Kiitos! - Olen yrittänyt tavoittaa sinua kolumbus-sähköpostisi kautta 8.3 - toivottavasti en turhaa. Olisin kiitollinen vastauksesta.

    VastaaPoista
  9. Rangell ei kuitenkaan nauttinut pääministerinä Maalaisliiton, Kokoomuksen eikä RKP:n luottamusta, syynä oli tietenkin hänen kokemattomuutensa poliittisena toimijana, Rangell kun oli Rydin puoluetoveripoiminta Suomen Pankin johtokunnasta.

    Jostain syystä poliittinen historia näyttää pitävän Maalaisliittoa ja Edistyspuoluetta hyvinä kaveruksina.
    Liekö kysymys nykyisen Keskustapuoleen propagandasta, jolla puolue haluaa korostaa omaa liberaalista maailmankuvaa. Historiallisesti näillä puolueilla ei juuri yhteisiä etupiirejä ole ollut, pikemmin päinvastoin. Samassa etupiirissä ovat hyvin pyörineet edistysmieliset kera demarien. Eikös Erkko todennut Päivälehden olevan Suomen suurin työväenlehti?

    Esimerkkinä keskustapuolueiden eturistiriidoita voi vaikka mainita pääministeri Rydin nuivan suhtautumisen Talvisodassa kotinsa menettäneiden karjalaisten korvauskysymyksiin. Maalaisliiton kannatus rajan taakse jääneillä alueilla oli kuitenkin tasoa 1/3 annetuista äänistä. Jos jotakin kiinnostaa Niukkasen suhde Rytiin, niin kannattaa lukea Pentti Sorvalin kirja "Niukkasesta Kekkoseen".

    Kun on lukenut kirjan, niin ei ehkä pidä Kekkosta poliittisena broilerina, vaan sattumapoliitikkona.
    Sorvalin mukaan Kekkonen haettiin Viipuriin ehdolle Helsingistä, koska viipurilaisilla ei ollut tarpeeksi hyviä ehdokkaita omasta takaa.

    VastaaPoista
  10. "Mutta vuoto oli valtioneuvostossa." Niin oli varmaan! Nimimerkkinsä alle kirjoittanut luki monta ajopuuta ja uppotukkia sitten silloin ihailemansa ja sitten melkein unohtamansa kirjoittajan arvelun sota-ajan poliitikoista. Ihaillun kirjoittajan mielestä eräs rovasti oli kovin hyvä laulaja ja tapasi saksalaisia kovin usein. Sen hän sanoi kohteliaasti ja kovin suoraan. Taisikin olla joku tiedemies! - Ass. Reijo, se mahdoton ilman bookmarkkia.

    VastaaPoista
  11. Puhutaan mitä puhutaan mutta se on fakta, että Timo J. Tuikan tuore opus ”Kekkosen takapiru – Kaarlo Hillilän uskomaton elämä” on mitä mainiointa luettavaa lähihistoriasta kiinnostuneille. Kirjaa ei olisi halunnut päästää käsistään kun sen avasi. Kirjailijan nimi meni välittömästi henkiseen bookmark-listaan ja seurantaan. Toivottavasti jatkoa seuraa.

    Suomen Gestapon epävirallinen päällikkö Metzger lienee saanut tietoja natsimielisen Reinikan kautta kun taas lähettiläs Blücher seurusteli Wittingin kanssa päivittäin niin tiiviisti, että Marski laittoi ulkoministerin inhokkiensa pitkälle listalle (samalla listalla taisi muuten olla myös Rangell - tosin eri syistä).

    VastaaPoista