Sivun näyttöjä yhteensä

24. joulukuuta 2005

Mieleenmuisto

Kirjoitin aikoinan hänestä Helsingin Sanomiin. Ei vaikutusta. Sitten hän kuoli. Ajattelin että muistutan joskus, kun Internetiin voi kirjoittaa ja joku lukee.

Roteva pappi Juhani Rekola kirjoitti hyviä kirjoja, joita kukaan ei tunne. Ei niitä paljon mistään löydäkään. Uskonnolliseksi epäilty kirjallisuus on meillä edelleen tehokkaasti piilotettu rajatieteiden sekaan. Jos joku on pohtinut taiteen, kirjallisuuden ja uskonnollisuuden suhteita, kirjalle ei tahdo löytyä edes luokitusta.

Rekolan kirjoista "Kadotetun paratiisin portilla: usko kirjallisuudessa" on loistava. "Jokainen enkeli on pelottava" niin ikään. Sitten on "Pyhän miehen uhri" ja "Kuva uskon tulkkina".

Sikäli kuin Richard Dawkins aikoo tosissaan siirtyä kehitysopin esittelystä uskonnon turhaksi todistamiseen, tähän yhteyteen kuuluisivat Rekolan "Kuolemantanssi " ja "Kuitenkin Jumala on".

Dawkins (The Devil's Chaplain") on ehkä etevin kolumnsi ja esseisti nyt. Mutta todistellessaan uskon aiheettomuuden hän tulee todistaneeksi myös taiteen tarpeettomuuden. Tätä eivät tienneet ihmiset 40 000 vuotta sitten piirrellessään kuvioita kiven kylkeen ja luodessaan perinteen säilyttää informaatiota eli siis taiteen.

Rekolan mukaan tunne taiteen tarpeettomuudesta on puolestaan ajatus elämän aiheettomuudesta.

Hän oli Tukholmassa suomalaisen seurakunnan pappi, Slussenin hamppareiden tuttu ja vankien kuuntelija. Hänelle - kirjailijalle - papin tärkein aisti oli korva ja korvaamattomin kyky kuunteleminen.

Tapasimme jossakin tilaisuudessa. Kuljin myöhemmin läähättämässä, että tapasin rovastin, joka tunsi hyvin Gerard Manley Hopkinsin runot. Kuulin Rekolan kummastelleen, että tuli vastaan juristi, joka oli jossakin määrin selvillä Hopkinsista.

Hyvää Joulua. Niille joita tämä toivotus ei liikuta, hyvää vanhaeurooppalaista ja ikiaasialaisten lapsen syntymän juhlaa.

Muistan, ajattelen. Tai ehkä nukun.

6 kommenttia:

  1. Niinpä.

    Kun taide irtautui lopullisesti uskonnosta viimeistään 1900-luvun aikana ja muuttui skitsofreniaksi ja toistoksi, se kadotti sisältönsä tai sanoisimmeko hienosti joskin samalla epämääräisesti substanssinsa.

    (Substanssihan on jotain olioitten "alla" olevaa, niitä kannattelevaa, jotain jonka varassa koko universumi "lepää".)

    Mutta kun esimerkiksi Dawkins heittää uskonnon etuovesta pihalle, se tulee takaovesta sisälle, sillä kaikki mitä ihminen "palvoo" lopullisena totuutena on joko uskontoa tai uskonnon korviketta - siten myös taidetta.

    Tämä ei kuitenkaan tapahdu Dawkinsilla ilman ratkaisevaa dialektista sekaannusta.
    (Viittaan tällä mm. tietoteoreetikko Alvin Plantingan evolutionismi-kritiikkiin).

    Dawkinsin reduktionistinen materialismi ja utilitarismi, jossa aisti-mielihyvä ja onni kategorisen virheellisesti sekoitetaan keskenään, antaakin aiheen toistaa Nietzschen kuuluisa slogan: "Ei ihminen etsi onnea, vain englantilainen tekee niin."

    Itse asiassa geeni ei "tiedä" onnesta mitään, joskin myös siinä mielessä geeni on Dawkinsille kuin Jumala eli Omnipotentti Hyvä - kaiken alku ja loppu.

    Vain ihmisellä on jonkinlainen käsitys onnesta tai pikemminkin onnen eri ulottuvuuksista, ominaisuuksista ja etenkin sen paradoksaalisuudesta.

    Mutta irtautuessaan uskonnosta onni - kuten taide - kadottaa päämääränsä.
    Ja kun päämäärä on kadotettu, ei myöskään millään kausaalisella vaikutuksella - ei edes geenin - ole universaalia tai kosmista merkitystä.

    Dawkins kuitenkin haluaa nähtävästi esiintyä jonkilaisena Välittäjänä (medium) geenin ("jumalan") ja onnen (päämäärän) välillä, mutta ei hänestä sentään Jumalan (tässä: Geenin) Pojaksi (Logokseksi) taida olla..?

    Haluaisinkin tietää, miten Dawkins pelastaa meidät eli yhdistää toisiinsa geenin (muka) kausaalisen vaikutuksen ja aistillisen mielihyvän kokemuksen siten, että seurauksena on universaali Onni!

    Odotan siis innolla kirjaa Geenin soteriologiasta (pelastusopista)...

    VastaaPoista
  2. Tulit sanoneeksi, ettei Rekolaa kukaan tunne. Tokihan.Seitsemän Rekolaa kirjahyllyssäni, eri elämänvaiheissa luettuina, antoisia aina.Karua ja syvää puhetta.

    VastaaPoista
  3. Samat sanat. Rekolaa tulee luettua aina uudestaan ja uudestaan. Mutta onhan se totta, ettei hänestä paljon puhuta, eikä kirjoista ole otettu uusintapainoksia.

    VastaaPoista
  4. Rekolasta vielä: Jokainen enkeli on pelottava, sekä Kadotetun paratiisin portilla löytyivät vaivatta (www.helmet.fi). Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
  5. Hei,
    löysin tänne palstalle myöhään ja sattumalta. Puhut viisaasti Rekolasta, jota valitettavan vähän tunnetaan ja liian vähän on luettu ja luetaan.

    Rekola on jälleen hyvin ajankohtainen. Oikeastaan hän käsittelee kirjoissaan niitä ajattomia aiheita: kuolemaa, rakkautta ja Jumalaa.

    VastaaPoista
  6. Kuuntelin eräänä aamuna aamuhartausta jonka pohjana oli Ruusumaanantaista -pääsiäisaamuun. Se havahdutti minut. En ollut koskaan aikaisemmin kuullut papista nimeltä Juhan Rekola. Olen etsinyt netistä, mutta ei kovin hyvin tuloksin. Vetelissä on Luther divari josta löytyi hänen kirjojaan. Tällä hetkellä luen Betlehem on kaikkialla.
    Haluaisin tietää enemmän....

    VastaaPoista