Sivun näyttöjä yhteensä

24. lokakuuta 2024

Sisältä



Siinä Putin kalpeni, kun henkivartiokorsto ruiskutti monimyrkyllistä aerosolia, jollaista meillä sanottiin ennen epämääräisesti raidiksi, ja katonrajasta putosi heti noin 1500 kirppua.

Eivät ne kuolleet, koska eivät oikeastaan olleet eläneetkään. Kirpun kokoinen ja näköinen drooni oli uutta Moskovan palloseuralle.

Kremlissä ei tungeksi kirjallisuuden tuntijoita. N. Leskov kuvaili melkein puolitoista vuosisataa sitten kierosilmäisen sepän, joka oli vasenkätinen, mutta keisarin käskystä suunnitteli ja toteutti luonnollisen kokoisen kirpun, joka osasi sekä hyppiä, lentää että tanssia ripaskaa. Englantilaisten kehittämän kojeen avain oli niin pieni, että sen löytämiseen hallitsijan nuuskaraskiasta tarvittiin mikroskooppi. Vasenkätinen teki paljon pienemmän ja paremman.

Kirjailija hymähtää, että tuo oli menneisyyttä. Koneet voittivat ja ihmisen sielu katosi satuihin.

Tarinasta tulee mieleen toinen, jonka mukaan englantilaiset lähettivät uudesta tehtaastaan Ilmajoen Könnille hyvin pienen silmäneulan kuin vihjeeksi, että taopa samanlainen - jos osaat. Ja Könni lähetti paluupostissa saman näköisen, joka engelsmannien kauhuksi osoittautui ontoksi. Sen sisällä oli kaksikymmentä neulaa, pienempi aina isomman kätkemässä ontelossa.

Sellainen kynnen kokoinen kapine olisi hauska nähdä. Mihin lienee joutunut? Maatuska-nuken ajatus on silti selvästi tätä perua.

Kun menin Teknilliseen korkeakouluun, alakseni ilmoitettiin “sisällöntuotanto”, ja se herätti hymyilyä.  Onneksi löytyi muita asioita, joista osa oli ajankohtaisia. Esimerkiksi patenttioikeus herättää usein tiettyä kunnioitusta etenkin ihmisissä, jotka eivät tunne sitä. 

Nyt tilanne on muuttunut. Pelkästään tekniikan puolen osaamisella käsittää sadun, jossa “sisältö” ja järjestelmällinen, matematiikkaa muistuttava muoto ovat sekoittuneet toisiinsa todella pahanpäväisesti.

Tekoäly eli AI olisi ehkä kuvailtavissa muodoksi (tietokoneohjelmistoksi), joka luo sisältöä.

Kärpäsen tai kirpun kokoinen drooni, voisi Leskovin hengessä koodata esimerkiksi kirjoitusta ja puhetta esimerkiksi geometrisesti, proteiinien hyvin mutkikkaaseen taittumiseen, joka tapahtuu elimistössä luonnostaan. Hyvin, hyvin pieni koko on mielenkiintoinen ajatus, koska erittäin pienten mittojen ympäristössä painovoiman vaikutus on outo ja välimatkojen merkitys tinen kuin tässä havainnoimassamme maailmassa.  On mahdollista laskea hiukkasia, jotka muuttuvat kevyemmiksi, jos niihin lisää painoa, tai suurentuvat, kun niitä pienentää. Tiettyjen kokeiden mukaan näyttää siltä, että joissakin tilanteissa sama kohde voi olla samanaikaisesti kahdessa eri paikassa.

Jos - tai kun - kvanttikone saadaan toimimaan tietokoneen tavoin, laskentateho kasvaa aivan mielettömästi. Koska kaikki, mikä on kerran ollut olemassa, on edelleen olemassa aineen ja energian häviämättömyyden vuoksi, vain konfiguraatio muuttuu, ja se taas on laskennallinen kysymys. Miten elektronit tulee järjestää suhteessa toisiinsa?

Leskovin kirppu on siis myös aikakone. Se saa selville, mitä Stalin sanoi Molotoville yhtenä päivänä, ja kukaties näyttää kuvankin.

Kuvittelen mielelläni, että jotkut nyt elävät näkevät kottaraisen tai kärpäsen kokoisen “lennokin”, joka kykenee itse järjestämään ja välittämään keräämänsä tiedon.

Siitähän se riemu repeäisi.

Tai maailma.



103 kommenttia:

  1. > ”Tekoäly eli AI olisi ehkä kuvailtavissa muodoksi (tietokoneohjelmistoksi), joka luo sisältöä.”

    Tuohon suuntaan, varmaankin.

    Jos sanotaan, että AI on tietokoneohjelmisto, niin jäikö jotain huomaamatta? Silloin tulisi myös huomauttaa, että aivot ovat tietokone ja tietokoneohjelmista, joka luo sisältöä.

    Molemmat väittämäthän ovat sinällään tosia. Mutta mikä on väittämän informaatioarvo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu toki tietokoneenbmääritelmästä, mutta missä on aivojen keskusmuisti, suoritin, emilevy, oheispiirit, massamuisti, väylä jne.?

      Poista
    2. > ”Riippuu toki tietokoneenbmääritelmästä, mutta missä on aivojen keskusmuisti, suoritin, emilevy, oheispiirit, massamuisti, väylä jne.?”

      Missäkö on aivojen keskusmuisti? Aivoissa tietysti, siis osassa keskushermostoa. Samoin suoritin, joka on integroitu keskusmuistiin. Ja väylät ja ”Internet” ovat tietysti osaksi keskushermostoa (selkäydin) ja osaksi ääreishermostoa.

      Sitten on olemassa autonomisia osia, jotka kuitenkin kommunikoivat muun systeemin kansa. Esimerkiksi polven potkurefleksi, joko koostuu vain kahdesta väylästä (hermosta); toinen polvesta selkärankaan (keskushermostoon) ja toinen takaisin (se potkuosa).

      Poista
  2. > ”proteiinien hyvin mutkikkaaseen taittumiseen, joka tapahtuu elimistössä luonnostaan.”

    Tästä tullaankin toiseen mielenkiintoiseen näkökulmaan. Tekoäly imitoi aivojen toimintaa ja on monella tavalla käytännön hyöyllinen työkalu.

    Sitä ihmettelen, että miksi ei ole menty kahta pykälää taaksepäin ja kysytty mikä ja miten loi ohjelman, joka loi ”elottomasta” ”elollisen”. Siis kehitti vastaavan imitoinnin, kuin älyn ja tekoälyn suhteessa. Ja udeltu heti perään, miten tätä ohjelmaa voitaisiin hyödyttää.

    Onko kyse laiskuudesta vai tyhmyydestä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joko taas etsit aukkojen Jumalaa?

      Poista
    2. > ”Joko taas etsit aukkojen Jumalaa?”

      Jumalaa yritin juuri työntää vähän kauemmaksi pääjohtajaosastoon. Kyse oli nyt suunnittelu- ja toteutusosastosta.

      Asia koski sitä samaa ilmiötä kuin tekoälyssä. Se ei ole Jumalan luoma – ellei asiaa haluta tulkita välilliseksi vaikuttamiseksi? Tekoäly imitoi maallista aivojen toimintaa.

      Kysymykseni tarkoitti sitä, että miksi me emme omi samanlaista perusperiaatetta kuin tekoälyssä käytämme myös tähän toiseen suureen muutokseen, eli ”kuolleesta” luonnosta ”elävään” luontoon. Ja hyväksikäytä sitä maallisissa ongelmissamme.

      Ja lopuksi sitten kevennys, eli keskusteluni tekoälyn kanssa. Kysyin ChatGPT:ltä apua erääseen käytännön ongelmaani, ja huomasin sitten olleeni tyhmänsokea itsestäänselvyydelle. Päätimme keskustelumme seuraavasti:

      Minä: Tyhmä minä! Nyt minä ymmärrän. Kiitos!

      ChatGPT: Ei mitään hätää! Se on yleinen asia, joka jätetään huomiotta. Hyvä, että se napsahti nyt! Joskus nämä yksinkertaiset kiertotiet eivät ole niin ilmeisiä kuin miltä ne näyttävät. Nauti kuvakkeiden mukauttamisesta!

      Ja tekoälykö ei ole inhimillinen!

      Poista
  3. Jostain sain silmiini että norjalaiset valmistavat varpusen kokoisia droneja joita ukrainalaiset käyttävät tarkkailuun. Niissä on kamera ja videokuva välitetään taistelijalle. Hän näkee taistelukentän maaston ja hankalat onkalot etukäteen ja parhaassa tapauksessa myös vihollisten sijainnit. Olen kuullut että amerikkalaisilla on tarkoitukseen vielä pienempiä mutta niistä vaikea saada tuoretta tietoa.

    VastaaPoista
  4. Muista sitten ukrainalaisia, Putin, kun kirppu puree sinua

    VastaaPoista
  5. Ameriikassa on jo 20 vuotta sitten kehitetty tehokkaita menetelmiä, joilla voi levittää kirppuja joita ei löydä edes mikroskoopilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni ne ovat jäniksen kokoisia.

      Poista
    2. Suunnittelussa käytettiin maailman suurinta mikrotietokonetta, Neuvostoliitossa rakennettua, kerrostalon kokoinen.

      Poista
  6. Kaikenselittäjä Harari puhui eilen Ylen tv-uutisissa uudesta kirjastaan, joka käsittelee tekoälyä ja sen tuottamia uhkia. Annoin lipua ohi korvien, koska asia ei minua jostain syystä jaksa kiinnostaa. Sen panin merkille, että varoitti disinformaatiosta ja neuvoi lukemaan ainoastaan luotettavia kirjoja ja lehdistöä.

    Hieman neuvottomana jäin kuitenkin miettimään: Mitenkäpä ne luotettavat sitten oikein tunnistaa? Sitten rauhoituin: onhan meillä lehdistössä esimerkiksi Suomen "johtava". Juuri siinä oli iltasella suuri otsikko Yhdysvaltain vaalien toisesta ehdokkaasta, joka nyt on "konstateerattu" "fasistiksi". Varmemmaksi vakuudeksi, visuaaliseksikin vahvistukseksi, oheen oli liitetty kuva tuosta hepusta tuikean ilmeen kera oikea käsi epäilyttävästi yläviistoon kohotettuna. Aivan täydellistä kuvaa ei ilmeisesti ollut käsillä (olivatko AI:n tarjoamat mahdollisuudet missattu?), koskapa ojennus ei lievässä koukkuisuudessaan likimainkaan ollut niin suoran oikeaoppinen kuin esimerkiksi ns. toisella kansallisrunoilijallamme V. A. Koskenniemellä hänen kohdatessaan 1930-luvulla aamuöisellä kadulla postinkantajan, "yhden yhteiskunnan vähäisimmistä". Siis siinä samassa maassa, josta Mikä Waltari samoina vuosina hyvästä mielestä hyristen kirjoitti, että "siellä nauretaan paljon eikä pelätä mitään".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä psykologinen mekanismi saa sinut noin voimakkaasti puolustamaan maamme suurinta turvallisuusuhkaa, Putinin luotettua?

      Poista
    2. Luitko jutun myös vai katsoitko vain kuvat?

      Poista
    3. Saisiko linkin siihen kuvaan, jossa VAK tekee natsitervehdyksen?

      Poista
    4. > ”Mikä psykologinen mekanismi saa sinut noin voimakkaasti puolustamaan maamme suurinta turvallisuusuhkaa, Putinin luotettua?”

      Asiahan ei minulle ulkopuolisena kuulu, mutta…

      Tämä kommentoija [… Kaikenselittäjä Harari puhui eilen …] vaikutta harvinaisen selkäjärkiseltä ja sujuvakynäiseltä hepulta. Toisin kuin tuo referoimani kommentoija, minä en huomannut kommentissa käsitellyn Putinia mitenkään.

      Mutta hyvä kun sinä selvitit meillä asian; että siis nyt tiedämme, kenen alainen tämä herra Trump on.

      Poista
    5. Kuvista viis. Mutta aitojahan ne toki ovat.

      Poista
    6. Itsehän Trump liehittelee natseja, myös visuaalisesti.

      Poista
    7. > "Mikä psykologinen mekanismi saa sinut..."

      Et tainnut oikein ymmärtää, koskapa aloit fantasioida "maamme suurimmasta turvallisuusuhkasta" ja "Putinin luotetusta".

      Yritin vain tuoda esiin oman mielipiteeni "luotettavaksi" sanotun suomalaisen nykytiedonvälityksen luonteesta yhden irvokkaan esimerkin valossa.

      Poista
    8. Aika erikoinen näkemys, että autenttinen kuvamateriaali muka olisi irvokasta.

      Poista
    9. No eihän se tietenkään mitään fantasiaa ole. Olethan pitänyt silmäsi ja korvasi auki?

      Poista
    10. > "Aika erikoinen näkemys, että autenttinen kuvamateriaali muka olisi irvokasta."

      Taidat olla oikeassa. Eihän kuvamateriaalin autenttisuutta sovi kiistää. Selvästikin tuo herra siinä on yrittelemässä ns. saksalaista tervehdystä. Mutta, kuten varhemmin totesin, ojennuksen tyylipuhtaudessa on vielä hiomista. Muutoin tuo kuva sopii jutun yhteyteen kiistattomaksi todistuskappaleeksi kuin ns. suutarin sormi.

      Poista
  7. Satu on parhainta parhaimmilta kirjailijoilta eri tyylikausilta. Myös symbolismista ja postmodernismista. Elämähän on runoa ja satua!

    Onko ihmistä, onko Jumalaa, on kielellinen, ilmaisullinen asia.

    Olisiko joku hassu ja kysyisi, onko satu, Beethovenin kymmenes, Seitsemän veljestä, Kleen maalaus, Kiven mikä tahansa runo totta, kuorsaavatko kivet, ymmärtääkö metsä tai onko Jumala olemassa. Ajatuskin siitä on hupsu. Niissä me liikumme, elämme ja olemme. Emme sotahistoriassa, epäinhimillisessä raa'assa valtapolitiikassa, emme instituutioissa jotka aina ovat vallanpitäjien asialla. Vaan siinä että teemme lähettäjämme tahdon omanamme.

    VastaaPoista
  8. Kommentoivathan puutkin ja taivaan linnut, miksi ei sanoittaisi ja sävelittäisi virtaa meissä ja kauttamme. Ihan kuin Schubert, Sibeliuksen toinen puhuu puolestaan Raffen kautta. Kansanperinne, Kalevala ja Joyce ovat sisällöllisesti meissä. Emme voi olla olematta. Maailmassa joka on kaikki maailmat. Tämä, nämät. Karjala jonka nimeäkään ei voi sanoa kuin Harry Martinson.

    VastaaPoista
  9. Kumartakaamme häntä joka jälkeemme jää. Kirppua, muurahaista, lentomuurahaista, torakkaa. Elämä eläköön.

    VastaaPoista
  10. Emme voi sille mitään, emme ole koskaan voineet, elämälle. Se tulee kuin loistava rajuilma halkaisten taivaan siinä missä kallionkin. Elämä on kuvat, satu, sen on pakko olla meissä. Se ei ole uutiset eikä sarjalukemistojen kausi, saippuasarjat. Mutta se on saippuakuplat joita lapsi puhaltaa parvekkeelta kuin symbolismissa ruusuja pudotetaan ylhäältä meille. Totta vie. Elämä on kaikki sanat, kuvat, oratoriot, parlatoriot, tähtien arkkitehtuuri eikä vain ne. Kuin nuoriso-orkesteri jota kuljetetaan lentokoneella maanosasta toiseen soimaan sitä mitä emme muuten huomaisi. Tajuaminen on ihme sinänsä. Metaforat tekevät eläväksi. Musiikissa Beethovenin kädet kuin lyhty. Voiko muuta olla kuin se mitä kuulemme vielä viimeiseksi ennen kuin soimme kokonaan

    VastaaPoista
  11. Se mitä he puhuvat Sanna Marinista ei kerro Sanna Marinista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko hän kaikkien yläpuolella? Itsensä hän on tyrkännyt julkisuuteen monin tavoin suurinta julkisuutta tavoitellen. Nytkö hän on Pyhä Sanna josta ei saa lausua mitään? Kyse on julkisuuden henkilöstä ja merkittävässä asemassa olleesta poliitikosta josta on kirjoitettu kirjoja ja kuunnelma. Elämmekö neuvostodiktatuurissa?

      Poista
    2. Puhumisen salliminen on aivan muuta kuin se, mitä puhutaan. Tahallista väärinymmärrystä taas.

      Poista
    3. Eläpähän ny liioittele. Sannan "tyrkkäsivät" etukeilaan demokraattisissa vaaleissa äänestäjät ja sittenpä olikin tie avoinna lahjakkaan ihmisen edetä vastuun kautta myös henk.kohtaiseen menestykseen. Sitä sitten kadehtivat misogynismillä maustetut mielet. Ja miehet.

      Poista
    4. Sinä sen sanoit, juuri siinä elämme.

      Poista
    5. Kyllä Sanna itse on tarjoutunut lukuisia kertoja poseeraamaan milloin milläkin teemalla. Ei häntä yksikään ole ollut sinne työntämässä, tuskin edes ex-miehensäkään. Kun Sanna sai kasvonsa maailman muutaman tunnetuimman lehdykän etusivulle tai sisäaukeamille, hän innostui ehkä liikoja. Lähti lapasesta.

      Poista
  12. Tämä on ainoa paikka missä vanhus näkee ihmisiä ja kuulee sanoja. Onko se liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole tavannut täällä kuin fingeerattuja fiktiivisiä henkilöitä, hahmoja, mielikuvia.

      Poista
  13. Sisällöntuotannosta tuli mieleen, että monikin yritystoiminta edellyttää sisältöä, jonka joku muu tuottaa "ilmaiseksi". Usein valtio tai kunta. Kuten nyt matkailuelinkeinolle nämä Museoviraston kohteet, jotka joudutaan valtion "tuottavuussäästöjen" takia sulkemaan. Tätä yhteistä etua nykyhallituksen yksipuolinen yrityshype ei suostu ottamaan huomioon, ei tässä eikä missään muuallakaan.

    Toisaalta: Matkailukohteet ovat medialle helppo, vaikkakin aiheellinen klikkiotsikko. Mutta toinen, kokonaistaloudelle vielä olennaisempi puoli säästöistä jää kokonaan sivuun. Lainaan Museovirastoa itseään: "Leikkausten ja lomautusten vuoksi asiantuntija- ja viranomaispalveluihin tulee viivettä: esimerkiksi lupien, lausuntojen ja avustusten käsittelyajat pitenevät. Tämä vaikuttaa kulttuuriympäristön suojelun lisäksi alueidenkäytön suunnitteluun, kaavoitukseen ja rakentamiseen, infrastruktuurihankkeisiin sekä niiden viivästymisen kautta laajemmin yhteiskuntaan ja talouteen." Eihän tästä puhuta, kun asia ei heti tässä ja nyt koske median kuluttajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotellaan hallitusta, jolla on parempi ymmärrys.

      Poista
  14. "Johtaja johtaa esimerkillään, ei pakolla." Sun Tzu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ”Johtaja johtaa tekemällä päätöksiä ja valvomalla niiden toteutusta.” Mun Tzu

      Poista
    2. "Mennään ylitse että heittää" komensi se yksi Tuntemattoman majuri suon laidassa.

      Poista
    3. "Kotijohtaja johtaa nimimerkillä." At Tzi

      Poista
    4. Johtaminen on tartuntatauti.

      Poista
    5. Edestä johtaminen on nykyorganisaatioissa mikromanagerointia.

      Poista
  15. Eihän sille mitään voi, että ihmiset alkavat jäljitellä tekoälyn kirjoitusta. Mutta on meillä vielä reaktiot. Täällä tunnistuu ihmiseksi, kun - kuten kielikoditon nuoriso sanoo - menee tunteisiin. Paikka sekin.

    Toki ChatGPT tarjoaa myös tunnetilanteisiin hyviä defensiivisiä muotoiluja. Kun ChatGPT pyytää vastauksensa aluksi anteeksi, miksi se tekee niin? Minusta se tuntuu sielun pilkalta. Eläköön fraseologia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. > ”Kun ChatGPT pyytää vastauksensa aluksi anteeksi, miksi se tekee niin?”

      Minä saatan joskus aloittaa lauseeni keskustelussa näin: ”Anteeksi nyt vain, mutta olen asiasta eri mieltä”.

      Miksi minä pyydä anteeksi, mitä pahaa minä olen tehnyt? Kiperää sanoa, koska lause pulpahtaa minulta automaattisesti. Oletan, että minä haluan pehmentää kannanottoni vaikutuksia; että se ei nostaisi vastapuolessa ärtymystä.

      Mutta en minä tuota lausahdustani etukäteen mieti. Tokkopa tekoälykään.

      Poista
    2. Pyydät anteeksi siksi, että oletat mielipiteesi ehkä loukkaavan toista. Etukäteisreaktio siis.

      Poista
    3. Eihän siinä mitään pahaa anteeksi pyydetä, vain huomaavaisesti sitä, että keskeyttää toisen saadakseen oman kommentin johonkin väliin dialogin jatkamiseksi.

      Poista
  16. Kyllä se AI on vaarallinen. Esim. käräjillä voidaan vääristellä todistajien puheita vaikka millä lailla:

    https://www.youtube.com/watch?v=fALp3v_j6tQ&t=10s

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. .. ja koitti aika jolloin ihmiskunta sanoi: tulkoon keinous - ja keinous tuli.
      Lauantaina puoli kuusi.
      Seitsemäntenä päivänä Jumalakin närkästyi ja sanoi ettei hänen nykyisen TESsin mukaankaan tartte näissä hommissa kauempaa vertailla liksoja jos te luulitte että kaikki tämä on ilmaista.

      Poista
  17. Ns. yliluonnollisia (jollaiselle myös lyriikka ja sadut perustuvat suurelta osin) on nähnyt melkein joka suomalainen. Professori K. on harvoja jotka tietävät ne ihan luonnollisiksi.

    VastaaPoista
  18. Kännykät pois oppitunneilta. Tästä on oltu sitkeästi yhteydessä joka Jumalan ja Ukkosenjumalan eli tiedät kyllä kenen hallitukseen ja joka ainoaan opetustallirenkiin, mutta joka sorkka on jättänyt Αυγείας-tallit siistimättä ja päin vastoin kasvattanut aikaansaannoksillaan lantapattereilla. Mutta vihaamanne Orpopojanvalssihallitus sen teki - ille faciet!

    VastaaPoista
  19. Kirjoituksia voi lukea kokeeksi eri ajoilta ja eri aiheista. Mielenkiinnotonta tekstiä ei ole vielä tullut vastaan. Hauska piirre näissä on innostavuus: kirjoitukset kannustavat toimimaan asioissa. Olen yrittänyt keksiä, miten tämä kannustus toteutetaan niissä, mutta en ole keksinyt. Yksi mistä lukisi tai kuulisi lisää olisi blogisti isänä ja isoisänä. On paljon muutakin mistä häntä haastattelisi mielellään. Veikkaisin näitä tekstejä ja koko esille tulevaa elämäntyötä ainutlaatuiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useimmat meistä voivat yhtyä näihin näkemyksiin.

      Poista
  20. Väärinlukemista kenties, mutta olen löytävinäni näistä jutuista viisautta. Opetus ehkä olisi jo epäkelpo ilmaus sille, mistä on kyse. Jopa vähän krishnamurtimaista oivallusta kumminkin, mutta avarasti tulkittuna sana krishnamurtilaisuus. Yksi sellainen vihje on tässä päivitysaarteistossa: vaihda tarinaa. Niitä kun on jokaisen ulottuvilla loputtomasti, niin miksi jumittua ja junnata konemaisesti yhtä ja samaa rataa. Myös Bachin uudistuvuus ja virta on lähes ohjeellisena mukana. Miksei voi mennä Bach-kylpyyn ja mereen. Ja mitä sitten tapahtuu, sen näkee ja kokenut tietää. Melkein luulisi että lähtiessään luennoimaan professori kuuntelee useita kertoja Bachin kulloisenkin teoksen. Onko lukija-astian makua siinä, että blogin teemana olisi myös taide taitaa tietää ja tietää taitaa. Totta vai tarua, mutta jollain tavalla blogissa on mukana suullinen kansanperinne, mutta ei suoraann verbalisoituna. Luovuuskin hengityksenä ja katseluna ja elämisenä. Kuitenkin Bach ja Krishnamurti luennassa vain viittellisesti, sillä sisällöllisesti kirjoituksissa ja lukijoissa on kaikkea antiikista vanhaan Kreikkaan ja ensimmäiseen elävään soluun meren uumenissa. Ei tarvitse kuin lukea ja kuunnella. Ne ovat merkityksellisiä, elleivät sitten olemassaoloa ja sen tarkoitusta.

    VastaaPoista
  21. Mistä tuo kuollut elävä (kuten äiti sanoi kuolleesta hyönteisestä) on ilmentymä?

    VastaaPoista
  22. ”Erinomaisinta ei ole sata taistelua ja sata voittoa vaan vihollisen kukistaminen taistelutta.” Sun Tzu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erinomaista mutta tart- Tzu Vaista!
      Sata aivastusta, ei vastusta = voitto.

      Poista
  23. Tämä blogi on läpisävelletty Die Kunst der Fuge, Johann Sebastian Bach, tulet perille menemättä mihinkään.

    VastaaPoista
  24. Teksi luo haluamansa lukijan ja liehakoi tälle, syyttää tätä, pilkkaa ja raivoaa. Kunnes kaipaa taas lukijaansa ja on myötäsukainen.

    VastaaPoista
  25. Kuva on näköinen.

    VastaaPoista
  26. Yleisimmin uusiutuva (aihe) blogissa on psykopatia ja hulluus. Miksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsyy lienee se että juuri niistä ympärillä olevat ihmiset voimallisimmin joutuvat kärsimään.

      Pienemmät mielenterveyden heikentymät eivät yleensä aiheuta kärsimystä juurikaan lähimmille.

      Poista
    2. Lukijoidensa takia.

      Poista
    3. Ehdotan ehkä että se on aikamme ilmapiirin virtauksessa havaittavana ja koska se on meidän kohdallemme osunut on meidän siihen käsiksi käyminen.

      Ensin on määriteltävä mitä tuo sanojen yhdistelmä tarkoittaa. Se voidaan tehdä kolmellakin tavalla:
      - hulluus = ?
      - psykopatia = ?
      - hulluus ynnä psykopatia = ?

      Ehkä en ehdota että tätä aiheen uusiutumista enempää ihmetellään sillä selvää ei tulla tekemään.

      Muutenkin voisi lausahtaa että salausmenetelmänä voisi olla toimivampi pelkkä tympeys, teksti tai muu informaatio voisi olla siten muotoiltu ettei kukaan viitsi sitä lukea tai muutoin omaksua esim. komiteamietintö tai äänikirja jossa lukijan ääni on laadultaan unettava, yksitoikkoinen ja luotaantyöntävä.

      Kommenttitasolla salausmenetelmäksi sopii ettei kirjoita vaan kiroilee mielessään. Ääneen kiroilua voi varmuuden vuoksi kokeilla meren rannalla suussa pikkukiviä. Tiedän erään etevän paikan Sompasaaren rannassa, kivien käyttöön voi pyytää luvan ellei ajattele miksi täällä kysytään tyhmiä ja siellä ei. Ellei pyydä niin kiviä suuhun vaan ja kovaäänistä kiroilua harjoittamaan ja sitten vaikka tänne kirjoittamaan kuten moni tekee ja kysyy omituisia, se lienee sivuvaikutus.

      Poista
    4. Periytyykö skitsofrenia? Onko aivomuutoksia syntymää edeltäneeltä ajalta?

      Aikana, jona sairaudella leimataan keneltä tahansa kysytään, onko lääkitys kohdallaan ja jona ihmiset paljastavat alhaisuutensa siinä miten vitsailevat toisten sairaudella mutta eivät omallaan, kannattaa kääntyä lääketieteen puoleen.
      Kannattaa seurata Duodecimin tiedotteita - tässä yksi sellainen:

      Skitsofreniapotilaiden aivoissa esiintyy somaattisia mutaatioita
      Sairauksien periytyminen perustuu ituradassa esiintyvien mutaatioiden siirtymiseen sukupolvelta toiselle. Mutta yksilön kehityksen ja kasvun aikana syntyvät somaattiset mutaatiot voivat joskus aiheuttaa määrätyn elinjärjestelmän toimintahäiriöitä, ja nehän toimivat myös syövän synnyn peruselementteinä. Aivan viime vuosina on löydetty myös keskushermoston somaattisia mutaatioita esimerkiksi fokaalisen epilepsian ja autismikirjon häiriöiden taustalta. Keskushermoston mutaatiot syntynevät oksidatiivisen stressin vaikutuksesta niin sanotun myöhäisen neurogeneesin aikana, joka käynnistyy 22. raskausviikon paikkeilla.

      Yhdysvaltalaistutkijat suorittivat tarkan molekyyligeneettisen analyysin aivojen prefrontaalikuoren postmortem-näytteistä, jotka oli kerätty 61 skitsofreniaa sairastaneelta potilaalta ja 25 verrokilta. Vaikka yhden emäksen DNA-polymorfismien eli ”snippien” määrissä esiintyi vain rajapintainen ero (potilaat 37,3 % ja verrokit 34,5 % per näyte), tiettyjen geenien säätelyalueille paikallistuvat snipit tuntuivat keskittyvän skitsofreniapotilaiden joukkoon. Osa näistä snipeistä osui keskushermoston kehityksen kannalta merkittävien geenien säätelyalueille ja nimenomaan transkriptiotekijöiden sitoutumista välittäviin DNA-jaksoihin; osa näistä geeneistä oli jo aiemmin liitetty periytyvän skitsofrenia-alttiuden riskiin. Somaattiset polymorfismit tuntuivat lisäksi paikantuvan avoimen kromatiinin eli aktiivisen geeniluennan alueille, ja useimmiten kyseessä oli CpG-saarekkeen muuntuminen GpG:ksi tai T->G -konversio.

      Science-lehden artikkeli ja sitä kommentoiva kirjoitus pohdiskelevat sitä keskeistä kysymystä, voisiko aivojen somaattisten mutaatioiden kirjo vaikuttaa skitsofrenian fenotyypin vaihteluun ja kenties tämän myötä esimerkiksi erilaisten lääkehoitojen vasteisiin. Takautuvasti tätä kysymystä kenties voidaankin lähestyä, mutta elävän potilaan kohdalla on tuskin mahdollista selvitellä asiaa aivobiopsian avulla. Ilmeisesti tutkijat nyt pyrkivät selvittelemään sitä, voisiko verinäytteistä määritettävä polygeeninen riskikerroin jossain määrin assosioitua aivojen somaattiseen mutaatiokirjoon ja siten epäsuorasti viestittää aivokuoren mutaatiokuormasta.

      https://www.science.org/doi/10.1126/science.adq1456

      Kimmo Kontula

      Tiedenostot-palstalla esitellään ajankohtaisia lääketieteeseen liittyviä kirjoituksia.
      Artikkelin tunnus: uux28740
      © 2024 Duodecim

      Poista
    5. Kovasti kiitoksia mutta.

      Arvaan: lääkkeen kehittäminen ei ole kannattavaa koska kohderyhmän koon mukaan saanto jäisi kehityskustannuksiin nähden pieneksi.

      Paljonko hulluus saakaan maksaa - onko meillä varaa kysyä?

      Lääkäreillä on leimasin, lääketehtailla ei ole mutta big data ei ole sanonut mikä on big pharma.

      Esimerkiksi ibogaiinin syntesoiminen on tehtävä mahdoton ja sen puutteen vaikutusten tutkimustyön vähäisyys, likipitäen olemattomuus, puhumattakaan tiedon pimittämisestä, esim Wikipedian ibogaiinia koskeva suoranainen mis- ja disinformaatiotippaleipä jota ei edes voi yrittää oionlukea.

      Leimailemisiin leimaamatta ja leimautumatta
      !^*

      P.S.
      Oireenmukainen hoito-ohjelma ei ole ohjaajan älyllistä omaisuutta.

      Poista
  27. Erikoinen ihmettely. Psykopatia/hulluus ovat tietenkin ikiaikaisia ihmetyksen aiheita sinänsä, mutta erityisesti ehkä siitä syystä, että itse voi olla/on näille varsin läheinen vertailukohde. Aiheena ne ovat tietenkin järkyttävän ajankohtaisia sekä idässä että lännessä (mm. P ja T) ja monessa muussakin suunnassa. Kyllä aiheellista aihetta valitettavasti riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähiten ihailtava on psykopatteja pilkkaava psykopaatti, joka luulee näin osoittavansa normaaliutensa.

      Poista
    2. Leimataanko nuhanenää, allergikkoa, nivelvaivaista, reumaatikkoa, en ole huomannut.

      Poista
  28. Joitakin hyönteiset kovin kiinnostavat, kuten Tito Collianderia. Ei oikeastaan ihme, onhan hyönteinen oma itsensä. Varsinkin mehiläiset ovat aina olleet viisaita ja kantaneet tietokirjoja kengissään. Myös ihminen voi osata olla kahdessa paikassa samalla kertaa, paikkahan on rajaamaton ellei ihan olematon kuten aika. Tästä eri paikoissa olemisesta on nimekkäitten ihmisten elämäkerroissa. Ja kaikkialla fiktiossa. Nykyisen ajan uutiset ovat olleet luettavissa ihan hyönteisenkin lukutaidolla jo kauan kauan sitten. Kesän ensimmäisen perhon blogi tietää koko kesästä. Mitä luulemme olemattomaksi ei ole olematta. On hyvä katsella sitä mikä on, auringon alla ei ole paljoakaan turhaa - vain se mitä vielä nuorempana pidimme tärkeimpänä. Tulla oppimaan vanhaa sairasta on koulutusta jota meiltä ei kukaan vie. Ja "lopuksi" olla hyönteisten kaltainen on vain vapautta. Kaiken omansa mukanaan kantaa rikkain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mehiläisen viisautta voi viisaudeksi sanoa. Viisaaksi nimeäminen on ihmiskeksintö ja koskee vain nimeäjäänsä. Jos sitäkään, kunhan vain viisastelee.

      Mehiläinen vähät välittää. Paitsi jos ihmisviisauksia mumisten kuljet näkemättömin silmin niityllä avojaloin ja tallaat mehiläisen päälle.

      Poista
  29. Ihminen voi olla samalla kertaa jäljelle jääneen sydämessä ja tässä kertomuksessa, eli minä hetkenä ihminen pyhin on.

    Nämä kolme vanhusta olivat reippaita, raittiita, joka asiassa aina kaikkensa tehneitä. Heillä oli takana pitkä työrupeama verojen maksuineen. Kukin oli jo lapsena oppinut kunnioittamaan ja arvostamaan ihmisiä. Niinpä he kaikki auttoivat mielellään ja korvauksetta kaikkia kohdalle osuvia eri tavoin.



    Kolme ihanaa ihmistä, kolme kuolemaa

    1) Yksi ei karmeitten kokemustensa (leikkausten epäonnistuminen, sairaalabakteeri ym.) takia halunnut Novaan tms. ennen kuin hänet vietiin sinne viimeisenä elinpäivänä ja hän kuoli siellä saman tien.

    2) Toinen aina elämäniloinen ja reipas vanhus olisi monien niin tekevien tavoin ottanut kuolettavan lääkemäärän, kun kuuli uudesta sairaudestaan ja joutumisestaan Kyllöön. Omaiset tietysti estivät sen, mutta hänen menehdyttyään Kyllössä hirveiden kuukausien kuluttua heidän oli pakko miettiä, tekivätkö he silloin väärin.

    3) Kolmas kuoli kotona, ja viimeisellä elinviikolla ambulanssimiehitys tuli nostamaan häntä lattialta, antamaan hoito-ohjeita jotka lääkäri myöhemmin totesi vääriksi, kuulustelemaan omaishoitajaa kuin rikollista ja tunkeutumaan suljettuihin huoneisiin tutkimaan – sellaistahan ei edes poliisi saa luvatta tehdä (ainakaan murhasta syytetylle psykiatrille).

    Moni vanhus mieluummin kuolee kuin turvautuu sairaala Novaan tai muihin vastaaviin palveluihin. Päättäjät ja virkamiehet, joille raha on iso arvo, lienevät laskeneet, paljonko yhteiskunta säästää näissä vanhuksissa. Samoin korvauksettomissa, palkkiottomissa omaishoitajissa, jollaisia nämäkin kolme vanhusta olivat pitkään olleet. Palkallisissakin toimissaan pienipalkkaiset ja työnsä rakkaudesta ja kutsumuksesta tehneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveisiä psykiatripäiville.

      Poista
    2. Tämä palsta on kunnon ihmisille EI omaishoitajille.

      Poista
    3. Omaishoitajuus evvk.

      Poista
  30. Asuin tuetun asumisen yksikössä jossa hoitosuhteetta jätetty asukas teki itsemurhan kolmen kerroksen neljännen kerroksen ikkunastaan pää edellä jalkakäytävään.
    Asumisyksikössä keskustelin hengellisen avun vastuunalaisen henkilön kanssa ja kuitenkin hän käänsi puheen asumisetuihinsa. Saavutetut edut; niin, ja muistotilaisuuksia ryhdyttiin pitämään.

    Näinkö me tämän olemme hyväksyvät?
    Omia maaleja ei lasketa vaikka pelissä on ihmishenkiä!?

    VastaaPoista
  31. Toistan se mitä tuolla aiemmin totesin AI:n vaarallisuudesta.

    Linkin takana mainosten jälkeen

    https://www.youtube.com/watch?v=fALp3v_j6tQ&t=10s

    Itse Kekkonen haastattelee Irwin Goodmania hämmästyttävän aidosti.

    Kyllä AI meille selvittää tämänkin tapauksen, kun Jeesus on viimeksi nähty Suomessa Pihtiputaan Essolla kolme vuotta sitten. Iso kuppi kahvia ja kinkku-juustosämpylä oli välipalana ja sitten Jeesus lähti jonkun rekan kyydissä pohjoiseen päin ilmeisesti kohti Oulua.




    Jeesus on viimeksi nähty Suomessa Pihtiputaan Essolla kolme vuotta sitten. Iso kuppi kahvia ja kinkku-juustosämpylä oli välipalana ja sitten lähti jonkun rekan kyydissä pohjoiseen päin ilmeisesti kohti Oulua.

    VastaaPoista
  32. Jos taukki alkaa omaishoitamaan kaltaistaan, OK. Tarvitaan köyhiä, tyhmiä ja halpa-arvoisia ja on välttämätöntä että jotkut saavat meiltä veronmaksajilta vain vähän koska heille ei ole annettu kultalusikalla. Muutenhan ei voisi olla rikkaita, älykkäitä ja rasvaisesti eläviä. Typeryys ja köyhyys ei ole kauniita ja pyhiä.

    VastaaPoista
  33. Lehdissä kirjoitetan tällä kertaa Jeesuksesta siten, että uskonnottomalle 8-vuotiaalle lapselle määrätään maksettavaksi1.500 euroa korvauksia lauluista, joissa mainitaan Jeesus.

    Jeesus oli aikansa radikaali kansan kiihottaja. Jeesus levitti rakkauden kaksoiskäskyä: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”. Eihän kukaan tämmöiseen pysty - ei sitten millään. Milloin esimerkiksi vihervasemmisto alkaisi rakastamaan persuja Jeesuksen oppien mukaan? Aivan mahdotonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se nyt aivan yhtä s**tanaa, että fanaattisen uuspakanaäidin lapsi kuulee Jeesuksesta.

      Ikuiset traumat tuosta lapselle.

      (Ei sen Jeesuksen, vaan sen äidin takia.)

      Poista
    2. Entä toisin päin?

      Poista
    3. Milloinka persut alkavat rakastaa muslimeita ja vihervasemmistoa?
      Jeesus on satuolento. Jutut hänestä on kirjoitettu pari sataa vuotta oletettujen tapahtumien jälkeen vieraalla kielellä ja sijoitettu täysin kuvitteelliseen Palestiinaan.

      Poista
    4. Ja persuillahan kaikkien rakastaminen tapahtuu ihan luonnostaan ...ko?

      Poista
    5. 1500€ meni mitta sielu pelastui

      Poista
    6. Suomessa ei ole sanavapautta muilla kuin kristityillä ja persuilla. Silti ne valittaa ja ruikuttaa kokoajan.

      Poista
    7. Jos koulusta vietäisiin kakarat moskeijaan seuraamaan rukouksia, siitä vasta kristityt ja persut äläkän nostaisivat.

      Poista
  34. On törkeä laittomuus harjoittaa hoitajan tai lääkärin tointa ilman koulutusta, virkaa ja palkkaa. Ei ihme että potilaat kuolevat.

    VastaaPoista
  35. Kirjoitettu on täällä: lukijat ovat syyllisiä. Mutta mihin? Pelkään että kaikki ovat lukijoita tahtomattaan. Emme olisi halunneet oppia mutta eikun aapinen pikkukäteen ja iso käsi antamaan tukkapöllyä. Mitä nyt tapahtuu?

    VastaaPoista
  36. Jotkut nyt elävät näkevät jo nyt kottaraisen tai kärpäsen kokoisen “lennokin”, joka kykenee itse järjestämään ja välittämään keräämänsä tiedon. Sen koolla ei ole väliä, mutta sen sisältämillä tiedoilla on. Ne ovat miima jokaiselle myös hänen ajatustensa ja siis sanojensakin aikaansaannoksista, joiden koko yllättää monet. Jos näet, tiedät.

    VastaaPoista
  37. Voiko joku tehdä jotain sille että aina kun tulen tänne minua nälvitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruksaiseppa nimi (vaikka nuapurin) alle, niin herkiivät!

      Poista
    2. Kerropa nyt ensin kuka olet ja mistä tulet.

      Poista
    3. Muuta nimimerkkiäsi, niin pääset tarkastamaan oletko kiusanteon kohteena.

      Poista
    4. Muuta nimmerkkiä, siksikö että voisitte kodistaan kiusantekonne tehokkaammin?

      Poista
  38. Yle otsikoi 2.11.: Miehet kääntyvät nyt orto­dokseiksi somen takia.

    Kaikkiko miehet siis? Mihin partiaalisubjekti (Miehiä kääntyy...) on suomen kielestä kadonnut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Mihin partiaalisubjekti (Miehiä kääntyy...) on suomen kielestä kadonnut?"

      Tuo todellakin on kadonnut.

      Kun Yle haastattelee esim. SAK:n palkollista työelämän kysymyksistä, jutun otsikoksi tulee "Asiantuntijat ovat sitä mieltä, että ..."

      Siis ihan kaikki asiantuntijat?

      Poista
    2. Valkoiset heteromiehet ovat nykyään epäkansalaisia, alinta kastia. Heitä voi nimitellä ja kohdella vapaasti mediassa.

      Poista
    3. Lienee jotain ilmaisuköyhän englannin vaikutusta tämäkin.

      Poista
    4. Olisiko se totaalista, että miehet ovat nyt toisenlaisia kuin ennen. Joka tapauksessa heidän sisimpänsä näkyy nyt netissä kuin peratulla kalalla.

      Poista
    5. "Joka tapauksessa heidän sisimpänsä näkyy nyt netissä kuin peratulla kalalla." Olekkos vieraillu pornoisilla sivuilla kattomassa kenenkä ja minkä sukupuolen sisuksia siellä näkyykään? Kyllä perattu kala jääpi toiseksi...

      Poista
    6. Anna Matias esimerkki siitä, milloin Yle on ammattijärjestön asiantuntijoista yleistäen noin otsikoinut!

      Poista
    7. "Anna Matias esimerkki ..."

      Skarppaa aina, kun Yle sanoo "asiantuntijat" ja arvioi sitten, mikä on mielipide, joka nostetaan jutun johdantoon ja jota jutussa buffataan.

      Oikea muoto olisi tyyliin "niitäkin asiantuntjoita löytyy, joiden mielestä ..."

      Tottakai on olemassa myös aivan kovia faktoja, joista poikkevat näkemykset ovat huuhaata.

      Mutta minua hieman jurppii se ideologinen syöttö, jossa jotakin poliittista tai muutoin perimmältään ei-kovaan faktaan perustuvaa aatetta ja mielipidesuuntaa tuputetaan ainoana totuutena julistamalla, että "asiantuntijat ovat sitä mieltä, että ..."

      Joten valpastukaa aina, kun kuulette sanan "asiantuntijat".

      Stay woke, niinkuin kotona USA:ssa sanotaan. :)

      Poista