Sivun näyttöjä yhteensä

2. marraskuuta 2025

Entropia


 

Otsikon sana ei ole erikoisen tuttu. Parempi ehkä niin kuin suhteellisuusteorian “suhteellisuus”, joka on käännösvirhe.

Entropiaa saa sanoa epäjärjestykseksi. Vastaan tulee taas Boltzmann. Kuviteltu pahvilaatikko on puolillaan sinisiä ja valkoisia marmorikuulia. Ne ovat sievissä, järjestyneissä riveissä, mutta yhden ravistelun jälkeen on äärimmäisen epätodennäköistä, että ne palaisivat millään keinolla alkuperäisen kaltaisiin riveihin.

Parikymmentä vuotta sitten mainittiin usein “emergenssi”, joka sekin on vaikea sana. Jos juomalasi - tai ihminen - putoaa latialle ja menee rikki, on kukaties matemaattisesti mahdllista laskea, miten sen saa ehjäksi taas. Luullakseni särkymisessä purkautunut ja eri suuntiin haipunut energia olisi vaikein eli pitäisi tyytyä aproksmoiintiin.

Kuulostaa oppineelta muta ei ole: sama ilmiö kuin kaurapuuron palauttaminen hiutaleiksi ja nesteeksi. Ei onnistu, Mutta asiaa miettiessäni onnistuin hiukan kohentamaan alkeellisia biologian tietojani keittämisestä ja paistamisesta. Niissä sitä ihmeitä tapahtuu. Ja käymisessä.

No, maapallon on myös pahvilaatikko, ja molekyylit ovat myös marmoripalloja. Ja ne vipattavat. Seurauksiin kuuluvat lämmön johtuminen ja valon leviäminen ja himmeneminen.

Monta kertaa olen mietisellyt, mitä me juttelisimme, jos J.. S. Bach tulisi nyt tänne, meille, käymään. Hän olisi jättänyt muutoinkin harvoin käyttämänsä peruukin ja korvannut sen marketin lätsälakilla. Suorat ulkohousut joutuisimme järjestämää hänelle jostain - oli hän sen verran minua lyhytkokoisempi mies ja kuvien mukaan riskin puoleinen.

Kuvitelmani Bach vähät välittäisi pianosta eikä viitsisi puhua musiikista ja tuskin edes haukkua Leipzigin kaupungin johtoa, koska hän olisi niin innostunut ja ihmeissään etenkin illalla huoneissa niin kätevästä yleisvalaistuksesta ja sen lisäksi keskuslämmityksestä, jonka ansiosta nykyaikainen Celsius-mittari näyttää jokseenkin aina 22 astetta. Kaivo seinässä eli vesihana voisi herättää uteliaisuutta, mutta sen viereen tahdikkaasti sijoitettu olutpullo voisi kiinnostaa enemmän. Ja makkaroita pitäisi olla! Vessa muuten alkoi toden teolla yleistyä 1851, kun siihen samaan maailmannäyttelyyn, jonka perua oli jo rakennettaessa yli puoli kilometriä pitkä, kasvihuoneesta ideat ottanut lasilevyistä ja standardiputkista koottu Crystal Palace veti valtavasti väkeä, etenkin naisia niin että syntyi eräitä ongelmia.  Itse vettä käyttävä viemäri tunnettiin Indus-kulttuurissa yli kolme tuhatta vuotta sitten, ja Rooman Cloaca Maxima tarvittiin jo tasavallan alkuvaiheessa, koska tunnetut seitsemän kukkulan koristama notelmat olivat alkujaan hyvin märkää suota. - Helsingissä rankkurit lapioivat jätöksiä kaupunkitalojen porraskäytävie pohjalta vielä noin sata vuotta sitten. Muutki nuoret insinöörit uin Huber huomasivat, että vesijohtoliike on tulevaisuuden sana. Nimitys peittää alleen oikean nimityksen, vesijohto- ja viemäriliike.

Luin äskettäin omasta tekstistäni maininnan, kun setäni Jorkku oli pitkään Huberilla sorvarina. “Vääntää asia rautalangasta” oli erittäin yleinen tapa mitata tarkoin isotkin putkiliitokset. Vaikeat kaarevuudet osoittava rautalanka taiteltiin takataskuun ja mentiin ostamaan putket. Ja heti tuli sopivat

Olisikiinostavaa tietää, kuka hirttämätön lurjus toi Suomee avotakat. Tuota nimeä kantaut lehti aloitti 1967. Sitä ennen oli ollut paremmille ihmisille tarkoitettu “Kaunis koti”. Mutta kuten mellkein jokainen lukija on kokenut avotakka ei lämmitä, ei yleensä pellien sulkemisen jälkeenkään.

Kun oli nkansakoulusa, järjestäjän piti olla viimeistään puoli tuntia ennen koulu alkua eli käytännösä pian seitsemän jälkeen sytyttämässä tulet pönttöuuneihin; Mies-Miina oli hakannut halot ja tehnyt klapit, vaikka hän oli koulun keittäjä. Pönttöuuni oli suurenmoinen keksintö. Ellei olllut tehnyt laskenon tehtäviä, aattoi lohduttautua katselemalla heiluvia pellinnaruja Eikä tietenkään huono ole kokopeltinen kamiina, jollaista sanotaan Amerikassa Franklin-kamiinaksi - siellä kun hormi muurataan usein ulkoseinään kiinni ja yleensä huonosti.

Rooman valtakunnan sorruttua poltettujen tiilien käyttö muuten unohtui Euroopassa tuhanneksi vuodeksi, joitakin katedraaleja lukuun ottamatta. Taas omassa nuoruudessani joka pitäjässä oli yksi tai kaksi omaa tiilitehdasta. Suosion takana muuten saattoi olla Venäjän keisarikunta, joka rakensi kasarmit ja koulut Vladivostokista Turkuun samojen piirustusten mukaan ja yleensä hyvin.

Jutun kuva on muuten erkoisuus. Isovanhemmillani oli kolmet kaksoset. Keskellä kuvaa tumma äitini tietää jo olevansa kaunis. Rakennus on Nurmen puupää.


3 kommenttia:

  1. Katiskankaiderautalankaa käytin viimeksi pitkin kulunutta suvea kun veistelin (äh, moottorisahalla ei veistellä, pikemminkin jyrsitään) muutamat hirsikehikot ja harpista meni piirto-osa särki eikä sitä voinut enään ehjätä.

    Taivutin siis rautalangan siihen kohtaan jossa arvioin harpin toisen kärjen kulkevan ja nostin sen sitten siihen kohtaan missä arvelin piirto-osan kulkevan ja pyöräytin kosmoksella myötäilevän jäljen.

    Olen ko. hommassa jäljentävään piirtoon käyttänyt myös erilevyisiä puuntyöstötalttoja eikä sekään mikään huono viritelmä ole ollut. Tajuaa jujun se, jolla vähän hommasta hajua on. Muille se voi olla hepreaa.

    Vähän hankaletta rautalangan kanssa värkkääminen on kun ei ole kuin kaksi kättä, mutta ensijykerrystä varten varsin kätevänä pidän tuota omaa oivallustani hommassa, jota olen ehkä muutamien tuhansien salvosten verran elläessäni teheny.

    Tietenkin jos ura rakennushommissa olisi vasta aluillaan (nyt teen niitä eläkeharrastuksena), niin hommaisin sen "copycut"-laitteen jolla siukaisisi pelekkahirsiä päällekkäin niin tiuhaan tahtiin, että lounaalle mennessä päivittäin olisi aina uusi kehikko jo tasavarvissa (mainosten kehuja luin).

    Sekään laite ei taitaisi kovasti muhkuraisia, käsin parkattuja pyöröpöllejä mutkineen, oksantynkineen ja tervasrosoineen osata varailla. Eikä kelohonkaisia hirsiä luultavasti kannattaisi edes yrittää.

    VastaaPoista
  2. Niinpä. Entropian eli epäjärjestyksen lisääntymistä vastaan auttaa vain työ - minkä tietää kantapään kautta jokainen lasten tai murrosikäisten huoneita tuskaillut vanhempi. Tässä tapauksessa siis siivoaminen. Energiaa ja entropiaa käsittelee mainiosti HJ Tallqvistin "Maailman valtiatar ja hänen varjonsa", vuodelta 1925. Kirjaa lienee saatavissa ainakin kirjadivareissa.

    VastaaPoista
  3. Niin, lapsuuteni Latovainiossa ne pellinnarut olivat poikkihapertuneet ja pellit piti sulkea ranstakan avulla. (olikos Kekkosen joku nimimerkki Ranstakka?) Pellejä oli kaksi päällekkäin ja siellä missä näin toimivia systeemejä niin ne olivat melko hiljan uusittuja ja joissakin jopa narujen sijaan mekanismi oli prässätyn ketjunpalasten tapainen hienohko. Se mitä ihmettelin entisaikaan kyläpaikassa käydessäni miten oman tekniikkansa vaati vesiklosetin vetäminen. (TEHO) Jos nykäisi siististi niin huuhtelua ei tullut vaan piti rennosti nykäistä niin että valuvipu kolahti yläsäiliön runkoon. Kukakohan ja koska sekä missä keksi ettei vesisäiliön tarvitse olla katonrajassa. Noopelin prenikka hänelle ja männynlehvien kers, -sassiin.

    VastaaPoista