Kielitietty

Eräs viisas mies, jonka tunsin, vietti viimeiset vuotensa kasvavan raivon vallassa. Hän ainakin aavisti, että kaikki viisaus ja taito oli osoittautunut turhuudeksi. Hän ei ollut tiennyt eikä edes arvannut, että puolen vuoden kuluttua joku keksisi Internetin.  

Tieto ja taito ovat aina määränneet, mihin raha pesii. Keskiajan kääntyessä syksyyn hullukin ymmärsi, että tulevaisuuden maat ovat Italia, Espanja ja Portugali, käyttääkseni tässä alueiden nykyisiä nimiä.

Edessä olivat löytöretket ja siis määrättömästi kultaa ja hopeaa. Välineenä oli merenkulku miehin ja aluksin, joilla pääsi vaikka Intiaan, kahta kautta. 

Lähiaikoina  Yhdysvaltain presidentiksi valitaan kukaties kaheli. Asialla ei ole suurta merkitystä, eikä tapaus ole alkuunkaan ensimmäinen lajiaan. Meilläkin on ollut näitä ongelmia. Jutikkalan aikoinaan toimittamat Lauri Kr. Relanderin “Presidentin päiväkirjat” ovat mainiota luettavaa. Hänellä oli hiukan erikoinen tapa naputella jopa useita kertoja päivässä tietoja ja arvioita päivän tapahtumista konekirjoituskoneella (Smith Premier). Hän olisi voinut jäädä Groucho Marxin sijasta aikakirjoihin repliikillä: “Tämä on periaatteni, ja jos teillä on asiasta huomauttamista, voin muuttaa sen.”

Amerikassa kerrankin presidentin hommaan tuli vaatekauppias Missourista, ja ensi töikseen tämä päästi sotilaalliset salaisuudet vuotamaan Englannin kautta Venäjälle, jossa Stalinkin oli hätkähtänyt tarkistamaan ajatuksiaan huomattuaan, että Hiroshima oli hyvä juttu. Truman tosin nousi tuohon tehtävään varapresidenttinä Rooseveltin suostuttua lopultakin kuolemaan, mutta löi sitten kaikki ällikällä voittamalla vaalit vailla henkilökohtaisia edellytyksiä vaativaan tehtävään.

Hänen jälkeensä hommaan otettiin hieno kenraali, joka tuli toimeen itseään huimasti fiksumpien ihmisten (Marshall) kanssa ja oli sotatoimissa osoittanut osaavansa hoitaa jopa brittimarsalkkoja, jota moni piti Hitleriä vaarallisempana vastustajana, kuten lordi Alanbrook ilmaisi asian. 

Valta on nyt joka tapauksessa Kaliforniassa, ja seuraamme, kestääkö demokratia informaatioteknologian suuren hypyn (AI). Arvaukseni on että ei kestä, ja sanaa “demokratia” käytän kuten ennenkin. Mielestäni on täytisen tärkeää, että saa olla sanovinaan, vaikkei välttämättä sano. 

Meillä Euroopassa Ukrainan sota on loppumassa. Venäjä antautuu. Vielä taannoin (1918, 1945) oli tavallista, että häviämällä sodan voitti rauhan.

Pohjanmaalla oli sellainenkin sanonta, että työväenaate on hyvä aate, mutta Kosola sen pilasi. Kauhavalla ja Härmässä on muuten erittäin paljon vierasperäiseltä kuulostavaa nimiaineista. Koso tulee mieleen Konsta ja Konstantin, kuten Pernaasta Bernhard, Härmästä Henrik, ja ihan omia taloryhmiään ovat esimerkiksi Fräntilä ja Renko (dräng) ja kyläkuntia Somppi ja Passi.

Tekoäly ja tämä meneillään oleva kolmas maailmansota kuuluvat yhteen. Jo E.A. Poe kirjoitti kuvitelman tästä tilanteesta, jossa hullu ottaa johtoonsa koko hullujenhuoneen. Tarinan nimi saattoi olla “Tohtori Terva ja professori Höyhen”. Jos lukija ajattelee, että tarkoitan viittauksellani jotain naapurimaata , ajatus ei välttämättä ole väärä. 

Poe, joka saattoi itsekin olla merkittävä mielipuoli, oli harvinaisen kauaskatseinen mies, ja teki joukon kauaskantoisia avauksia. 

Hän keksi jopa salapoliisiromaanin, jollainen on syvällinen kuvaus poliittisesta ja sosiaalisesta järjestelmästämme. Ranskassa runoilija Baudelaire ymmärsi yskän heti ja alkoi kääntää “Kultakuoriaista”.

Ensimmäisiä kauhutarinoita oli Poen “Amontilladotynnyrit”. Huomasin ottaneeni sen äskettäin toimittamaani lukemistoon.  Se on hieno Mies muurataan kettingeilä ja raudoilla mielensä perälle onkalon pimeyteen. Joskus hyvin nuorena riensin maistamaan amontiladoa tämän jutun vuoksi. Mikä pettymys. Sherryn luirua!

Jutun kuva on eilen iloittelemiani isäni valokuvia. Tämä on sodan ajalta, kohteena Syvärinjoki. Ihmishahmon arvaa repusta sotilaaksi.