Vanha

Professori Berndt Godenhielmlla oli luonteenomainen tapa sipaista harvenevia hiuksiaan vasemman korvan päältä oikealla kädellä ja sanoa moniimielisesti: tsah. Hallitusneuvos Ragnar Meinander sytytti piippuaan vähän väliä ja sai joka kerta yskänkohtauksen, vaikka tupakkana oli korkealaatuista Half and Halfia. Työhuoneen seinillä on sen ajan tavan mukaan valtion kokoelmista sinne kaukosijoitettuna kolme Gallen-Kallelaa, yksi Edelfelt ja yksi Eero Järnefelt.

Vaikka kokous oli oikeastaan tekijänoikeustyöryhmän, oli päädytty keskustelemaan sihteeristä, josta voitaisiin tehdä samalla ministeriöön virkamies. Oli mainittu Laulu-Miesten talossa Teostossa hiljan aloittanut nuori lakimies Liedes. Tsah.

Professori piti tauluista ja naisista. Olin takarivissä onnittelemassa häntä merkkipäivän johdosta Töölön Helmessä, joka on se talo Runeberginkadun ja Pohjoisen Hesperiankadun kulmassa, vastapäätä Mehiläistä ja lähellä silloista verovirastoa, joka oli entinen Helsingin suojeluskunnan talo ja kätki sisäänsä herrapiireissä suurta arvostusta nauttineen ravintola Motin.

Et ollut varsinaisesti piireissä, ellet ollut syönyt liekitettyjä pässin kiveksiä Motissa samalla kun naapuripöydässä imeskeltiin kuuluvasti siansorkkia.

En ehkä ole nähnyt missään muussa yksityisasunnossa niin hienoa maalaustaidetta kuin Godiksella. Tai kukaties… Kirsi Kunnaksen ja Jaska Syrjän kodissa Tampereen kauppatorin kulmalla oli ahkerasti tupakoineen rouvan perua Sylvi Kunnaksen, E.J. Vehmaksen ja rouvan erittäin nuorena kuolleen isän Väinö Kunnaksen teoksia.

Panen V. Kunnaksen Olavi Paavolaisen muotokuvan tähän - sen tekijänoikeus on rauennut - koska tunnen tuon taulun niin hyvin. Se katseli Hannu Tarmion työhuoneen seinältä WSOY:llä Bulevardilla tietääkseni siksi, että Hannu tiesi sen harmittavan Reenpäitä, joilla oli konttorissaan Suomen liki parhaat taulut. Ja on muuten edelleen. 

Olisin siipimiehenä mukana paikoissa, joihin minulla ei olisi ollut asema eikä edellytyksiä, koska muun muassa kustantajat ja tuottajat pitivät minua edustajinaan loputtomissa tekijänoikeutta käsitelleisä kokouksissa. Olin opetellut herroilta, miten ollaan kiinnostuneen näköisesti kuuntelevinaan. On erehdys luulla, että esimerkiksi EU olisi jotenkin keksinyt tyhjänpäiväiset ja pitkäpiimäiset puheet. Olen sen verran lueskellut erilaisten diplomaattikokousten papereita, myös Westfalenin rauhan 1648 ja Wienin kongressin 1815, että tunnen tavan.

Erään kolmannen kerran olimme tulossa Drottingsholmista, jossa vanhassa puisessa hovioopperarakennuksessa oli esitetty rokokoo-ooppera, ja hyvin esitettiinkin. Godenhielm oli aivan vastoin tapojaan ilahtunut kukaties entuudesta tunemattomaksi jääneeseen kiriin, jota oli tarjoiltu näytännön jälkeen. Ehkä itse juomalle flaaminkielisen nimensä antanut Dijonin pormestari oli keksinyt sekoittaa valkoviiniin suhteellisen väkevää likööriä (Cassis eli mustaherukka), ja kunnioitettu kumppanini oli kai äkisti virkistyneenä tempaissut toisenkin, ihan kiitettävän kookkaan lasillisen.

Pieni puna poskilla Godenhielm sanoi:” Kuule, Kemppinen. Ajattele että vaikka minä olen näin vanha mies, en ole vieläkään kuollut.”

Suljin ajatelman sydämeeni ja ajattelin esittää sen sopivan hetken tullen edelleen, ja se hetki oli nyt.

Itse tilanteessa suljin suuni ja jätin kertomatta, miten edessä vasemmalla näkyvässä Grand-hotelissa - olimme liikkeellä pikku höyrypurrella - Ruotsin akatemia oli joutunut hämmennyksen valtaan juuri Nobelin palkinnon saaneen Sillanpään kanssa ja päätynyt soittamaan tutkimusmatkailija ven Hediniä hätiin - “kun olisi saatava palkittu mestari hotellihuoneeseensa, ja te, herra professori, olette kirjojenne mukaan hyvin tottunut selviytymään villi-ihmisistä myös lähes epätoivoisissa tilanteissa…”