Raymond Chandler

MEAN STREETS

Mutta näitä kovia katuja
on miehen mentävä,
vaikka hän itse
ei ole kova, likaantunut, pelkuri.
Hän on ihminen.
Hän on kaikki.
Hän on täysi mies
ja tavallinen ja tavaton.

Hänen on kunnia, ymmärrys, pakko,
eikä hän ajattele sitä eikä puhu,
omassa maailmassaan paras,
toisen maailmassa hyvä.

Hän ei ota rahaa ansiotta
eikä loukkausta kostamatta.

Hän on yksinäinen ja ylpeä,
ja ylpeys näkyy.

Kuka ei sitä huomaa, katuu ikänsä,
että tulikaan tavanneeksi.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Tämä runo on muodosteltu Chandlerin hyvästä esseestä, joka ilmestyi ensimmäisen kerran, ensimmäisessä muodossaan vuonna 1944 The Atlantic -lehdessä nimellä The Simple Art of Murder.

Chandler ei saanut omasta mielestään oikein tunnustusta. Hän joi. Hänen aikalaisensa ja työkaverinsa Hollywoodista ja - kukapa uskoisi - "Syvän unen" käsikirjoittaja William Faulkner sai tunnustusta. Hän joi.

Panin itsekin merkille, etteivät amerikkalaiset kirjallisuutta tuntevat ihmiset yleensä olleet kuulleet Chandlerista vielä senkään jälkeen kun hän, mahdollisesti Seppo Virtasen WSOY:lle tekemän oivallisen suomennoksen jälkeen oli täälläkin kulttihenkilö. Pentti Saarikoski mainitsi kerran samanlaisesta havainnosta.

Chandler-elämäkerrat, joita on nyt monta, todistavat uskottavasti, ettei tässä amerikkalaisuuden ja kalifornialaisuuden ja rikoskertomuksen ja Humphrey Bogart -hahmon luojassa ja kioskikirjallisuuden (pulp fiction) ikonissa ollut juuri mitään amerikkalaista. Koulunsakin hän oli käynyt Englannissa, sisäoppilaitoksessa. Varsinaisen uransa hän teki liikemiehenä, mutta ei siitäkään sitten tullut mitään. Hänen avioliittonsa oli hiukan outo. Vaimo oli niin tavattoman paljon vanhempi.

Suomessa salaisia kulttikirjailijoita ovat olleet Chandler ja Simenon. Jälkimmäinen on tunnustetusti ollut mm. Marja-Liisa Vartion ja Veijo Meren esikuva. Kukaties siksi, että Simenonia julkaisi Otava Maigret-sarjana ja muita romaaneja ihan oikean kirjan näköisinä, Simenonin lukeminen on ollut meillä perinteisesti kunniallista ajankulua. Chandler ilmestyi Sapo-sarjassa, joka herätti kirjasto- ja kulttuuripiireissä sekavia tunteita, vaikka oli uuden ajan airut ja salapoliisikirjojen sarjaksi tavattoman hyvä. Juhani Jaskari valitsi siihen kirjoja oman kertomansa mukaan ainakin sadan niteen ajan. Jaskari oli Nabokovin ja monen muun vastaavan kirjailjan suomentaja ja Eila Pennasen aviomies ja hyvä ystäväni. Hän joi.

Chandlerin romaaneja suomensi Eero Ahmavaara, jota ei mainita paremmissa hakuteoksissa. Hän suomensi rahasta, joka onkin paras mahdollinen motiivi, nopeasti ja hyvin. Hän on hyvinkin paljon samaa sukua kuin moni muu tuolla sukunimellä tunnettu. Hän joi.

Luen silloin tällöin uudelleen Chandlerin keskeiset kirjat. Käsitykseni ei ole paljon horjunut. Hän on yksi Yhdysvaltain kirjallisuuden mestareista, ehkä siksikin, että on sensibiliteetiltään niin eurooppalainen.

Onni että "Syvä uni" onnistui elokuvana niin hyvin että se loi kokonaisen tyylilajin. Onni että sen ohjaajaksi osui Howard Hawks, joka todella tiesi mitä teki. Luultavasti uskottavan tarinan mukaan Hawks soitti jossain vaiheessa Faulknerille, joka soitti Chandlerille, kun kukaan ei tiennyt, kuka oli murhaaja. Chandler tietysti sanoi, että mistä hän sen tietää. Se ei todellakaan oikein hyvin ilmene elokuvasta, eikä kirjasta.

Ehkä tämä on "Zen and the Art of Murder"-