Poissa

Kun äiti sanoi, että Mikko on poissa, Seppo kysyi:” Missä se Poi on?”

Meillä siis on kuvien ja leikkeiden lisäksi kokonaisi käsin kirjoitettuja ja pikku maalauksin korideltj kirjoja, joissa on lasten sanomuksia ja erilaisia tapahtumia. Äitimme oli sellainen. 

Kun kirjoitin varhaisemmasta kivikaudesta otsikolla “Hulluus”, yhdistin kaksi asiaa. Olen tiedeuskovainen siltä osin, etten epäile perättömäksi esimerkiksi kuvan karttoja.

Viimeksi vakuutuin tanskalaisten ja kansainvälisen ryhmän tutkimustuloksista. Kolmekymmentä tuhatta siitepöly näytettä, hyvin paljon DNA-tietoa, ja kokonaisuus mallinnettu “viipaleiksi” vuosi vuodelta. Muutos on se hieno tutkimuksen kohde.  Myös Suomesta on myöhäisen, jääkauden päättymisen ajan veistoksia, joissa peuran pää on tuotu esiin vihreästä kivestä tai puusta.

Huittisten hirvenpää on Kansallismuseon digitaalisessa kokoelmassa ja löytyy siis suoraan hakukoneella. 

Tanskalaiset (Århusin yliopisto) korostavat kiivaasti, ettei Eurooppa ollut yhtä metsää ja vilppaita vesiä ihmisen tullessa sotkemaan. Tuon Chauvet’n ajoituksen (32 tuhatta vuotta sitten) aikaan luolassa viihtyneet ihmiset olivat anatomisesti samoja kuin me, mutta henkisesti ehkä edistyneempiä. Neanderthal-serkkuja oli vielä. Ympäristö oli mammuttiaroa eli suureksi osin heinää ja varpua. Puita oli vain siellä täällä.

Ajatus luolamaalauksista metsästysmuistoina tai -toiveina on houkutteleva, mutta luultavasti näissä luolissa asuttiin paossa lihansyöjiä, joita oli paljon. Leijona, karhu, leopardi, susi, hyeena ja ilves lienevät harrastaneet ihmisten syömistä. Euroopan leijona teki yksinkin selvän mammutista ja villasarvikuonosta.

Sijoittuminen loliin jopa kilometrin päähän suuaukosta ja ahtaiden käytävien päähän viittaa juuri tähän.

Luiden osoittama ihmisten kerääntyminen sukukunniksi ja pieniksi klaaneiksi ei tarvitse outoja selityksiä. Sama selitys, taistelu saaliista ja hanke pysyä hengissä saalistajien keskellä, perustelisi kielen, tulen ja ajattelun sensaatiomaisen kehityksen. Takajaloilla kävelijöitä oli ollut ainakin Afrikassa ainakin miljoona vuotta sitten. Mitä kaikkea tapahtui, sitä emme tiedä, mutta näistä Euroopan luolien ihmisistä on suora yhteys meihin, ja toisaalta valtavan kulttuurin kuvineen kaikkineen kehittivät Afrikan eteläkärkeen vaeltaneet (san-kansa).

Lajin kehitys on todella vaellusta epäonnistumisesta toiseen. Suosikkini on hiljan löytynyt floresinihminen. He eivät kasvaneet metriä pidemmiksi, ja heitä oli Indonesiassa vielä äskettäin.

Maalauksen ja kuvanveiston ja tietenkin tulen ääressä tapahtuman tarinankerronnan ja keksimisen lisäksi luolaväellä oli musiikki. Ontoista luista näperrettyjä huiluja on löytynyt, ja kun on tehty kaksoiskappaleita, on kuultu, että ne soivat harvinaisen kauniisti. Nahkaa ja jänteitä käsitteleville ihmisille rumpu ja kielisoitin tulivat luonnostaan.

Esitän seuraavan arvaamalla. On kirjoitettu muinaisista merivalloista. Nähdäkseni on selvää, että meri ja järvi olivat ihmisen “peltoja” kymmeniä tuhansia vuosia. Myös Suomesta on ne kaksi verkkoa.

Antrean verkko löytyi sata vuotta sitten ja tutkittiin. Sitä käytettäessä jääkaudesta ei ollut pitkä aika.

Mutta tässä blogissa (2012) mainittu Porin Tuorsniemen verkko on väistänyt huomion, vaikka lahonneen verkon kaarnaista taiteiltuja kohoja on niin paljon, että Kokemäenjoen suulla näyttää olleen yli kilometrin pituinen verkko ja saaliina siis luultavasti silakka ja lohi. 

Pyydyksen suuruus viittaa lähes teolliseen toimintaan. Meri oli pelto. Tänäänkin on Helsingissä silakkamarkkinat. Porissa (Ulvilassa) pidettiin silakkamarkkinoita jo neljä tai viisi tuhatta vuotta sitten.